Myrkytämme öljypohjaisilla väriaineilla luontoa, vaikka niille olisi vaihtoehto – Tällaisia aineita kehitetään nyt suomalaisessa suurhankkeessa

Miltä kuulostaisi kahvilla värjätty torkkupeitto, seitikin värjäämä punainen paita tai rakkolevästä beigen värinsä saanut mekko? Ihan mahdolliselta, jos kysytään suomalastutkijoilta.

Helsingin yliopiston BioColour-hanke on isojen asioiden äärellä, kun luonnonvärejä kehitetään suomalaisen maa- ja metsätalouden sivuvirroista, kuten härkäpavun varsista, hedelmien kuorista ja puun ligniinistä. Myös sienet ja mikrobit valjastetaan väritehtaiksi. Suurhankkeessa on mukana kahdeksan tutkimuslaitosta ja useita suomalaisyrityksiä viljelijöistä värjäreihin ja vaatesuunnittelijoista tekstiilivalmistajiin.

– Bioväriaineet ovat usein vihreän, keltaisen ja ruskean sävyjä, mutta luonnosta voidaan saada kaikki sateenkaaren värit. Suomen luonto tarjoaa monia turvallisia vaihtoehtoja synteettisten värianeiden rinnalle. Esimerkiksi sinistä indigoväriä saadaan keltakukkaisen morsinkokasvin lehdistä ja omaa lempiväriäni punaista veriseitikistä, BioColour-hankkeen johtaja Riikka Räisänen kuvaa.

Natural Indigo Finland valmistaa tekstiiliväriaineita elintarvikeyritys Pauligin Vuosaaren paahtimon kahvihävikistä. Hukkakahvi tuo tekstiileihin maanläheisiä värejä. Kuvaaja: Pasi Ainasoja

Luonnonvärien osuus tekstiiliteollisuudessa on vain prosentin luokkaa, vaikka historiallisesti ne eivät ole uusi asia. Vallalla ovat öljypohjaiset väriaineet, joiden tuotannossa ympäristöön päätyy satoja myrkyllisiä kemikaaleja. Vuosittain tekstiiliteollisuus tuottaa noin 60 miljardia kiloa kangasta, jonka kuitujen ja värien valmistukseen kuluu 70 miljoonaa tonnia öljyä.

Luonto maksaa kovaa hintaa, sillä tekstiilituotannon värjäys- ja viimeistysprosessit aiheuttavat noin 20 prosenttia maailman vesien saastumisesta. Vesistöistä haitalliset aineet kulkeutuvat ihmisiin, eläimiin ja maaperään.

– Yksi hankalimmista värjättävistä kuiduista on puuvilla, jonka käsittelyssä jäteliemeen voi jäädä puolet käytetyistä väriaineista. Tekstiilituotantoa on paljon halvan työvoiman maissa, joista maailmalle leviävät kuvat jäteliemien värjäämistä vesistä ovat karua katsottavaa, kertoo Riikka Räisänen.

Hän korostaa, että myös synteettisissä väriaineissa on paljon hyviä ja turvallisia vaihtoehtoja, ja toisaalta luonnostakin löytyy myrkyllisiä väriaineita. Siksi tarvitaan monialaista tutkimusta, jossa asiat selvitetään perin pohjin. BioColour-hankkeessa toksikologit varmistavat, että aineet ovat turvallisia ihmisen terveydelle ja vesistöille.

Veriseitikit tuovat vaatteisiin punaista väriä. Veriseitikin lakki on kirkkaan karmiinin punainen ja sieniä kerättäessä väri tarttuu sormiin. Kuvaaja: Päivi Kovanen

Luonnonväriaineiden bonusominaisuuksia ovat usein pieneliöiden kasvua estävä antimikrobisuus ja UV-suoja, jotka tuovat sukkiin ja alusvaatteisiin raikkautta ja ranta-asuihin auringonsuojaa.

Räisänen itse innostui luonnonväreistä käsityönopettajaopintojen värjäyskurssilla 1990-luvulla.

