Laaja selvitys: näin paljon tulevan kauden Veikkausliiga-joukkueet ovat tukeutuneet ulkomaalaispelaajiin

Vuosi kuin vuosi, käy keskustelu kotoisen Veikkausliigan pelaajapolitiikasta kuumana – kuten vaikkapa koripallossa tai jääkiekossakin. Kuinka paljon ulkomaalaishankintoja olisi sopiva määrä ja mikä on jo liikaa? Minkä tahojen näkökulman tulisi painaa vaakakupissa eniten? Mielipiteitä on monia, oikeita vastauksia ei niinkään.

Osa keskustelijoista näkee ilmiön siten, että ulkomaalaisten runsas hankkiminen on täysin perusteltua, mikäli omasta takaa ei löydy riittävästi laadukkaita pelaajia tulostavoitteiden saavuttamiseen. Monet taas ajattelevat, että suomalainen pelaajakehitys ei voi mennä eteenpäin, mikäli kotimaisille nuorille pelaajille ei tarjota rohkeasti isoa ruutua pääsarjassa.

Oli mielipide sitten mikä hyvänsä, yhtä faktaa ei pääse karkuun. Veikkausliiga-joukkueet eivät yleisesti ottaen ole olleet viime vuosina kovinkaan rohkeita nuorten, kotimaisten pelaajien peluuttamisessa – varsinkaan, jos nuori pelaaja nimetään alle 20-vuotiaaksi, saati alaikäiseksi. Tilanteeseen nivoutuu toinenkin kiistaton fakta: merkittävä osa Veikkausliiga-joukkueista on nojannut menestystavoitteensa ulkomaalaishankintojen naaraamiseen ja näiden päätösten onnistumiseen.

Kun eri joukkueiden ulkomaalaispelaajien osuuksia tarkastelee, tulee huomioida muutama asia. Esimerkiksi joukkueen markkina-alue, taloustilanne ja oma pelaajakehitystyö vaikuttavat lähtökohtiin. Toki etenkään viimeksi mainittu ei ole irrallinen ulkomaalaispelaajien määrästä, sillä reipas ilmasiltaan tukeutuminen voi olla itsessään merkittävä seuran omaa pelaajakehitystä kampittava tekijä. Veikkausliigan kasvaneet rahavirrat suhteessa Ykkösliigaan tuovat seuroille myös painetta hakea tuloksellisia pikavoittoja, jolloin katse hakeutuu herkästi ulkomaille. Usein omiin poikiin luottaminen vaatii, etenkin aluksi, rohkeutta. Se voidaan kuitenkin palkita mojovasti, kuten Matias Siltasen tapauksessa.

Ulkomaalaisruletti ja joukkueen rakentamisen pitkäjänteisyys eivät myöskään käy sulavasti käsi kädessä. Kevättalvella seuroihin tuotavista ulkomaalaispelaajista kovin monella ei ole tapana jatkaa samassa paidassa useampaa vuotta, monesti ei edes kokonaista vuotta. Nämä seurojen valinnat korostavat tuloksen hakemista yhden kauden aikajänteellä, mikä ei ole suomifutiksen kehittymiselle kovin hyvä asia.

Aitio otti selvää, kuinka merkittävästi tämän hetken Veikkausliiga-seurat ovat ulkomaalaishankintojen varassa. Tarkastelussa ovat mukana tulevan kauden 12 Veikkausliiga-joukkuetta ja sen aikajänne ulottuu joukkueiden kolmelle edelliselle kaudelle.

Otoskoko voisi olla myös laajempi, mutta tällä rajauksella olen arvioinut saatavan hyvän kuvan seurojen suhteelliseen tuoreesta, viime vuosien pelaajapolitiikasta. Joukkueista yhdeksän on pelannut kaikki kolme edelliskautta Veikkausliigassa, Gnistan ja KTP yhden. Jaron kaikki edelliskaudet ovat menneet maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Tilastolähteenä on käytetty Veikkausliigan omaa tilastopalvelua aina, kun tarkasteltava joukkue on kyseisellä kaudella pääsarjassa pelannut. Ykkösen/Ykkösliigan osalta tilastolähteenä on toiminut Palloliiton tulospalvelu.

