Se, että ihminen osaa katsoa televisiota, luo hänelle illuusion siitä, että hän ymmärtää, miten hyviä ohjelmia tehdään. Se, että ihminen on joskus ollut koulussa, pätevöittää hänet kertomaan, millainen koulun pitäisi olla.
Siihen nähden, että koulu koskettaa lähes jokaista maailman ihmistä, on hämmentävää, miten vähän ihmiset siitä tietävät. Mielipiteemme koulusta perustuvat huhupuheisiin, ennakkoluuloihin ja aikaan, jolloin itse olimme koulussa.
Koulut kaikkialla maailmassa ovat suuren muutoksen edessä. Maailman muuttuessa koulujenkin on muututtava. Jos oletamme, että koulun tarkoituksena on auttaa nuorta kukoistamaan elämässä riippumatta siitä mitä hänelle tapahtuu, se on mahdollista vain, jos ymmärrämme, mistä muutoksessa on kyse.
Huomisen maailma on digitaalinen, globaali ja epävarma. Kokonaisia toimialoja on kadonnut aina, mutta ei koskaan niin nopeasti kuin nyt. Koulussa opittu ei riitä, jokaisen on opittava uutta koko elämän ajan. Ihmisten ja tiedon liikkuvuus lisääntyy, koneiden rooli kasvaa. Kyse ei ole ”ihminen vastaan kone” -vastakkainasettelusta vaan yhteistyöstä. Ihminen, joka oppii hyödyntämään konetta, saa monessa asiassa merkittävää etua.
Tähän kaikkeen koulun pitäisi kyetä reagoimaan nopeasti mutta hallitusti, pedagogiikka edellä. Se, että koulu ei ole pysynyt muutoksen vauhdissa, ei ole ihme. Se ei ole myöskään syytös ketään kohtaan. Nykyisenkaltainen koulu on rakentunut teollistumisen ajan ideaalien ympärille. Kaikkia on haluttu opettaa samalla tavalla ja samassa rytmissä. Menestystä on mitattu kyvyllä muistaa hetkellisesti ulkoa ja tämän taidon perusteella nuoret on laitettu paremmuusjärjestykseen, jaettu hyviin, keskivertoihin ja huonoihin.
Malli toimi aikansa, mutta tulevaisuuden vaatimukset ovat erilaisia. Ei työnantaja tarvitse ihmisiä, jotka muistavat ulkoa asioita, siihen on olemassa koneita. Tarvitsemme laaja-alaisesti maailmaa ymmärtäviä, yhteistyökykyisiä, luovia, empaattisia, rohkeita, persoonallisia ja innostuneita ihmisiä. Siksi on mietittävä, millainen koulu voisi ohjata nuoria tähän suuntaan.
Suomen kansainvälisesti tunnetuin opetusalan asiantuntija Pasi Sahlberg on todennut, että tutkiessani Suomessa ja ulkomailla peruskoulusta valmistuvia oppilaita, suurin osa heistä tuntuu ajattelevan, etteivät ole erityisen hyviä millään osa-alueella. He tietävät paljon, mutta eivät koe loistavansa missään. Kouluille pitäisi olla tärkeää auttaa jokaista oppilasta löytämään oma intohimonsa. Vasta silloin oppilaat voivat tietää missä he ovat hyviä, missä he ovat lahjakkaita, ja he voivat rakentaa elämänsä sen varaan.
Mistä koulun muutoksessa voisi olla kysymys? Äärimmilleen yksinkertaistettuna kolme asiaa nousee esiin: oppiaineita pitäisi opettaa laaja-alaisempina kokonaisuuksina, sekä tekemistä että tiedon soveltamista korostaen, oppilaan omaa roolia pitäisi kasvattaa kaikilla osa-alueilla ja opettajien koulutuksesta pitäisi kantaa muutoksessa enemmän huolta.
Tässä Imagessa on haluttu hahmottaa sitä, mitä kaikkea hienoa Suomen kouluissa tapahtuu. Valittamisen sijaan olemme halunneet keskittyä innostuneisiin ihmisiin.
Tällä lehdellä on myös suurempi tavoite.
Kun koulua halutaan muuttaa, yllättävän suuri osa vastustuksesta tulee vanhemmilta. Kun halutaan lisätä ilmiöpohjaisuutta, kaivataan perinteistä ainejakoa. Kun oppilaan roolia halutaan kasvattaa esimerkiksi arvioinnissa, haikaillaan numeroarvioinnin perään. Kun koulu yrittää etsiä moderneja tapoja oppia, korostetaan kirjan, kynän ja paperin hienoutta. Mustavalkoisen keskustelun sijaan koulu ansaitsee enemmän. Muutos ei ole helppoa ja siksi kollektiivinen kasvun asenne on tärkeää.
Vanhemmat ovat perinteisesti olleet kiinnostuneita siitä, missä heidän lapsensa viettävät iltansa ja viikonloppunsa. Voisiko tänä syksynä päähuomio olla siinä, missä he viettävät kaikki päivänsä? ■
