
Millainen paikka Hanoi on?
Vietnamin pääkaupungin katuelämä sykkii sellaista tahtia, että energia tarttuu matkailijaankin. Hanoi on jännittävä sekoitus vanhaa aasialaista perinnettä ja modernia länsimaistunutta cityarkea. Sen vanhassakaupungissa kulkiessa tekee mieli puikahtaa aina uudelle kujalle ja katsoa, mitä yllättävää löytyy.
Seitsemän miljoonan asukkaan Hanoi on Vietnamin toiseksi suurin kaupunki Ho Chi Minh Cityn jälkeen. Hanoi perustettiin virallisesti vuonna 1010, mutta samalla paikalla on sijainnut merkittävä kaupunki ainakin 600-luvulta alkaen. Historiallisia rakennuksia on valitettavasti tuhoutunut sodissa, mutta muutamia on onneksi jäljellä.
Hanoi oli Ranskan Indokiinan keskus ja vuodet 1887–1954 jatkuneen siirtomaavallan kruununjalokivi. Ranska rakensi kaupunkia merkittävällä tavalla, ja nämä vaikutteet huomaa vaikkapa Hanoin oopperan ja Pyhän Joosefin katedraalin arkkitehtuurista. Ranskasta tulivat maahan myös patongit, pateet ja kahvi.
Vanhankaupungin 36 katua ovat peräisin 1400-luvulta. Eri käsityöläisille on oma kadunpätkänsä tai korttelinsa. Ne näkyvät yhä katujen nimissä, suomeksi esimerkiksi Silkki-, Hopea- ja Hautakivikatu.
Varsinkin Hanoin vanhankaupungin kujilla riittää hälinää ja vilinää. Aluksi kaupunki voi tuntua kaoottiselta, sillä katuja hallitsevat autot ja skootterit, ja niitä parkkeerataan jalkakäytävillekin. Kun liikenteeseen tottuu, Hanoi paljastaa sympaattiset puolensa.
Hanoista saa taivaallisen hyvää vietnamilaista ruokaa, ja siellä on muutamia erittäin kiinnostavia museoita. Hanoita pidetäänkin kulttuurikaupunkina, ja sen hyvä kehitys näyttää jatkuvan. Unesco on valinnut sen maailman designkaupunkien joukkoon, ja Hanoi saa pian kauan kaipaamansa metron. Se helpottaa liikkumista huomattavasti.
Vierailuun on hyvä varata muutama päivä, jotta ehtii kiertää päänähtävyydet. Hanoista pääsee kätevästi myös retkille eri paikkoihin. Paras aika käydä on kevät ja loppusyksy. Silloin ei ole juurikaan sateita, ja sää on lämmin.
Miten Hanoi poikkeaa Ho Chi Minhin kaupungista?
Pitkässä maassa pohjoinen Hanoi ja eteläinen Ho Chi Minh ovat kaukana toisistaan, ja myös kulttuurinen etäisyys on nähtävissä. Aiemmin Saigonina tunnettu Ho Chi Minh City on Vietnamin talouden keskus, jossa näkyvät paljolti länsimaiset vaikutteet. Hanoi on perinteisempi ja kulttuurimyönteisempi, minkä voi aistia lyhyelläkin käynnillä.
Monet nuoret vietnamilaiset muuttavat työmahdollisuuksien perässä Ho Chi Minhiin, joka on Hanoita kansainvälisempi. Kun Ho Chi Minhissä katukuvaa hallitsevat kiiltävät pilvenpiirtäjät, Hanoissa on paljon viehättäviä vilkkaita katuja, toreja ja ruokakojuja. Hanoin valtti onkin paikallinen keittiö. Muun muassa kuuluisa pho-keitto on peräisin tältä alueelta.
Ostosmielessä Hanoissa on enemmän toreja ja paikallisia tuotteita myyviä puoteja, kun Ho Chi Minhissa on suuria ostoskeskuksia.
Mitkä ovat Hanoin must-nähtävyyksiä?
Vanhakaupunki, jossa kannattaa kulkea ilman kiirettä. Perinteiseen rakennus- ja elämäntyyliin voi tutustua Heritage Houseksi nimetyssä kohtessa. Se on yksi harvoista jäljellä olevista, yleisölle avoimista 1800-luvun taloista. Paikan näyttely kertoo Hanoin historiasta.
Vanhassakaupungissa sijaitsee myös Hoan Kiem -järvi, joka on puistoalueineen rauhallinen keidas. Järven keskellä olevassa saaressa on pieni Ngoc Sonin temppeli, johon pääsee vierailemaan. Hanoihin padottiin aikoinaan useita järviä, ja Hoan Kiem on niistä paikallisten suosikki.
