Viisi sivua päivässä – Painon putoaminen on oleellinen osa Satu Rämön kirjoitusprosessia
”Kirjoitan viisi sivua joka päivä kahden kuukauden ajan ilman vapaapäiviä.” Satu Rämö kertoo kolumnissaan, miten hänen kirjansa syntyvät.
Olen saanut tänä syksynä kiertää Suomen kirjastoja ja tavata lukijoita. Kirjoittamisesta kysytään ehdottomasti eniten.
”Kuinka kirjoitat kirjasi?” Onhan se kiinnostavaa, että alussa ei ole mitään, sitten on kuusisataatuhatta kirjainta peräkkäin. Mitä siinä välissä oikein tapahtuu?
Olen järjestelmällinen, suunnitelmallinen ja neuroottinen. Teen kaiken aina samoin, enkä poikkea rutiinista koskaan, koska en uskalla.
Ensimmäiset kaksi kuukautta ajattelen. Mietin, mitä seuraavassa kirjassa tapahtuu, kenelle ja ennen kaikkea miksi. En kirjoita mitään ylös. Työskentely tapahtuu ulkona. Kesäisin kävelen ja talvisin hiihdän hitaasti. Tässä kohtaa kirjoitustyötä painoni putoaa noin kolme kiloa. Kun housujen ja mahan väliin jää runsaasti tyhjää, tiedän olevani valmis seuraavaan vaiheeseen.
Kirjoitan ajatuksistani kymmenen sivun tiivistelmän ja pilkon sen kirjoitussuunnitelmaksi taulukkolaskentaohjelmaan. Lähetän molemmat tiedostot kustannustoimittajalleni lyhyin saatesanoin: onko näissä mitään järkeä?
”Kun housujen ja mahan väliin jää runsaasti tyhjää, tiedän olevani valmis seuraavaan vaiheeseen.”
Kustannustoimittajan vastauksesta riippuu, ajattelenko lisää vai siirrynkö ruutuun kaksi: ensimmäinen käsikirjoitusversio. Se on kauhein ruutu, koska kun ei ole vielä mitään ja kaikki ladut ovat auki, saattaa pää mennä jumiin. Kun voi tehdä mitä vain, täytyy miettiä tarkkaan, mitä tekee.
Kirjoitan viisi sivua joka päivä kahden kuukauden ajan ilman vapaapäiviä. Käytän pistekokoa 12, Times New Roman -fonttia ja ykkösen riviväliä. Ensimmäinen versio on syntymäpaikkani Forssan murretta mukaillen kesseli. Näytän sen vain kustannustoimittajalleni, joka lukee kesselin ja kertoo, mikä hänen mielestään toimii, mikä ei ja mitä kannattaisi vielä miettiä. Keskustelemme, mietimme ja sitten ryhdyn kirjoittamaan kesselistä parempaa.
Kakkosversio on suosikkivaiheeni. Tuntuu hyvältä, kun tekstipötkö saa oman äänen ja alkaa välittää tunteita. Uudelleen kirjoittaminen kestää noin kaksi kuukautta. Tässä kohtaa kirjoitusprosessia housut istuvat taas tavalliseen tapaan. Palautan toisen version, kustannustoimittaja kommentoi. Kirjoitan. Saksin. Kolmanteen versioon menee kuukausi. Neljänteen korjauskierrokseen pari viikkoa. Ennen kirjapainoa teksti vielä oikoluetaan.
Kirja valmistuu kuin pyöriäisdelfiinin poikanen. Matka ensimmäisestä ajatuksesta valmiiksi asiaksi kestää kymmenen kuukautta.
Yhtenäkään päivänä ei tule valkoisen paperin kammoa. Syy on yksinkertainen: jos en tiedä, mitä kirjoittaa, en istu koneen ääreen, vaan lähden ulos liikkumaan tai luen jonkun toisen kirjoittamaa kirjaa. Ei keskeneräinen istumalla parane. Kirjoittaminen on minulle ennen kaikkea lukemista ja ajattelua, ei kirjoittamista.
En pidä järin paljoa kirjoittamisesta – enkä lenkkeilystä – mutta teen niitä, koska molemmissa on tähtihetkensä. Lenkkeilyssä lenkin puolenvälin ylitys, kirjoittamisessa toisen version kirjoittaminen. Molemmat valavat uskoa siihen, että kun tekee joka päivä vähän, jotakin valmistuu väkisinkin.
