Venäläinen historialehti myöntää Neuvostoliiton aloittaneen talvisodan – Stalin teki saman virheen kuin Hitler
Venäjällä on juuri ilmestynyt historialehden erikoisnumero, joka esittelee kymmenien sivujen paketissa talvisotaa melkeinpä objektiivisesti – joskin venäläisittäin. Tällaista popularisoitua talvisotaselvitystä ei ole naapurissa ennen nähty.
Pietarilaisen lehtikioskin telineestä löytyy hieno, kiiltäväkantinen lehti, jonka kannessa pönöttää juhlaunivormuun pukeutunut Mannerheim – selkänsä takana Stalin.
Uskaltaako Tajnij Sovetnikin (Salaneuvoksen) ”talvisotaekstraa” edes avata? Minkähänlaista ”totuutta” tämä venäläinen populaarihistorialehti mahtaa Marskista, Suomesta ja talvisodasta tarjota?
Vilkaistaanpa.
Valeuutinen Viipurin valtauksesta?
Sisäsivuilta silmiin osuu aukeaman kokoinen kuva taulusta, jossa Puna-armeija valtaa Viipurin keskustan 12. maaliskuuta 1940. Se ainakaan ei pidä paikkansa, venäläisjoukot eivät olleet talvisodan päättyessä ehtineet tunkeutua kaupunkiin saakka.
– Se taulu on sepitettä, mutta itse jutussa paljastetaan, että Neuvostoliiton joukot jäivät kahden kilometrin päähän Viipurista, tulkitsee kääntäjä ja Venäjän-tuntija Jukka Mallinen.
Lehti ei siis olekaan silkkaa propagandaa?
– Ei, linja on maltillinen. Juttupaketissa kyllä kerrotaan epäluuloa herättäneistä suomalaisten teoista ennen talvisotaa, mutta faktapohjalta.
Faktoihin tukeutuminen ei ole itsestään selvää, sillä nyky-Venäjän hallinto luo omaa tulkintaansa Venäjän historiasta ja lietsoo samalla patriotismia ja epäluuloa ulkomaita kohtaan.
Siksi Tajnij Sovetnikin valtava, monikymmensivuinen juttupaketti on suomalaiselle historiantuntijalle iloinen yllätys.
Jutussa ei esimerkiksi kiistetä sitä, että Neuvostoliitto aloitti talvisodan ampumalla niin sanotut Mainilan laukaukset.
Jopa se myönnetään, että Stalin teki samanlaisen virheen kuin Hitler, kun tämä hyökkäsi Neuvostoliittoon: aliarvioi vihollisen ja lähti soitellen sotaan.
Kohtalokkaat virheet
Tajnij Sovetnik myöntää reilusti Neuvostoliiton talvisodassa tekemät kohtalokkaat virheet – huonon valmistautumisen, sotilaiden kehnon varustuksen, ylimekanisoinnin ja sotilasjohdon tunaroinnit, jopa sen, että Mannerheim-puolustuslinjan koko varustuksen tiedustelleen vakoojan raportti jätettiin huomiotta ja itse vakooja, liettualainen Julis Grodis, lähetettiin vankileirille.
Tajnij Sovetnikin talvisotanumero ei liioin maalaile kovin sankarillista kuvaa sotaan osallistuneista neuvostojoukoista. Artikkelissa kerrotaan, että rintamalle lähti enimmäkseen hiihtotaidottomia reserviläisiä, joiden edellisistä kertausharjoituksistakin oli kulunut vuosia. Lisäksi joukossa oli sotilaita, jotka eivät ymmärtäneet venäjää, muun muassa tataareja.
Neuvostosotilaat pelkäsivät, karkasivat ja vahingoittivat itseään
Miehistö pelkäsi suomalaisia, mikä johti siihen, että rintamalla kaatui huomattavan paljon nuoria upseereja. He yrittivät johtaa edestä, mutta eivät saaneet joukkojaan liikkeelle.
