”Välillä on tuntunut, että jalkapallo on ollut liiankin iso osa identiteettiäni” – 80 vuotta täyttävä mestarivalmentaja Martti Kuusela vastaa 80 kysymykseen urastaan ja elämästään
80 vuotta, 80 kysymystä ja 80 vastausta. Yksi suomalaisen jalkapallon suurmiehistä, pyöreitä vuosia juhliva Martti Kuusela kertoo Aition erikoishaastattelussa pitkästä ja värikkäästä tiestään.
Lokakuun 9. päivä vuonna 1945 Rovaniemen kauppalassa syntyi poika, josta kasvoi yksi suomalaisen jalkapallon legendaarisimmistä nimistä.
Tuon pojan, Martti Kuuselan, meriittilistasta tuli sittemmin pitkä ja vaikuttava.
Valmentajana Kuusela voitti kotimaan kentillä kaiken mahdollisen ja loi suomalaisittain poikkeuksellisen kansainvälisen uran.
Kaudella 1992–1993 Kuusela johdatti budapestilaisen Kispest Honvédin Unkarin mestariksi. Saavutus on edelleen harvinaislaatuinen suomalaisessa valmennushistoriassa.
Unkarin ja Suomen lisäksi Kuusela valmensi myös Tanskassa, Belgiassa, Kreikassa ja Kyproksella.
Neljällä vuosikymmenellä pelaajia luotsannut Kuusela kuuluu myös niihin harvoihin suomalaisiin, jotka ovat edustaneet maajoukkuetta niin pelaajana kuin valmentajanakin.
Miten kaikki alkoi, mitä kaikkea Kuusela näki ja koki vuosien varrella ja mitä muistoja ainutlaatuinen matka on jättänyt?
Aition erikoishaastattelussa 80 vuotta täyttävä valmentajalegenda vastaa 80 kysymykseen urastaan ja elämästään.
”Isäni haavoittui kolme kertaa, ja yritin usein saada hänet kertomaan sodista, mutta hän ei halunnut tehdä sitä.”
1. Tärkein perintö, jonka sait kotoa vanhemmiltasi jalkapallouraasi ajatellen?
Kohtele muita ihmisiä, kuten haluat itseäsi kohdeltavan.
2. Miksi kaikista lajeista juuri jalkapallo koukutti sinua eniten lapsena?
Kyllä se koukuttuminen erityisesti kavereista johtui.
3. Millainen ympäristö Rovaniemi oli nuorelle pelaajalle?
Erittäin monipuolinen liikkumisen kannalta. Mahdollisuuksia oli paljon, ja kentille oli lyhyt matka kotoa.
4. Näkyikö sotien varjo jotenkin lapsuuden arjessasi?
Mieleeni ovat jääneet erityisesti vanhempien ihmisten kertomukset sekä kuvat tuhotusta Rovaniemen kauppalasta. Isäni haavoittui kolme kertaa, ja yritin usein saada hänetkin kertomaan sodista, mutta hän ei halunnut tehdä sitä.
5. Tärkein juniorivalmentajasi?
RoPS:n nappulaliigan valmentaja Taisto Vainionpää.
6. Olitko enemmän lapsitähti vai hitaasti kypsyvä, niin sanottu ”late bloomer”?
En ollut missään vaiheessa minkäänlainen tähti. Harjoittelin todella sinnikkäästi, mikä vei minua eteenpäin.
7. Mitä sinulle merkitsi pääseminen nuorena miehenä kasvattajaseurasi Rovaniemen Palloseuran edustusjoukkueeseen?
Se oli lopullinen merkki siitä, jalkapallo on oma lajini.
”Itsekkyyteni vei voiton, mikä oli väärin puolisoani ja lapsiani kohtaan.”
8. Olit pelaajana enemmän kiertolainen kuin yhteen seuraan juurtuva. Miksi?
Kiertolaisuus lienee sukuvika (naurua). Välillä myös opiskelut ja työt ohjasivat seuravalintojani. Suhtauduin aina innolla uusiin haasteisiin.