– Esitin opettajalle hankalia kysymyksiä siitä, miksi tapahtuu näin ja näin, mutta hänellä ei ollut vastauksia. Minulla syttyi kipinä kemiaan ja värjäyksen prosesseihin. Väitöstutkimuksessa perehdyin veriseitikkien ja verihelttaseitikkien väriaineisiin.

Räisänen on kolunnut monet sienimetsät tutkimusmateriaalin perässä, mutta aina ei tarvitse mennä metsään. Sieniä voidaan viljellä ja kasvattaa myös laboratoriossa.

– Kun vesiliuoksen lahottajasienille syötetään sokeria ja tärkkelystä, ne alkavat tuottaa väriainetta, joka saadaan talteen, kun sienimassa suodatetaan pois ja liemi haihdutetaan.

Myös metsä- ja maatalouden hävikki on iso mahdollisuus.

– Puita kaadettaessa metsään jää paljon oksistoa, josta voidaan saada hyviä ja myrkyttömiä väriaineita. Härkäpavusta taas ruokalautaselle päätyy pieni palko ja iso varsi on hukkaa, jota voimme hyödyntää.

Värjäykseen sopivia kasveja voidaan kasvattaa myös viljapelloilla, jotka tarvitsevat ajoittain lepoa maan köyhtymisen estämiseksi. Kukkivien värikasvien viljely tuo maanviljelijöille lisäansioita. Testissä ovat muun muassa pietaryrtti, tiikerin kaunosilmä, kultapiisku, mesiangervo ja ahdekaunokki.

Natural Indigo Finland on Suomessa ensimmäinen luonnonväriaineita teollisessa mittakaavassa valmistava yritys. Nivalassa uutetaan sinistä indigoväriä viljelijöiden toimittamista morsinkokasveista. Sipulinkuoret, paju ja kahvihävikki laajentavat väriskaalaa vihreään, keltaiseen, ruskeaan ja harmaaseen.

BioColour-hankkeessa on mukana myös Lapuan Kankurit, joka valmistaa lankoja suomenlampaan villasta. Yrityksen villahuovat värjätään morsinko- ja kahviväreillä Lappajärven Värjäämössä.

Myös Marimekossa seurataan, mitä BioColour-hankkeessa tapahtuu. Yritys toi markkinoille ensimmäiset bioväreillä painetut tuotteensa vuonna 2021, mistä lähtien morsinko ja paju ovat tuoneet väriä kodintekstiileihin ja morsinko myös vaatteisiin.

Sinistä indigoväriä saadaan morsinkokasvin eli värimorsingon lehdistä. Suomen luonnossa keltakukkaista värimorsinkoa kasvaa lähinnä etelä- ja lounaisrannikolla. Viljelyyn se sopii sekä pellolla että kasvihuoneessa. Kuvaaja: Pasi Ainasoja

Marimekon Pulloposti-kuosiset vaatteet on painettu indigonsinisellä luonnonvärillä, joka on uutettu morsinkokasvista. Kuva: Marimekko

– Kehitämme luonnonväriaineiden käyttöä Helsingin Herttoniemen kangaspainossamme, jossa voimme tehdä ketterää ja nopeaa testausta. Sipulista saadaan kauniita keltaisen sävyjä, mutta myös punertavan ruskeaa. Kahvi puolestaan taipuu erilaisten puretteiden eli värjäyksen apuaineiden avulla ruskeasta hyvinkin kirkkaaseen oranssiin ja murrettuun siniseen, sanoo Marimekon Innovation Works -tiimin tuote- ja materiaalikehityksen johtaja Pauliina Varis.

Seitikin ja sipulinkuoren väriaineen irrottamisesta on kuitenkin vielä pitkä matka marketin hyllyltä ostettuun paitaan tai design-liikkeen ikkunassa esillä olevaan mekkoon.

– Luonnonvärien laajempi käyttö tekstiiliteollisuudessa vaatii tuotantoprosessien muokkausta ja uusia työskentelytapoja. Tarvitaan myös uudenlaista väriaineiden reseptiikkaa ja apuaineiden käyttöä, Varis kertoo.

Värjäämöille luonnontuotteisiin siirtyminen tietää laiteinvestointeja.

