Väsyneen vanhemman musta hetki voi johtaa pysyviin vammoihin – Tällaista on vauvaikäisten ravisteluväkivalta
Vauvoihin kohdistuu väkivaltaa vuosittain. Seuraukset voivat olla vakavia ja peruuttamattomia. Näin sairaala toimii, kun lääkärille herää epäily vauvan ravistelusta.
Lähtötilanne voi olla tällainen: aikuinen hermostuu vauvan jatkuvaan itkuun. Aikuinen on stressaantunut, väsynyt, masentunut. Hän haluaisi nukkua, mutta lapsi ei anna.
Taasko se itkee? Mä en jaksa.
Silmissä sumenee. Hetken raivon vallassa aikuinen tarttuu lapseen, ravistaa lujaa ja huutaa, nyt hiljaa saatana!
Raivonpuuska kestää vain hetken. Aikuinen pelästyy, mutta työntää nopeasti ikävät ajatukset taka-alalle. Mitään ei varmasti ehtinyt tapahtua, hän vakuuttaa itselleen.
Kuitenkin vielä illalla lapsi oksentelee ja on ärtynyt. Toinen aikuinen huolestuu ja patistaa lähtemään lapsen kanssa päivystykseen.
Sairaalassa aikuinen sanoo, että lapsi putosi hoitopöydältä. Lapsen oireilun pohjalta lääkäri päättää käynnistää tarkemmat tutkimukset.
Lääkäri ohjaa aikuisen odotustilaan ja alkaa valmistella lasta laajoihin kuvauksiin. Niissä tulee esiin verenvuotoa silmänpohjissa ja kallon kovankalvon alla. Lääkäri laatii ilmoituksen poliisille ja lastensuojeluun.
”Vauriot voivat olla vaikeita ja vammat pahimmassa tapauksessa pysyviä.”
Esimerkki on keksitty, mutta siihen on yhdistetty elementtejä, jotka ovat toistuneet lukuisissa tositapauksissa. Tarkkaa tilastoa vauvaikäisten ravisteluväkivallasta ei kerätä terveydenhuollossa, mutta epäiltyjä tapauksia tulee esiin joka vuosi.
Tapaukset ovat monimutkaisia, sekä lääketieteellisesti että juridisesti. Ruotsissa aiheesta on käyty julkista keskustelua jo enemmän, mutta ilmiö ei ole Suomessakaan vieras.
Pelkästään HUS-yhtymän alueella Helsingissä ja Uudellamaalla vakavia epäilyjä on ollut pitkään tasaisesti 1–5 kappaletta vuodessa. Tähän lukuun on laskettu kaikki alle puolivuotiaiden tehohoitoon johtaneet aivovammat, joita epäillään toisen ihmisen aiheuttamiksi. Osassa vamma on voinut syntyä muusta kovakouraisesta kohtelusta kuin ravistelusta.
Lastentautien ja yleislääketieteen erikoislääkäri, sosiaalipediatri Aino Mäntyselkä Kuopion yliopistollisesta sairaalasta arvioi, että koko maassa epäiltyjä tapauksia saattaa olla muutamasta jopa noin 20:een vuodessa.
Mäntyselän arvio perustuu oletukseen, että muissa yliopistosairaaloissa tapauksia on hieman vähemmän kuin Helsingissä. Lisäksi keskussairaaloissa tulee esiin jonkin verran epäilyjä.
– Vakavasta asiasta puhutaan, sillä vauriot voivat olla vaikeita ja vammat pahimmassa tapauksessa pysyviä, esimerkiksi näköhäiriöitä tai neurologisia puolioireita, Mäntyselkä sanoo.
Puolioireilla tarkoitetaan epäsymmetrisiä oireita, jotka esiintyvät vain toisessa kehonpuoliskossa.
Tilanteet kehittyvät usein nopeasti. Kun itkuun hermostunut aikuinen ravistaa vauvaa voimakkaasti, vauvan vartaloon nähden iso pää retkahtelee hallitsemattomasti. Verkkokalvojen ja aivojen kovakalvonalaisen tilan laskimot saattavat repeillä. Myös kaulaydin voi vaurioitua.
Pienten vauvojen kaltoinkohtelusta suuri osa on tehty ravistelemalla, mutta vammoja voi tulla muustakin kovakouraisesta käsittelystä. Siksi asiantuntijat eivät enää käytä vanhaa termiä ravistellun vauvan oireyhtymä (shaken baby syndrome). Nykyään perustermi on pienelle lapselle aiheutettu aivovamma (abusive head trauma), joka viittaa seurauksiin eikä vamman syntymekanismiin.
”Lapsella ei välttämättä ole päälle näkyviä vammoja, eikä pieni lapsi pysty itse kertomaan tapahtuneesta.”