9. Missä monista seuroistasi koit kehittyneesi eniten?
Vaikea nostaa yhtä ylitse muiden. Kehityin kaikissa seuroissa jonkin verran, kiitos valmentajien ja pelikavereiden.
10. Viihdyitkö paremmin isoissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, vai pienemmillä paikkakunnilla, kuten Valkeakoskella?
Luoteeni vuoksi viihdyin hyvin jokaisella paikkakunnalla.
11. Miten jalkapallouran ja perhe- ja työelämän yhteensovittaminen sujui?
Ei se varsinkaan perheelleni helppoa ollut. Itsekkyyteni vei voiton, mikä oli väärin puolisoani ja lapsiani kohtaan.
12. Oliko jokin seurasiirto erityisen onnistunut?
Pidin kaikkia onnistuneena. Sain tutustua jokaisessa paikassa hienoihin ihmisiin.
13. Pelaajaurasi suurin saavutus?
Se, että pääsin maajoukkueeseen.
14. Entä kovin pettymys?
Maaottelupelien [2] vähäisyys.
15. Miltä tuntui vetää Suomi-paita päälle pelaajana ensimmäisen kerran vuonna 1972?
Olen herkkä ihminen. Kyyneleet valuivat, kun sain kuulla ensimmäisestä valinnasta. Se merkitsi paljon.
”Ajattelin, että paineet kuuluvat valmentamiseen ja niiden kestäminen kehittää.”
16. Miksi kiinnostuit pelaajaurasi jälkeen valmentamisesta?
(Miettii pitkään) Ehkä se oli ensin vain sattumaa, kun vanha pelikaverini Östen Brännäs houkutteli valmentamaan Grankulla IFK:hon. Ei siinä vielä niin paljoa valmennusuraa suunniteltu. Pian kuitenkin huomasin, kuinka monipuolista ja antoisaa valmentaminen on. Se vei mennessään.
17. Mitä pelaajavuodet antoivat valmennusuraa silmälläpitäen?
Erittäin paljon. Omaksuin erinomaisia malleja valmentajan tehtävistä ja siitä, miten pelaajia kannattaa kohdella.
18. Suoritit valmennustutkinnon Länsi-Saksan Kölnissä 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Mikä merkitys sillä oli?
Se ratkaisi lopullisesti ammatinvalintani. Sain valtavasti uutta oppia monesta asiasta, kuten henkisestä ja fyysisestä valmennuksesta sekä taktiikasta. Kurssin jälkeen päätin katsoa, mihin rahkeeni riittävät.
19. Koitko paineita astuessasi noviisivalmentajana HJK:n ruoriin kaudeksi 1980?
En ainakaan muista. Ehkä ajattelin, että paineet kuuluvat valmentamiseen ja niiden kestäminen kehittää.
20. Työskentelit valmentamisen rinnalla muun muassa tiedottajana työnantajajärjestössä. Mitä oppeja siviilityöt tarjosivat valmennusurallesi?
”Isoimpana asiana sanoisin sen, miten erilaisten ihmisen kanssa tulee toimia. Siitä on apua kaikessa työelämässä.”
21. Millaisena koit amatööripelaajien valmentamisen 1980-luvun alussa?
En ajatellut sitä oikeastaan mitenkään. Pelaajat ovat pelaajia, saivatpa he rahaa tai eivät. Valmentaja on aina pelaajia varten.
22. Kuinka tärkeä vuoden 1981 tuplamestaruus Klubissa oli itseluottamuksesi kannalta?
Kyllä se vahvisti sitä ajatusta, että voin jatkaa uraani valmentajana ja että minun kannattaa kouluttautua edelleen.
23. Kiinnostuitko ulkomailla työskentelystä jo valmennusurasi alussa?
Kyllä. Uskon, että erityisesti Kölnin kokemus vaikutti siihen.
