Sairaanhoitaja Anne Lehtovuorella ei ollut aikaa miettiä, kun psykiatrinen potilas uhkaili osaston henkilökuntaa kristallimaljakolla
Eläkkeellä oleva sairaanhoitaja Anne Lehtovuori muistaa yhä työpäivän, jolloin hän joutui ylittämään pelkokynnyksensä.
Valmistuin aikoinaan lasten sairaanhoitajaksi, mutta tein työurani aikana töitä hyvin monipuolisesti. Alkuaikoina olin töissä vanhainkodissa, jonka yhteydessä oli muutama psykiatrinen osasto. Olin niin sanottuna varahenkilö, joka meni sinne, missä tarvittiin.
Psykogeriatrian osastolla oli potilas, joka ei jostain syystä pitänyt eräästä maahanmuuttajataustaisesta lähihoitajasta. Kerran hän hermostui täysin, kun näki hoitajan. Minut soitettiin toiselta osastolta apuun.
Potilas oli ottanut yhteistiloista raskaan kristallimaljakon. Hän seisoi se kädessään uhkaavan näköisenä. Kukaan ei uskaltanut mennä lähelle, jottei saisi maljakkoa päähänsä. Osastonhoitaja oli vetäytynyt kansliaan, ja lähihoitaja oli rappukäytävässä.
Ei ollut paljon vaihtoehtoja. Apua oli pyydetty, joten piti tehdä, mitä tarvittiin. Kävelin huoneeseen. Potilas seisoi silmät palaen käsi ylhäällä ja maljakko kädessä. Kävelin suoraan hänen luokseen ja otin maljakon pois. Laitoin sen pöydälle ja sanoin: ”Eiköhän käydä istumaan.”’ Potilas istahti, ja tilanne oli ohi. Jälkeenpäin pohdin, että olisi saattanut käydä huonostikin. On tilanteita, joissa ei auta jäädä miettimään.
