Kolme Suomeen paennutta venäläismiestä kertoi Avulle tarinansa. Putinin ja sodan vastustuksen lisäksi heitä yhdistää ripeä äkkilähtö, valmiiksi voimassa ollut viisumi ja Suomessa asuvat ystävät, jotka ovat auttaneet alkuun rajan tällä puolen.

Vain yksi haastatelluista, Sergei Filenko, suostuu esiintymään haastattelussa oikealla nimellään ja kasvoillaan. Andrein ja Kirillin nimet on muutettu. He pelkäävät Venäjälle jääneiden perheidensä turvallisuuden vuoksi.

Sergein, Andrein ja Kirillin kaltaisia on satoja tuhansia. Liikekannallepanon julistamisen jälkeen Venäjältä on paennut ulkomaille jopa 700 000 ihmistä, arvioi Forbes Russian.

Kirill, 37, vietti ennen sotaa sosiaalisesti vilkasta elämää Pietarissa. Aamulla 21. syyskuuta hän seurasi kotonaan uutisia oppositiomieliseltä Meduza-uutiskanavalta. Putinin aamuista puhetta oli osattu odottaa, mutta sen sisältö oli silti järkytys. Venäjällä oli julistettu osittainen liikekannallepano. Sotilaspassinsa perusteella Kirill olisi täysin palveluskelpoinen.

Töihin Kirill lähti sekavissa tunnelmissa. Työpaikalla kansainvälisessä it-alan yrityksessä tunnelma oli erikoinen.

– Aamun ensimmäisessä videopalaverissa yhdellä kollegallani oli video pois päältä. Hän pahoitteli huonoa nettiyhteyttä ja sanoi olevansa autossa matkalla Suomeen. Sillä hetkellä päätin lähteä. Pyysin häntä pysähtymään tien viereen ja odottamaan minua.

Kirill soitti kotiin vaimolleen ja pyysi tätä pakkaamaan laukun.

– Ehdin olla kotona 10 minuuttia, halasin vaimoani ja lähdin.

Kirill ei halunnut sotaan, jota pitää vääränä. Hän pelkäsi sitäkin, että Venäjän rajat saatetaan sulkea, eikä maasta enää pääsisi myöhemmin pois. Kirill ei ollut varma siitäkään, pääsisikö hän rajan yli Suomeen. Tunnelma oli jännittynyt.

Venäjällä suosittu Telegram-viestintäsovellus täyttyi uusista keskustelukanavista, joissa jaettiin tietoa rajanylityksestä ja keskusteltiin, millä Suomen rajanylityspaikoilla on pisimmät jonot, miten rajanylitys on onnistunut ja mikä reitti olisi paras valita.

Nyt Kirilliä jo hymyilyttää, kun hän muistelee automatkaa Suomen rajalle.

– Vaimomme soittelivat minulle ja kollegalleni jatkuvasti ja keksivät erilaisia versioita siitä, mitä meidän tulisi sanoa rajalla, jotta meidät päästetään pois Venäjältä. Lopulta päätimme sanoa, että olemme menossa Helsinkiin pariksi päiväksi juomaan kaljaa. Vaimot eivät pitäneet ideasta. Heidän mielestään ei olisi uskottavaa lähteä Suomeen juomaan olutta juuri sinä päivänä kun maassa on julistettu liikekannallepano.

Kun Kirill ja hänen työkaverinsa lähestyivät rajaa ja näkivät edessä kulkevien autojen pääsevän yli, olo helpottui.

– Tiesimme, että noissa autoissa on enimmäkseen meidän kaltaisiamme miehiä.

Rajan ylitys tapahtui sujuvasti. Ensimmäisen yön Kirill majoittui hotellissa. Seuraavaksi yöksi hän pääsi suomalaisen tuttavansa luo.

Työpaikalla Kirillin nopeaa lähtöä pidettiin tuona päivänä hätäisenä ja liioiteltuna, mutta jo seuraavalla viikolla työkaverit onnittelivat häntä nopeasta reagoinnista.

