Apu

Venäjän joukot tappavat ja raiskaavat siviilejä Ukrainan kylissä – "Ampuivat Nataliaa suoraan päähän" – Rauli Virtasen raportti

Venäjän joukot tappavat ja raiskaavat siviilejä Ukrainan kylissä – "Ampuivat Nataliaa suoraan päähän" – Rauli Virtasen raportti
Venäjän armeijan yhtenä päätarkoituksena on terrorisoida siviiliväestöä. Sankarillisesti altavastaajina taistelevien ukrainalaisten kärsimyksille ei toistaiseksi näy loppua, kirjoittaa Ukrainasta raportoiva toimittaja Rauli Virtanen.
Julkaistu: 13.4.2022

Nova Hreblian autiolla kylätiellä polkupyörää taluttava iäkäs rouva kertoo ensin järkyttyneenä, kuinka venäläisten miehittämässä kylässä taisteltiin usean viikon ajan tankkien ja sotilaskolonnien ajaessa tiellä edestakaisin. Sitten hän kuvailee, kuinka kylään jäänyt väki pelkäsi maakellareissa.

Rouva, joka venäläisten pelossa ei uskalla antaa nimeään julkisuuteen, kertoo lopulta, kuinka venäläiset joukot ryöstelivät taloja, pakottivat ihmiset riisuuntumaan ja syyllistyivät seksuaaliseen väkivaltaan.

Berestiankan kylässä tapaamme kolme naista, Olga Mosyenkun, Jana Nahnenkon ja Irina Hadunovan, jotka kertovat kuinka Venäjän armeijan Siperiasta kotoisin olevat burjaattisotilaat sulkivat kylässä asuneen naisen kolmeksi päiväksi taloon, missä he raiskasivat häntä.

Matkani alkuvaiheessa kuvittelin monen muun toimittajan tavoin, että olimme havainnoineet karmaisevia yksittäistapauksia. Päivien mittaan, jokaisen masentavan kylävierailun jälkeen meille paljastui kuitenkin se hirvittävä, iso kuva, missä venäläissotilaat edustavat suurta joukkoa tappajia, raiskaajia ja ryöstäjiä.

Keskiviikkona mm. The New York Times -lehti julkaisi äärimmäisen yksityiskohtaisen jutun karttakuvineen venäläisten tekemistä lukuisista sotarikoksista Butšan alueella.

Berestiankan kylän naiset Olga Mosyenku, Jana Nahnenko ja Irina Hadunova kertovat meille, kuinka venäläisen armeijan burjatialaiset sotilaat raiskasivat kylässä olevan naisen.

Venäläiset ampuivat äidin, lapset takapenkillä

Joukkohaudastaan kuuluisassa Butšassa tapaan kaksi menetysten ja surun murtamaa naista, jotka nyt tukevat toisiaan.

Raya Nazyrova kertoo, kuinka hän istui 5.3. lastenlastensa kanssa takapenkillä autossa, jota hänen miniänsä Natalia ajoi miehensä kanssa.

– Ajoimme loivaa mäkeä alas, kun venäläiset avasivat tulen ja ampuivat Nataliaa suoraan päähän, isoäiti kertoo kauhistuneena.

Perheen auto suistui pellolle, missä se yhä on, ja autossa olleet juoksivat haavoittunutta Nataliaa kantaen pellon ylitse läheiseen taloon.

Raya Nazyrova murtuu kertoessaan, kuinka Natalia menehtyi pian heidän saavuttuaan autiolle talolle. Perheen synkkänä tehtävänä oli tuossa venäläismiehittäjien kylässä haudata Natalia talon pihalle. Tämän viikon maanantaina Natalia vihdoin saatiin nostettua tuosta matalasta haudasta, jonka ympärillä lojuu yhä venäläisen rosvojoukon jätteitä ja roskia, ammuslaatikoita, säilykepurkkeja, vaateriepuja…

Perhe piileksi viisi päivää tuossa talossa, jossa venäläiset kävivät ryöstämässä kaiken mahdollisen Rayan perheen puhelimia myöten.

– Venäläiset antoivat kuitenkin meille henkemme pitimiksi viisi litraa vettä, mutta varoittivat meitä lähtemästä minnekään, Raya kertoo.