Tarkasteltavia mittareita ovat joukkueiden ulkomaalaispelaajien määrä, heidän pelaamiensa peliminuuttien osuus kaikista joukkueessa jaossa olleista sarjaminuuteista ja heidän tekemiensä maalien osuus kaikista joukkueen tekemistä sarjamaaleista. Lisäksi joukkueita on arvioitu myös laadullisesti: kuinka hyvin he ovat onnistuneet ulkomaalaishankinnoissaan eli onko kentällä nähty vahvistuksia sanan todellisessa merkityksessä? Vahvistus on hyvin liukuva käsite. Itse lasken sellaiseksi karkeasti ulkomaalaispelaajista puhuttaessa pelurin, jonka peluuttaminen esimerkiksi seuran oman pelaajaputken kasvatin edellä on ollut selvästi oikeutettua – ulkomaalaispelaaja tuo joukkueelle merkittävää lisäarvoa.

Aloitetaan ensin yleiskuvasta, jolloin eri joukkueiden lukemien vertaamiseen saa paremmin perspektiiviä. Käytän jatkossa termiä “joukkue” kuvaamaan näitä 12 huhtikuussa Veikkausliiga-kauden aloittavaa ryhmää. Pääsarjasta pudonneiden joukkueiden (esimerkiksi tuoreimpina FC Lahti ja EIF) data ei siis ole laskelmissa mukana. Pelaajat, joilla on Suomen kansalaisuuden lisäksi toisen maan passi, lasketaan luonnollisesti kotimaisiksi.

Ulkomaalaispelaajien osuus kaikista sarjan minuuteista on edellisen kolmen vuoden jaksolla erittäin vakiintunut. Kaikkien kolmen vuoden yhteenlaskettujen minuuttien osalta ulkomaalaispelaajat pelasivat 34,3 prosenttia kaikesta peliajasta. Hajonta ei myöskään ole suuri kausikohtaisten prosenttien vaihdellen 33,7 ja 35,0 välillä. Puhutaan siis hieman yli kolmasosasta.

Prosenttiosuus on lähes identtinen, kun laskee kaikkien ulkomaalaispelaajien absoluuttisen määrän suhteessa kaikkiin 12 joukkueessa pelanneisiin. Kolmen edelliskauden lukema on tällä laskennalla 34,0 prosenttia.

Prosenttilukemat singahtavat kuitenkin reippaasti ylöspäin, kun tarkastellaan jalkapallon Graalin maljaa, maalintekoa. Liekö juurisyy sitten suomalaisen pelaajakehityksen heikossa maalintekijöiden tuotannossa, pätevien kotimaisten maalintekijöiden viennissä ulkomaille tai jossain muussa, on joukkueiden maalintekovastuu ollut hyvin painavasti ulkomaalaispelaajien harteilla. Joukkueiden edellisen kolmen kauden sarjamaaleista peräti 42,5 prosenttia on viimeistellyt ulkomaalaispelaaja.

Kausikohtaiset ulkomaalaismaalien prosenttiosuudet vaihtelevat peliminuutteja selvästi reilummin 34,7 prosentista 49,4:ään. Edellä mainittu prosentti on viime kaudelta, ja siihen vaikuttaa hyvin selvästi sarjan kahden parhaan joukkueen, KuPS:in ja Ilveksen vahva kotimaisuus hyökkäyspäässä, kun taas kaudella 2023 puhkottiin tässä tilastossa lähestulkoon 50 prosentin raja.

Ulkomaalaismaalintekijöiden merkityksestä kertoo mykistävää – kenties karuakin kieltä – seuraava tilasto: kun lasketaan 12 joukkueelle kolme edelliskautta, saadaan jakoon yhteensä 36 joukkueiden sisäistä maalikuninkuutta. Näistä 22 kappaletta, 61 prosenttia, on voittanut ulkomaalaispelaaja. 12 joukkueesta viidessä sen on voittanut jokaisena vuotena ulkomaalainen.

Kuten sanottua, nämä lukemat on otettu jokaisen 12 joukkueen pelaamisesta ja luovat jonkinlaiset suuntaviivat. Yksi yhteinen prosenttiluku kuitenkaan harvoin kuvaa heterogeenisen joukon suoriutumista, ei nytkään. Hajontaa piisaa. Olenkin jakanut tarkastelussani eri joukkueet eri kategorioihin, anteeksi anglismini: tiereihin.

Jakoperusteisiin ovat vaikuttaneet puhtaat numerot, mutta myös subjektiivinen näkökulma. Jälkimmäiseen sisältyvät arvio joukkueen pelaajapolitiikan mahdollisesta muutoksesta edellisvuosien sisällä (esimerkkinä KuPS), lähtökohdat omien junioreiden peluuttamiseen (esimerkkinä AC Oulu) sekä näkymät tulevalle kaudelle (esimerkkinä HJK). Tämän vuoksi kategoriat eivät ole matemaattisesti päteviä, laskelmilla mitattavia. Puhtaasti kvantitatiiviset rankingit eri seurojen prosenteista löytyvät artikkelin lopusta.