Kirill näyttää puhelimeltaan ystäväpiirinsä ryhmächattia, jossa on kymmenen lähintä ystävää. Yhtä lukuun ottamatta kaikki tuosta porukasta ovat poistuneet maasta.

– Vain vaimoni on enää Venäjällä ja hänkin lähtee pian pois. Kaksi ystävääni lähti jo viime vuonna Hollantiin saatuaan sieltä töitä. It-alalla työskenteleviä ystäviäni muutti Turkkiin työnantajansa tuella sodan alettua. Muutama on Kyproksella, jonne hekin lähtivät it-firman muuton perässä. Kaksi on matkalla Israeliin.

Näitä kaikkia Kirillin ystäviä yhdistää mahdollisuus etätyöhön. Kirill jakaa nyt lähteneet ihmiset kolmeen tyyppiin.

– Monet ovat it-alan ihmisiä ja muita hipstereitä, joilla on ollut taloudellinen mahdollisuus muuttaa pois. Toiseen kategoriaan kuuluvat ne, joille Venäjälle jääminen olisi ollut poliittisista syistä vaarallista, kuten toimittajat, aktivistit ja loputtomat ”ulkomaiset agentit”.

– Kolmas ryhmä on miehiä, jotka ovat lähteneet matalasta tulotasostaan huolimatta. Heillä pelko sotaan joutumisesta kasvoi suuremmaksi kuin pelko muutosta ilman tulevaisuuden suunnitelmaa. Heistä suurin osa on lähtenyt Georgiaan, Armeniaan tai Kazakstaniin.

Haastattelun aikana Kirill on saanut viestin tuttavaltaan, jolle on juuri tullut kotiin kutsuntakirje. Tämä aikoo piilotella sukulaistensa luona, jotta ei joutuisi sotaan.

Petroskoista kotoisin oleva Andrei, 40, on kauppatieteiden tohtori, jonka erikoisalaa on kestävä energiatalous. Viimeisimmässä työpaikassaan hän kehitti patentoidun aurinkoenergiakeräimen ja aurinkokasvihuoneen.

Kysymys Ukrainasta on Andreille kipeä. Hänen isänsä on kotoisin Donetskin alueelta Itä-Ukrainasta.

– Minulla on Ukrainassa sukulaisia, joiden kohtalosta en tällä hetkellä tiedä. Emme ole saaneet heihin yhteyttä kesän jälkeen, kun isäni sukulainen soitti ja sanoi, ettei sukumme kotikylää enää ole. Se oli viimeinen pisara. Päätin, että minun on pian lähdettävä.

Yksi Andrein sukulainen on ammuttu Donetskissa.

– En ymmärrä miten ihmeessä minä voisin mennä sinne sotimaan, mitä minä tekisin Ukrainassa? Hyökkäisinkö omia sukulaisiani vastaan?

– Kun kuulin “osittaisesta” liikekannallepanosta ymmärsin heti, että kyse on todellisuudessa laajasta liikekannallepanosta.

Sotilaspassin perusteella Andrein palveluskelpoisuusluokka on terveyssyistä “rajoitetusti palveluskelpoinen”, mutta käytännössä merkintä ei tarkoita mitään. Kutsuntakirjeitä on jaettu jopa liikuntarajoitteisille.

Kun liikekannallepano julistettiin, Andrei alkoi saman tien valmistella lähtöä. Hän sai paikan Petroskoista Suomeen menevästä pikkubussista.

– Olin onnekas, että minulla oli voimassa oleva passi ja viisumi. Hoidin pari päivää pankkiasioita, pakkasin tavarat ja lähdin.

Eurojen hankkiminen Venäjällä oli hankalaa, mutta Andrein sai nostettua tarvitsemansa summan pankista. Rajaa ylitettäessä tarkastus Venäjän puolella oli jo aiempaa tiukempi.

