Mokkapalavanhemmuus pyörittää Suomea, mutta sillä ei voi pyörittää museota

Miten ihmeessä olen taas tässä? kysyn itseltäni, kun juoksen parkkipaikalla kymmenen minuuttia ennen kaupan sulkemista ostamaan jätesäkkejä.

Kaupan hyllyjärjestys oli tuttu, sillä olin siellä toista kertaa samana päivänä. Kassallakin sain erinomaista palvelua, koska minut muistettiin jo aiemmasta käynnistä.

Kasassa oli vihdoin kaikki tarpeellinen koulun Halloween-discoon.

Koulun myyjäiset, discot ja pihapelitapahtumat, urheiluseurojen kahvilat ja turnausten tulospalvelu hoituvat Suomessa vapaaehtoisvoimin. Tarvitaan joku tekemään ilmoitukset, joku ovelle, joku kuskaamaan, roudaamaan, sitomaan kengännauhoja ja siivoamaan. Joku keittiöön.

Mokkapalavanhemmuus on Suomessa käsite. Kansalaisareenan kyselyn mukaan jopa puolet suomalaisista osallistuu jollain tavalla jonkinasteiseen vapaaehtoistoimintaan.

Leikkausten keskellä vapaaehtoistyöstä on haettu ratkaisua niin vanhusten hoivaan kuin mielenterveyspalveluihinkin. Keskustelussa ei tunnuta ymmärtävän minkä tason osaamisesta ja vastuista on kyse.

Pihakirppiksen järjestämisen uskallan jättää kaltaiseni amatöörin käsiin, mutta esimerkiksi Mieli ry:n kriisipuhelimen vapaaehtoiset tarvitsevat koulutusta ja tukea myös omaan vapaaehtoisuuteensa. Vapaaehtoistyö ei voi eikä saa korvata ammattilaisten tekemää työtä, ei edes museoissa.

Vapaaehtoistoiminnan yksi periaate on nimenomaan sen vapaaehtoisuus sekä oikeus tukeen ja ohjaukseen. Omassa puuhailussani puhunkin enemmän talkoista kuin vapaaehtoistyöstä.

Oli sitten myyjäiset, buffat, retket, tonttupolut, leirien lettukestit – ei niitä itselle tehdä, vaan muille. Luokkaretkien varainkeruussa pääsee vähemmällä, kun pari kertaa vuodessa laittaa sovitun summan tilille. Se on aivan ok.

Myyntipöydän takana notkumisessa on kuitenkin oma etunsa. Näkee lasten innon. Oppii tuntemaan lapsen kavereita ja kavereiden vanhempia. Kutsuvat tätä sosiaaliseksi kanssakäymiseksi.

Ilta koululla on vähän erilaista ja jännittävää. Se on erinomainen paikka nähdä lapsi miljöössä, joka on hänen pelikenttäänsä. Oppii omasta lapsestaankin jotain.

Talkoohommiin olen tehnyt kaksi päätöstä: Jos en osallistu, en myöskään ohjeista. Osallistumatta on hyvä huudella, että olisi kannattanut tehdä näin ja jos olisi hinnoiteltu noin, olisi tuotto parempi. Kun säätää yhdessä muiden kanssa ja jakaa vastuita jo ennen tapahtumaa, tietää ainakin, mitä kuivakakkujen hinnasta on aiemmin puhuttu.

Toinen päätös on yksinkertaisesti tyhmä, mutta on ainakin luonteeni mukainen. Koska en ole tähän aikuisikään mennessä leiponut yhtään pellillistä mokkapaloja, en tee sitä vieläkään. Aion vetää kaksi kertaa peruskoulun ja kahden lapsen harrastukset läpi muutoin kuin mokkapaloilla.

Esikoisen osalta maaliviiva häämöttää jo. Meidät jääräpäät tunnistaa siitä, että kun muut – onneksi – vaivaavat taikinaa, me juoksemme pimeillä parkkipaikoilla kasa jätesäkkejä kainalossa.

Kirjoittaja somessa @katitlahtinen