Kokemisen arvoinen erikoisuus on vanhankaupungin länsilaidalla sijaitseva junakatu Train Street. Talojen väliin jää kapea väylä, jossa kulkee junarata. Sen reunoilla olevissa taloissa on kahviloita ja baareja, jotka pystyttävät pöytänsä myös radan päälle. Juna kulkee muutaman kerran päivässä, jolloin pöydät tietysti korjataan pois. On melkoinen kokemus, kun juna vilistää ohi parin metrin päästä.
Sotahistoriallista museota ei kannata jättää väliin. Rakennuksessa on taisteluista kertova näyttely, mutta jännittävintä on pihalle tuotu sotakalusto. Sen joukossa on esimerkiksi alas ammuttujen lentokoneiden osia Indokiinan ja Vietnamin sodan ajalta. Toinen aihepiiriin liittyvä kohde on museoksi muutettu Hoa Lon vankila, johon oli teljetty muun muassa amerikkalaisia vankeja Vietnamin sodan aikana. Heihin kuului John McCain, joka nousi myöhemmin Yhdysvalloissa senaattoriksi.
Siltä ajalta, kun Vietnam oli Ranskan siirtomaa, Hanoissa on Eiffelin tornin suunnitelleen Gustave Eiffelin piirtämä silta Long Bien. 1900-luvun alussa valmistunut, yli kaksi kilometriä pitkä silta ylittää Punaisenjoen. Bussit ajavat sen yli matkalla kohti Halonginlahtea, joten sillan voi nähdä silläkin reissulla.
Onko Hanoissa hyviä kulttuurikohteita?
Lähellä sotamuseota sijaitsee Vietnamin kansallinen taidemuseo. Sen perusnäyttely kattaa laajalti maan taiteen historian, ja vaihtuvat näyttelyt esittelevät nykytaiteilijoita. Etenkin uuden valokuvataiteen kokoelma on kiinnostava. Kävelyetäisyydellä taidemuseosta on puolestaan Van Mieu eli Kirjallisuuden temppeli, joka perustettiin aikoinaan Konfutsen alttariksi. 1000-luvulta peräisin oleva Thang Longin keisarillinen linnoitus on myös käymisen arvoinen.
Paras vietnamilaisen nykytaiteen galleria on Manzi Art Space, joka toimii vanhassa huvilassa. Tilassa on myös baari ja pieni kauppa.
Missä päin kaupunkia kannattaa yöpyä?
Oma suosikkini on juuri vanhakaupunki. Useat Hanoin nähtävyydet ovat sieltä kävelyetäisyydellä, ja alue on Hanoin vilkkainta seutua. Siellä on paljon hotelleja, joissa on erittäin hyvä hinta–laatusuhde. Vanhassakaupungissa voi syödä hyvin edullisesti pienissä paikallisissa ravintoloissa.
Jos haluat käyttää yöpymiseen enemmän rahaa ja pidät rauhallisemmasta tunnelmasta, kannattaa harkita parinkymmenen minuutin taksimatkan päässä vanhastakaupungista olevaa Ho Tay -järven seutua. Siellä on paljon ravintoloita, joista saa vaikkapa hyvää kalaruokaa. Alueella on myös kaksi historiallista pagoditornia ja viikonloppuisin markkinat.
Mitä Hanoissa kannattaa shoppailla?
Etenkin vanhassakaupungissa on paljon pieniä kauppoja, joista voi ostaa sekä perinteisiä että moderneja käsityöläisten tuotteita. Vanhankaupungin Hang Trong -kadulla on useita liikkeitä, joista saa t-paitoja printtipainatuksin. Propagandakuvilla varustetut paidat ovat persoonallisia. Hang Gai -kadulla on paljon silkkituotteita myyviä kauppoja. Yksi monipuolisimmista on Tanmy, jolla on laaja valikoima sisustustuotteita ja vaatteita sekä muun muassa taidevalokuvia.
Ho Tay -järven seudulla Quang An -kadulla on trendikäs vaateliike Kilomet 109. Sen perustaja tekee tyylikkäitä ekovaatteita miehille ja naisille yhteistyössä maaseudulla asuvien artesaanien kanssa.
Dong Xuan Market on vanhankaupungin pohjoisosassa sijaitseva kauppahalli, Hanoin isoin. Sen ympärille levittäytyy markkina-alue, ja viikonloppuisin se on avoinna yöhön saakka. Kannattaa katsastaa hallin tarjonta tai syödä alueella mainiota katuruokaa.
Kahvi on yksi parhaista Hanoin-tuliaisista. Vietnam on maailman suurimpia kahvintuottajia, ja vietnamilainen kahvi, joka tarjotaan usein makean kondensoidun maidon kanssa, on mielestäni maailman parasta.