– Rajavartijat keräsivät kaikkien miesten passit erikseen. Se oli hermostuttavaa. En tiedä mitä he niille passeille tekivät, ehkä he kuvasivat ne tai ottivat tiedot ylös.

Andreilta kysyttiin, oliko tämä saanut kutsuntakirjeen.

– Vastasin, että en ole saanut. Ja se oli totta. He kysyivät, kuinka pitkäksi aikaa olen menossa Suomeen. Vastasin, että menen ystävien luokse käymään ja palaan takaisin kolmen päivän kuluttua. Todellisuudessa en tiennyt, milloin tulisin takaisin, jos tulisin koskaan.

Andrei tuntee olonsa Suomessa turvalliseksi.

– Kukaan ei voi tulla hakemaan minua täältä sotaan. Mutta jos kirjoitan sosiaaliseen mediaan jotain sodanvastaista, voi olla, että Petroskoissa asuvat vanhempani joutuvat vaikeuksiin. En ole mikään oppositiojohtaja, jonka perässä turvallisuuspoliisi juoksisi ympäri maailmaa, mutta pelkään, että vanhemmilleni voi koitua hankaluuksia.

Andrei pelkää, että varsinkin hänen isänsä ukrainalainen tausta voi herättää epätoivottua huomiota virkavallan puolelta.

Sergei Filenko, 52, on puuseppä ja eräopas Petroskoista. Hänet tunnetaan kotikaupungissaan sodanvastaista kirjoituksistaan ja aktivismista.

Liikekannallepanosta Sergei kuuli muutaman päivän muita myöhemmin, koska hän oli veneilemässä Venäjän Karjalassa huonojen verkkoyhteyksien päässä.

– Olen aina vannonut, että en lähde Venäjältä minnekään. Olin seurannut pitkään muiden aktivistien saamia tuomioita ja minusta vaikutti siltä, että niitä on sen verran vähän, että se tuskin tulee koskemaan minua.

Vielä päivää ennen lähtöään Sergei epäröi.

– Ystävät soittivat ja tarjosivat kyytiä Suomeen. He kehottivat lähtemään, kun vielä voin. Keskustelin vaimoni kanssa ja päätin olla lähtemättä. Ajattelin, että olisi rehellisempää istua vankilassa Venäjällä kuin paeta. Oman valtion asioita täytyy muuttaa sisältä päin, eikä paeta muualle.

Uutisten sävy kuitenkin synkkeni ja tilanne alkoi vaikuttaa yhä toivottomammalta. Sergeitä huolettivat mahdolliset kovenevat seuraukset hänen sodanvastaisista kannanotoistaan ja vaimo alkoi nähdä painajaisia miehensä vangitsemisesta. Viimeinen pisara oli, kun läheinen ystävä sai kutsuntakirjeen.

– Pakkasin tavarani lopulta 40 minuutissa. Ajattelin, että jos joudun vankilaan, niin on mahdollista, että minut lähetetään sieltä suoraan sotaan.

Sergei ylitti rajan Suomeen syyskuun lopulla. Hänen ulkomaanpassissaan on punainen sydämenmuotoinen tarra, jossa lukee “ei sotaa”.

– Tuo passi on ollut minulla mukana kaikkialla – mielenosoituksissa ja tuomioistuimissa. Ajattelin, että olisi alentavaa ottaa tarra pois nyt, kun ylitän rajaa paetakseni maasta. Tiesin, että jos nimeni googlaa, sodanvastainen kantani tulee joka tapauksessa ilmi.

Rajalla Sergei otettiin Venäjä turvallisuuspoliisin, FSB:n kuulusteltavaksi. Kuulustelu oli kummallinen ja älytön. Sergei ei pelännyt vastata kysymyksiin suoraan.

– Olin valmistautunut siihen, että minua ei välttämättä päästetä rajan yli. Ajattelin, että se olkoon sitten kohtaloni.

Sergeiltä kysyttiin muun muassa sitä, miksi hän epäilee, ettei häntä päästettäisi rajan yli.

