Tätä on, kun kaukokaipuu iskee: Ideana oli selvittää tilanne Suomen ja Venäjän välisellä rajalla Virolahdelta Utsjoelle
Tiet Suomen ja Venäjän rajan pinnassa kulkevat suunnassa itä–länsi eikä suinkaan linjalla etelä–pohjoinen. Niinpä matkalle mahtui aikamoista siksakkia, Lauri Larmela kirjoittaa.
Kun talven selkä taittuu, ja auringon lämmön voi iltapäivisin jo aavistaa, minuun iskee kaukokaipuu. Tai ainakin ennen kävi näin. Nykyään en jaksa alkaa organisoimaan mitään pidempiä vaelluksia, mutta aikanaan veri veti tien päälle ankaralla voimalla.
Hurjin tempaus taisi olla yritys ajaa pysähtymättä Tukholmasta Venetsiaan keväällä 1992. Pääsimme Kimmo Kienasen kanssa jonnekin Baijeriin asti, jossa satoi kuitenkin niin sankasti lunta, että oli pakko nukkua pari tuntia Opel Astran penkeillä. Lopulta sujahdimme Itävaltaan ja sieltä Italian puolelle. Italiassa aurinko nousi, ja silmiemme eteen avautui kaunis keväinen vehreys.
1994 pistimme taas ranttaliksi oikein kunnolla. Keksin jostain, että nyt pitää sipaista Lissaboniin asti pelkkiä Big Mac -hampurilaisia syöden. Näin myös tehtiin. Niitä ahmittiin pitkin Saksaa, Sveitsiä ja Ranskaa. Öisessä Zaragozassakin onnistuimme saamaan suuhumme tätä ainutlaatuista herkkua. Espanja on iso maa, ja jossain Madridin tienoilla sorruimme syömään jotain tavallista tienvarsiruokaa, kun Mäkkäriä ei osunut kohdalle. Lissaboniin kuitenkin pääsimme neljän päivän tiukan ajamisen jälkeen. Luonnollisesti juhlimme saavutustamme nauttimalla kunnon Big Mac -aterian. Tällä reissulla ratsunamme oli Citroën Xantia.
”Kun alla oli jouhevaa soratietä, Honda karkasi horisonttiin. Pajeron koukussa oli kärry, johon Honda ajoittain nostettiin. Näin Roni saattoi välillä levätä.”
Vuonna 1995 vaihdoimme suuntaa. Odotimme toukokuulle saakka, ja lähdimme etelästä kohti pohjoista. Nyt ideana oli selvittää tilanne Suomen ja Venäjän välisellä rajalla. Reittinä oli Virolahti–Utsjoki. Tiet rajan pinnassa kulkevat suunnassa itä–länsi eikä suinkaan linjalla etelä–pohjoinen. Niinpä matkalle mahtui aikamoista siksakkia ja peruuttelua. Tuolloin navigaattoreita ei ollut vielä olemassa, joten käytimme paperikarttoja.
Matkalla oli mukana kolme miestä. Minä ajoin Mitsubishi Pajeroa, ja toimittaja Roni Saksi Honda Africa Twin -jättienduroa. Roni veti edellä, ja me valokuvaaja Kimmo Kienasen kanssa seurasimme kannoilla. Kun alla oli jouhevaa soratietä, Honda karkasi horisonttiin. Pajeron koukussa oli kärry, johon Honda ajoittain nostettiin. Näin Roni saattoi välillä levätä. Huilaushetket tulivat tarpeeseen, sillä Virolahden kesä vaihtui Kainuuseen tultaessa takatalveen. Lämpötila oli nollassa ja maa valkeana.
Emme kuitenkaan suistuneet kaseikkoon, vaan kiersimme Näätämön kautta Norjaan ja sieltä takaisin Suomen puolelle. Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä!