Paikallisen ystäväni avustuksella löysin Cafe Main ja sen paahtimomyymälän, jossa on tarjolla lukuisia eri kahvilaatuja. Kahvia voi ostaa papuina sekä jauhettuna, jolloin se pakataan kaupassa vakuumiin. Cafe Mailla on useita kahviloita ympäri Hanoita, ja kahvila-myymälä on Nguyen Du -kadulla.
Mitä Hanoissa kannattaa syödä?
Vietnamilaisen keittiön valtteja ovat tuoreus ja keveys: vihannekset ja liha tarjoillaan usein nopeasti pannulla käytettynä. Rasvoja ja öljyjä käytetään perinteisesti vähän, eikä ruoka ole myöskään tulista. Korianteri maistuu lähes jokaisessa ruuassa.
Herkuttelu on jo syy matkustaa Hanoihin, ja ravintoloissa syöminen on edullista. Suomessakin tuttuja katuruokia ovat pho-keitto, täytetyt kesäkääryleet sekä banh mi -patongit. Rapean patongin sisällä on usein pateeta, marinoituja tuoreita kasviksia, korianteria ja mausteista lihaa. Erittäin hyvä pieni lounas tai välipala! Hyviä banh mi -leipiä saa vaatimattomankin näköisistä paikoista, joiden edessä ihmiset syövät pienillä muovituoleilla istuen. Kannattaa katsoa missä paikassa on paljon ihmisiä, se on todennäköisesti tasokas. Yksi suosittu ravintola on Banh Mi 25.
Cam Chi -katu, joka on ennemminkin kapea kuja, on täynnä edullisia ruokapaikkoja. Toinen suosittu ruokakatu on sitä lähellä oleva Tong Duy Tan.
Paras ruokakokemukseni Hanoissa on kuitenkin ollut ravintola Chim Sao eli Visertävä lintu. Tunnelmallisessa 1930-luvun talossa sijaitsevan paikan menyy on pitkä, mikä tekee valinnasta vaikeaa. Kaikki Chim Saossa maistamani on ollut erinomaista ja hätkähdyttävän edullista. Suosikkini ovat kyyhkyn jauheliha katkarapusipsien kanssa, banaaninkukkasalaatti sekä paistettu puhvelin liha.
Millainen on Hanoin yöelämä?
Ilta loppuu yleensä aika varhain: yökerhot ja baarit suljetaan keskiyöllä ja viikonloppuisin viimeistään kahdelta. Mukavia paikkoja on silti paljon. Monenlaista livemusiikkia voi kuulla Hanoi Rock Cityssä, ja kaupungin paras jazzbaari on Binh Minh Jazz Club. Polite & Co on miellyttävä cocktailbaari. The Hanoi Social Club on vanhassa huvilassa toimiva baari-ravintola, jossa on pieniä konsertteja.
Millainen paikka Halonginlahti on, ja miten siellä kannattaa käydä?
Halong Bay eli Halonginlahti kannattaa ehdottomasti sisällyttää matkaan, ja paikka onkin yksi Vietnamin suosituimmista nähtävyyksistä. Se on Unescon maailmanperintökohde, joka muodostuu yli 1 600 saaresta luolineen ja tunneleineen.
Lahdelle voi tehdä päiväretken tai osallistua risteilylle, jossa yövytään vanhantyylisillä laivoilla. Matka on helppo varata hotellista tai matkatoimistosta, joita on Hanoissa melkein joka nurkalla. Aamulla sinut noudetaan hotellilta bussin kyytiin.
Paikan kauneuden ehtii kokea jo yhden päivän retkellä. Mutta Hanoista on lahdelle neljän tunnin ajo, ja kannattaa harkita parin päivän käyntiä risteilyineen. Laiva on tunnelmallinen, ja sillä lipuessa voi ottaa rennosti. Matkaan kuuluvat usein ateriat ja pikku opastus vietnamilaisen ruuan tekoon. Risteilyillä pääsee myös melomaan kajakilla karstikallioiden välissä. Siinä tulee hiki, mutta melonnan päälle on ihana pulahtaa uimaan.
Matka Hanoihin ja Halonginlahdelle
Suomesta ei tätä juttua kirjoitettaessa ole tarjolla suoria lentoja Vietnamiin, mutta meno–paluun Helsingistä Hanoihin yhdellä vaihdolla voi saada usein noin 600 eurolla. Hanoissa on kiva viettää ainakin 3–4 päivää, ja matkaan kannattaa ehdottomasti yhdistää päivän, parin käynti Halonginlahdella.
Hanoista pääsee muualle Vietnamiin mukavasti junilla ja busseilla. Maansisäiset lennot Hanoin ja Ho Chi Minh Cityn välillä maksavat vain muutaman kympin.