Välttävät vilisevät Jacob Friisin välitodistuksessa – ”Aikakautta on toistaiseksi värittänyt sekavuus niin kentällä, kuin sen ulkopuolella.

Jacob Friis, 48-vuotias tanskalainen esiteltiin suurin sanoin. ”Kansainvälisessä uranousussa oleva pohjoismainen valmentaja” (Palloliitto, 20.1.2025) sopi Palloliiton tuottamaan analyysiin jalkapallon kansainvälisestä kehityssunnasta, sekä Suomen miesten A-maajoukkueen kehitystarpeista. Friis esiteltiin tulosorientoituna ihmisjohtajana ja nykyfutiksen vahvana sisältöosaajana. Tanskalaisen nimityksen myötä julistettiin alkaneeksi ”uusi jännittävä aikakausi”, ja Aalborgissa syntyneen Friisin nähtiin olevan oikea mies auttamaan suomalaista jalkapalloa kohti sen strategisia tavoitteita: säännöllisiä arvokisaesiintymisiä ja kansainvälisten huippupelaajien määrän kasvattamista.

Pelitavallisesti Bundesliigan Augsburgin apuvalmentajana ennen Huuhkajat-pestiä toiminut Friis oli suomalaiselle jalkapalloyleisölle tuntematon. Aition analyysin mukaan Friisin pelitapa oli selkeä 4-3-3, jossa peräti neljäsosa maaleista syntyi laitakaistoilta lähteneistä pelitilannekeskityksistä. Toiseksi yleisin tapa tehdä maaleja oli nopea vastahyökkäys. Vastahyökkäyksiin Friisin joukkueet Tanskan pääsarjassa lähtivät matalasta blokistaan. Aalborg ja Viborg, joita Friis Superligassa valmensi, antoivat pallon suosiolla vastustajalle ja vetäytyivät omalle kenttäpuoliskolleen. Pallonhallintaa niillä oli varsin vähän, eivätkä ne prässänneet vastustajaa korkealta.

Palloliiton omassa viestinnässä Friisin valintaperusteena viitattiin esimerkiksi liiton itsensä tuottamaan analyysiin miesten A-maajoukkueen vahvuuksista ja kehityskohteista. Friis itse painotti selkeyttä, ja kertoi että ” lähtökohta on aina meidän oma joukkueemme ja se, miten haluamme pelata.” (Palloliitto, 20.1.2025).

Koska olemme Jacob Friisin kanssa molemmat koulutukseltamme opettajia, suoritetaan kolmen maaotteluikkunan ja kuuden maaottelun jälkeen eräänlainen väliarviointi siitä, miten Friis on saavuttanut hänelle asetettuja tavoitteita.

Kentän ulkopuolella

Kentän ulkopuolisilla asioilla tarkoitan muita kuin suoraan pelillisiä asioita. Näiden arvioiminen on toki tulkinnanvaraista, mutta myös näitä ”isompia linjoja” on pystyttävä arvioimaan, sillä niiden ainakin pitäisi ohjata toimintaa yli yksittäisten henkilöiden mieltymysten.

Friisiä kuvailtiin tulosorientoituneeksi, ja hänen kansainvälisen valmennusuransa katsottiin olevan nousussa. Friisin alaisuudessa oli tarkoitus aloittaa uusi aikakausi, ja strategisena tavoitteena oli hyvien tulosten (säännölliset lopputurnauspaikat) lisäksi kansainvälisen tason huippupelaajien määrän kasvattaminen.

Ihmettelen edelleen kahden ensimmäisen maaotteluikkunan marssijärjestystä, jossa Mika Lehkosuon annettiin käytännössä valita ensin haluamansa pelaajat U21-maajoukkueeseen. Esimerkiksi HS:n Ari Virtanen kirjoitti Helsingin Sanomissa syyskuun joukkueen julkistamista käsittelevät uutisensa yhteydessä:

”Keväällä Palloliitossa oli sovittu nuorten maajoukkueen ja miesten maajoukkueen päävalmentajan kesken, että Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Mika Lehkosuo saisi parhaimman mahdollisen joukkueen kesän EM-kisoihin. Se nähtiin parhaimpana vaihtoehtona suomalaisen jalkapallon lähitulevaisuuden kannalta.” (HS, 27.8.)

