Suomessa vankilan tarkoitus on kuntouttaa vanki takaisin yhteiskuntaan. Ilman riittävää tukea tämä kuitenkin harvoin onnistuu.

Seurasimme 56-vuotiaan Karin vuorokauden mittaisen matkan vankilan portilta takaisin huumeiden pariin ja vanhoihin ympyröihin.

Kello 8.15

Istun autossa Köyliön vankilaan vievän hiekkatien levennyksellä. Aurinko paistaa, mutta ulos mennessä pakkastuuli puree niin terävästi, että silmistä valuu vettä. Edessäni on puomi, joka sulkee tien vankila-alueelle. Puomi ponnahtaa ylös ja näkyviin ilmestyy tummanvihreä Mercedes-Benz Vito -pakettiauto, joka kaartaa levennykselle.

Vanginvartija astuu ulos ja antaa ohjeet: kuvaaminen on kielletty, kunnes toinen vanki on vapautettu. Hänet päästetään ulos Viton takaovesta. Vastassa olevat halaavat tiukasti ja lastaavat jätesäkkeihin pakatut tavarat auton kyytiin. Vasta kun auto katoaa näkyvistä, vartija avaa uudelleen takaovet.

Nyt ulos astuu Kari, rauhallisenoloinen, poninhäntäinen mies. Hän tervehtii lyhyesti ja ryhtyy etsimään tupakka-askia läpinäkyvästä jätesäkistä. Vartija hoputtaa siirtämään tavarat syrjään, jotta ovet voidaan sulkea. Kun Karin tavarat on saatu vastaan tulleen tyttöystävän auton takapenkille, Viton ovet suljetaan.

Auto kääntyy ja palaa vankilan portista sisään. Puomi laskeutuu, järjestelmän osuus päättyy.

Karille tämä kaikki on tuttua, sillä elämänsä aikana hän on vapautunut vankilasta noin viisitoista kertaa.

– Totta kai toivon, ettei tarvitsisi enää palata, Kari sanoo.

Hänen äänensävynsä ei juuri vakuuta. Se on enemmän toteamus kuin päätös.

Viimeinen yö vankilassa sujui nukkuen.

– Sain yhdeltä kaverilta vähän Opamoxeja. En olisi muuten saanut unta.

Kari istuu tyttöystävänsä sähköauton etupenkille. Tämä ehdottaa, että he pistäytyvät tuttavan luona.

Usein sanotaan, että ensimmäiset 15 minuuttia vapaudessa ovat vangille ratkaisevat. Se suunta, johon hän lähtee portilta, määrittää hänen lähitulevaisuutensa.

Kari on ollut vapaana kymmenen minuuttia.