– Vastasin, että voitte säästää nuo kysymyksenasettelut joillekin humalaisille idiooteille. Olen ammatiltani puuseppä ja rakennan työkseni taloja ja saunoja, jotta niissä asuisi ja peseytyisi hyviä ihmisiä. Kuinka voisin tukea ihmisten tappamista ja talojen tuhoamista? Mitä te minusta haluatte, että minusta tulisi joku luonnonoikku?

Kuulustelija kysyi myös, uskooko Sergei, että oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi yritettiin todella myrkyttää.

– Vastasin, että totta kai, olen varma siitä.

Lopulta kuulustelija poistui ja hänen jälkeensä huoneeseen tuli rajavartija, joka toi Sergein passin takaisin ja ilmoitti, että tämä voisi jatkaa matkaa.

– Kotiin Petrsokoihin jäi kaapin päälle pullo viskiä, jonka ystäväni antoi minulle lahjaksi. Pullossa on vielä vähän jäljellä ja nyt siinä on päällä lappu, jossa lukee: “Ei saa juoda, säästettävä Putinin kuolemaa tai pidätystä varten”.

Sergein vaimo ja tytär jäivät Petroskoihin. Heillä ei ole mahdollisuutta tulla Suomeen nyt, kun raja on suljettu turistiviisumilla matkustavilta. Rennolta vaikuttavan miehen ilme vakavoituu, kun hän puhuu perheestään.

– En tiedä milloin seuraavan kerran pääsen halaamaan vaimoani ja tytärtäni. Jotta he voisivat tulla tänne, minun täytyy ensin saada täällä laillinen status ja toivon mukaan työpaikka ja asunto.

Sergei oli perheensä taloudellinen tukipilari ja nyt vaimon on elätettävä perhe yksin. Käsistään taitava pariskunta on hankkinut lisätienestiä myymällä tuohesta tehtyjä käsitöitä turisteille.

– Meillä oli rahaa säästössä sen verran, että tytär ja vaimo voivat elää huoletta seuraavat kaksi kuukautta. Viimeiset kaksi vuotta olin säästänyt rahaa salaa vaimoltani pahan päivän varalle, ja ennen lähtöäni annoin nuo säästöni hänelle.

Sergein tytär on viidennellä luokalla, mutta käy tällä hetkellä kotikoulua. Vanhemmat eivät halua tyttären olevan koulussa, jossa toitotetaan valtion propagandaa. Tytär on halunnut opiskella ukrainaa ja askartelee sinikeltaisia käsinauhoja.

– Vaimoni on uskonnollinen ihminen, mutta itse olen ateisti. Luulen, että heille, jotka uskovat jumalaan, tilanne on hieman helpompi. Hei eivät ole yksin. Mutta raskasta tämä on meille kaikille.

Vaikka oma elämä Pietarissa sujui mukavasti, Kirill on jo vuosia tiennyt tilanteen Venäjällä huononevan.

– Vuonna 2011 aloin aavistaa, että jotain pahaa on tapahtumassa. Olin ystävieni kanssa Moskovassa menossa vaalivilppiä vastustavaan suurmielenosoitukseen. Jonot mielenosoituspaikan eteen pystytetyille metallinpaljastimille olivat pitkät ja yllä pörräsi poliisihelikoptereita. Tunnelma oli jännittynyt ja me päätimme kääntyä pois paikalta. Myöhemmin seurasimme uutisista, kuinka kaduilla kosmonautit (slangi-ilmaisu täysissä varustuksissa oleville mellakkapoliiseille) jahtasivat ihmisiä.

Vuonna 2011 ja 2012 Venäjällä nähtiin suurimmat mielenosoitukset sitten Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Ihmiset osoittivat mieltä duuman vaaleissa tapahtunutta vaalivilppiä ja Putinin uudelleenvalintaa vastaan. Protestit tukahdutettiin väkivaltaisesti ja mielenosoittajille langetettiin useiden vuosien vankilatuomioita. Tuota ajankohtaa pidetään eräänlaisena käännekohtana Putinin vallan väkivaltaistumisessa.