Lopulta Rayan poika ja lapset pääsivät talosta toiseen piilopaikkaan ja edelleen Kiovaan. Shokissa ollut Raya päätti pyrkiä toipumaan Butšan sairaalaan.

– Sairaalassa minua ei kuitenkaan huolittu sisälle, koska se oli jo täynnä paljon vaikeampia tapauksia, Raya kertoo. Niin hän palasi entiseen kotikortteliinsa, mistä väki oli paennut kolmea Rayalle tuntematonta ihmistä lukuunottamatta.

Svitlana Sheherban ja hänen miehensä Gennadi asuivat muutaman sadan metrin päässä. Leipomoa Kiovassa vaimonsa kanssa pyörittävä Gennadi otti lähitienoon tyhjät talot vartioitavakseen ja myös Rayan hoidettavakseen.

Menetykset sodassa yhdistivät rouvat Raya Nazyrovan, vas. ja Svitlana Sheherbanin.

Aviomies katosi

Istumme Svitlana Sheherbanin kotona, missä hän näyttää meille kuvia miehestään ja kahvia keittäessään kertoo, kuinka Gennadi oli ilmoittanut eräänä päivänä hänelle, että hänen puhelimensa saattaa pian lakata toimimasta. Ukrainan armeijan palveluksessa vuoteen 2002 asti olleen Gennadin puhelimeen ei enää 14.3. vastattu.

Nyt Svitlana elää epätoivossa päivästä toiseen, ties kuinka kauan. Hän on laittanut Gennadin kuvan Instagramiin siinä toivossa, että joku on nähnyt miehen ja hän ottanut yhteyttä perheen sukulaisiin Venäjällä ja Valko-Venäjällä, jos Gennadi on päätynyt sinne vankina.

Svitlana Sheherban näyttää kuvaa onnellisesta parista. Nyt venäläiset veivät hänen aviomiehensä

– En uskalla ottaa unettomuuteen lääkkeitä, koska niistä voi tulla riippuvaisiksi. Uskon, että mieheni on elossa ja hänet on monien muiden ukrainalaisten tavoin viety maasta jonnekin, Svitlana sanoo.

Sodan tässä vaiheessa kukaan ei osapuilleenkaan tiedä, kuinka monta ukrainalaista on kateissa. Osa heistä on mitä todennäköisimmin joutunut venäläisten teloittamiksi.

– Olen mukana ryhmässä, missä monet naiset etsivät kadonneita miehiään, Svitlana sanoo ja nojaa Rayan olkapäähän.

Svitlana sanoo toki käyvänsä raskain mielin aina varmuuden vuoksi paikalla, kun hän kuulee tunnistamattomista vainajista, jotka on tuotu katsottaviksi Butšaan.

Joukkohauta

Ortodoksikirkon edustalla seuraamme, kuinka miehityksen aikana ukrainalaisten hautaamien, venäläisten tappamien uhrien esiin kaivaminen joukkohaudasta jatkuu.

Valkopukuiset miehet kaivavat päivästä toiseen hautaa, josta vainajia nostetaan lavalla nurmikolle, missä ne asetetaan mustiin muovisäkkeihin ja toimitetaan edelleen tunnistusta ja tutkimusta varten.

Paikalla ovat myös sotarikossyyttäjät.

Shevchenkoven kylän laidalla olevassa, lähes vaurioitumattomassa talossa tapaamme rohkean taiteilijan Tamara Shevchukin.

Tämä kylä sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Kiovasta, ja venäläiset joukot olivat täällä 8.3.–1.4.

– Venäläisillä oli tuolla pellolla tykistöasema. Sotilaat olivat noin 25-vuotiaita ja he kävivät kylässä ottamassa mitä tarvitsivat, Tamara kertoo.

– Jos talo oli täysin tyhjä, venäläiset ryöstivät ja rikkoivat kaiken. Jos talon väki oli suojassa kellarissa, niin venäläiset ottivat yläkerrasta ruuan, mutta eivät hajottaneet paikkoja, hän jatkaa.

Tamaran mukaan venäläiset ottivat aluksi joka talosta aina puolet siellä olevista elintarvikkeista, kuten lihasta ja leivästä.