– Kun tutkijat valmistavat laboratoriossa kymmenen gramman ja pesukoneessa viiden kilon väriaine-eriä, niin värjäämöiden tuotantoerät ovat 300–500 kiloa. Värjäämöt tarvitsevat tuotannon skaalaamiseen ja prosessien säätämiseen 30–40 kiloa tuottavia testilaitteita. Investointien ohella valmistus vaatii rohkeutta lähteä uudelle alalle, sanoo Räisänen.

Tarvetta on myös yhteistyöverkostoille kuitu- ja väriainevalmistajien, värjäämöiden sekä tekstiilisuunnittelijoiden ja -valmistajien välillä.

– Bioväriaineiden tuotanto on Suomessa vielä suhteellisen pientä. Tuottajia tarvitaan lisää, jotta värejä voidaan ottaa käyttöön suuremmassa mittakaavassa. On ilahduttavaa, että useat yritykset ovat asiasta kiinnostuneita ja myös maailmalla on paljon värien tuotantoon keskittyviä startuppeja, Varis toteaa.

Marimekon Unikko-kangas saa luonnonväreistä kuvionsa Herttoniemen kangaspainossa. Kuvan juuri painettu väri saa lopullisen vaaleansinisen sävynsä, kun kangas on käynyt läpi höyrytyksen, pesun ja kuivauksen. Maija Isola suunnitteli Unikko-kuvion vuonna 1964. Kuva: Marimekko

Kuluttajilta odotetaan myös uudenlaista ajattelua. Siinä missä synteettiset väriaineet kestävät aikaa, on luonnollisten väriaineiden haasteena haalistuminen pesussa ja auringossa. Luonnontuotteissa on myös vaihtelua, joten vaatteissa värisävyt eivät välttämättä toistu täysin samanlaisina.

– Luonnonvärit voivat elää kauniisti ajan myötä tuotteissa, ja niihin saattaa kehittyä usein patinaa tai hienovaraisia värimuutoksia. Oikeaoppisilla ja tuotekohtaisilla hoito-ohjeilla voidaan myös vaikuttaa värin pysyvyyteen, Varis sanoo.

– Uskon, että ajatus värin pysyvyydestä on muutettavissa oleva asia. Jos haluamme kestävää kulutusta ja tulevaisuutta, meidän tulee päästä irti ajatuksesta, että kaiken pitää olla ikuisesti pysyvää ja muuttumatonta, Räisänen huomauttaa.

Ruokakaupassa leipäpussin tai muropaketin pakkausseloste listaa tarkalleen tuotteen ainesosat. Vaateostoksilla tekstiilimerkintä kertoo valmistajan, pesuohjeen ja kuidun, mutta ei mitään väriaineista ja viimeistysaineista, jotka esimerkiksi estävät vaatetta rypistymästä pesussa.

— EU:n tekstiililainsäädännön uudistamisen yhteydessä on esitetty ajatus tuotteiden väriaine- ja viimeistyskemikaalimerkinnästä. Tämä on haastavaa, koska valmistuksen eri vaiheissa käytetään lukuisia kemikaaleja. Myös tiedon kokoaminen on hankalaa, sillä tuotantoketjussa on monia toimijoita, Räisänen sanoo.

Räisänen iloitsee siitä, että viimeisen viiden vuoden aikana biovärien tutkimukseen on satsattu maailmalla huimasti. Tuotteet kiinnostavat myös kuluttajia.

– Uskon ehdottomasti, että luonnonvärien käyttö tekstiileissä tulee kasvamaan sekä Suomessa että maailmalla. Kesäkuussa järjestämämme kansainvälinen Biocolours24-konferenssi osoitti, että luonnonvärejä valmistavat maailmalla jo useat isot yritykset.

Yksi näistä on singaporelainen tekstiilivärien suurtuottaja Archroma, jonka maanläheiset värisävyt ovat peräisin maataloudesta ja yrttiteollisuudesta yli jäävistä pähkinänkuorista ja lehdistä.

Juttua on muokattu 17.9.2024 klo 15.30: Vaihdettu jutun pääkuva.