Epäonnistumiset ja virheet ovat jalostaneet ajatteluani – Siksi suhtaudun varauksella nuoriin päättäjiin
Onko kolmekymppinen liian nuori Helsingin tai New Yorkin johtoon? Ei, jos on ehtinyt sotkea elämäänsä riittävästi, kirjoittaa Ville Blåfield.
Suurella todennäköisyydellä New Yorkin pormestariksi valitaan syksyllä juuri demokraattien esivaalin äänivyöryllä voittanut Zohran Mamdani. Jos näin käy, Mamdani on pormestariksi noustessaan 34-vuotias, nuorin New Yorkin pormestari yli vuosisataan. 1800-luvun lopulla kaupunkia hallitsi kahden kauden ajan 30-vuotiaana pormestariksi noussut Hugh J. Grant.
Yhdysvalloissa Mamdanin nousu on herättänyt suurta huomiota, mutta helsinkiläisiä se tuskin hetkauttaa; täällä pääkaupungin pormestariksi nostettiin keväällä 32-vuotias Daniel Sazonov.
Onko vasta kolmekymppisiään juhlinyt poliitikko valmis suurkaupungin johtajaksi?
”Siinä sitaatti osuu oikeaan, että vaarallisempia, tai ainakin raskaampia, ovat nuoret konservatiivit.”
Suomen eduskunnan keski-ikä on kaksi vuotta itseäni vanhempi. Omalla ikäluokallani, nelikymppisillä, on eduskunnassa kirkkaasti eniten edustajia, 68.
47 onkin mielestäni oikein hyvä ikä kansanedustajalle.
Pidän tärkeänä, että läpi pääsee joka vaaleissa myös parikymppisiä, mutta ollakseni rehellinen, ennen kaikkea positiivisena häiriönä tai status quon haastajina. On hyvä, että joka valiokunnassa istuu alle kolmekymppisiä tuomassa keskusteluun meemivasemmiston tai kampuskonservatiivien ääntä, muistuttamassa, millaista on olla ohikatsottu nuori tässä yhteiskunnassa. Lopulta kuitenkin toivon, että päätöksissä progressiiviseen ajatteluun yhdistyy robusti elämänkokemus.
Neli-kuuskymppinen on ehtinyt rakastua ja erota, muuttaa suurin odotuksin ulkomaille ja palata häntä koipien välissä kotiin. Tehdä omat isänmurhansa, konkurssinsa, lapsensa, virheensä tai väitöskirjansa. Kokeilla yhtä uraa, ja tehdä täyskäännöksen. En arvota näitä saavutuksia itsessään, vaan kaiken kertyneen mukana kasvavaa inhimillistä ymmärrystä, oman vajavaisuuden myöntämistä, harmaan sävyjä.
Sillä niiden mukana kertyy myös muiden vajavaisuuden tai toisenlaisten elämäntarinoiden sietoa, empatiaa.
Winston Churchillin sitaatiksi väitetty “Jos et ole nuorena radikaali, sinulla ei ole sydäntä, ja jos et ole vanhana konservatiivi, sivulla ei ole aivoja” kuuluu todellisuudessa ihan muille ajattelijoille. Versioita löytyy historiasta monia, yksi varhaisista lähteistä on Yhdysvaltain toinen presidentti John Adams.
Siinä sitaatti osuu oikeaan, että vaarallisempia, tai ainakin raskaampia, ovat nuoret konservatiivit.
Iän huokoistama konservatismi on sittenkin miellyttävämpi poliittinen ideologia. Se voi tarrautua perinteisiin ja vastustaa muutosta, mutta vuosikymmenet inhimillistä elämää ovat hioneet maailmankuvan terävimpiä kulmia. Monesti ikäihmisen konservatismi onkin jo vähän alistunutta, omat rajansa tuntevaa: muutoksen vääjäämättömyys myönnetään, mutta siitä huolimatta halutaan pitää kiinni omasta oikeudesta toivoa muuta.
Ehkä konservatismi on saanut elämänkokemuksesta syvyyttä: traditioiden arvo todella ymmärretään, opportunistisen “ennen oli paremmin” -tehdasasetuksen sijaan.
”Itse uskon, että epäonnistumiset ja virheet ovat jalostaneet ajatteluani, omakuvaani ja siten myös kuvaani muista eniten.”
Ja kai kuitenkin on niin, että särmiä hiovat ja ymmärrystä lisäävät muutkin asiat kuin ikä itsessään. Marinin-hallituksen kolmekymppinen johtotroikka vaikutti korona- ja sotavuosien jälkeen ihan riittävän kypsältä vastuutehtäviin.
Samassa yhteiskunnassa voi elää hyvin erilaisen elämän kuulumalla alistettuun vähemmistöön tai etuoikeutettuun enemmistöön. Vaikka ikä olisi sama, voi hyvin olla, että ensin mainittu on joutunut elämään enemmän.
Itse uskon, että epäonnistumiset ja virheet ovat jalostaneet ajatteluani, omakuvaani ja siten myös kuvaani muista eniten. Ilman typeryyksiä, ja niistä selviämisiä, olisin merkittävästi nykyistä sietämättömämpi tyyppi, ja uskon, myös huonompi päättäjä.
On siis vain toivottava, että Mamdani ja Sazonov ovat ehtineet kompastella elämässään riittävästi. Eipä sillä, kampittajia ja ennakkoluuloisia ilkkujia molemmilla ainakin on riittänyt.
John Adamsin testin sosialistiksi tunnustautuva Mamdani amerikkalaisella radikaalin määritelmällä läpäissee kirkkaasti.