Kuten Aition Colosseumissa Puola- ja Hollanti-otteluiden alla totesin, epäilen, olisiko kansainvälisillä valmentajamarkkinoilla tilasta tikapuiden askelmilla kynsin ja hampain taisteleva valmentaja suostunut tällaiseen järjestelyyn. Suomen jalkapallomaajoukkue tarvitsee, sukupuolesta tai ikäkaudesta riippumatta, päävalmentajan, joka on valmis tekemään aivan kaikkensa tavoitteet saavuttaakseen.

Sen arvioiminen, onko Huuhkajissa alkanut nyt uusi aikakausi muutenkin kuin kuvainnollisesti, on haastavaa. Friisin projekti on maajoukkuejalkapallon hektisyyden ja käytettävissä olevan ajan huomioiden lähtenyt käsittämättömän hitaasti käyntiin. Vasta tähän maaotteluikkunaan tultaessa, kun karsintapelejä oli takana jo neljä, on koossa koko taustaryhmä ja käytössä parhaat pelaajat. Riippuen arvotaanko Huuhkajat EM-karsinnoissa neljän vai viiden ottelun lohkoon, Jacob Friisin sopimuksen karsintaotteluista 20-22 prosenttia pelattiin jo, ennen kuin valmennustiimi oli koossa ja parhaat pelaajat käytettävissä. Toki jalkapallon luonteeseen kuuluu se, että aina on joku pois – kuten Lukas Hradecky nyt – mutta olisiko esimerkiksi taustatiimiä rakentaessa pitänyt sivuuttaa heti nimet, jotka pystyvät aloittamaan toimensa vasta kun viidesosa peleistä on pelattu?

Mitään sukupolvenvaihdosta ei suoraan lupailtu, eikä sellaista ole saatu. Kuten Tuukka Kotimäki X:ssä laski, Norja- ja Puola-otteluihin valitun ryhmän keski-ikä on 27,3 vuotta, Hollanti- ja Puola-otteluihin kesäkuussa nimetyn ryhmän 27,9. Lehkosuon lopputurnausryhmästä vapautuneiden pelaajien mukaantulo siis laski keski-ikää reilulla puolella vuodella. Yli 30-vuotiaita pelaajia maajoukkueryhmässä on 10.

Tästä päästään strategiseen tavoitteeseen tuottaa enemmän kansainvälisen huipputason pelaajia. Kuten jalkapalloanalytiikan asiantuntija Axel Storbacka Aition haastattelussa lokakuussa 2024 totesi, A-maajoukkueminuutit ovat konkreettinen resurssi, jota oikein kohdentamalla A-maajoukkue voi edistää pelaajien siirtymistä kansainväliselle huipulle:

”Maajoukkueminuutit ovat yksi tärkeimmistä resursseistamme, joita meillä on suomifutiksessa käytettävissämme. En esimerkiksi ymmärrä, miksi Topi Keskinen nousi vasta nyt maajoukkueeseen eikä puoli vuotta sitten. Jos hän olisi ollut A-maajoukkuepelaaja puoli vuotta sitten, olisi hänestä voinut kiinnostua esimerkiksi Bundesliiga-seura. Aika maajoukkueeseen nostamiselle on “ennen”, eikä vasta sitten, kun joku muu eli yleensä ulkomainen seurajoukkue toteaa pelaajan riittävän hyväksi.”

Tässä Friis on ollut varovainen. Esimerkiksi niin Matias Siltanen kuin Juho Lähteenmäki odottelevat edelleen A-maajoukkuedebyyttejään. Lähteenmäki pelaa Tanskan pääsarjassa, joka on UEFA:n seurarankingissa tällä hetkellä Euroopan 14. kovin pääsarja. Esimerkiksi edellisessä ikkunassa Friis valitsi Lähteemäen edelle vasemmaksi wingbackiksi Ruotsissa pelaavan Jere Urosen ja Englannin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Ilmari Niskasen. Siltasen kohdalla taas odotellaan sitä, että jonkin top5-sarjan seuran maksama seitsemän tai kahdeksannumeroinen siirtosumma validoi Allsvenskanissa vahvaa kautta pelaavan kuopiolaisen ”riittävän hyväksi” myös Huuhkajiin.

