Sadun poika murhattiin raa’asti vankilassa. Hän kokee, ettei pääse surussaan eteenpäin. Ei ennen kuin tietää, mitä ihan oikeasti tapahtui.
Murhasta tuomittu Abshir Muye lupasi vastata Sadun kysymyksiin.
Miksi kukaan ei estänyt poikani murhaa? Tämä kysymys pyörii Sadun mielessä aamun ensimmäisestä hetkestä aina illan viimeiseen ajatukseen saakka joka päivä.
Satu muistaa tarkasti hetken, jolloin hänen elämänsä muuttui lopullisesti. Poliisi toi kotiovelle suruviestin tammikuussa 2022. Sadun 21-vuotias poika Nico oli kuollut henkirikoksen uhrina Vantaan vankilassa.
Nico oli tuomittu seksuaalirikoksista, jotka olivat tapahtuneet, kun hän oli juuri täyttänyt 18 vuotta. Toinen hänen uhreistaan oli 14-vuotias ja toinen 15-vuotias. Nico pelkäsi vankilaa, koska tiesi, miten siellä suhtaudutaan seksuaalirikollisiin.
– Rikosseuraamusvirastosta kuitenkin vakuutettiin, ettei mitään pahaa pääsisi tapahtumaan, Satu sanoo.
Sadun nimi on muutettu hänen ja hänen läheistensä henkilöllisyyden suojaamiseksi.
Nico oli ehtinyt olla vankilassa vasta kymmenen päivää, kun hänen elämänsä päättyi julmaan kidutusmurhaan, josta Abshir Muye ja Perttu Pyynönen tuomittiin elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Muyen osalta tuomio on lainvoimainen.
Satu on lukenut noin 700 sivun mittaisen esitutkintapöytäkirjan, jonka poliisi laati murhatutkinnasta. Sieltä ei löytynyt kuitenkaan vastausta läheskään kaikkiin kysymyksiin, joita Sadulla on. Oikeudenkäyntikin on muodollinen tapahtuma, jonka lopputuloksena päästään usein vain prosessuaaliseen totuuteen, eli siihen, mitkä asiat oikeussalissa pystytään näyttämään toteen.
– En pysty käsittelemään surua ennen kuin tiedän, mitä ihan oikeasti tapahtui. Niin kauan, kun minulla ei ole vastauksia, täytän tyhjät aukot omalla mielikuvituksellani. Uusi tieto rikkoo aina vanhat kuvitelmat ja suruprosessi alkaa alusta, Satu sanoo.
Satua on jäänyt vaivaamaan tapahtuneessa erityisesti viranomaisten toiminta Vantaan matkaselliosastolla. Murha tapahtui tammikuussa 2022, ja poliisi käynnisti melko pian esitutkinnan vartijoiden toiminnasta. Tutkinta on kestänyt jo 2,5 vuotta.
”Kyllä jokainen varmasti tiesi, ettei minua voi sijoittaa samaan selliin seksuaalirikollisen kanssa.”
Abshir Muye suorittaa elinkautista vankeusrangaistusta Turun vankilassa. Hän lupasi vastata Sadun kysymyksiin tapahtuneesta. Satu ja Abshir Muye eivät tavanneet, vaan toimittaja haastatteli Muyea puhelimitse Sadun kysymysten pohjalta. Muyen osallistuminen haastatteluun ei vaikuta hänen rangaistukseensa.
– En tarvitse tai odota anteeksiantoa, mutta toivon, että voin antaa uhrin äidille vastauksia ja sitä kautta edes vähän helpottaa tilannetta. Tästä samasta syystä tyydyin tuomiooni, enkä valittanut hovioikeuteen. Ainakaan äidin ei tarvitse enää kohdata minua, Muye sanoo.
Seksuaalirikolliset sijoitetaan yleensä turvallisuussyistä erilleen muista vangeista, koska nämä voivat muodostaa heille vakavan väkivallan uhan. Seksuaalirikokset ovat vankien keskuudessa halveksituimpia rikoksia.