Vahva luotto kotimaisuuteen: Ilves, Gnistan

Ilves

Viime kauden ihastuttajajoukkue Ilves jyräsi yhden maalin päähän mestaruudesta Veikkausliigan mittapuulla erittäin kotimaisella joukkueella ulkomaalaisten pelatessa liigaminuuteista vain kymmenen prosenttia – sarjan selvästi pienimmän osuuden. Avauskokoonpanossa oli säännöllisesti vain yksi ulkomaalainen, loistavan kauden pelannut Jorginho – ja hänenkin peliaikansa jäi 65 prosenttiin maksimista. Lisäksi loppukaudeksi Ilves hankki Santeri Haaralan valtavaa aukkoa paikkaamaan Adeleke Akinyemin, joka onnistuikin hyvin. Muu ryhmä koostui pitkälti kovan tason kotimaisista pelaajista.

Vaikka ennen Joonas Rantasen ja Miika Takkulan aikakautta Ilveksen ulkomaalaisprosentit olivat viime kaudella nähtyä korkeammat, jäivät ne silloinkin kaikkien joukkueiden keskiarvon alapuolelle, noin kolmeenkymmeneen. Kausina 2022 ja 2023 päävastuuta kantoivat myös kotimaiset runkopelaajat. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei strategia ole muuttumassa merkittävästi ulkomaalaisten osalta. Brassipuolustaja David Oliveira da Silva on toistaiseksi ainoa ulkomaalaishankinta, muuten tulijat ovat kovatasoisia kotimaisia Sauli Väisäsen, Kalle Walliuksen ja Matias Ralen johdolla.

Gnistan

Satavuotisen historiansa ensimmäisen pääsarjakauden pelannut Gnistan oli Veikkausliigan toiseksi pienimmän ulkomaalaisprosentin seura. Sekä peliminuutteja että maaleja ulkomaalaiset tuottivat noin 18 prosentin verran. Seura pyrki hankkimaan vahvan CV:n ulkomaalaisia, mutta ainakin Tomas Castro ja Mathias Nilsson voidaan sijoittaa floppien joukkoon eikä Jonas Enkerudkaan osoittautunut sateentekijäksi. Kesällä lainalle tullut maalivahti AJ Marcucci sen sijaan oli loistohaku ja isossa roolissa joukkueen kiidossa.

Kabinettien kautta historialliseen liiganousuun päättynyt kausi 2023 meni sekin Oulunkylässä suurimmaksi osaksi suomalaisvoimin, kuten myös sitä edellinen sesonki. Pitkään divareissa tahkonnut lähiöseura on toistaiseksi säilyttänyt kotimaisuusasteensa, vaikka liiganousun myötä suomalaispelaajien nimet muuttuivatkin monin paikoin divaritasoa kovimmiksi. Seura on uutisoinut jo uusista ulkomaalaishankinnoista, mutta ulkomaalaishankintojen kokonaisvastuu pysynee jotakuinkin edelliskauden suuruisena. Heidän lisäkseen rekrytointipolitiikkaan on kuulunut lupaavien nuorten suomalaispelaajien haaliminen.

Onnistunut tasapaino kotimaisuuden ja selkeiden ulkomaalaisvahvistusten kanssa:

KuPS, KTP, Jaro, SJK, FC Inter, VPS

KuPS

Tuplamestari KuPS olisi eri kategoriassa, jos seuran strategiassa ei olisi tapahtunut viime kaudelle selkeä muutos. Kauden 2024 ulkomaalaispelaajien peliajan osuus oli 32 prosenttia, kun edelliskausina se oli 38 ja 46 prosenttia. Edelleen, kauden 2024 lähes kolmasosa kaikista peliminuuteista voi kuulostaa suurelta, mutta määrästä vastasi suurilta osin kolme pelaajaa: Johannes Kreidl, Ibrahim Cissé ja Clinton Antwi – kaikki Veikkausliigan tähdistöjoukkuekamaa.

Edellä mainittu kolmikko kellotti myös KuPS:in viime kauden kolme suurinta minuuttimäärää, mutta loput tuplamestarien avainpelaajat olivatkin sitten kotimaisia, sillä peräti kymmenen seuraavaksi eniten pelannutta oli suomalaisia. He muodostivat sopivan sekoituksen nuoria lupauksia ja kokeneempia kettuja. Viime kauden KuPS olikin mitä mainioin esimerkki joukkueesta, joka antaa vastuuta kotimaisille pelaajille ja jonka ulkomaalaishankinnat ovat todellisia vahvistuksia, joiden suurta roolia kukaan tuskin kyseenalaistaa.