A-maajoukkueessa parhaiden pelaajien pitää pelata mahdollisimman hyvästä tuloksesta. Erot pelaajien välillä eivät kuitenkaan ole niin massiivisia, ettei piirun verran vihreämpää valintaa voisi tehdä sillä perusteella, että samalla edistettäisiin liiton strategista tavoitetta kasvattaa miespelaajien yhteenlaskettua markkina-arvoa. Onhan muitakin, vähemmän tärkeitä myönnytyksiä tehty tuloksen kustannuksella.

Liiton tavoitteesta peilaten suomalaispelaajien kohdalla on erikoinen tilanne. 27 Transfermarktin mukaan arvokkaimmasta suomalaisesta vain 14 kuuluu Huuhkajien syyskuun ryhmään. Leo Väisänen, Daniel Håkans ja Hradecky olisivat terveinä joukkueessa, mutta Robin Tihi, Lähteenmäki, Siltanen, Niklas Pyyhtiä, Robert Taylor, Casper Terho, Luka Hyryläinen, Marcus Forss, Naatan Skyttä ja Leo Walta ovat ryhmän ulkopuolella.

Ei liiton lippulaiva ainakaan edistä tavoitteen toteutumista. Toisinkin voisi olla. Liitto voisi esimerkiksi linjata, että huippujalkapallon kilpailun ulkopuolella sijaitseviin sarjoihin, kuten MLS:ään tai Saudi-Arabian sarjoihin siirtyvillä pelaajilla, ei jatkossa ole asiaa A-maajoukkueeseen. Näin arvokas resurssi, miesten maaotteluminuutit, ohjautuisi pelaajille, jotka vielä sitä kansainvälistä huippua tavoittelevat.

Kentällä

Siirrytään peliin. Friis korosti selkeyttä, hänen toiveita herättävimmät puolensa olivat menestyksekkään altavastaajafutiksen peluuttamisessa, ja Palloliitto toivoi häneltä kehitystä asioihin, joissa Huuhkajat olivat olleet aiemmin heikkoja.

Selkeyttä ei olla saatu. Malta- ja Liettua-otteluiden 4-3-3 perusperiaatteineen vaihtui Hollanti-ottelun kilpikonnaan, joka taas muuttui Puola-otteluun. Muutosta on ollut otteluiden välillä niin pallollisen kuin pallottoman vaiheen ryhmityksissä, prässikorkeuksissa kuin kentän täytössäkin. Norja-ottelu oli Friisin viides päävalmentajana, ja puoliaikahaastattelussa valmennustiimin jäsen Tim Sparv kertoi, etteivät pelaajat tunnista kentällä yhdessä sovittuja triggereitä. Selkeää toiminta ei siis ole ollut. Ensimmäisen ikkunan jälkeen Friis tuntui lähes hansbackemaisesti menettäneen uskonsa suomalaispelaajien tasoon, niin inhorealistinen oli ottelusuunnitelma Hollantia ja Norjaa vastaan.

Altavastaajafutikseen Friisin eväät ovat olleet kevyet. Altavastaajalla on jalkapallo-ottelussa käytössään kikkapussi, jonka osa keinoista on valkoisia, osa harmaita ja muutama vielä tummemman sävyinen.

Materiaaliltaan heikompi joukkue voi viedä peliä samettisista olosuhteista lähemmäs katutappelua esimerkiksi rikkomalla pelaajistoltaan ylivertaisen vastustajan pelin rytmiä. Sitä voi tehdä esimerkiksi pyrkimällä pelinkuvaan, jossa pallo on pelissä mahdollisimman vähän 90 minuutin peliajasta. Eräs Veikkausliigavalmentaja on kertonut, että valmentaessaan aiemmin sarjan pienimmän budjetin joukkuetta he tekivät valmennustiimin kanssa analyysin, että sivurajaheitoissa ovat sarjassa aika hyviä. Niinpä he yrittivät saada aikaan otteluita, joissa tulisi mahdollisimman monta sivurajaheittoa.