Ennen kuin Nico siirrettiin Vantaan vankilaan, hän oli Mikkelin vankilassa, jossa hänet oli sijoitettu muista vangeista erilleen. Vantaalle Nico siirrettiin oikeudenkäyntiä varten. Satu ihmettelee, miksi Nico sijoitettiin Vantaan vankilassa muiden vankien kanssa samaan selliin ja miten vangit saivat tietää Nicon seksuaalirikostuomiosta.
Muye kertoo, että hän saapui Vantaan matkaselleille samaan aikaan Nicon kanssa. Oli maanantai 24. tammikuuta ja kello oli jo lähellä puolta yötä. Heidät sijoitettiin selliin numero 14. Muye ei osaa vastata siihen, miksi heidät laitettiin Nicon kanssa samaan selliin, se oli vartijoiden päätös.
Muyelle Vantaan matkaselliosasto oli tuttu paikka. Hän oli ollut siellä useita kertoja aiemminkin. Esitutkinnan mukaan vartijat tiesivät, että hän oli helposti kiivastuva henkilö. Muye oli vankilassa, koska oli yrittänyt tappaa isänsä puukottamalla tätä selkään.
– Kyllä jokainen varmasti tiesi, ettei minua voi sijoittaa samaan selliin seksuaalirikollisen kanssa.
Vartijat ovat kuulusteluissaan sanoneet, etteivät he tienneet Nicon tuomiosta. Satu haluaa tietää, mistä tieto Nicon rikoksesta meni tekijöille.
Muye sanoo, että hän olisi saanut tiedon Nicon tuomiosta vankilan ulkopuolelta. Vangeilla on mahdollisuus olla ulkomaailmaan yhteydessä soittamalla, ja vierailijat voivat käydä heitä tapaamassa.
– Kysyin asiaa myös vartijalta, joka vahvisti tiedon minulle, Muye väittää.
Muyen vartijaa koskevan väitteen pystyy varmistamaan vain poliisi. Jos vartija on käynyt vankitietojärjestelmässä tarkistamassa Nicon tietoja, on mahdollista, että sinne on jäänyt jälki. Nicon pahoinpitely alkoi vasta tiistaina, mikä viittaisi siihen, että Muye on tullut tietoiseksi tuomiosta vasta seuraavana päivänä, kuten hän kertoo. Väkivallan laukaisi tämä tieto.
Esitutkinnan mukaan Muye pahoinpiteli Nicoa raa’asti tiistaista keskiviikkoon hakkaamalla, potkimalla ja kuristamalla. Nico myös raiskattiin esineellä.
Muyen mainitsema vartija sanoi esitutkinnassa, että oli käynyt sellissä kysymässä Nicolta, haluaisiko tämä vaihtaa selliä. Vaikka Nicoa oli jo pahoinpidelty yli vuorokauden, vartija kertoi, ettei hän ollut huomannut Nicossa minkäänlaisia jälkiä tai muutakaan erityistä.
”Haluan ja minun täytyy saada tietää kaikki. En pääse eteenpäin muuten.”
Eniten Satua on vaivannut se, miten on mahdollista, etteivät vartijat huomanneet mitään, vaikka pahoinpitelyä kesti kaksi vuorokautta ja vartijat kävivät sellissä ainakin seitsemän kertaa joka päivä.
Muye sanoo, että kyseinen vartija olisi jopa nähnyt hänen lyövän Nicoa.
– Vartija vain häipyi ja tuli sitten kysymään sellinvaihtoa. Nico oli siinä vaiheessa jo mukiloitu niin pahasti, että se näkyi selvästi, Muye sanoo.
Nicoa ei siirretty turvaan, vaan Muyen pyynnöstä vartija sijoitti jo valmiiksi lähes täyteen selliin Perttu Pyynösen, joka oli aiemmin tuomittu lapsuudenystävänsä murhayrityksestä. Oikeus katsoi näytetyksi, että Muye oli vaikuttanut siirtoon.
Vartijaa kuultiin myöhemmin oikeudessa todistajana. Muyen mukaan vartija kävi hänen sellissänsä keskustelemassa juuri ennen oikeudenkäyntiä.
