Vertailutestissä uuden ja vanhan auton ajonvakautus
Ajonvakautuksissa on isoja eroja: 90-luvun järjestelmät ovat huomattavasti nykyisiä hitaampia.
Tiedonsiirtonopeus on nyt liki 40-kertainen parikymmentä vuotta sitten käytettyihin järjestelmiin verrattuna. Mitä uudempi järjestelmä, sitä laajemmin se käyttää antureilta tulevaa tietoa, ohjaa auton kulkusuuntaa ja ylipäätään puuttuu ajolinjaan.
Suppeampien anturitietojen takia aiempien sukupolvien ajonvakautuksilla on tavallaan osattava ajaa siten, että järjestelmä aktivoituu. Pahimmillaan järjestelmät eivät puutu kaarteessa peräluistoon ennen kuin kuljettaja tekee pienen vastaohjauksen.
Järjestelmän toiminnassaan hyödyntävien tietojen määrä on lisääntynyt, vaikka erillisten tunnistimien määrä on vähentynyt. Osa tunnistimista on integroitu keskus-yksikköön, ja niiden koko on huomattavasti pienentynyt.
Keskusyksikössä on kierto-, kallistus- ja kiihtyvyystunnistimet pitkittäis-, poikittais- ja pystyakselien suuntaisesti. Jarrupainetunnistimia saattaa olla jopa viisi: jokaisella pyörällä oma ja lisäksi jarrupolkimen painetunnistin. Niitä tarvitaan oh-jaukseen, kun järjestelmä aktivoituu jarrutustilanteessa. Järjestelmään kuuluu myös ohjauspyörän asennon ja kiertonopeuden tunnistus sekä kaasupolkimen asentotunnistus.
Täysjarrutuksessa ajonvakautus saattaa hieman tinkiä parhaasta hidastuvuudesta pudottamalla jarrujärjestelmän painetta, jotta pyöräkohtaista painetta saadaan lisättyä ja liikeradan korjaava momentti luotua. Paineen säätely on muutenkin kehittynyt; vanhat järjestelmät säätivät jarrupainetta yksioikoisesti joko päälle tai pois. Nykypäivänä jarrupainetta ohjataan tarpeen mukaan muuttuvasti.
Lue 6.2. ilmestyvästä Tuulilasin numerosta 2/2014 vanhan ja uuden auton ajonvakautuksen vertailutesti.
Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa.
