Mondo

Venetsia juhlien jälkeen

Venetsia juhlien jälkeen

On vain yksi oikea aika matkustaa Venetsiaan. Talvella, kun maailman kauneimpaan kaupunkiin ei halua kukaan muu. 
Teksti Minttu Poutanen
Kuvat Heli Sorjonen
Mainos

JOUKKO VANHOJA herroja seisoo tiskin ääressä punaviinilasit kädessä. He vaihtavat kuulumisia karkealla murteella. Mitä Vittoriolle kuuluu? Entä Renatolle? Näky voisi olla mistä tahansa italialaisesta kaupungista. Paitsi että kello on vasta kymmenen aamulla ja menossa on jo toinen kierros.

Tämän venetsialaisemmin ei voisi aamua aloittaa. Venetsialaiset tykkäävät juoda, sen tietävät kaikki Veneton maakunnassa. Aamulasillinen on täällä perinne. Kun viinibaarit avaavat ovensa yhdeksältä, tullaan syömään muutama cicchetti, leipänen tai naposteltava. Yleensä suhde menee näin: lasi punaviiniä, pikku leipänen; turskapallo, toinen lasi viiniä.

Ulkona avautuu kylmä ja tuulinen kaupunki kapeine kanavineen, palazzoineen ja värjöttelevine puluineen. San Marcon kuuluisalla aukiolla kaikki kulkevat kuin heillä olisi kiire jonnekin. Katukivien välissä erottuu haalistunutta konfettisilppua muistona kahden viikon takaisista karnevaaleista. Sinne tänne pinotut acqua alta -korokkeet näyttävät pois korjatulta esiintymislavalta.

Kun acqua alta eli kaduille tulviva nousuvesi kiusaa kaupunkilaisia, korokkeista levitetään kulkutie. Tuntuu hyvältä tulla katsomaan, millainen on maailman kaunein kaupunki, silloin kun sinne ei halua kukaan muu.

VENETSIA ON parhaimmillaan talvella. Silloin La Serenissima, kaikkein seesteisin kuten Venetsiaa kutsutaan, elää edes hetken nimensä mukaisesti. Loppukeväällä, kesällä ja karnevaalien aikaan turistiruuhkat täyttävät kapeat kujat.

Toki talvellakin on matkailijoita. Ensimmäinen selfietikku vilahtaa jo lautalla matkalla lentokentältä San Marcolle. Mutta turisteja on huomattavasti vähemmän kuin huippusesonkina. Hyvän hotellin voi talvella saada melkein puolet halvemmalla kuin kesällä. Majoitusvaihtoehtoja löytyy keskustasta, eikä tarvitse yöpyä mantereen puolella.

Erityistä on myös tunnelma. Talvella sataa usein, ja lämpötila pysyttelee viiden asteen molemmin puolin. Mutta kun aurinko näyttäytyy, on luvassa jotain harvinaisen kaunista. Laguunin turkoosi, talojen kuluneet ruskeat ja pastellit ovat kuin tehty kuulaita päiviä varten.

Maisema keskusaukiolta vastakkaiselle San Giorgio Maggioren saarelle piirtyy katsojan eteen kuin se olisi maalattu hienon hienolle satiinille. Sumuisina päivinä edessä on arvoituksellinen kujien ja kanavien labyrintti.

Tosin talvisin acqua alta voi piinata kaupunkia, mutta siihen voi varautua pakkaamalla mukaan kumisaappaat. Venetsialaisilla on oma puhelinsovelluksensa varoittamaan nousuvedestä.

Monen mielestä varmempi keino on vilkaista Campanilen kellotornin huipulle, jossa seisoo arkkienkeli Gabrielia esittävä tuuliviiri. Kun arkkienkeli pissaa basilikaa kohti, on luvassa sadetta, sanotaan.

TÄYDELLINEN TALVIPÄIVÄ Venetsiassa menee kutakuinkin näin: Aamulla viinibaariin cicchettille. Sitten kävely Accademian sillalle, josta aukeaa upea näkymä pääkanava Canal granden suulle. Lounas Palazzo Cavalli-Franchettin kahvilan erinomaisessa buffetissa. Komeassa palatsissa toimii kulttuuri-instituutti, lounas maksaa 17 euroa eikä puolenpäivän aikaan vielä ole muita ruokailijoita.