– Keskustelimme hänen todistamisestaan. Koin sen jonkinlaiseksi yritykseksi pelotella, etten puhuisi hänestä, Muye sanoo.
Poliisi tutkii vartijoihin liittyviä matkasellin tapahtumia edelleen.
Perttu Pyynösen siirron jälkeen Nicolla oli enää alle 12 tuntia elinaikaa. Sellin tapahtumista on melko tarkkaa tietoa olemassa, sillä sellissä oli Nicon ja tekijöiden lisäksi kolme vankia, jotka näkivät kaiken. He ovat kertoneet kuulusteluissa tapahtumista melko yhdenmukaisesti.
Satu on yrittänyt miettiä, miksi kukaan ei pyytänyt apua. Ei edes Nico, joka joutui Pyynösen siirron jälkeen entistä järkyttävämpien tekojen kohteeksi. Satu haluaa tietää, johtuiko tämä siitä, että vangit tiesivät, etteivät vartijat auttaisi.
– Kyllä, Muye vastaa.
Muye ja Pyynönen jatkoivat Nicon hakkaamista, kaatoivat hänen päälleen kiehuvaa sokerivettä ja pakottivat hänet juomaan kiehuvaa vettä, puhdistusainetta ja virtsaa. Veden he keittivät matkaselliosaston vedenkeittimellä, ja pesuaine löytyi osaston siivouskomerosta.
Lopulta Nico murhattiin laittamalla muovipussi hänen päähänsä, niin että hän tukehtui.
– En missään vaiheessa ajatellut, että lopetan. Nyt jälkeenpäin kadun, että tilanne meni niin pitkälle. Syy koko tekoon oli se, että Nico oli seksuaalirikollinen, Muye sanoo.
Abshir Muye ei ole tuonut aiemmin esiin nyt kertomiaan asioita matkaselliosaston henkilökunnasta.
Muyelta saadut vastaukset herättivät Sadussa paljon tunteita.
– Vihaa, katkeruutta, epäuskoa ja hämmennystä. En edelleenkään voi käsittää, miten tämän annettiin tapahtua. Poikani kiduttaminen on asia, mistä en pääse yli. Käyn mielessäni läpi yhä uudelleen hirveitä vaiheita, joita poikani koki ennen kuolemaansa. Lisäksi mietin sitä, kuinka monta eri kohtaa tapahtumissa oli, jolloin vartijat olisivat voineet puuttua asiaan, Satu sanoo.
Muyen vastauksissa ei tullut Sadun mielestä esille mitään sellaista, mitä hän ei olisi halunnut tietää.
– Haluan ja minun täytyy saada tietää kaikki. En pääse eteenpäin muuten.
Satu pohtii myös sitä, puhuuko Muye totta.
– Toivon, että saan siihen lopullisen vastauksen, kun keskusrikospoliisin tutkinta joskus valmistuu.
Satu kokee raskaana sen, että edessä on vielä ainakin yksi oikeudenkäynti. Hän toivoo, että käsittely hovioikeudessa olisi ryhdikkäämpää ja asiallisempaa, kuin mitä se oli käräjäoikeudessa. Siellä Perttu Pyynönen heilutteli käsimerkkejä ja riehui jonkinlaisen teräaseen kanssa.
– Hän sai pitää lähes koko käsittelyn ajan ninjapipoa päässään. Olin kuvitellut, että jos uskaltaa murhata, uskaltaa myös kohdata uhrin omaiset ilman naamioitumista. Muutenkin salissa oli epämääräistä toimintaa. Todistajat räpläsivät kännyköitä ja mutisivat vastauksiaan. Kyseessä oli kuitenkin valtion virkamiesten vastuulla olleen henkilön murhan käsittely, Satu toteaa.
”Usko oikeusvaltioon on koetuksella.”
Pyynösen taltuttamiseksi tarvittiin useita vartijoita. Satu kertoo, että hän tajusi sillä hetkellä, ettei Nicolla ollut mitään mahdollisuuksia puolustautua tappajia vastaan.
– Nico oli 51-kiloinen hintelä poika. Pyynönen rikkoi selliin mennessään Nicon silmälasit, joita ilman hän ei nähnyt juuri mitään. Hänestä ei ole ollut mitään vastusta.
