Hannu Lauerma: Näemme maailman eri tavoin – Maniaan sairastunut tai humalainen ei usein hahmota muiden tuskastuneita ilmeitä
Puheenaiheet
Hannu Lauerma: Näemme maailman eri tavoin – Maniaan sairastunut tai humalainen ei usein hahmota muiden tuskastuneita ilmeitä
Psykiatri Hannu Lauerma kirjoittaa kolumnissaan perimän, uskomusten ja mielialan vaikutuksesta havaintoihin. Avaruusmuukalaisten aluksiksi oletettuja ufoja kerrottiin 1970-luvulla nähdyn paljonkin. Nyt, kun jokaisella on kännykässään kamera, ovat pienet vihreät miehet harvinaistuneet.
10.11.2020
 |
Apu

Lapsille on tapana opettaa, että makuasioista ei pidä kiistellä, erityisesti jos makuaistimuksista puhutaan kirjaimellisesti. Niihin vaikuttavat kymmenet tekijät, ja joukossa on myös geeniperimä.

Jos aasialaisissa ruuissa yleinen mauste, korianteri, maistuu vastenmielisesti saippualta, voi syy olla geneettinen.

Itselläni on äidin puolelta peritty X-kromosomiin liittyvä värinäön poikkeama, jota ilmenee seitsemällä prosentilla miehistä ja alle prosentilla naisista. Erotan vaivatta toisistaan laajat tai kirkkaat punaiset ja vihreät elementit kuten esimerkiksi punaiset ja vihreät liikennevalot, mutta kaukana merellä himmeinä näkyvät aluksen kulkuvalot eivät erotu toisistaan, eivätkä metsämansikat ja puolukat pistä silmään varvikosta kuin aivan läheltä.

Kauris jäi ampumatta, ja kavereilta huomaamatta

Väriaistimuksen poikkeavuuden aiheuttava geneettinen mutaatio antaa vähintään osalle sen kantajista paremman hämäränäön.

Kun kerran hiivin kahden peräti tarkkanäköisen kaverini kanssa kaurisjahtiin pimeänä talviaamuna odottamaan auringon nousemista, näin maastossa kolme pientä hirvieläintä. Jätin ampumatta, koska metsäkaurista on hämärässä mahdoton erottaa vuoden ikäisestä valkohäntäpeurasta, jota meillä ei tuolloin ollut lupa kaataa.

Kun myöhemmin mainitsin havainnostani ystävilleni, he näyttivät pöllämystyneiltä, koska heillä ei ollut otuksista mitään tietoa. Infrapunasalamalla kuvaava riistakamera kertoi lahjomattomasti, etten ollut nähnyt omiani, tasan samaan kellonaikaan se oli tallentanut näkemäni kolmikon.

Evoluution kannalta saattaakin olla hyvä asia, että osa meistä sopii muita paremmin metsästämään hämärässä, ja toisilta onnistuu paremmin marjanpoiminta.

Uskomukset ja mieliala vaikuttavat havaintoihin

Myös odotukset vaikuttavat siihen, mitä uskomme nähneemme. Erityisesti varuillaan olevan henkilön kulkiessa metsässä ja otsalampun valokiilan luodessa liikkuvia varjoja, näyttäytyy katajapensas näkökentän laidalla tyypillisesti ihmishahmona, ennen kuin katse suuntautuu siihen suoraan.

Avaruusmuukalaisten aluksiksi oletettuja ufoja kerrottiin 1970-luvulla nähdyn paljonkin, mutta nykyisin, kun jokaisella on kännykässään kamera ja ilmatilaa valvotaan erittäin kehittyneen teknologian keinoin, ovat pienet vihreät miehet harvinaistuneet.

"Psykoottiseen maniaan sairastunut mies ei lainkaan ymmärtänyt raiskanneensa iäkkään naapurinrouvan."

Havaintoihin vaikuttavat myös mieliala, persoonallisuus ja tietyt sairaudet. Kohtuuttoman epäluuloinen persoona saattaa tulkita ystävällisenkin hymyn ivalliseksi ja raivostua.

Maniaan sairastunut tai nousuhumalainen taas ei usein lainkaan hahmota muiden tuskastuneita ilmeitä ja äänensävyjä, kun nämä joutuvat kuuntelemaan hänen rasittavia vuodatuksiaan.

Eräässä mielentilatutkimuksessa todettiin, että psykoottiseen maniaan sairastunut mies ei lainkaan ymmärtänyt raiskanneensa iäkkään naapurinrouvan, vaan uskoi vilpittömästi yhdynnän tapahtuneen sulassa sovussa.

Tahdosta riippumattoman, tuloksekkaan sairaalahoidon jälkeen hän päätyi oikeudenkäynnissä kohtaamaan uhrinsa ja oli sen jälkeen todella murtunut mies. Muutoin hän ei koskaan elämänsä aikana tiettävästi ollut syyllistynyt rikoksiin, eikä hän ollut ihmisenä pahantahtoinen.

Kun kiistelemme taideteoksen arvosta tai politiikasta, on hyvä muistaa, että näemme eri maailmat. ●

Kommentoi »