Riitelyn mallit opitaan lapsena vanhemmilta – Vihan käsittelyä voi kuitenkin harjoitella
Viha ja riidat kuuluvat arkiseen elämään, mutta keinot niiden hallintaan ovat käsissämme, kirjoittaa psykologi Pirkko Lahti.
Välillä ottaa pannuun. Välillä raivostun ja raivoan. Kuulemme tällaisia toteamuksia, mutta ne tarkoittavat aivan eri asioita eri ihmisille. Aggressio kulkee käsi kädessä aktiivisuuden kanssa. Ihmisen on oltava nykyään varsin aktiivinen, jotta yhteiskunta kuulee tai auttaa. Silti ei saa olla aggressiivinen. Jos vaadit oikeuksiasi tai esiinnyt aggressiivisesti, rikot sovinnaisuuden sääntöjä. On osattava tasapainottaa omaa käytöstä. Raivokohtauksia saavat lapset. Niitä kutsutaan usein itkupotkukohtauksiksi. Yleisen käsityksen mukaan aikuiset eivät saa itkupotkukohtauksia, vaan he ovat oppineet säätelemään tunteitaan. Poikkeuksiakin on.
Vihan tunteiden käsittelyä pitää harjoitella. Usein lapsi noudattaa yksi yhteen vanhempiensa malleja, joten kasvattajana saa olla tarkkana. Jos kotona ei ole juurikaan korotettu ääntä tai riidelty, lapsi ei opi käsittelemään vihan tunteita eikä ehkä muitakaan tunteita. Jos taas kotona on tuuletettu reippaasti huutaen, kiroillen ja nimitellen, lapsi oppii tällaiset keinot konfliktien ratkaisuun.
”Aikaa myöten opimme puolisomme heikot kohdat ja keinot suututtaa hänet tarvittaessa.”
Parisuhteen alkupuolella verrataan eri perheiden tapoja käsitellä tunteita ja parhaimmillaan hiotaan niitä omiksi – tai sitten otetaan käyttöön vahvemman puolison oppimat mallit. Eri kulttuureissa on myös erityyppisiä riitelyn tapoja. Jokaisen parisuhteen kestävyyttä mitataan kyvyllä selvitä kahnauksista, mielipide-eroista ja riidoista. Aikaa myöten opimme puolisomme heikot kohdat ja keinot suututtaa hänet tarvittaessa.
Osa meistä on oppinut kanavoimaan tunteitaan tekemiseen, kuten liikuntaan. Osa taas vetäytyy ja välttelee vihatilanteita. Silloin toinen saattaa yliannostella kritiikkiään, jotta saisi kumppanin reagoimaan. Aina voi yrittää saada asiansa läpi pakolla. Jotkut uhkailevat, perustelevat loputtomiin ja voittavat riidat väsyttämällä. Keinovalikoima on runsas. Satuttaa voi sanoilla ja teoilla, eleillä ja ilmeillä. Kiinni käyminen on väkivaltaa, jota lait säätelevät selkeämmin kuin henkistä väkivaltaa. Pahinta on mielestäni se, että ihminen puhuu niin kuin tietää vaadittavan, mutta toimii täysin eri tavoin. Tällaista on näkynyt esimerkiksi rasismikeskustelussa.
”Heikko itsetunto vaatii vahvoja otteita, on oltava ylivahva. Kun ihminen on heikoilla, hän iskee.”
Miksi raivoan? Koska en saa tahtoani läpi. Koska tuon ihmisen käytös raivostuttaa. Koska hän valehtelee, mitätöi minua tai nolasi minut. Silmitön raivo voi joskus selittyä aivovauriolla, mutta useimmiten tilanteet palaavat omiin kokemuksiimme. Heikko itsetunto vaatii vahvoja otteita, on oltava ylivahva. Kun ihminen on heikoilla, hän iskee.
Jokainen meistä voisi miettiä keinoja vihan hallintaan. Viha ja riidat kuuluvat arkiseen elämään, mutta keinot niiden hallintaan ovat käsissämme. Voimme oppia kertomaan ja puhumaan tunteistamme tai edes varoittamaan: älä jatka nyt! Usein neuvotaan kävelemään pois tilanteesta ja rauhoittumaan. Tunnekuohussa ihminen ei kuitenkaan välttämättä rauhoitu. Puhuminen on rauhan keino. Viisas neuvo on löytää asian ydin eli se, mikä satutti ja suututti. Kun raivon juurisyy selviää, pääsee eteenpäin.
Kirjoittaja on psykologi ja eläkeläinen
