Veera Luoma-ahon kolumni: Todellinen Boomer

Tie oli pimeä, ja auto oli ajanut sen reunaan. Keulan takaa pilkisti jotain, joka näytti osalta kaurista.

Pysäytimme oman automme tien reunaan. Onko teillä jotain asetta, toisesta autosta ulos tullut mies kysyi. Kauris liikehti vaikeasti, yritin katsoa muualle. Päässäni suhisi. Mitä tällaisesta on opetettu? Jos on riittävän aikuinen omistaakseen ajokortin ja auton, on pystyttävä lopettamaan eläin. Vasaralla, kirveellä tai kenties puukolla kaulavaltimosta. Pienemmän eläimen yli pitää ajaa vaikka autolla, kunhan kuoleman saa aikaan välittömästi, niin on poliisi jossain kehottanut. Ei helvetissä.

Ennen kuin ehdin toimia, kauris nousi hatarasti ylös, juoksi hieman, kaatui, nousi taas ylös ja katosi metsään.

Kauriin yli ajanut soitti polisiille, me naapurin metsästäjälle. Joku muu hoitakoon tämän siististi. Loppumatkalla mietin sitä, miten osa minusta oli ajatellut, että tämä kuuluu jollekin toiselle, vastuullisemmalle. Sille, joka ottaa auton takakontista rengasraudan tai tunkin ja iskee kituvaa eläintä horjumattomalla otteella kalloon.

Ehkä ei ole ihme, etten ole koskaan innostunut extremelajeista, joissa ihmisten sanotaan löytävän äärirajoilla itsensä. Minä pelkään löytäväni keskenkasvuisen kakaran.

Kerroin sattuneesta ikäiselleni tuttavalle. Hän kertoi kokeneensa hetken, joka liittyi osin asiaan. Nuori ihminen oli nimittäin sanonut hänelle ”ok boomer”.

Kaverini ensimmäinen reaktio oli ollut tyrmistynyt epäusko: typerä röyhkimys luuli siis häntä, 1980-luvun vaihteessa syntynyttä, suurten ikäluokkien edustajaksi. Eikö tämä naurettava, ylimielinen pieni pelle tiennyt, että Yhdysvalloissa baby boomerit ovat syntyneet noin 1946–1964, ja Suomen suuret ikäluokat ovat jo seitsemänkymppisiä.

Tilanteen tuttavassani aiheuttama raivo kohosi kuitenkin maksimaaliseen huippupisteeseensä vasta silloin, kun hän tajusi pitävänsä tästä sukupolvien määritelmistä luentoa myöhäisteinille. Nöyryytys oli täydellinen.

Ok boomeria on kuvattu tavaksi näpäyttää suuria ikäluokkia, mutta vielä enemmän sillä iskee vyön alle kaltaistani, juuri keski-ikäistynyttä x- tai y-sukupolvista. Se tuntuu siltä, että meiltä on viety viimeinen mahdollisuus syyttää jotain muuta aivan kaikesta.

Tuttavani kanssa kuulumme ikäryhmään, joka on koko ikänsä marissut suurista ikäluokista. Se on ollut miltei osa identiteettiämme. Mutta jos aiheesta valittaminen kuulostikin viisitoista vuotta sitten raikkaalta kapinalta, nelikymppisen suusta se kuulostaa lähinnä vanhusten kiusaamiselta.

Tuttavani veti kahdesta erilaisesta kokemuksestamme synteesin: suurten ikäluokkien kulttuurinen vaikutus on ollut niin voimakas, että se on saanut meidät, heidän lapsensa, vielä keski-ikäistyessämme kuvittelemaan, että jossain on meitä aikuisempia ja keski-ikäisempiä ihmisiä.

Ok boomer on tarkoitettu piikiksi pulskalle establishmentille. Mutta oikeastaan synnyinvuodella ei ole silloin mitään merkitystä, ja juuri me saimme kaiken. Saimme 1980-luvun hyvinvointivaltion, kunnallisen päivähoidon ja hammashoidot. Pisa-koulut, luokkaretket ja Erasmus-vaihdot. Nokia-Suomen viidentoista vuoden talouskasvun, rajoittamattomat opiskeluajat, asuntolainojen nollakorot ja mahdollisuuden päästä kiinni ensimmäiseen omistusasuntoon, ennen kuin hinnat olivat nousseet pilviin. Ajan, jolloin väite historian lopusta tuntui olevan hetken totta.

Olemme vieläpä syyttäneet suuria ikäluokia ahneudesta, tuttavani tuhahti, vaikka olemme itse Suomen, ehkä koko maailman, kermaperseisin ikäluokka koskaan.

En mennyt itsesyyttelyssä yhtä pitkälle. Minusta me olemme ihan okei. Emme sano vanhemmille ihmisille ok boomer, vaan argumentoimme asiamme. Emme hauku kaksikymppisiä lumihiutaleiksi, vaikka koemmekin itsemme heidän tunnetaitojensa edessä möhköfanteiksi. Emme hermostu Greta Thunbergista, vaikka koemme lievää syyllisyyttä siitä, että itse makoilimme vielä kaksikymppisenäkin sohvalla katsomassa Frendejä. Sen sijaan nyökyttelemme hyväksyvästi ja huikkaamme olan yli, että juuri niin, kuunnelkaa nuorisoa, sedät ja tädit.

Ongelma on siinä, ettemme aina tajua, ettei olkamme takana ole ketään.

Ja sitten tulee nuori henkilö ja sanoo meille ok boomer.

Nuorta ihmistä tietämättömyys ja ylimielisyys pukevat. Nelikymppisen ne saavat näyttämään tädiltä tai sedältä, joka ei ymmärrä valta-asemaansa. Yhtenä päivänä keski-ikäistynyt siis havahtuu ja tajuaa, että hänelle jäänyt rooli on koota itsensä, skarpata ja kuunnella, myös niitä, jotka vittuilevat hänelle päin naamaa. Ja on vielä hoidettava se kauriskin päiviltä.