KuPS on niiden joukkueiden joukossa, joiden maalinteko ei ole ollut ulkomaalaisten varassa kahdella edelliskaudella (vuonna 2022 se vielä oli). Asiaan toki liittyy myös joukkueen yksi suurimmista haasteista: mitat täyttävää ysiä ei ole meinannut löytyä vieläkään ja siitä ei voi seuran hankintaosastolle toistaiseksi kehuja antaa. Ei olisikaan yllätys, jos kyseiselle pelipaikalle saapuisi kokelas ulkomailta. Toistaiseksi KuPS:in tulevan kauden profiilihankinnat ovat olleet kotimaisia ryöstöjä muista suomalaisseuroista, etunenässä Doni Arifi ja todella ikävästi polvensa jo talvella loukannut nuori Samuel Pasanen.

KTP

Myös maamme toiseksi korkeimman sarjatason mestari KTP luotti menestysreseptissään samanlaiseen konseptiin, vahvaan kotimaiseen pohjaan höystettynä muutamalla luotettavalla, hyvin osuneella ulkomaalaisella. Aleksi Tarvonen ja Luca Weckström veivät Ykkösliigan maalipörssin kaksoisvoiton ja muitakin vähintään viiden maalin suomalaispelaajia riitti Kotkassa jonoksi asti. Aussihujoppi Alen Harbas teki kuusi sarjamaalia, mutta oli pelkkä rotaatiopelaaja. Ykkösmaalivahtina torjui ukrainalainen Maksym Zhuk ja luottotopparina luuti kamerunilainen Tabi Manga, muuten vakiavaus koostui suomalaisista. Täysin puhtaita papereita seura ei silti ulkomaalaishankinnoistaan saa, sillä mukaan mahtui myös täyden statistin rooliin jääneitä ringinleventäjiä, joita nähtiinkin enemmän farmiseura Peli-Karhujen paidassa.

Tulevat kaudet näyttävät, oliko KTP:n viime kauden vahva kotimaisuusaste vain seurausta Ykkösliigassa pelaamisesta. Seuran surkealla Veikkausliiga-kaudella 2023 ulkomaalaisprosentit kun olivat viime kautta suuremmat ja etenkin maalintekovastuu peräti 84-prosenttisesti ulkomaalaispelaajien harteilla. KTP:n hankintapolitiikka hissiliikkeen vahvistamiseksi on toistaiseksi vaikuttanut suhteellisen kirjavalta. Vaikka Teemu Pukki -pyöräytys osuikin toistaiseksi rosvosektorille, ovat Joona Toivio ja Atomu Tanaka isoja vahvistuksia nousijajoukkueelle. Jälkimmäinen on ulkomaalainen, mutta arpa-sana ei voisi kauempana japanilaisesta olla. Tanakasta tietää saavansa, mitä tilaa, mutta on tulijoiden joukossa myös useampi suomalaisyleisölle täysin tuntematon ulkomaalaispelaaja, joiden osoittautumista vahvistuksiksi intohimoinen kotkalaisyleisö toivoo possoistaan lujaa puristaen.

Jaro

Toinen tuore nousijajoukkue, FC Lahden urhoollisesti karsinnassa nujertanut FF Jaro on luottanut jo vuosikausia vahvasti oman alueensa poikiin. Vaikka Jaron kotimaisuusaste ei välttämättä ole ollut kilpailijoitaan ainakaan merkittävästi korkeampi, on siinä huomionarvoista suomalaispelaajien vahva Pietarsaari-kytkös. Valtaosa Jaron viime kausien suomalaisista on pelannut kaupungissa vuosikaudet. Viime vuoden nousijajoukkueessa ulkomaalaiset pelasivat 26 prosenttia Ykkösliiga-minuuteista eikä osuus ylittänyt 30 prosenttia myöskään kahdella edellisellä kaudella. Jaron suhteellisen harvoista ulkomaalaishankinnoista osa, kuten Guillermo Sotelo tai Michael Ogungbaro, on viime vuosina osunut maaliin hienosti, mutta on Nicholas Hamiltonin kaltaisia täysiä turistejakin nähty.