”Halusin saada Suomea lähemmäs muuta Eurooppaa.”
24. Olet sanonut, että nousit vuonna 1982 maajoukkueen päävalmentajaksi liian nuorena. Miten se näkyi?
Yksinkertainen vastaus: sain myöhemmin ulkomailla sellaista kokemusta ja oppeja, joista olisi ollut hyötyä A-maajoukkueessa.
25. Mitkä olivat suurimmat erot maajoukkue- ja seurajoukkuevalmentamisen välillä?
Eniten vaikuttaa se, että seurajoukkueessa pelaajat ovat koko ajan käytettävissä ja valmentajana voi syventyä paljon enemmän joukkueen ja pelaajien kehittämiseen.
26. Koitko itsesi maajoukkuevalmentajana enemmän kulttuurinmuuttajaksi vai tuloksentekijäksi?
Ehkä hieman enemmän kulttuurinmuuttajaksi. Halusin auttaa pelaajia paremmiksi ja tuoda Kölnistä ja muualta ulkomailta saamiani oppeja Suomeen. Halusin saada Suomea lähemmäs muuta Eurooppaa.
27. Maajoukkuevalmennusvuosinasi 1982–1987 Suomi pelasi paljon pelejä Euroopan ulkopuolella. Miksi?
Suurin syy oli haluni varmistaa, että pääsemme lähtemään vastustajien kanssa samalta viivalta MM- ja EM-karsintoihin. Esimerkiksi Etelä-Amerikassa saimme paljon kovempia harjoituspelejä kuin mitä Euroopassa olisi talvella ollut tarjolla.
28. Miten suomalainen jalkapallo muuttui 1980-luvulla?
Kansainvälisyys lisääntyi. Entistä useampi pelaaja pääsi ulkomaiseen seuraan tai pelaamaan kovia kansainvälisiä pelejä seurajoukkueessa tai maajoukkueessa. Näimme, että meilläkin on mahdollisuus menestyä. Uskon, että monien pelaajien itseluottamus kasvoi.
”Olisin mielelläni yrittänyt maajoukkueessa vielä uudemman kerran.”
29. Jos voisit palata ajassa taaksepäin, tekisitkö jotakin toisin maajoukkueessa?
Tein maajoukkueessa sen, mitä tuolloin osasin ja mitä pystyin tekemään. En halua jossitella. Mutta sen sanon, että olisin mielelläni yrittänyt maajoukkueessa vielä uudemman kerran.
30. Jätit maajoukkuevuosinasi jäljen koko suomalaiseen jalkapalloon esimerkiksi auttamalla pelaajia eteenpäin. Kuinka tärkeäksi koit sen?
Se oli minulle itsestäänselvyys. Ajattelin, että se on vähintä, mitä voin tehdä suomalaisen jalkapallon hyväksi.
31. Ketkä maajoukkuepelaajat tekivät sinuun suurimman vaikutuksen?
Olisi väärin nimetä vain yksittäisiä pelaajia. Olen kiitollinen jokaiselle, jonka kanssa sain toimia.
32. Maajoukkuevuosiesi paras muisto?
Viimeinen maaottelu Tshekkoslovakia vastaan EM-karsinnoissa vuonna 1987. Voitimme Olympiastadionilla 3–0, ja pelaajat kantoivat minua pelin jälkeen ”kultatuolissa” ympäri kenttää. Pidimme illalla vielä juhlat, ja pelaajat heittivät minut uima-altaaseen – ja varmaan samalla ulos suomalaisesta jalkapallosta (naurua).
33. Entä kirvelevin tappio?
Pohjois-Irlantia vastaan Belfastissa marraskuussa 1984. [Toim. huom. Suomi hävisi tiukan MM-karsintaottelun maalein 2–1. Paikka Meksikon MM-kisoihin jäi lopulta kahden pisteen päähän.]