Rytmiä voi rikkoa myös kirjaimellisesti rikkomalla, minkä lisäksi fyysisyys voi nakertaa myös vastustajan moraalia. Lisätietoja voi kysyä vaikka Serbian kaataneelta Susijengiltä. Suomi sai Hollanti- ja Norja-otteluissa (kyllä, tämä jälkimmäinen oli harjoitusottelu) yhden varoituksen kummassakin, ajassa 90’ ja 87’.

Prässihetkiä altavastaaja taas voi saada esimerkiksi vastustajan sivurajaheitoissa, joka on jalkapallossa ainoa hetki, kun pallollinen joukkue on sääntöjen pakottamana yhden pelaajan alivoimainen.

Mitään näitä Friisin Huuhkajat ei tunnu hyödyntävän. Se valitsee joka käänteessä riskittömimmän vaihtoehdon, ja vetäytyy vetäytymistään. Sen vastaisku-uhka on lähes olematon. Vain Oliver Antman on säännöllisesti pelanneista juoksukyvyltään pelaaja, joka voi juosta tehokkaasti selustaan. Antmanin rooli puolustettaessa on kuitenkin sellainen, että matka vastahyökkäyksen kärjeksi on valtava. Matalalle pudottamisen myötä Suomi voittaa tai saa pallon haltuunsa oman boksinsa liepeillä, josta on hankala liikuttaa palloa edes sellaiselle alueelle, josta sen voi vastustajan kannalta vaarallisesti selustaan syöttää.

Kaiken kaikkiaan Suomi ei ole altavastaajana joukkue, jota vastaan on inhottava pelata. Sekä Hollantia että Norjaa vastaan se päästi ensimmäisen maalin 20 ensimmäisen peliminuutin aikana. Puolan maali syntyi 27. peliminuutilla. Vastustajien tähtipelaajille Suomea vastaan pelaaminen on liian helppoa ja kivaa. Esimerkiksi Norjan Martin Ödegard tuskin tulee pelaamaan tällä kaudella itselleen mieluisampaa jalkapallo-ottelua, kuin Suomi-harjoitusottelu.

Huuhkajien kehityskohteita Friis on pystynyt kehittämään suhteellisen vähän. Puolustuspelin ongelmat ovat oikeastaan samoja, mitä ne ovat olleet jo useamman vuoden. Viimeisimmässä Puola-ottelussa nähtiin joitain pilkahduksia aggressiivisemmasta pallon paineistamisesta, mutta iso kuva on edelleen se, että Suomi on kovin passiivinen puolustaessaan käytännössä kaikilla kentän alueilla.

Koko passiivisuuden ongelma tuntuu kiertyvän muodostelman ja varsinkin wingbackien ympärille. Suomalaisia wingbackeja ei alun alkaenkaan ole kovin paljoa. Lisäksi Friisin systeemissä heille kasaantuva vastuu puolustamisen aktiivisuudesta on ollut melko suuri.

Huuhkajat on Friisin alaisuudessa häirinnyt vastustajan pelinavaamista 5-2-3 -muodossa. Koska yläkolmikko on ollut kaukana toisistaan, on yksittäisten pelaajien ollut vaikea peittää syöttösuuntia taakseen keskelle kenttää. Tästä syystä keskikentän kaksikko on joutunut juoksemaan pitkiä matkoja prässäämään pelaajia, jotka pääsevät palloon Suomen muodon sisällä.

Puolustuksen ensimmäisessä vaiheessa ravanneiden keskikentän keskustan pelaajien on turha odottaa auttavan wingbackeja laita- ja välikaistojen puolustamisessa. Juuri vastustajan kutosta prässännyt keskikenttäpelaaja ei voi samassa pelitilanteessa seurata vastustajan kasin pystyynjuoksua linjasta irronneen Suomen wingbackin taakse.

Lisäksi Suomen viiden linja on ollut hidas sopeutumaan vaihtuviin tilanteisiin. Wingbackin syöksyessä ylöspäin antamaan painetta vastustajan pallolliselle pelaajalle tulisi muun linjan liikkua leveyssuunnassa ja mukauttaa etäisyytensä niin, että viimeisenä linjana tilaa puolustaakin neljän linja. Suomen käyttämät pelaajatyypit, esimerkiksi Robert Ivanov vasempana topparina, ei ole myöskään mahdollistanut tätä. Näin Suomi on painunut hyvin lähelle omaa maaliaan puolustamaan pitkiksi ajoiksi, ja samoista puolustuslinjan toimintaan ja keskikenttäpelaajien ylikuormittamiseen liittyvistä syistä se on ollut myös heikko puolustamaan ja voittamaan palloja matalalla ollessaan.