On mielenkiintoista nähdä, kuinka rohkeasti Jaro luottaa omiin poikiinsa seuran palatessa pitkän tauon jälkeen Veikkausliigaan. Vaikuttaa siltä, että nousijajoukkueen perusrunko ei tule hajoamaan kovinkaan pahasti, mikä on arvostettavaa. Puhelimet ulkomaille ovat käyneet myös kuumana ja joukkueeseen on liittynyt muutama toistaiseksi suhteellisen tuntematon hankinta. Niin paljon kuin Jaron omavaraisuudessa onkin romantisoitavaa, tulee ulkomaanvahvistusten onnistumisprosentti määrittämään nousijan mahdollisuudet välttää välitön putoaminen.

SJK

SJK on kategoriajaon suhteen vaikea pala purtavaksi. Se luottaa rutkasti ulkomaalaisiin, mutta tilanne ei jää pelkkään määrään, vaan KuPS:in tavoin kentältä löytyy useampi ulkomainen luotto-, ellei tähtipelaaja. Tämän mahdollistavat SJK:n Suomessa ainutlaatuinen pelaajaputki ja skouttausjärjestelmä. Jos ulkomaalaispelaaja ei ole riittävän hyvä liigatasolle, voi hän kasvaa korkoa Ykkösliigassa. Turistiosasto myöskään harvoin eksyy Seinäjoelle, koska pelaajien skouttaukseen laitetaan seurassa paljon paukkuja. Rekrytointi ei täten ole pelaaja-agenttien täysin subjektiivisten tarjousten varassa, kuten niin monessa Veikkausliiga-seurassa.

SJK:ssa onkin nähty viime vuosina useita korkean profiilin ulkomaalaispelaajia, kuten maalitykki Jaime Moreno, topparijärkäle Kelvin Pires, keskikentän ikiliikkuja Valentin Gasc ja huimasti kehittynyt laitapuolustaja Babacar Fati. SJK:n ulkomaalaisprosentit ovat selvästi joukkueiden keskiarvoa korkeammat; ulkomaalaisten peliaika kolmelta edelliskaudelta on 44 prosenttia ja tehdyt maalit peräti 60 prosenttia joukkueen kaikkien pelaajien luvuista. Joku voisi kyseenalaistaa SJK:n pärjäämisen ilman vahvoja ulkomaalaisiaan, mutta strategia on tietoinen. Jos seura ei hankkisi heitä näin paljon, olisi tilalla todennäköisesti nykyistäkin enemmän kovan profiilin suomalaispelaajia.

Laitan SJK:n tasapainoisten seurojen kategoriaan, koska myös seuran panostus suomalaispelaajiin on ollut vahva. Ulkomaalaispelaajien kanssa samassa keitoksessa ovat olleet mukana kovatasoiset, usein lähempänä kahta- kuin kolmeakymmentä ikävuotta olevat suomalaiset Ville Tikkasen, Pyry Hannolan ja Kasper Paanasen johdolla. Toistaiseksi kauteen valmistautuvan SJK:n pelaajaliikenne on ollut maltillista, mikä on varmasti osittain seurausta joukkueen ennalta hyvästä sopimustilanteesta. Tuttu tasapaino ulkomaalaisten ja kotimaisten pelaajien välillä jatkuu.

FC Inter

Inter kuuluu joukkueisiin, joiden ulkomaalaispelaajien peliminuuttien prosenttiosuus on kolmen vuoden otannalla suhteellisen maltillinen: 36, 26 ja 25 prosenttia. Edelliskautena vain yksi pelaaja, Florian Krebs, pelasi kaikista sarjaminuuteista vähintään kaksi kolmasosaa ja neljä pelaajaa vähintään puolet. Joukkueen maalinteko oli kuitenkin merkittävästi ulkomaalaispelaajien varassa vuonna 2024 prosenttiosuuden kaikista maaleista oltua 58. Darren Smith teki yhdeksän, Jean Botue seitsemän ja Krebs kolme liigamaalia. Kahdella edelliskaudella prosenttiosuus oli selvästi pienempi, 30 ja 24.

Interin ulkomaalaishankinnat noudattavat kenties sitä yleisintä kaavaa: löytyy sekä hittejä että huteja. Viime vuosien luottonimiä ovat olleet juurikin Smith, Krebs ja espanjalainen Ruxi, mutta epäonnistuneiden hankintojen lista on pidempi. Tammikuussa seura tiedotti vahvistavansa skouttausosastoaan Sergio Almenaralla ja Jyrki Aholalla, joten osumaprosenttiin on lupa odottaa parannusta lähivuosina. Tulevan kauden joukkueen runko näyttäisi pysyvän hyvin kasassa ja toistaiseksi on uutisoitu muutaman uuden suomalaisvahvistuksen ja hyökkäyspään kaivatuksi uudeksi sytyttäjäksi odotetun Loic Essomban sopimuksista.