Vierailu museossa tai kirkossa, ja iltapäivällä on hyvää aikaa ajella maailman kauneimmaksi kaduksi nimettyä Canal granden kanavaa. Se kannattaa tehdä vaporettolla numero yksi, joka kulkee hitaammin kuin muut vesibussilinjat.

Kun merituuli on riittävästi nipistellyt poskia, siirrytään kaakaolle Caffè Florianiin San Marcon aukiolle. Venetsia ei ole kahviloiden kaupunki. Italialaiset juovat kahvinsa mieluiten nopeasti ja seisaaltaan, mutta vuonna 1720 perustetussa Florianissa kävi aikoinaan Casanovakin.

Kymmenen euron kaakao on niin paksua, että se muistuttaa suklaakiisseliä. Pinnalle hyytyy kalvo, joka tarttuu hörpätessä ylähuuleen. Olikohan Casanovalla sama ongelma? Naistenmies rakasti kaakaota.

TALVINEN VENETSIA kutsuu kiireettömään vaelteluun. Kaupungissa liikkuu muutenkin parhaiten jalan, ja kävelyllä silmät kannattaa pitää auki. Kulman takaa saattaa paljastua komea palatsi tai rivi gondolieereja tauolla.

Tai sitten valkoiseen huntuun pukeutunut juokseva morsian, joka on kuvauttamassa itsestään häävideota, kuten eräänä aamuna San Marcon aukiolla. Käsikirjoitukseen näyttää kuuluvan kadonnut sulhanen. Häntä etsitään tähyilemällä ja pyrähtelemällä pulujen keskellä. Onneksi pari lopulta löytää toisensa.

Kävelyretkillä kannattaa myös pysähtyä kanavan rantaan seuraamaan kaupungin arkea. Välillä ohi ajaa poliisivene tai joku mukanaan kasa rakennustarvikkeita. Venetsialaisissa ei ole roomalaisten eleganssia, he näyttävät juurevilta, vantterilta merenkävijöiltä. Kasvot ovat ahavoituneita, nenät suuria.

Kun kaupungin tärkeimmät nähtävyydet on katsottu, voi lähteä päiväretkelle. Siihen sopii jokin lähisaarista. Lido tunnetaan hiekkarannoistaan, Murano lasistaan. Suloisin saarista on värikkäiden kalastajatalojen Burano.

Harmaana talvipäivänäkin Burano näyttää kuin se olisi tehty karamellista. Pikkuruisten kanavien varrella lampsii turisteja kamerat kädessä. Joku on ripustanut rivin kauhtuneita miesten kalsareita kuivumaan niin matalalle, että postinkantajan on kumarruttava niiden ali. Puolenpäivän aikaan lautta tuo rantaan lisää matkailijoita.

VENETSIALLA ON kaksi mainetta. Vuosisatoja sitä on pidetty yhtenä maailman kauneimmista kaupungeista. Paikkana, jota voi verrata vain siihen itseensä, kuten Goethe kirjoitti.

Mutta viime vuosina siitä on tullut myös ilmastonmuutoksen ja turismin varjopuolien symboli. Kaupunki, joka vajoaa hiljaa mereen – ja ihmismassojen alle.

Kauneudella on hintansa.

Keväästä kesään Venetsiaan voi saapua yli satatuhatta turistia päivässä. Samaan aikaan venetsialaiset pakenevat. Joidenkin arvioiden mukaan vuonna 2030 kaupungissa ei ole jäljellä enää yhtään paikallista asukasta, kun tavallisilla venetsialaisilla ei ole varaa asua siellä. Samalla katoavat palvelut: vihanneskojut, lihakaupat, pienet viinibaarit.

Kun Venetsian väkiluku vuonna 2009 putosi alle 60 000:n, paikalliset aktivistit järjestivät kaupungille näyttävät gondolihautajaiset.

Mielenosoittajat ovat myös protestoineet jättiristeilijöitä vastaan näyttämällä ohi lipuville laivoille paljasta takamustaan. Keskustassa voi törmätä julisteisiin, joissa lukee Non sono una comparsa. Vapaasti käännettynä: en ole statisti tai rekvisiittaa. Kuvissa on tavallisia venetsialaisia.

Ongelma ei ole yksin Venetsian. Sen kanssa painii moni eurooppalainen klassikkokaupunki, kuten Praha. Keskustat tyhjenevät paikallisista asukkaista, palvelut suunnataan turisteille ja pahimmillaan jäljelle jää irvokas ulkoilmamuseo. Venezialand, kuten venetsialaiset aktivistit sanovat.

