
Astun ulos helteeseen. Kostea ilma imeytyy hetkessä vaatteisiin ja humahtaa housunlahkeista sisään.
Olemme matkanneet bussilla Etelä-Vietnamin maisemissa ja saapuneet Cu Chin alueelle 70 kilometriä Ho Chi Minh Citystä luoteeseen. Täällä saven alta löytyy yhä pätkiä maan sotahistoriaan liittyvistä tunneleista.
Aurinko siivilöityy ohuiden eukalyptus- ja bambupuiden lomitse maahan. Raskaiden käsiaseiden kovaääninen räiske kuuluu läpi viidakon. Laukaukset ovat osa turisteille suunnattua ohjelmaa.
Koko maa täynnä salatunneleita
Cu Chin tunnelistoa alettiin kaivaa jo Ranskan miehitysvallan aikana 1940-luvulla, ja sitä laajennettiin Vietnamin-sodan aikana 1960-luvulla.
Tunneliverkosto oli vastarintaliikkeen vastaus vihollisen ylivoimalle ja uudenaikaisille aseille. Siitä muodostui jopa 18 000 ihmisen koti ja turvapaikka. Vietkongin sissit kuljettivat tunneleita pitkin aseita ja ruokatarvikkeita. Käytäviä kaivettiin kolmeen kerrokseen lähes 120 kilometriä.
Tunnelit rakennettiin useimmiten käsin. Yksi työläinen kaivoi tunnelia, toinen toi saven maan pinnalle ja kolmas kiikutti sen läheisen Mekong-joen vietäväksi.
Työ oli tehtävä hiljaa ja pimeän turvin, sillä tunnelit sijaitsivat osin vihollisen tukikohdan alla. Etelävietnamilaisten kanssa liittoutuneet amerikkalaiset tiesivät tunneliston olemassaolosta ja yrittivät tuhota sitä. Osa tunneleista romahtikin vuonna 1966, kun aluetta pommitettiin rankasti.
Seison tunnelin suulla ja katselen portaita alas laskeutuvia matkailijoita. En anna ahdistuksen tunteelle valtaa, vaan marssin muiden perässä maan alle.
Osa tunneleista oli alun perin niin matalia, että niissä pystyi liikkumaan vain ryömien. Onneksi tämä pätkä on laajennettu turisteja varten. Silti tunnelissa on hikistä ja hämärää. Eteenpäin pääsee vain kyykyssä tai kaksinkerroin kumartuneena. Ääni takana komentaa liikkeelle. Tekeydyn kylmähermoiseksi ja jatkan eteenpäin.
Sotahistoria leimaa yhä Vietnamia
Vietnam oli tuhannen vuoden ajan osa kiinalaista valtiota, kunnes paikallinen dynastia nousi valtaan vuonna 939.
Myöhemmin sekä Japani että Ranska tekivät Vietnamista siirtomaansa, kunnes kommunistit Ho Chi Minhin johdolla julistivat maan itsenäiseksi. Syttyi sota, jonka päätteeksi Vietnam jaettiin pohjoisen kommunistihallinnon ja etelän keisarivallan kesken vuonna 1954.
Pian ajauduttiin uuteen sotaan, kun Pohjois-Vietnam ryhtyi tukemaan Vietkong-liikkeen kapinaa etelässä. Yhdysvallat tuki Etelä-Vietnamia, mutta vetäytyi sodasta vuonna 1973. Pohjois-Vietnamin joukot yhdistivät maan vuonna 1975.
Sotaisan historian jäljet näkyvät yhä. Amerikan-sodan jäljiltä, kuten vietnamilaiset sotaa kutsuvat, maahan jäi runsaasti räjähtämättömiä pommeja ja maamiinoja. Jos haluaa rakentaa talon, rakennuslupa heltiää vasta, kun armeija on kaivanut maata kahdentoista metrin syvyyteen ja todennut, että rakentaminen on turvallista.
Päivälliseksi silkkitoukkia ja koiraa
Valloittajat ovat jättäneet jälkensä myös ruokakulttuuriin. Täytetyt patongit, paahtovanukas ja sammakonreidet ovat peruja Ranskan-vallan ajalta.
Pohjoisosassa, kiinalaisten vaikutusalueella, käytetään paljon pippuria, kun taas etelässä ruoka maustetaan chilillä ja currylla. Kaikkialla käytetään paljon salaatteja, kasviksia ja tuoreita yrttejä. Puikoilla syötävä ruoka kääräistään riisipaperiin tai salaatinlehteen ja dipataan kastikkeeseen.