Lisäksi läsnä ovat edelleen voimakkaasti boksipuolustamisen ongelmat. Varsinkin taka-alueen puolustaminen on sekin Huuhkajille jo kroonistunut vaiva, johon ei tunnu löytyvän ratkaisua.

Pallollisessa pelissä Palloliiton teettämän analyysin löydökset Huuhkajien kehityskohteiksi ovat hähmäisempiä. Pallonhallinnan määrään ollaan tyytyväisiä, mutta toisaalta tehokkuutta varsinkin hitaisiin hyökkäyksiin kaivataan lisää.

Friisin tavaramerkkinä pidettyjä nopeita hyökkäyksiä ei siis ole juurikaan nähty. Sama on asian laita laitakaistoilta lähtevien keskitysten kanssa, joskin Puolassa niitä muutama nähtiin. Hyökkäyspelissä on ollut yllättävän paljon samoja elementtejä kuin Huuhkajien viimeisimmissä peleissä Kansojen liigassa ennen valmentajanvaihtoa. Suomi pyrkii pakkaamaan paljon pelaajia kentän keskustaan, esimerkiksi Puolassa muutosten jälkeen Huuhkajat muodosti keskikentälle neljän pelaajan muodostaman boksin.

Murtautumiseen Suomi pyrkii melko samoin keinoin kuin aiemmin. Suurin osa hyökkäyksistä on hitaita ja pitkiä. Etuja haetaan pelaajien paikanvaihdoilla, palloa liikutetaan lyhyillä syötöillä. Ainoa ero, ja se on kieltämättä suuri, on alue, jolta murtautumista pyritään hakemaan. Epärealistisen kunnianhimoiseksi nopeasti tuomittu keskeltä murtautuminen on hylätty, ja Friisin Huuhkajat pyrkii murtautumaan laitojen kautta ja tuomaan pallon pelinavaamisen jälkeen keskelle vasta maalin välittömässä läheisyydessä.

Huuhkajien maalintekoyritysten määrästä ei ole saatavilla WyScout-dataa tätä artikkelia varten, kuten ei myöskään laukausten keskimääräisestä xG:stä. Pelit katsoneena pitäisin yllättävänä, mikäli maalintekoyritysten määrä tai laatu olisi merkittävästi kasvanut aiemmin nähdystä.

Yhteenveto

Jacob Friisin aikakautta on toistaiseksi värittänyt sekavuus niin kentällä, kuin sen ulkopuolella. Taustatiimin kokoon saamisen hitaus, erikoiset pelaajavalinnat ja U21-maajoukkueen etuajo-oikeus ovat sekoittaneet asioita kentän ulkopuolella.

Kentällä kuuden ottelun jatkumoa on vaikea nähdä nousujohteisena. Pelaaminen on ollut poukkoilevaa, ja oikeastaan ainoat pysyvät asiat – passiivinen tapa puolustaa, taka-alueen puolustaminen boksissa – ovat olleet negatiivisia. Altavastaajafutiksen mestariteoksen sijaan olemme nähneet kentällä käytännössä, laitamurtautumis-pyrkimyksiä lukuun ottamatta, samat Huuhkajat, jotka Kansojen liigassa hävisivät kaikki kuusi otteluaan.

Neljän jäljellä olevan karsintapelin on piirrettävä selvät suuntaviivat siitä, mitkä ovat Friisin Huuhkajien ottelusta toiseen kantavat ja näkyvät pelaamisen tavan perusperiaatteet. Vasta sen jälkeen voimme arvioida, ovatko nuo periaatteet sellaisia, joilla Suomen miesten A-maajoukkueen on mahdollista kilpailla arvokisapaikoista. Ja vasta viimeisenä voidaan kysyä, onko Jacob Friis todella se nykyfutiksen sisältöosaaja ja modernin valmennusprosessin taitaja, joka nämä tulosta tuottavalla tavalla saa kentällä näkymään?