VPS

Missä VPS olisi ollut kahdella viime kaudella ilman sen nappiin osuneita ulkomaalaishankintojaan? Ei ainakaan lehtien hehkutusotsikoissa, saati kuuden parhaan joukossa. Yevgeni Bashkirov on osoittautunut odotetusti ylikylän pelaajaksi Veikkausliigaan, Peter Michael muuntautui täysin yllättäen tuhnuilijasta jumalaiseksi maalitykiksi, jolta onnistui kaikki ja Alfie Cicale tuli seuraan jalkapallon käytännössä lopettaneena yliopisto-opiskelijana, joka laittoi laitapuolustajat täysin solmuun viime keväänä.

Myös Prosper Ahiabu, Mads Borchers, Tyler Reid ja Pedro Justiniano ovat kaikki olleet Raidalle kovan luokan vahvistuksia. Osumaprosentti keskikastin Veikkausliiga-seuralle on poikkeuksellinen. Mietin pitkään, laitanko VPS:n tähän vaiko jutun seuraavaan kategoriaan, niin merkittävästi joukkue on ollut ulkomaalaisvahvistuksistaan riippuvainen. Vaakakupin tasapaino-kategorian puolelle kääntää kuitenkin se, että eri kausien ulkomaisten pelaajien peliajan prosenttiosuus on esimerkiksi SJK:ta vielä selvästi matalampi. Lisäksi, VPS:n suomalaiset runkopelaajat ovat olleet tasaisia, takuuvarmoja liigajyriä ja omalla panoksellaan merkittävässä roolissa.

VPS:n johdossa täytyy kuitenkin miettiä, kuinka suurella todennäköisyydellä Michaelin tai Bashkirovin kaltaisia messiaita Vaasaan vuosittain tipahtelee. Tilanne kun on se, että yksi heikon osumaprosentin ulkomaalaiskausi voi tietää nopeaa sujahtamista putoamiskamppailuun. Näyttää siltä, että VPS jatkaa tulevallakin kaudella linjallaan ja on jo julkaissut useamman uuden ulkomaalaisvahvistuksen sopimuksen. Taustalla pitäisi kuitenkin olla myös strategia omavaraisuuden kasvattamiselle.

Menestys, jopa sarjapaikka, merkittävästi ulkomaalaishankintojen varassa:

FC Haka, AC Oulu, IFK Mariehamn

FC Haka

Valkeakosken Haka oli yksi viime kauden Veikkausliiga-väriläiskistä eikä vähiten tulisieluisen valmentajansa Andy Smithin ansiosta. Monissa ennakkoarvioissa putoamaankin tuomittu joukkue pelasi yksinkertaisen tehokasta jalkapalloa, jonka Smith oli pumpannut täyteen adrenaliinia. Venyminen ei olisi ollut mahdollista ilman mittavaa ulkomaalaispelaajien rivistöä; Hakan peliminuuteista ulkomaalaiset kellottivat kaudella 2024 52 prosenttia – Veikkausliigan toiseksi suurimman osuuden. Riippuvuus hyökkäyspäässä oli vielä suurempaa, sillä liigamaaleista 72 prosenttia syntyi ulkomaalaispelaajan viimeistelemänä.

Hakan viime kauden avauksesta löytyi toistuvasti viisi samaa ulkomaalaispelaajaa, sillä Maissa Fall, Guilherme Morais, Haymenn Bah-Traoré, Nicolas Dantas ja Evangelos Patoulidis pelasivat kaikki yli kaksi kolmasosaa Veikkausliiga-peliminuuteista. Etenkin yhdeksän maalin Patoulidis ja kahdeksan maalin Fall nousivat koko sarjan eliittipelaajien joukkoon. Myös muut mainitut menevät selkeistä vahvistuksista, vaikka heidän tasonsa heittelikin kauden aikana. Rekrytoinnit pieneen pirkanmaalaiskaupunkiin ovat onnistuneet hyvin.

Vaikka Hakan viime kauden ulkomaalaisprosentit olivat edelliskausia suurempia, ei vuosi 2024 poikennut kolmen vuoden trendistä dramaattisesti. Myös vuosina 2022 ja 2023 seuran ulkomaalaisosuudet olivat selvästi yli 12 joukkueen keskiarvojen: peliajat lähellä 40 prosenttia ja tehtyjen maalien osuudet 55 ja mielipuolinen 84 prosenttia. Juan Lescano, Logan Rogerson ja Luiyi de Lucas lämmittävät niminä edelleen Tehtaan kentän asiantuntevaa yleisöä ja koko liigan kauden 2022 maalikuningas Lee Erwin saanee jalkapallokaupungin ihmiset suorastaan herkistymään.