Käärmeet, silkkitoukat, rotat ja kissat ovat vietnamilaiselle terveysvaikutteista ravintoa. Pohjoisessa syödään koiraa, mitä kauhistellaan etelässä. Koira on kuitenkin juhlaruokaa ja sitä syödään vain talvella, eikä koskaan kuukalenterin kymmenen ensimmäisen päivän aikana.
Kaaosta liikenteessä
Palaamme viidakosta kaupunkiin. Ho Chi Minh City, entinen Saigon, on maan tärkein liike-elämän keskus. Länsimaiset vaikutteet huomaa niin arkkitehtuurissa, ostosmahdollisuuksissa kuin ilmapiirissäkin.
Ho Chi Minh Citysta lennämme pohjoiseen, Hanoihin. Yhteistä miljoonakaupungeille on kaaosmainen liikenne. Se on yhtä nopeaa ja ripeästi kasvavaa kuin maan talous. Valtava ihmismäärä, huolimaton ajotyyli sekä teiden ja ajovälineiden huono kunto aiheuttavat joka päivä 28 kuolemaan johtavaa liikenneonnettomuutta.
Jos haluaa ylittää tien, ei ole häpeä pyytää paikalliselta apua. Tien ylittämisessä tärkeintä on itsevarmuus ja tasainen eteneminen.
Mopon lastaamisessa rajana on vain mielikuvitus. Mukaan pakataan possut, ankat, pensaat, tikapuut, väliovet ja salaojaputket. Nelihenkinen perhe kulkee yhden mopon kyydillä.
Hanoin vanhankaupungin ahtaista kaduista vanhimmat ovat 1400-luvulta. Kauppakujat on omistettu yhdelle tuotteelle kerrallaan, esimerkiksi hopealle, silkille, kukille tai hautakiville.
Nautin katukuppilassa Bia Pho -panimon oluen. Matalan muovituolin jalat taipuvat painoni alla. Ystävälliset paikalliset auttavat kankeimmat länsimaalaiset ylös jakkaroiltaan.
Vihreää luonnon kauneutta
Pohjois-Vietnamin kauneimpia luonnonnähtävyyksiä on Halonginlahti, jonka pari tuhatta vihreää saarta nousevat pystysuorina turkoosinsinisestä merestä. Valkoinen puulaiva vie meidät keskelle tötterösaaria. Sää on käsittämättömän kuuma, kostea ja tyyni. Aamu-usvasta piirtyvät maisemat ovat kuin taideteoksesta.
Keskellä kalkkikivijärkäleitä asuu venekansaa. Laiva lipuu ohi lautalla sijaitsevan kaupan, koulun ja kahden pankin.
Kiipeämme 400 miljoonaa vuotta vanhan Sung Sot -tippukiviluolan suuaukolle, ja laskeudumme sisälle yhteen maailman luonnonihmeistä. Luolan valtavissa uumenissa pakoiltiin aikoinaan kiinalaisia ja mongoleja, myöhemmin amerikkalaisia.
Ajamme veneellä vihreältä saarelta toiselle. Nousen helteiseltä Titop-rannalta lähes 400 porrasta kalliojärkäleen päälle ihailemaan maisemia. Perillä puuskutan ja pohkeita kiristää, mutta maisema palkitsee sisukkuuteni. Alapuolella haukka liitää ohi.
Kun palaamme lähtösatamaan, sivuamme suuria rahtilaivoja, jotka suuntaavat Etelä-Kiinan merelle. Ne on lastattu kahvilla, riisillä, äyriäisillä ja elektroniikalla.
Tiesitkö tämän Vietnamista?
- Vietnamilaisista melkein kolme neljäsosaa asuu maaseudulla. Yli 90 miljoonasta asukkaasta joka neljäs on alle 15-vuotias.
- Suurimmat kaupungit ovat pääkaupunki Hanoi (6,5 miljoonaa asukasta) ja Ho Chi Minh City eli entinen Saigon (7 miljoonaa asukasta).
- Talouskasvu on ollut nopeaa ja elintaso on kohonnut ripeästi. Vietnamista viedään kahvia, riisiä ja äyriäisiä sekä elektroniikkaa, kenkiä, huonekaluja ja tekstiilejä.
- Valtaa käyttää kommunistinen puolue, toisinajattelijoiden ryhmät ovat laittomia. Hallitus kontrolloi muun muassa internetin käyttöä.
- Ilmasto vaihtelee alueittain. Hanoissa lämpötila voi laskea 10 asteeseen, etelässä ilmasto on trooppinen vuoden ympäri.
Teksti: Jonna Hoffrén
Kuvat: Jonna Hoffrén ja Shutterstock
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 03/2014.