True bloodissa tähän mennessä tapahtunutta: ihmisten ja vampyyrien rauhaisa rinnakkaiselo on alkanut rakoilla ja vampyyrineuvosto kannattajineen on käynyt maailmanvalloitukseen. Tavoitteena on voittaa takaisin maailmanherruus, joka menetettiin, kun vampyyrit TruBlood-keinoveren myötä lakkasivat käyttämästä ihmisiä päivittäisenä ravintonaan ja ottivat tavoitteekseen integroitua yhteiskuntaan.
Mies nimeltä Bill Compton haluaa estää vampyyrien aikeet ja soluttautuu neuvostoon, mutta humaltuu vallasta ja nousee vampyyrijumalaksi. Lousianan kuvernööri Truman Burrell inhoaa vampyyrejä ja on julistanut heidät vapaaksi riistaksi. Vampyyreja on suljettu keskitysleireille ja heihin on keinoveren kautta levitetty tuhoisaa Hep-V-virusta. Tuhottuaan kuvernöörin ja vapautettuaan vampyyrit keskitysleireiltä Bill menettää voimansa sekä valtansa ja liittyy niihin ihmisiin ja vampyyreihin, jotka haluavat lopettaa tuhon. Yhteinen uhka, Hep-V-tartunnan saaneet hirviömäiset vampyyrit, pakottaa ihmiset ja vampyyrit rinnakkaiselon sijaan läheisempään yhteistyöhön kuin koskaan aikaisemmin.
Tämä on hengästyttävä lähtöasetelma True Bloodin seitsemänteen ja viimeiseen kauteen.
Niin toismaailmalliselta kuin True Blood kuulostaa, se on pohjimmiltaan taitava kertomus toiseudesta. Jo alkuteksteissä vilahtaa uskonnollinen kyltti: God hate fangs. Sana torahammas, fang, on korvannut haukkumasanan fag, homo. Voiko tulkintaa enempää alleviivata? Sarjan ytimessä on tuttu jako meihin ja muihin, ihmisiin ja vampyyreihin.
Viikinkivampyyri Eric Northman joukkoineen ei ole ollut erityisen kiinnostunut ihmisten ystävyydestä, mutta kuten tiedämme, toisia on kiinnostanut ystävyys ja rakkaus rajan yli. Ihmiskeiju Sookie ja Bill Compton sekä Sookien ihmisveli Jason ja Billin vampyyriksi muuttama nuori ja kaunis Jessica ovat ystävystyneet ja seurustelleet keskenään, paheksunnasta huolimatta.
True Bloodin tuoreet tapahtumat ovat tuttu kertomus niistä karmeista seurauksista, joita syntyy, kun joitakin aletaan pitää toisina. Politiikassa se on vienyt kansanryhmiä keskitysleireille, uskonnoissa se on eristänyt ihmisiä yhteiskunnasta – tai lahkoista eronneita perheistään ja läheisistään. Kaikki epätoivottu ja väärä nähdään toisissa, oman ryhmän yhteisyys nojaa oletukseen oikeassa olemisesta. Keskitysleirin perustava Truman Burrell on julmuri, ja koska hänen maailmaansa on vedetty raja meidän ja muiden välille, hän on saanut vihalleen kohteen.
Rajat vain on piirretty niin hienoon hiekkaan, että niiden sekoittumiseen ei tarvita kuin tuulen kääntyminen. Vampyyrit ovat olleet ihmisiä, mutta eivät ole enää. He ovat vahvempia kuin ihmiset, mutta samaan aikaan täysin riippuvaisia heistä. He elävät ikuisesti, mutta toisaalta sellainen päivittäinen asia kuin valo saa heidät palamaan karrelle ja kohtaamaan ”todellisen kuoleman”. Tämän kaiken tulee kiteyttäneeksi entinen vampyyrijumala Bill Compton, joka on kutsuttu talk show’hun puhumaan:
”Emmehän me vampyyrit halua ihmisten tietävän, että pelkäämme teitä yhtä paljon kuin te meitä.”
Paremmin asiat sujuvat silloin, kun toiset voidaan nähdä jollain tavalla osana itseä, toisina ihmisinä pelkoineen ja iloineen. Kuten Jessica vetoaa Billiin ratkaisevalla hetkellä: ”Sinä olet pyytänyt minua suojelemaan ihmisyyttä sinussa!” Billin hahmo on näyttänyt, että valta ja oikealla puolella olemisen huuma voivat viedä meistä maltillisimmankin, mutta tavoittamalla ihmisyyden toisessa ja itsessä voi fundamentalistiksi kääntynyt Billkin löytää takaisin rauhaa ja rinnakkaiseloa hakevien pariin.
Mikään ei ole helpompaa kuin lukea omaksi ansioksi sellaista, jonka eteen ei ole pannut tikkua ristiin. Se, että kukaan ei ole omilla saavutuksillaan syntynyt tiettyyn kansallisuuteen tai ihonväriin, tekee niihin pohjaavista erotteluista kaikista heikoimpia. Kukaan ei myöskään omilla ansioillaan ole tullut vampyyriksi vaan toisen päätöksestä ja vallasta. Siihen liittyy aina alistuminen toisen syötäväksi – ja tapettavaksi. ■
