Vesistöjen puhdistaminen Suomessa on edennyt, mutta töitä riittää vielä

Siinä se aukeaa silmien edessä, kirkastettu Liittoistenjärvi, josta on tullut Suomen luonnonvesien puhdistuksen supertähti.

Littoistenjärven kemiallinen puhdistus keräsi melkoisesti huomiota tiedotusvälineissä vuonna 2017. Turun lähistöllä sijaitsevan järven fosforia saostettiin polyalumiinikloridi-nimisellä kemikaalilla, ja järvi oli hetken aikaa turkoosi kuin Välimeri. Sitten järven vesi sameni uudelleen, ja tarinaan tuli säröjä. Tapauksesta jäi ehkä monelle suotta kuva pieleen menneenä hankkeena.

Littoisissa tarkoituksena ei alun perin ollut muuttaa järven väriä, vaan ehkäistä sen sisäistä kuormitusta eli fosforin vapautumista järven pohjasta takavuosien kuormituksen takia.

Apu kysyi näkemystä Littoisten tapaukseen Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ryhmäpäällikkö Seppo Hellsteniltä. Hän on perehtynyt työssään erityisesti vesienseurantaan ja tutkinut pahoin kuormittuneita vesistöjä.

– Littoistenjärvihän on ensinnäkin jopa maailman mittakaavassa erittäin tarkoin tunnettu ja seurattu järvi, Hellsten sanoo.

– Siellä oli kokeiltu jo kaikkea muuta. Ulkoa ei tullut järveen kuormitusta, vaan fosforin tiedettiin olevan peräisin lähes kokonaan sisäisestä kuormituksesta.

Siksi Littoinen oli ihanteellinen kohde kemialliseen puhdistukseen. Nyt, toisen kesän kynnyksellä järven tilanne näyttää hyvältä.

– Projekti onnistui suhteellisen hyvin. Fosforia saatiin leikattua.

Mutta Littoinen oli erikoistapaus. Suuria harppauksia Suomen järvien puhtaudessa ei tulla lähivuosina ottamaan kemiallisen puhdistuksen avulla, vaan aivan muilla keinoin.

Pyhtäältä kotoisin oleva Hellsten muistaa nuoruudestaan Kymijoen.

– Sehän oli 1970-luvun puolivälissä käytännössä likaviemäri. Ei olisi voinut kuvitellakaan, että siellä esimerkiksi lohi eläisi.

Niin vain Kymijoki puhdistui, ja nyt lohikalat pärjäävät siellä mainiosti.

– Muutos, johon silloin herättiin, liittyi suureen pistekuormitukseen.

Se tarkoittaa tehtaita ja kaupunkeja, isoja ilmeisiä kuormittajia, joista tuli typpeä, fosforia ja kiintoainesta. Ei niidenkään jätevesien puhdistaminen itsestäänselvää ollut. Vastarintaa syntyi eri syistä.

– Se oli tämä perinteinen argumentti, että jos puhtaudelta vaaditaan liikaa, se veisi tehtaiden liiketoiminnalta kannattavuuden, Hellsten sanoo.

Niin ei käynyt. Tehtaiden jätevedet saatiin kuriin, ja teollisuus pysyi Suomessa.

– Ehkä siinä auttoi sekin, että tietyissä paikoissa vesi oli niin huonolaatuista, että paperiteollisuudella oli jopa vaikeuksia saada raakavettä omaan prosessiinsa.

Kaupunkien jätevesien puhdistamisen kehittämisessä nurkumista aiheutti kallis hinta.

– Se tarkoitti vanhojen katujen auki repimistä, viemäröinnin parantamista ja jätevesien keskittämistä vedenpuhdistamoille, mitä pidettiin kalliina.

Tarvittavat askelet saatiin silti otettua. Se oli muutosta, jonka jokainen huomasi.

– Järvien tilaan tuli radikaali muutos 1980-luvulla: isoista järvistä esimerkiksi Päijänteen yläosan, Saimaan Lauritsalan seudun ja Varkauden alapuolisen Haukiveden kemiallinen hapenkulutus kääntyi jyrkkään laskuun, ja vesien laatu parani, Hellsten luettelee.

Monesta likaviemäriä muistuttaneesta järvestä ja joesta tuli puhdistumisen jälkeen suosittu virkistyskohde. Nyt edessä ovat uudet ongelmat, joiden ratkaisut ovat onneksi tiedossa.

Maatalous yhä iso kuormittaja

Ei ole yllättävää, että maatalous on edelleen suurin yksittäinen fosforikuormittaja Suomen luonnonvesissä. Aiheesta myös puhutaan paljon, ja alalla on paljon töitä edessä vesiensuojelun parantamiseksi, mutta maatalous ei ole suinkaan ainoa merkittävä kuormittaja.