”Suurin idolini, pelaajalegenda Ferenc Puskás puolusti minua, kun muu Kispest Honvédin johtokunta olisi halunnut minusta eroon. Se merkitsee vieläkin paljon.”
34. Pian maajoukkuevuosiesi jälkeen siirryit valmentamaan ulkomaille. Miten suomalaisuuteesi suhtauduttiin eri maissa, joissa valmensit?
Epäilyksiä oli, ja hiihtovalmentajaksikin haukuttiin. Mutta kaikissa maissa sain myös myönteistä kohtelua, erityisesti pelaajien suunnalta. He eivät miettineet kansalaisuutta, vaan osaamista.
35. Mikä oli suurin yksittäinen ero valmentamisessa ulkomailla verrattuna Suomeen?
Ulkomailla ammattilaiset olivat koko päivän valmentajan käytettävissä. Koko joukkueelle oli tarjolla yhteinen ruokailu, ja pelaajat ja valmentajat saattoivat levätä harjoitusten välissä stadionilla tai harjoituskeskuksessa. Ulkomailla pelaajat tulivat koko päiväksi ”töihin”.
36. Opettavin seuraympäristö?
B 1903 Kööpenhaminassa. [Toim. huom. Kuusela valmensi Tanskan pääsarjassa kauden 1989.]
37. Valmensit niin Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa kuin Välimeren rannallakin. Miten nuo alueet erosivat toisistaan jalkapallokulttuurisesti?
Kaikissa oli vahva jalkapallokulttuuri, mutta kannattajien fanaattisuudessa ja seurajohtajien suhtautumisessa eroa oli kuin yöllä ja päivällä. Etelä-Euroopassa johtajat puuttuivat hanakammin valmentamiseeni.
”Olisin halunnut valmentaa Unkarin maajoukkuetta.”
38. Miksi juuri Unkarissa kaikki osui kohdilleen ja voititte maan mestaruuden?
Laadukkaat pelaajat sitoutuivat kovaan harjoitteluun ja luottivat minuun, ja saimme heti alusta lähtien tärkeitä tuloksia, jotka vahvistivat itseluottamustamme. Hyvä alku oli todella tärkeä. Kauden aikana sain taitavat unkarilaiset pelaamaan paremmin yhteen.
39. Saavutus, josta olet ulkomaan vuosiesi osalta ylpein?
Suurin idolini, pelaajalegenda Ferenc Puskás puolusti minua, kun muu Kispest Honvédin johtokunta olisi halunnut minusta eroon. Se merkitsee vieläkin paljon.
40. Maa, johon olisit palannut kaikkein mieluiten takaisin?
Olisin halunnut valmentaa Unkarin maajoukkuetta, joten vastaan Unkari.
41. Siirto, jonka kariutuminen on jäänyt harmittamaan eniten?
Neuvottelin 1990-luvulla sekä Iranin että Nigerian maajoukkueiden valmentamisesta. Molemmat pestit olivat lähellä. Niiden kariutumista olen myöhemmin harmitellut. Kummankin maan kanssa olisi ollut tilaisuus päästä MM-kisoihin.
”Otin koko urani ajan tappiot aika raskaasti.”
42. Kuinka lievitit valmentamiseen liittyviä paineita?
En oikeastaan millään erityisellä tavalla. Paras paineiden lieventäjä oli menestys.
43. Mitä intensiivinen valmennustyö vaati perheeltäsi?
Aivan liikaa… (hiljaisuus)
44. Pystyitkö unohtamaan pettymykset nopeasti vai jäivätkö ne pyörimään mieleesi?
Monet pelit ja tilanteet jäivät pyörimään – ja pyörivät varmaan vieläkin (naurua). Otin koko urani ajan tappiot aika raskaasti.
45. Kaupunki, jossa viihdyit ulkomailla parhaiten?
Ateena. Sen historiaa ja nähtävyyksiä on vaikea päihittää.