Mitä matkailija voi tehdä?

YKSI VAIHTOEHTO on tulla tänne juuri talvella.

"Silloin kaupungista myös pääsee nauttimaan enemmän", sanoo Melissa Conn Save Venice -järjestöstä. Istumme Connin toimistossa Palazzo Contarini Polignacissa. Amerikkalaisen järjestön tehtävänä on restauroida venetsialaisia taideaarteita ja rakennuksia yksityisin lahjoitusvaroin.

"Pidän Venetsiasta talvella. Tänä vuonna meillä on ollut hienoja kuulaita päiviä", amerikkalainen Conn sanoo.

Hänen mukaansa ainoa huono puoli on, että tammikuussa pieni osa ravintoloista on suljettu. Conn on asunut Venetsiassa yli 30 vuotta ja nähnyt kaupungin muuttuvan. "Viiden viime vuoden aikana turistien määrä on kasvanut nopeasti."

Suurin ongelma ovat jättiristeilijät, joista rantautuu kesäisin tuhansia matkailijoita kerralla. Venetsiaa ei ole rakennettu kestämään valtavia massoja. Esimerkki: kaupungissa ei voi ajaa autolla, joten roskat kerätään veneillä ja käsin. Se tulee kalliimmaksi kuin mantereella.

Apukeinoksi on ehdotettu pääsymaksua päiväturisteille.

"Ratkaisu ei ole se, että matkailijoiden määrää rajoitetaan, vaan se että heille kerrotaan, miten toimia oikein", Conn sanoo.

Samaa kuulee muiltakin paikallisilta. Tulkaa sesongin ulkopuolella, viikolla viikonlopun sijaan, jääkää yöksi, ostakaa tuliaisiksi aitoja venetsialaisia käsitöitä krääsän sijaan.

Sitä paitsi kun kylmä puhuri vie pois risteilyvieraat ja päivämatkailijat, joitakin asioita voi saada melkein kokonaan itselleen.

Helmikuisena arkipäivänä museoihin ei ole jonoa. Voi rauhassa pohtia, menisikö entisen hallitsijan dogen palatsiin Palazzo Ducaleen vai Gallerie dellAccademian taidemuseoon.

"Jos olisit tullut heinäkuussa, jono olisi ulos asti", miesmyyjä Accademian tiskillä sanoo.

Yöksi Venetsiaan todellakin kannattaa jäädä. Vasta silloin kaupunki näyttää todellisen luonteensa.

TALVISEN VENETSIAN PIMEYS ON ERILAISTA KUIN missään muualla. Se syö talojen värit ja ahmaisee kanavien suut. Askeleet kaikuvat hiljaisuudessa. Campo di San Silvestron pimeällä torilla ei näy ristin sielua. Tuntuu kuin seisoisi teatterin lavasteissa ennen esityksen alkua. Venetsia tuoksuu, mutta ei viemärille kuten kesällä, vaan merelle, sikarille, valkosipulille.

Yölliseen Venetsiaan jää koukkuun. Se on salaperäinen, täynnä pehmeitä sävyjä, kuten vaikkapa Cannaregion kaupunginosassa. Kanavanvarsilla on pieniä baareja, ja vastaan kävelee venetsialaisia koiriensa kanssa.

Yöllisessä Venetsiassa yksi on kuitenkin ylitse muiden: ajelu Canal grandella. Pimeässä. kanava on uskomattoman kaunis. Ulkokannella on tilaa, kun viima ajaa muut vaporetton hyttiin. Osa palatseista on upeasti valaistu, kuten Ca DOro. Raaka tuuli käy takin liepeisiin, ja täysikuu lipuu esiin palatsien takaa.

Kylmässä Venetsialla on draaman tajua.

LÄHTÖPÄIVÄNÄ SATAA. Meri nuoleskelee Riva Degli Schiavonin rantakatua, ja hetken näyttää kuin gondolit kelluisivat kenkien tasolla. Acqua alta nousee. On aika jättää hyvästit talviselle Venetsialle. San Marcon torin valtaavat sateenvarjot. On lauantai, kevättalven päivä ja Palazzo Ducalen eteen alkaa muodostua jonoa. 

Julkaistu: 17.2.2017