– Kun nuo isot pistekuormittajat on saatu kuriin, seuraava askel on vaikeampi, koska siitä suuri osa liittyy hajakuormitukseen, Hellsten selvittää puhdistuksen kokonaistilannetta.

Hajakuormitus tarkoittaa sellaisia kesämökki- ja haja-asutusta, jossa ei ole kunnollisia jätevedenpuhdistusjärjestelmiä.

Suomessa on satojatuhansia kesämökkejä, ja niistä kymmenientuhansien vedet johdetaan likaisina pintavesiin. Kuormitus on merkittävää: vuonna 2014 ihmisperäisestä, järviin, jokiin ja pohjavesiin päätyvästä fosforista 13 prosenttia tuli haja-asutuksen jätevesistä. Se oli toiseksi suurin kuormittaja maatalouden jälkeen.

Hajakuormituksen suurta merkitystä on vaikea huomata, koska yhden tai kahden mökin vedet harvoin ovat merkittävä kuormituksen lähde. Kyse on suuresta joukosta pieniä päästöjä.

Niin sanottu paskalaki, haja-asutusalueiden jätevesiasetus, on suurelta osin tulossa voimaan tämän vuoden lokakuussa.

Lue lisää: Aika mökin jätevesijärjestelmän uusimiseksi loppuu pian – vaatimus ärsyttää maallikkoja

– Kyse on lähivesien puhtaudesta. Jospa ihmiset siitä viimein innostuisivat. Toistaiseksihan se on ollut lähinnä poliittinen ongelma. Jätevesiasetus on ehdottomasti hyvä askel, kun siinä nyt viimeinkin päästään eteenpäin. Joillakin alueilla sillä tulee olemaan iso merkitys, Hellsten tuumaa.

Esimerkkialueet ovat osin yllättäviä. Asiaa tuntemattoman olisi vaikea aavistaa, että vaikkapa erämaisen Kuusamon Kitkajärven eteläosa on melko kuormittunut.

– Se on karu järvi. Sellaiset kärsivät juuri eniten hajakuormituksesta, koska niissä on luonnostaan vähän ravinteita. Kitkajärvellä ei ole mitään muuta selitystä rehevyydelle kuin se, että siellä on tavattoman paljon haja-asutusta ilman viemäröintiä. Sen sijaan monen rehevän järven rannalla sijaitsevien mummonmökkien tapauksessa ei varmaankaan ole kauheasti merkitystä sillä, onko siellä putsaria vai ei, Hellsten sanoo vedenpuhdistuslaitteeseen viitaten.

Jos 1970-luvulla ongelma oli, että järvet ja joet olivat kerta kaikkiaan liian likaisia uimiseen, nykyään viheliäisin ongelma ovat sinileväkukinnat. Uimapaikkaa etsivälle kesänviettäjälle vaikutus on sama: ei voi uida.

Maanviljelyksen suuret päästöt ovat tärkeä tekijä kukintojen taustalla, mutta ne liittyvät myös ilmaston lämpenemiseen. Yksinkertainen vaikutus on, että lämpimissä vesissä kukinnot ovat runsaita, mutta kyse on muustakin.

– Aiemmin tulvat ajoittuivat selkeästi vain kevääseen. Nyt tulvia on syksyllä ja talvella ja pitkin vuotta. Se on muuttanut ravinteiden kulkeutumista oleellisesti, Hellsten sanoo.

Aiemmin, kun tulvia oli lähes yksinomaan keväisin, kevättulvat kuljettivat ravinteita pelloille, ja siellä kasvit sitoivat niistä suuren osan.

Nykyään Etelä-Suomessa, kuten Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa, ei ole välttämättä lainkaan kevättulvan piikkiä, vaan runsaita sateita tulee pitkin vuotta.

– On jopa vuosia, jolloin Etelä-Pohjanmaalla on annettu tulvavaroitus vuoden jokaisena kuukautena.

Se tarkoittaa, että sateiden mukana ravinteita huuhtoutuu valuma-alueilta läpi vuoden. Syksyllä, kun pelloilla ei ole kasvipeitettä, ravinteet ja kiintoaines huuhtoutuvat jokiin ja järviin. Se lisää niiden ravinnekuormaa merkittävästi.

Auttaako, jos maata ei muokata?

Yksi keino ilmiön välttämiseksi on suorakylvö. Se tarkoittaa kylvöä muokkaamattomaan maahan tarkoitukseen kehitetyllä kylvökalustolla.

– Kiintoainesta irtoaa vähemmän tulvien kuljetettavaksi, kun maata ei muokata syksyisin.

Ravinteiden kulkeutumista ehkäistään myös peltojen kipsikäsittelyllä. Se on Hellstenin mukaan tehokas menetelmä.

