Sarjakuvataiteilija Ville Rantaa kauhistuttaa ajatus juhlista ilman alkoholia: ”Humalassa ihmiset muuttuvat mielenkiintoisiksi ja kauniiksi”

Minun olisi pitänyt syntyä Ranskaan tai Italiaan, koska eteläeurooppalaisilla on niin valtavan suuri ego ja he uskovat olevansa loistavia neroja. Sellainen on hyödyllinen luonteenpiirre taiteilijalla.

Lapsuuteni sitkein haave oli olla Ludwig van Beethoven tai Aku Ankka -sarjakuvan piirtäjä.

Teini-iässä ihailin erityisesti Pentti Saarikoskea. Teini-ikäisen näkökulmasta vaikutti hienolta, että kirjoittaisi runoja ja olisi koko ajan kännissä. Vasta aikuisena ymmärsin, ettei sellainen elämä ole kovinkaan hauskaa tai helppoa.

Teini-iässä inhosin teini-ikää. Haaveilin, että olisin nelikymppinen, asuisin huvilassa meren rannalla ja minulla olisi kipeä, romantiikan täyttämä menneisyys. Kuvittelin elämän olevan aikuisena hienoa ja teininä tylsää. Nyt ajattelen asian olevan pikemminkin toisinpäin.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun jouduin kasvamaan poikana 1980-luvun Oulussa. Kaikki pelasivat jääkiekkoa ja hakkasivat toisiaan. Oli aivan tavallista, että paras luokkakaveri saattoi äkkiarvaamatta tönäistä ojaan tai antaa lumipesun.

Jos olisin nainen, minua ei varmaankaan haukuttaisi pilapiirrosteni vuoksi kommariksi. Sen sijaan minulle lähetettäisiin kikkelikuvia. En tiedä, olisiko se kivempaa.

Liikutun yleensä kyyneliin, kun ajattelen menneiden vuosisatojen ihmisiä. Ennen ihmiset olivat älykkäämpiä ja osasivat kaikenlaista: kirjoittaa sulkakynällä tai tehdä nahkahousut. Nykyisin kukaan ei osaa mitään.

Viimeksi kiljuin riemusta, kun sain uuden sarjakuvaromaanini Viininjuojat valmiiksi. Siinä meni taas kaksi ja puoli vuotta elämästä. Kirjan tekeminen on aina helvetillisen pitkä ja työläs projekti, ja monesti pohdin, onko se kaiken vaivan arvoista. Mutta on sitä hullumpiakin intohimoja. Jotkuthan juoksevat maratoneja.

Viimeksi rakastuin ukrainalais-brasilialaiseen kirjailijaan Clarice Lispectoriin. Sain puolisoltani joululahjaksi hänen romaaninsa Oppiaika eli Nautintojen kirja. Teoksessa on mielettömän vahvaa tunteenilmaisua ja muutenkin suhteellisen häröä meininkiä. Puolisoni onneksi ihana ja kaunis Lispector kuoli jo 1970-luvulla.

Kateellisena katson, kun ranskalaisilla ja amerikkalaisilla sarjakuvakollegoillani on enemmän lukijoita kuin minulla. On pakko myöntää, että menestys on minulle tärkeää, vaikka työn tekemistä motivoikin ensisijaisesti aito sisäinen intohimo.

Pelkään kuollakseni cancelointia. En ole kylläkään ahdistellut ketään seksuaalisesti, mutta olen varmasti tehnyt joskus jotain muuta pahaa. En vain ole jäänyt vielä kiinni.

Häpeän syvästi, etten jaksa enää valvoa kovin myöhään. Useimmiten lähden bileistä jo paljon ennen puolta yötä. Se saa minut tuntemaan itseni keski-ikäiseksi setähahmoksi.

Kadun yhä, etten ostanut 1990-luvun lamavuosina Helsingin kantakaupungista isoa ja kaunista asuntoa pilkkahinnalla. Vaikka ei se olisi onnistunutkaan, koska olin vasta teini-ikäinen.

Pyydän anteeksi, että tapanani on piirtää ihmiset kauhean rumiksi. Se on ilkeää, ja ihmiset pitävätkin minua monesti ilkeänä. Oikeasti olen kuitenkin kiltti.

Join pääni täyteen, kun jännitin tylsien ihmisten seuraa. Olen sosiaalinen jännittäjä, ja ajatus siitä, että joutuisin olemaan juhlissa ilman alkoholia, tuntuu kauhistuttavalta. Humalassa ihmiset muuttuvat mielenkiintoisiksi ja kauniiksi.

Sukurasitteeni on liioittelu, kiusoittelu, viininhimo ja vastikään selvinnyt korkea verenpaine. Kerroin murheellisena isälleni ja veljelleni saaneeni verenpainelääkityksen. Molemmat totesivat syöneensä niitä jo pitkään.

Hermoni menevät, kun joudun tekemään päivän aikana enemmän kuin yksi tai kaksi asiaa. Tarvitsen paljon rauhaa ja aikaa keskittyä. Kiireessä alan saada pieniä raivareita ja syytellä läheisiäni liiasta työtaakasta.

Vapaamielisyys menee liian pitkälle, kun miehet kulkevat kesällä kaupungilla ilman paitaa. En hyväksy!

Urho Kekkosesta haluan sanoa, ettei häntä kannata kaivata takaisin. Kekkosen ajan Suomi ei ollut kovin terve paikka, vaikka Kekkosella olikin hieno karvahattu ja hän oli muutenkin kova jätkä.

Maahanmuuttajille haluan sanoa, että koittakaa kestää. Suomalaiset ovat aika hankalia tyyppejä ja ilmastokin on aika karsea. Muutenhan tämä onkin ihan mukava maa.

Luulin itsestäni liikoja, kun yritin valloittaa Ranskan.

Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut erottamaan asioita, jotka osaan, niistä asioista, joita en osaa. Ehkä se on merkki turhan kovasta itseluottamuksesta.