46. Urasi paras seurajohtaja?
Sanon kaksi: Olli-Pekka Lyytikäinen HJK:ssa sekä Dimis Kirzis Apollon Limassolissa.
47. Entä eniten arvostamasi jalkapallotoimittaja?
Arvostin ja arvostan monia, mutta en ketään ylitse muiden.
48. Mitä sapattivuodet antoivat valmentamista ajatellen?
Tajusin niiden aikana, että minun täytyy opiskella ja kehittyä vielä lisää. Pääsin tapaamaan muita valmentajakollegoita ja vaihtamaan ajatuksia heidän kanssaan. Se antoi lisää virtaa.
49. Hienoin stadion, jossa sait valmentaa urasi aikana?
Lontoon Wembley.
”Vihasin häviämistä. Ja sen varmasti huomasi myös pelien jälkeen: olin monissa haastatteluissa todella itsekriittinen.”
50. Missä asioissa valmennusajattelusi muuttui eniten vuosien varrella?
Taktinen osaamispankkini kasvoi vuosi vuodelta.
51. Miten kuvailisit valmennusfilosofiaasi kolmella sanalla?
Yhteispelillä se sujuu.
52. Millainen valmennustiimin johtaja olit?
Halusin keskustella muiden tiimin jäsenten kanssa ja luoda avointa vuorovaikutusta. En uskonut käskyttämiseen tai autoritääriseen johtamiseen. Varsinkin Suomessa valmennustiimit olivat niin pieniä, että jokaisen panosta tarvittiin.
53. Urasi tärkein apuvalmentaja?
”Gene” Keurulainen [Toim. huom. Jari-Pekka Keurulainen valmensi Kuuselan kanssa A-maajoukkueessa sekä myöhemmin HJK:ssa ja Finnairin Palloilijoissa.]
54. Entä valmentajat, joilta opit eniten?
Pelaaja-aikoina Ilveksessä minua valmentanut Raimo Vasama teki suuren vaikutuksen. Hän oli ylilääkäri, joka oli siirtynyt jääkiekosta jalkapalloon. Hän opetti, miten pelaajaa käsitellään ihmisenä. Lisäksi nautin aina suuresti keskusteluista Kölnin-kurssikaverini Horst Köppelin kanssa.
55. Parhaat valmentamasi pelaajat?
Yksi parhaista oli kreikkalaisessa Proodeftikissa valmentamani Oleg Protasov, Neuvostoliiton ja Ukrainan entinen maajoukkuepelaaja. Toinen loistava jalkapalloilija oli Apollon Limassolin Nikodimos "Nikki" Papavasiliou, joka edusti urallaan myös esimerkiksi englantilaista Newcastlea. Lisäksi täytyy mainita Honvédissa pelannut nigerialainen Emeka Ezeugo ja B 1903:a edustanut Tanskan maajoukkuepelaaja Per Frandsen.
56. Mikä valmentamisessa kiehtoi eniten?
Kun yhteistyö pelaajien kanssa johti onnistumisiin.
57. Kumpi kuvaa sinua paremmin: rakastit voittamista vai vihasit häviämistä?
Vihasin häviämistä. Ja sen varmasti huomasi myös pelien jälkeen: olin monissa haastatteluissa todella itsekriittinen.
”Perhe joutui muuttamaan jatkuvasti töideni perässä, joten heidän täytyi olla koko ajan valmiina yllättäviin muutoksiin.”
58. Kuinka iso osa jalkapallo on identiteettiäsi?
Välillä on tuntunut, että liiankin iso.
59. Mikä sinusta olisi tullut ”isona”, jos et olisi päätynyt valmentajaksi?
Kansainväliset tehtävät kiinnostivat, joten olisin varmaankin pyrkinyt diplomaatiksi.
60. Mitä uhrauksia jalkapallo on vaatinut?
Perhe joutui muuttamaan jatkuvasti töideni perässä, joten heidän täytyi olla koko ajan valmiina yllättäviin muutoksiin. Itse olen ollut niin hurahtanut jalkapalloon, etten kokenut valmentamista uhraukseksi.