Tärkeitä ovat myös ojitettujen soiden ennallistaminen ja ihmisten rakentamat tekokosteikot.

Viisikymmenluvulta alkaen ojitettiin miljoonia hehtaareita soita metsän kasvun kiihdyttämiseksi. Huomattavan suuri osa ojista kaivettiin turhaan esimerkiksi kitumaille, joille ei koskaan kasvanut kunnon metsää. Sittemmin sellaisia soita on jo ennallistettu jonkin verran. Ennallistaminen tarkoittaa turhaan kaivettujen ojien tukkimista. Toimenpiteellä on vaikutusta ravinteiden kulkeutumiseen, sillä luonnontilainen tai ennallistettu suo hidastaa sadevesien kulkeutumista valuma-alueelta vesistöön. Kun vesi kulkee suon turpeen kautta, turve pidättää ravinteita ja kiintoainesta.

Jos taas suo on ojitettu, vesi ja ravinteet valuvat suoraksi kaivettua ojaa pitkin vesistöihin.

– Siksi soiden ennallistaminen on tärkeä vesistönsuojelumenetelmä.

Soiden tavoin toimivia kosteikkoja voidaan rakentaa myös keinotekoisesti. Kosteikot pidättävät vettä ja ravinteita. Niiden rakentamiseen velvoite tulee EU:n vesipuitedirektiivistä, mutta työ on vasta alussa.

– Uskaltaisin sanoa, että valmiiksi katsottuna on tuhansia paikkoja, joihin kosteikkoja voitaisiin rakentaa niin, että niistä olisi hyötyä vesiensuojelulle. Hankkeista on toteutettu ehkä kymmenen prosenttia.

Kosteikkoja tarvitaan monella alueella

Ensimmäiseksi maatalouskosteikkoja on rakennettu paikkoihin, joissa peltoalueita on paljon. Niissä kosteikon rakentaminen on kannattavinta.

– Kosteikkoja tarvitaan lisää erityisesti alueilla, joilla ei ole valumavesiä tasaavia suuria järvialtaita, siis Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Tunnettuja ihmisen rakentamia puhdistuskosteikkoja ovat esimerkiksi Hovin kosteikko Forssassa ja Tuusulanjärven kosteikko.

– Savonlinnan Puruvedellä on EU:n Freshabit-hankkeeseen liittyvä suuri kosteikkoprojekti, Hellsten kertoo.

Puruvedellä selkävedet ovat suorastaan erinomaisessa kunnossa, mutta suojaisat lahdet voivat huonommin. Niiden suuriin leväkukintoihin odotetaan helpotusta kosteikkorakentamisesta.

Jotkin suuret muutokset liittyvät laajemmin koko yhteiskunnan elämäntapaan. Hellsten nostaa positiivisena ilmiönä esille särkikalojen käytön ruoaksi.

– Se on valopilkku.

Särjillä ja muilla särkikaloilla, kuten lahnoilla, on iso merkitys järvien leväkukinnoille. Jos särkikalat runsastuvat, särki syö eläinplanktonia. Kun eläinplankton vähenee, se ei ole syömässä pientä kasviainesta pois, jolloin leväkukinnot runsastuvat.

– Vaikutus on paikallisesti suuri jo tilanteissa, joissa ravinteiden määrät eivät edes sinänsä ole kovin suuria, Hellsten kertoo.

Esimerkiksi Lahden Vesijärvessä on pystytty oleellisesti vähentämään leväkukinnan huippuja.

– Hoitokalastus on tehokasta, mutta sen pitää olla säännöllistä. Kertaponnistuksesta ei ole apua kuin korkeintaan lyhyeksi aikaa. Jos järvellä on ammattikalastusta, kuten Säkylän Pyhäjärvessä, särkikalat pysyvät automaattisesti kurissa. Jos se loppuisi, leväkukinnat alkaisivat.

Valonpilkahdus liittyy juuri pyynnin volyymiin ja säännönmukaisuuteen. Jos särkikalojen käyttö ihmisen ruokana yleistyisi, niitä pyydettäisiin paljon, ja se pitäisi osaltaan leväkukintoja kurissa.

– Hoitokalastuksessa pyydystetyt särkikalat menevät suurelta osin kompostiin tai rehuksi. Jos niistä tulisi ihmisravintoa ja oikea bisnes, leväkukinnot vähenisivät.

Kuusamossa särkeä ostetaan jo jopa samalla hinnalla kuin muikkua.

– Se on myönteistä kehitystä, Hellsten sanoo.

Lähde: Pintavesien ekologinen luokittelu 2015. SYKE, ELY-keskukset ja RKTL. Kartta: Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/12.