– Tuolloin ymmärsin, että tilanne Venäjällä voi muuttua äkisti huonompaan suuntaan. Aloin vakavasti miettiä muuttoa ja työn hakemista ulkomailta.

Vuoden 2011 jälkeen Kirill ei ole aktiivisesti osallistunut mielenosoituksiin.

– Minun ja vaimoni kansalaismielipiteen ilmaiseminen on kiteytynyt siihen, että lahjoitamme kuukausittain rahaa järjestölle, joka tukee mielenosoituksissa pidätettyjä ihmisiä, sekä riippumattomille medioille, kuten Meduzalle ja Novaja Gazetalle. Sillä tavoin olemme halunneet tukea vapaata mediaa ja kansalaisjärjestöjä.

Kirill ja hänen vaimonsa olivat pohtineet Venäjältä muuttoa jo vuosia. Vaihtoehtoina on ollut löytää töitä ulkomailta tai hakea juutalaiseen taustaan vedoten Israelin kansalaisuutta.

– Ennen pandemiaa meille oli jo tarjoutumassa mahdollisuus muuttaa Yhdysvaltoihin, mutta korona sotki nuo suunnitelmat.

Ajatus Israelin kansalaisuuden hakemisesta sai uutta potkua Venäjän aloitettua hyökkäyssodan 24.helmikuuta.

– Aloimme käydä heprean kielen kursseilla ja laitoimme hakemuksen kansalaisuudesta vireille. Ehdimme saamaan myöntävän vastauksen juuri ennen liikekannallepanoa.

Israelin arvion mukaan tänä vuonna maahan on muuttamassa 60 000 juutalaista paluumuuttajaa Venäjältä. Se on monta kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna.

– Ei tarvitse olla nero ymmärtääkseen mistä se johtuu. Venäjän passi tuntuu olevan yhä vähemmän hyväksytty maailmalla. Siksi haluamme saada toisen maan kansalaisuuden, jotta tulevaisuuden suunnitteleminen olisi helpompaa.

Kirill istuu joensuulaisen ystävänsä sohvalla ja toteaa, että on ollut Suomessa tasan kuukauden. Tarkoituksena on jatkaa matkaa Israeliin, jonne heillä on vaimonsa kanssa nyt paluumuutto-oikeus.

– Vaimoni jäi Pietariin viimeistelemään tarvittavia asiakirjoja muuttoa varten. Pitää hoitaa myös koiraamme koskevat paperit, jotta saamme hänet mukaan lennolle.

Kirillin vaimon on tarkoitus tulla Suomeen, josta he jatkavat matkaa Israeliin. Hankaluudet lentolippujen ja koiran matkatodistusten kanssa ovat kuitenkin pitkittäneet lähtöä.

Jo helmikuussa Kirill ja hänen vaimonsa aavistivat, että liikekannallepano voidaan julistaa hyvin nopeasti. He kokosivat tuolloin muistilistan asioista, joita tarvitaan, jos tulee äkkilähtö.

– Keväästä asti kotonamme on ollut kaksi kirjekuorta, toisessa euroja ja toisessa dollareita.

Venäläiset pankkikortit eivät toimi enää Euroopassa ja Kirill maksaa ostoksensa Suomessa käteisellä, jota pariskunta säästi noihin kirjekuoriin. Lisäksi hänellä on Suomessa ja muualla Euroopassa ystäviä, jotka ovat auttaneet sellaisten matkalippujen hankinnoissa, jotka vaativat pankkikorttia.

Joensuulaisen ystävänsä luona majaileva Kirill tekee etätöitä. Rahat riittävät ruokaan hyvin, kun majoituksesta ei tarvitse maksaa. Israeliin päästessään pariskunta tulee saamaan valtionavustusta, jota myönnetään uusille kansalaisille ensimmäisen puolen vuoden ajan.