Tulevassa oikeudenkäynnissä kuullaan todistajina myös vartijoita, jotka olivat Vantaan vankilan matkaselleillä töissä, kun Nico murhattiin. Sadusta tuntuu vaikealta kohdata myös heidät.
– Usko oikeusvaltioon on kyllä koetuksella.
Nicon kuolemasta puhuminen julkisesti on Sadulle raskasta. Hän haluaa kuitenkin tehdä sen, koska asia on yhteiskunnallisesti tärkeä.
– En hyödy taloudellisesti mitenkään siitä, että pidän asiaa esillä julkisuudessa. Teen tämän siksi, että jokaisella vangilla täytyy olla oikeus suorittaa tuomionsa vankilassa turvallisesti. Myös seksuaalirikollisilla.
Suruprosessi voi jäädä auki
Sadun kokemus siitä, ettei eteenpäin ole mahdollista päästä, ennen kuin kaikki on selvitetty, on tuttu psykoterapeutti Kaisu Airaksiselle. Airaksinen on tehnyt trauma- ja kriisiterapiaa uransa aikana useissa poikkeuksellisissa tilanteissa, kuten Thaimaan tsunamin ja Jokelan koulusurmien yhteydessä.
– Suruprosessi on jokaisella yksilöllinen, mutta sen etenemistä voidaan tarkastella eri vaiheiden kautta. Yleensä ensin ihminen torjuu koko asian ja ajattelee, ettei tapahtunut voi olla totta. Prosessin eri vaiheet eivät ole lineaarisia ja kaikki eivät koe jokaista vaihetta, Airaksinen kertoo.
Toisessa vaiheessa ihmiset voivat kokea surua, vihaa ja ryhtyä ”jossittelemaan” hallitakseen tilannetta.
– Masennuksen sekä syvän toivottomuuden ja merkityksettömyyden tunteet ovat tyypillisiä. Jos henkilö pystyy sopeutumaan menetykseen, suru muuttuu vähemmän hallitsevaksi, Airaksinen sanoo.
Etukäteen on mahdotonta arvioida suruprosessin kestoa.
– Usein puhutaan asian käsittelemisestä, mutta oman näkemykseni mukaan kyseessä on menetyksestä nousevien tunteiden läpi eläminen. On yksilöllistä, miten ja kuinka nopeasti näitä tunteita pystyy kohtaamaan. Yleensä ensimmäinen vuosi on vaikein, mutta ei aina.
Läheinen saattaa tarvita faktoja
Sadun tilanteessa Airaksinen näkee useita yksittäisiä piirteitä, jotka voivat vaikeuttaa suruprosessia ja toipumista.
– Ensinnäkin kyseessä on täysin poikkeuksellinen tapaus, joka on ollut myös poikkeuksellisen julma. Äidin kokemus siitä, ettei yhteiskunta ole suojellut hänen lastansa aiheuttaa tietenkin suuren epäluottamuksen.
Henkirikosuhrien omaiset saattavat usein jäädä vaille todellista tietoa siitä, mitä läheiselle tapahtui ja mitkä seikat vaikuttivat siihen, että tämä päätyi rikoksen uhriksi.
– On toipumisen kannalta oleellista, että halutessaan saisi faktatiedot tapahtuneesta.
Airaksinen arvioi, että ruuhkautunut oikeusjärjestelmä voi vaikeuttaa entisestään läheisen selviytymistä. Nicon kuolemasta on kulunut 2,5 vuotta, mutta murhaoikeudenkäynti on edelleen kesken. Vartijoiden osalta edes tutkinta ei ole vielä valmistunut.
– Suruprosessi on tavallaan auki, eikä läheinen välttämättä pysty viemään mielessään asiaa eteenpäin. Viranomaisten mahdollinen osallisuus on tietenkin selkeä kuormittava tekijä, jos joutuu miettimään, mitä kaikkea asiassa on ehkä salattu. Heikkoina hetkinä ihminen voi taantua ja menettää uskonsa aivan kaikkeen, Airaksinen sanoo.