61. Olisiko sinusta ollut missään vaiheessa jättämään jalkapalloa kokonaan?
Välillä pettymykset menivät syvälle tunteisiin, mutta ei minusta olisi ollut.
62. Miten jalkapallo on kasvattanut sinua ihmisenä?
Se on ollut paras korkeakoulu siinä, kuinka tulla toimeen ihmisten kanssa.
”Valmentajia olisi tärkeää kouluttaa vieläkin enemmän auttamaan pelaajia oppimisessa.”
63. Missä asioissa suomalainen jalkapallo on mielestäsi kehittynyt eniten viimeisen 40 vuoden aikana?
Valmentajat hakevat rohkeammin oppeja ulkomailta, ja lapsia ja nuoria on entistä enemmän mukana lajin parissa.
64. Entä missä jäämme edelleen eniten jälkeen?
Harjoittelun laadussa.
65. Seuraat lastenlastesi kautta juniorijalkapalloa. Millaisena näet juniorifutiksemme tilan?
Lapset ovat mielestäni yleisesti ottaen innokkaita. Valmentajia olisi tärkeää kouluttaa vieläkin enemmän auttamaan pelaajia oppimisessa.
66. Jos toimisit juniorivalmentajana, mihin asioihin panostaisit eniten?
Iloon, potkutekniikkaan ja nopeusominaisuuksiin.
”Tein todella paljon muistiinpanoja, parhaimmillaan sata sivua yhdestä ottelusta.”
67. Toimit vuosia myös asiantuntijatehtävissä mediassa. Mitä nuo hommat antoivat valmentamista varten?
Eri joukkueiden pelitapoihin paneutuminen ja muu analysointi antoi lisää osaamista ja ymmärrystä pelistä.
68. Miten valmistauduit yksittäisiin studiolähetyksiin?
Tein todella paljon muistiinpanoja, parhaimmillaan sata sivua yhdestä ottelusta. Joukkueiden lisäksi tapanani oli tehdä analyysit myös kaikista pelaajista. Välillä soitin myös tutuille valmentajille vaihtaakseni ajatuksia.
69. Selostaja, jonka kanssa yhteistyö toimi parhaiten?
Nautin työskentelystä kaikkien kanssa. Oli hienoa tehdä yhteistyötä esimerkiksi Hannu-Pekka Hännisen, Jarmo Lehtisen, Pentti Salmen, Tapio Suomisen ja monien muiden ammattilaisten kanssa.
70. Ikimuistoisin lähetyskokemus?
Galatasarayn ja Juventuksen välinen Mestarien liigan -ottelu [vuonna 2013]. Lumisade keskeytti ottelun, joten meillä oli ”Litin” [Jari Litmanen] kanssa aikaa keskustella tavallistakin enemmän. Ja senhän tietää, kun meidät päästää puhumaan jalkapallosta… (naurua)
71. Lopuksi vielä kymmenen napakkaa kysymystä. Maajoukkue vai seurajoukkue?
Maajoukkue.
72. Voittaminen vai kehittyminen?
Voittaminen vaatii kehittymistä.
73. Harhautus vai syöttö?
Syöttö.
74. Kirjoittaminen lehteen vai analysointi televisiossa?
Analysointi televisiossa.
75. Tekniikka vai taktiikka?
Hyvä taktiikka vaatii hyvän tekniikan.
76. Hiihto vai pyöräily?
Talvella hiihto, kesällä pyöräily.
77. Pelin valmentaminen vai ihmisen johtaminen?
Ihmisen johtaminen.
78. Maali häikäisevästä yksilösuorituksesta vai koko joukkueen saumattomasta yhteispelistä?
Molempi parempi.
79. Pelaaminen vai valmentaminen?
Valmentaminen.
80. Rovaniemi vai Budapest?
Rovaniemi ja Budapest.