Lapsen oireet saattavat olla epämääräisiä. Niihin voi kuulua esimerkiksi oksentelua, itkuisuutta, huonoa syömistä, tajunnantason häiriöitä, hengityskatkoksia, kohtausoireita tai jäykistelyä.
Vauvat päätyvät sairaalaan yleensä oireiden vuoksi ja useimmiten vanhemman tuomana. Tehohoitoon johtaneista tapauksista valtaosassa ei ole tapahtumatietoja tai on kerrottu vain pienestä traumasta kuten sängyltä tai hoitopöydältä putoamisesta.
Jos oireet tai löydökset ovat ristiriidassa kerrotun kanssa, aloitetaan kattavat tutkimukset.
– Jokaisessa sairaalassa on oma kansallisiin ja kansainvälisiin ohjeistuksiin perustuva protokollansa, jonka mukaan lääkäri toimii ja ohjaa kuvantamiset. Lapsella ei välttämättä ole päälle näkyviä vammoja, eikä pieni lapsi pysty itse kertomaan tapahtuneesta, Mäntyselkä kertoo.
Pahoinpitelyyn voivat viitata luunmurtumat ja kallonsisäiset vammat, ellei tiedossa ole suurienergistä tapaturmaa kuten liikenneonnettomuutta tai vapaata pudotusta yli kolmesta metristä. Silmäpohjan tai kovan aivokalvon alaiset verenvuodot voivat viitata ravisteluun.
Koko luusto ja aivot kuvataan. Silmälääkäri arvioi silmänpohjien tilan. Poissuljenta ja erotusdiagnostiikka on tärkeää. Tutkimuksissa pyritään selvittämään taustasairaudet, vuototaipumus ja mahdolliset synnytysvammat sekä poissuljetaan muita vammoille altistavia tiloja ja sairauksia.
Johtopäätökset tutkimuksista vedetään monialaisessa ryhmässä, johon voivat kuulua esimerkiksi lastenlääkäri, kirurgi, lastenneurologi, neurokirurgi, silmälääkäri, hammaslääkäri, radiologi, neuroradiologi, hematologi ja sosiaalityöntekijä. Sairaalalla on aina ilmoitusvelvollisuus epäillystä lapsen pahoinpitelystä.
”Toisinaan löydökset eivät ole selkeitä, mikä myös lääkärin pitää ilmaista lausunnossaan.”
Pienten lasten pahoinpitelyissä tapahtumalla ei usein ole silminnäkijöitä tai muuta ulkopuolista todistelua. Syyttäjän näyttö on lääkäreiden varassa.
Mäntyselkä painottaa, että sairaala ottaa kuitenkin kantaa vain lääketieteellisiin kysymyksiin.
– Arviointi on aina tapauskohtainen. Toisinaan löydökset eivät ole selkeitä, mikä myös lääkärin pitää ilmaista lausunnossaan, Mäntyselkä sanoo.
Ruotsissa käytiin laajaa keskustelua ravistelutapauksista 2010-luvulla. Siellä korkein oikeus vapautti vuonna 2014 syytteestä vanhemman, joka oli tuomittu lääketieteellisen näytön perusteella lapsensa törkeästä pahoinpitelystä.
Suomessa vastaavaa keskustelua ei ole juuri käyty. Mäntyselkä kertoo, että esimerkiksi eräät amerikkalaiset radiologit ovat esittäneet vaihtoehtoisia teorioita ravistelulle tyypillisten vammojen syntymekanismeista. Teorioille ei Mäntyselän mukaan kuitenkaan ole laajaa tiedeyhteisön tukea.
”Syyttäjän työpöydällä on parhaillaan tapaus, joka saattaa herättää keskustelua täälläkin.”
Helsingissä syyttäjän työpöydällä on parhaillaan tapaus, joka saattaa herättää keskustelua täälläkin. Rapmuusikko Jesse Markin kertoi alkuvuodesta Helsingin Sanomissa, että häntä ja lapsen äitiä epäillään vauvan ravistelusta. Markin kiisti pahoinpitelyt ja sanoi lehdelle, että puolustus on hankkinut kiistoa tukevia asiantuntijalausuntoja muun muassa Norjasta ja Ruotsista.
Heinäkuun alussa 2025 tapaus oli syyteharkinnassa.
Mäntysalo ei ota kantaa Markinin tapaukseen, vaan hän puhuu tässä haastattelussa lasten ravistelusta yleisellä tasolla. Rikostutkinnasta vastaa poliisi, ja syyllisyydestä päättää tuomioistuin.
– Terveydenhuollon tehtävänä on vammojen tutkiminen ja niiden syiden selvittely, millä voi olla myös ennaltaehkäisevää merkitystä, Mäntyselkä sanoo.