– Mutta kun he joka toinen päivä tulivat ja ottivat aina puolet ruuasta, niin meiltä loppui syötävä. Onneksi pihoilla oli kanoja, jotta säilyimme hengissä.

Tamaraa harmittaa, että venäläiset veivät hänen hyvät punaviininsä, deodoranttinsa ja jostain syystä myös jopa kodin joulukoristeet.

– Eniten suututti se, että he ottivat hienon autoni ja näin ikkunasta, kuinka he talon ulkopuolella poseerasivat autoni edessä selfie-kuvissa, Tamara sanoo ja kertoo lopulta löytäneensä auton venäläisten lähdettyä kylästä.

– Kun olin heille vihainen, niin sotilas sanoi uhkaavasti ampuvansa sairastelevan isäni, jotta osaisin olla kohteliaampi, Tamara kertoo.

Tamaran mukaan hänen kyläänsä tulleet venäläiset eivät kertoneet olevansa vapauttamassa Ukrainaa natseista.

– He kertoivat hyökänneensä Ukrainaan, koska he olivat kuulleet, että Ukraina olisi hyökännyt Venäjälle kolmen päivän kuluttua.

Sitten Tamara kertoo hiuksia nostattavan tarinan toiminnastaan.

– Otin yläkerran ikkunasta kameroillani kuvia venäläisten alati vaihtuvista tykistöasemista pellolla ja lähetin kuvat ystävilleni Ukrainan armeijassa. Ystäväni kiittivät tarkoista kuvista. Minä vastasin, että aika tarkasti tekin nopeasti osuitte valokuvaamiini kohteisiin, Tamara nauraa makeasti.

Kysyn varmuuden vuoksi kolme kertaa, haluaako hän tämän toimintansa julkisuuteen. Tamara sanoo, että siitä vaan, hän ei enää ole toista kertaa tässä talossa, jos venäläiset palaavat.

Tamara Shevchuk kuvasi rohkeasti salaa kotinsa ikkunoista venäläisten tykistöasemia ja välitti ne Ukrainan armeijalle joka pian osui oikeaan kohteeseen.

Ensin pakkotyö, sitten teloitus

– Toivon, että venäläiset eivät enää palaa, sanoo Tamaran kanssa kadulla jututtamamme kunnanjohtaja Volodumur Yovenko. Hän on tullut katsomaan autoaan, josta hän pelastui hiuksenhienosti, kun venäläiset avasivat tulen sitä kohti ja ajoivat sen jälkeen tankilla Subarun littanaksi.

– Ladani ei heille kelvannut, Yovenko nauraa ja näyttää sitten vakavana kännykästään kuvia, jotka hän on ottanut viikonloppuna.

Kylästä on löytynyt kuusi ruumista, joista neljä on tunnistettu. Yovenkon ottamissa kuvissa vainajat on numeroitu ja lähikuvat puhuvat puolestaan julmista teloituksista.

– Ukrainalaiset uhrit olivat olleet venäläisten miehittäjien pakkotyössä ja joukkojen lähtiessä heidät teloitettiin, Yovenko sanoo kuulleensa vainajat tuntevalta henkilöltä.

Kunnanjohtaja Volodumur Yovenko ja auto josta hän pelastui viime hetkellä kun venäläiset ampuivat häntä kohti ja tankki ajoi auton ylitse.

Saman kylän toisella laidalla tapaan rouva Oleksandra Tukalon, joka keskeyttää lapiotyöt multakasalla ja ryhtyy vuolaasti sadattelemaan venäläisiä maailman suurimmiksi idiooteiksi.

Sitten hän venäläisiä edelleen kiroten kuljettaa meidät palaneiden autojen välistä talon pommisuojana toimineeseen kellariin, missä perhe ei kuitenkaan ollut turvassa.

– Täältä minä ryömin tulen ja savun keskeltä hädissäni ulos, hän sanoo.

Ukraina on täynnä näitä ihmiskohtaloita sodassa, missä Venäjän armeijan yhtenä päätarkoituksena on terrorisoida siviiliväestöä. Sankarillisesti altavastaajina taistelevien ukrainalaisten kärsimyksille ei toistaiseksi näy loppua.

Oleksandra Tukalo pakeni venäläisten iskusta palamaan syttyneestä kellarista ryömien ulos.

Kommentoi »