– Tällä hetkellä minulla on hyvä etätyö, jota aion jatkaa Israelista käsin. Ensimmäisen puoli vuotta tulemme pärjäämään valtion avustuksella, opiskelemme hepreaa ja vaimoni etsii töitä. Puolen vuoden kuluttua näemme, riittääkö palkkani elämiseen Israelissa, vai pitääkö minun etsiä parempipalkkaista työtä.

Jatkuvia kuluja Venäjälle pariskunnalla on yhä, sillä asuntolainan lyhennys on yhä kesken.

– Emme ole vielä miettineet loppuun asti mitä teemme asunnollemme. On liian aikaista ajatella mahdollista paluuta Venäjälle, Kirill sanoo.

Andreikin on jo pidempään ajatellut poismuuttoa Venäjältä, koska on tuntenut olonsa Petroskoissa ulkopuoliseksi.

– Vuonna 2014, kun Krim valloitettiin, työpaikallani kävi kiivas keskustelu aiheesta. Suurin osa ikäisistäni kollegoista todisteli minulle, kuinka Krim on aina ollut osa Venäjää. Sanoin suoraan, että en ole samaa mieltä. Emme päässet aiheesta yhteisymmärrykseen.

Sodan alettua Andrei alkoi aktiivisesti etsiä keinoja päästä pois Venäjältä. Huhut liikekannallepanosta kiersivät Venäjällä jo maaliskuussa, joten Andrei haki viisumia Suomeen ja alkoi etsiä töitä täältä.

– Minun oli tarkoitus tulla Suomeen jo maaliskuussa työmatkalle, mutta koronarajoitusten takia se ei ollut mahdollista. Minulla ei ollut helmikuun 24. päivän jälkeen minkäänlaista halua työskennellä Venäjällä, koska tiesin mihin maksamani verot menivät.

Vireillä ollut yhteistyö suomalaisen yliopiston kanssa päättyi keväällä, kun suomalaiset yliopistot päättivät lopettaa kaiken yhteistyön venäläisten kanssa. Andrei jatkoi työn etsimistä, mutta hommia Suomesta ei löytynyt. Siitä huolimatta Andrei lähti, syynä oli liikekannallepano.

Haastattelua jatketaan ulkona, jossa syysaurinko vielä lämmittää kasvoilla. Andrei kertoo, miten tällaisella säällä auringosta saisi energiaa vaikka talon lämmittämiseen. Jos hän voisi omalla energia-alan osaamisella tehdä edes jotain pientä sen eteen, että muualla maailmassa ei oltaisi Venäjän energiasta niin riippuvaisia, hän tekisi sen mielellään.

Toiveena on löytää työpaikka Suomesta ennen kuin kolmen kuukauden turistiviisumi päättyy. Varmuuden vuoksi Andrei on jättänyt viisumihakemuksen myös Isoon-Britanniaan, jossa hänellä on sukulaisia. Hän on miettinyt myös turvapaikan hakemista Suomesta.

– On selvää, että Venäjälle en enää palaa. Ennemmin teen mitä tahansa töitä täällä tai haen turvapaikkaa. Teen kaikkeni, jotta minun ei tarvitse palata Venäjälle.

Andrei on lähettänyt työhakemuksia muun muassa Lappeenrannan ja Oulun yliopistoihin, ja on valmis ottamaan vastaan myös työtä, joka ei vastaa hänen koulutustaan.

Taloudellisesti Andrei pärjäilee sillä käteisellä, jonka hän otti mukaansa Venäjältä. Suomessa asuvien ystäviensä ansiosta hän löysi paikan, jossa voi asua ilmaiseksi, joten rahat riittävät hyvin elämiseen.

– Olen käyttänyt vain muutaman sata euroa Suomessa viettämäni kuukauden aikana.