Hakasta on tullut seura, joka pyrkii venymään lähtökohtiaan korkeammalle onnistuneilla ulkomaalaishankinnoilla. Mukana on ollut sekä määrää että laatua. Strategia ei näytä olevan muuttumassa minnekään, sillä helmikuun alussa joukkueeseen on liittynyt jo lukuisia uusia ulkomaalaishankintoja – Haka-fanien pitäessä sormensa ristissä osumaprosentin jatkumisen suhteen.

AC Oulu

AC Oulusta voisi äkkiseltään ajatella, että joukkue on lykätty tähän kategoriaan puhtaasti viime kauden sekoilujensa vuoksi. Se ei pidä paikkaansa. On toki totta, että kolme (neljä, jos halutaan saivarrella) eri päävalmentajaa kattanut kausi 2024 oli seurantajakson korkein niin ulkomaalaispelaajien peliaikaprosentilta (61 %) kuin tehtyjen maalien vastaavalta (63 %). Silti sitä edelliset kaudet olivat nekin keskiarvojen yläpuolella ulkomaalaisten peliaikaprosentin heiluessa päälle 40:n ja maaliprosentin yli 50:n.

AC Oulu on räikeimpiä esimerkkejä suomalaiskaupungeista, joissa juniorityö olisi hyvällä mallilla, mutta edustuspalloilu rakentuu ilmasillan varaan. Joukkueen kuivilla putoamispeikolta onkin pitänyt liuta huippuvahvistuksia kuten maalivahti Calum Ward, puolustaja Liiban Abadid ja maalitykki Ashley Coffey. Myös kesken viime kauden tapahtuneen siirtorallin pyörteisiin mahtui pari onnistumista, mutta vastapainoksi Raatin nurmella kävi pyörähtämässä lukuisia floppeja, joiden seuraan tuominen omien junioreiden edelle ei ole hyväksyttävää.

Helmikuun alussa tulevan kauden joukkue näyttää huomattavasti kotimaisemmalta, mikä herättää toiveita uudesta suunnasta. Paikallinen päävalmentaja Mikko Isokangas on tunnettu nuoriin luottamisesta ja uudet hankinnatkin ovat paria täsmähakua lukuun ottamatta suomalaisia. On hieman nuorempia, kuten Tuomas Kaukua ja Otto Kemppainen sekä pitkältä kiertueltaan kotiin palaava Oulun oma poika, kolmekymppinen Matias Ojala. Hullut päivät ovat hiljalleen loppumassa?

IFK Mariehamn

Ei liene yllätä, että IFK Mariehamnin ulkomaalaisedustus on viime vuodet ollut pääosin keskiarvoja korkeammalla. Ulkomaalaispelaajien peliaikaprosentit ovat pyörineet 32 ja 47 välillä ja maalintekovastuu vielä selvästi korkeammalla, 59 prosentista 67:aan. Saaren poikkeuksellinen sijainti, pieni asukasluku ja siitä seuraava oman pelaajatuotannon vaikeus luovat tilanteen, jossa rekrytointipolitiikan on onnistuttava Veikkausliigassa pysymiseksi. Toistaiseksi tämä on riittänyt, kun esimerkiksi Adam Larsson, Dé, John Owoeri, Pedro Machado ja kumppanit ovat kantaneet joukkuetta. Silti, viime kausina IFK on ollut paikoin melkoinen Houdini selviytyen kuiville kerta toisensa jälkeen.

Vaikka IFK oli edelliskaudella suomalaispainotteisempi kuin vuosina 2022 ja 2023, ei mikään viittaa siihen, että kyseessä olisi tietoinen muutos strategiassa. Seura menee kutakin kautta kohti sillä pelaajistolla, jonka se saa hankittua. Ensi kaudelle jo julkaistut hankinnat noudattavat tuttua Grönvitt-kaavaa: useita uusia ulkomaisia hankintoja ja kotimaassa taitonsa jo vähintään toiseksi korkeimmalla sarjatasolla osoittaneita suomalaisia (Anttoni Huttunen, Matias Kivikko Arraño) on tuotu sisään. Ja kuten kuuluisa urheiluklisee kuuluu: katsotaan, mihin asti se riittää. Taas kerran.