Jutussa todetaan, että Neuvostoliiton puolella rintamaa karkuruus oli yleistä, samoin itsensä vahingoittaminen.
– Eräässä rykmentissä peräti 105 sotilasta haavoitti itseään yhden päivän aikana, nostaa Mallinen esimerkiksi.
Kun neuvostoliittolaiset sotilaat jutun mukaan pelkäsivät erityisesti metsää – huhun mukaan suomalaiset tarkka-ampujat vaanivat puiden oksilla – ja valitsivat siksi kulkureitit usein avoimilta paikoilta, ei ole ihme, että miestä kaatui kuin heinää.
Miksi Stalin sitten hyökkäsi Suomeen? Suurvallan turvallisuuden takaamiseksi, selittää Tajnij Sovetnikin artikkeli. Stalin osasi odottaa suursotaa ja halusi varmistaa Leningradin puolustuksen.
Lehden mukaan Suomelle tarjottiin reilua vaihtokauppaa: lisäalueita Pohjois-Karjalan takaa vastineeksi Kannaksen länsirannasta. Suomalaiset eivät siihen suostuneet, sillä se olisi mitätöinyt koko Mannerheim-linjan merkityksen.
Suurvalta teki, mitä sen täytyi tehdä, mutta myös Suomen asema ja ratkaisut ymmärretään.
Kuusisen hallitus – Oman aikansa trolli
Otto Wille Kuusisen nukkehallitusta artikkeli ei väitä Suomen viralliseksi hallitukseksi, vaan perustelee sen muodostamista sillä, että Kuusisen hallituksen oli tarkoitus voimistaa eripuraa Suomen oikeiston ja vasemmiston välillä. Kävikin päinvastoin, mikä artikkelissa myönnetään.
Tajnij Sovetnikin ekstra on kaiken kaikkiaan objektiiviseen suuntaan pyrkivä esitys talvisodan syistä, kulusta ja seurauksista. Sen kirjoittajien titteleitä tai oppiarvoja ei mainita, mutta Jukka Mallisen mukaan asialla ovat selvästi olleet asiantuntevat yliopistotahot. Kirjoittajia on kymmeniä.
– Näkökulma on kaikesta huolimatta hyvin venäläinen, virallista historiankirjoitusta ei haasteta, ei se olisi tällaisessa lehdessä Venäjällä mahdollistakaan, huomauttaa Mallinen.
Esimerkiksi Neuvostoliiton valtavia uhrilukuja ei paljasteta, ja Molotovin-Ribbentropin-sopimus sivuutetaan, jotta Baltian kohtalosta ei tarvitse kertoa.
Russofobiset suomalaiset, olisitte kiitollisia Venäjälle
Suomen suhteista Saksaan tehdään iso numero, mutta toisaalta Suomen paineita myös ymmärretään.
Pohjoisen taisteluista ei juuri kerrota, esimerkiksi Raatteen tien katastrofia ei edes mainita, vaikka Suomussalmen suunnan taisteluissa Suomi saavutti sotahistoriansa loistavimpia voittoja.
Venäläinen näkökulma tulee erityisesti esiin, kun Tajnij Sovetnikin artikkeli syyttää sadan vuoden takaisia suomalaisia russofobiasta.
Suomalaisten oli artikkelin mukaan hyvä olla Venäjän keisarikunnan autonomisena osana, sortokaudetkin olivat vain ”kevyttä uudistusta”, josta suomalaisten olisi tullut olla kiitollisia.
Myös Mannerheimia tarkastellaan venäläisestä vinkkelistä, Marskihan oli alun perin Venäjän armeijan upseeri ja tsaariperheen ystävä. Hän kiinnostaa henkilönä etenkin pietarilaisia.
Niinpä juttupaketissa arvellaan, että Mannerheim jätti pommittamatta Leningradia, koska hän ei halunnut tuhota nuoruutensa romanttisia maisemia.