Sergein nimi on noussut Venäjällä oppositiomedioissa otsikoihin sotaa vastustavien tempausten ansiosta. Häntä on syytetty osallistumisesta laittomaan tukimielenosoitukseen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin puolesta ja tuomittu kahdesti 30 000 ruplan (vajaan 500 euron) sakkoon “Venäjän sotavoimien halventamisesta”. Sakot Sergei maksoi seteleillä, joihin oli kirjoittanut kuulakärkikynällä sodanvastaisia viestejä. Hän halusi teollaan alleviivata, ettei hänen rajojaan saisi käyttää sotaan.

– Olen pieni ihminen, puuseppä pienestä Petroskoin kaupungista. Tulin virkavallalle ja valtiolle näkyväksi sen jälkeen, kun aloin pitää ääntä mielenosoituksissa ja minusta kirjoitettiin lehdissä.

Venäjän sotavoimien halventamisesta voi saada jopa 15 vuoden tuomion. Viimeisimmän oikeuskäsittelynsä aikana Sergei levitti oikeussalin lattialle 320 pientä lasikuulaa, yhtä monta kuin Ukrainan sodassa oli tuohon päivään mennessä tapettu lapsia.

Päästyään Suomeen Sergei haki turvapaikkaa ja asuu nyt Imatralla yhdessä viiden muun venäläisen turvapaikanhakijan kanssa.

Haastattelu tehdään asunnolla, joka on annettu turvapaikanhakijoiden majoittumiseen. Vaikka tilaa on vähän, yhteiselo sujuu hyvin, sillä kaikki tietävät olevansa samassa veneessä. Asunnossa on kaikki tarpeellinen, muttei mitään enempää. Karu sisustus ei häiritse Sergeitä.

– Olisin halunnut tulla Suomeen siksi, että minua tarvitaan. Etsiä vaikka töitä puuseppänä, olla hyödyksi ja luoda jotain uutta. Tilanne on aivan erilainen, kun pakenee siksi, ettei joutuisi vankilaan, kuolisi tai joutuisi tekemään sotarikoksia.

– Venäläisenä minun on mahdotonta olla ajattelematta, että mihin tahansa maahan menemme, olemme ongelma, koska minun valtioni on tähän kaikkeen syypää, Sergei sanoo.

Hän jäisi mieluusti töihin Suomeen, jos vain löytäisi töitä. Suomi on Sergeille entuudestaan tuttu, sillä hän on opiskellut täällä aikoinaan kansainvälisillä eräopaskursseilla ja hänellä on täällä ystäviä.

Sergei ja hänen huonetoverinsa käyvät suomen kielen tunneilla kaksi kertaa viikossa ja opiskelevat kieltä ahkerasti päivittäin myös kotona. Ruokapöydällä on lappuja, joihin on kirjoitettu suomenkielisiä sanoja ja lauseita. Yhdessä lukee “Äiti, missä me olemme?”

– Kirjoitin löytämiäni lauseita ja sanoja ylös ja yhtäkkiä törmäsin tuohon lauseeseen. Se tuntui todella monimerkitykselliseltä.

– Toivon, että opin edes vähän suomen kieltä. Voisin työskennellä vaikka rakennustyömaalla tai keskellä metsää, vaikka sellaisissa töissä joita suomalaiset eivät halua tehdä. Haluan olla jotenkin hyödyksi.

Sergei pitää Arto Paasilinnan teoksista ja on kuluttanut aikaansa Imatralla käymällä kirjastossa lukemassa Hurmaavaa joukkoitsemurhaa.

Venäjältä tuomaansa käteistä Sergeillä on jäljellä vielä hieman. Se riittää elintarvikkeisiin toistaiseksi. Pian hän alkaa saada Maahanmuuttovirastolta pientä vastaanottorahaa. Taloudellisesta pärjäämisestään Suomessa Sergei ei ole huolissaan, sillä hän on tottunut kuluttamaan hyvin vähän ja elämään pienellä rahalla.

Sergei ymmärtää, että elämää on alettava rakentamaan pysyvästi uudelleen ulkomaille.

– Nyt kun olen ollut kaksi viikkoa Suomessa, tajuan, että paluuta Venäjälle minulla ei enää ole.

Päivitetty 11.1.2023