Hittejä ja huteja, ulkomaalaispelaajapolitiikka sekavaa: HJK

Suomifutiksen suurimmilla resursseilla operoiva HJK menee täysin omaan kategoriaansa, koska se on maassamme poikkeuksellinen seura. Vaikka toimitusjohtaja Aki Riihilahti on saanut ajoittain kovaakin kritiikkiä seuran johtamisesta, ansaitsee hän kehut viime vuosien talouspuolen kukoistuksesta. HJK tekee voittoa, mitä auttavat merkittävästi useat eurosarjojen lohkovaihepaikat. Seura on ollut jo pidempään tilanteessa, jossa se on voinut mällätä pöytään rahasummia, joita kukaan muu Suomessa ei voi.

Tähän nähden HJK:n ulkomaalaispelaajien hankinnoissa on paljon parantamisen varaa. Viime kausi oli erityisen sekava, kun talvella tehtyjä virheitä pyrittiin paikkailemaan maanisella siirtokarusellilla kesken kesää. Lopulta HJK:n Veikkausliiga-paidan ylleen pukeneista pelaajista kaudella 2024 yli 40 prosenttia oli ulkomaalaisia, mutta heidän peliaikansa osuus oli lähes kymmenen prosenttiyksikköä pienempi. Se kertoo useista lyhyillä cameo-esiintymisillä nähdyistä arpalipukkeista, joista oikeastaan vain maalivahti Thijmen Nijhuis sekä takuuvarma ostos, entinen Haka-maalikuningas Lee Erwin olivat todellisia vahvistuksia. Edelliskausina hankintapolitiikka on ollut, no, vähemmän katastrofaalista, ja Töölössä on nähty useita kulttipelaajan asemaan nousseita ulkomaalaispelureita, kuten Atomu Tanaka, Bojan Radulovic, Conor Hazard ja David Browne.

HJK:n tulee terävöityä pelaajarekrytoinnissaan, mitä onkin lupa odottaa uuden urheilujohtaja Petri Vuorisen johdolla. Toistaiseksi HJK:n ylivertainen markkinajohtajan asema on tehnyt sen pelaajapolitiikasta turhan laiskaa ja ylimalkaista, koska sillä on ollut siihen jossain määrin varaa – ainakin Veikkausliigan pienempiin seuroihin verrattuna. Ulkomaisten tusinapelureiden ajan täytyy olla ohi, sillä Töölössä on Suomen laajin ja laadukkain junioripelaajatuotanto. Mallia tulisi ottaa vaikka Kuopiosta: jos kotimaisen pelaajan peliajan edelle kiilaa ulkomaalaishankinta, tulee tämän olla Veikkausliigan tähdistökentällistasoa.

Hektisen edelliskauden jälkeen tilanne vaikuttaisi olevan rauhoittumassa, sillä hankinnat ovat olleet luksusluokan kotimaiset paluumuuttajat Teemu Pukki ja Alex Ring, Veikkausliigassa jo kunnostautuneet Ville Tikkanen ja Jere Kallinen sekä tukku oman pelaajapolun kiinnityksiä Klubi 04:stä.

Tilastoja

Kaudella 2025 Veikkausliigassa pelaavien seurojen ulkomaalaispelaajien peliminuuttien suhteellinen osuus (%) seuran edellisenä kolmena kautena (2022-24) kotimaan sarjan (Veikkausliiga, Ykkösliiga/Ykkönen) kaikista peliminuuteista

Kaikkien joukkueiden ulkomaalaispelaajien peliminuutit suhteessa kaikkiin peliminuutteihin kausilta 2022-24: 34,3 %

AC Oulu 47,3

SJK 44,3

Haka 43,4

IFK Mariehamn 43,3

KuPS 40,2

VPS 38,0

Inter 32,0

HJK 30,7

KTP 28,1

Jaro 27,5

Ilves 20,7

Gnistan 15,9

Samojen seurojen ulkomaalaispelaajien tekemien maalien suhteellinen osuus (%) seuran edellisen kolmen kauden (2022-24) kotimaan sarjan kaikista tehdyistä maaleista

Kaikkien joukkueiden ulkomaalaispelaajien tekemät maalit suhteessa kaikkiin tehtyihin maaleihin kausilta 2022-24: 42,5 %

Haka 71,2

IFK Mariehamn 66,3

SJK 60,4

AC Oulu 54,5

VPS 45,0

HJK 44,8

Inter 39,0

KTP 30,5

Jaro 30,0

KuPS 27,7

Ilves 25,2

Gnistan 23,5