Julmasta väkivallasta tuli arkipäivää Ruotsissa – ”Aikuiset pelkäävät nuoria”

Kännykän näytöllä kaksi teinityttöä pahoinpitelee kolmatta. Uhria retuutetaan hiuksista ja pakotetaan suutelemaan piinaajansa kenkiä. Sitten häntä potkaistaan suoraan kasvoihin.

– Tämä lähetettiin minulle pari päivää sitten, kertoo Geir Stakset, joka järjestää jalkapalloseuran nuorisotoimintaa Tukholman Farstassa. Olennaista hänen työssään ei tosin ole itse jalkapallo, vaan nuorten pitäminen poissa jengirikollisuudesta. Farstassa tapahtui viime vuonna eniten ampumisia Tukholmassa.

Videolla näkyvät tytöt, sekä pahoinpitelijät että pahoinpidelty, ovat hänelle tuttuja. Kännykän muistiinpanoihin hän on kirjannut tyttöjen nimet ja iät, kuka tekee videolla mitäkin, ja mitä yläastetta he käyvät. Seuraavaksi hän yrittää saada yhteyden heidän vanhempiinsa.

– Viranomaisiin en luota suoraan sanottuna enää yhtään. Siellä on kyllä hyviä tyyppejä, jotka yrittävät parhaansa, mutta kaikki työskentelevät omassa kuplassaan. Koulu ja kunnan ja valtion sosiaaliviranomaiset kaikki erikseen, niin että kukaan ei tiedä, mitä toiset tekevät.

Videolla näkyvä pahoinpitely ei ylitä uutiskynnystä: tytöillä ei onneksi ollut aseita, kukaan ei onneksi kuollut. Ruotsalaiset ovat viime vuosina saaneet tottua pahempaan.

Farstan lähiö sijaitsee 24 minuutin metromatkan päässä Tukholman ydinkeskustasta. Kesäkuussa rikolliset avasivat tulen metron sisäänkäynnin luona keskellä vilkasta alkuillan liikennettä, tappoivat kaksi ihmistä ja haavoittivat kahta muuta.

Pelkästään syyskuun kahden ensimmäisen viikon aikana Ruotsissa ammuttiin kuoliaaksi kuusi ihmistä, ja kaikkien tapausten epäillään liittyvän rikollisjengien välisiin tai sisäisiin valtataisteluihin. Viimeaikaisten Uhrien joukossa on 13-vuotias poika, kaksi 14-vuotiasta poikaa jotka olivat olleet sijoitettuina nuorisokoteihin, ja rikollispomon 60-vuotias äiti.

Geir Stakset ostaa mustan kahvin Farsta Centrum -ostoskeskuksen yläkerran ketjukahvilasta. Koko Farstan keskusta on tavallaan hänen toimistonsa. Hän liikkuu joka päivä sähköpotkulaudallaan kiiltävämuovisen ostoskeskuksen, jalkapallokentän ja metroaseman takana sijaitsevan kotinsa välillä.

– Huomasitko ne rappusilla istuvat nuoret, kun tulimme yläkertaan? He eivät käy koulua vaan hengailevat täällä joka päivä, aina samassa paikassa. On aika ilmiselvää, mitä he tekevät, Geir Stakset sanoo, ja tarkoittaa huumekauppaa.

– Ihmiset alkavat pelätä heitä. Aikuiset pelkäävät nuoria. Se alkaa siitä, ettei kohdata nuorten katsetta. Pian aikuiset kiertävät kaaressa heidän ohitseen, kuin heitä ympäröisi näkymätön voimakenttä.

Kulman takana sijaitsee vuonna 1961 valmistunut Farstan keskustakirkko. Sisällä tarjoillaan edullista keittoa ja sämpylöitä ennen jokatorstaisen lounaskonsertin alkua. Kirkon tehtävä on tarjota valoa ja toivoa, mutta myös puhua totta, toteaa pastori Kim D. Bergman. Ei saa vaieta siitä tosiasiasta, että maailma on täynnä väkivaltaa.

Farstan keskustakirkossa työskentelevä pastori Kim D. Bergman on tavannut ampumisissa kuolleiden omaisia. Hän toivoo, että kirkko koetaan turvalliseksi paikaksi.

Kahdeksankymppiset farstalaiset Inga-Lill Sjöblom ja Sonja Djurberg sanovat, että uutiset jengiväkivallasta eivät enää hätkähdytä.

– Kuuntelen radiota ja totean vain: jaha, tänään taas. Ja sitten tulen vihaiseksi. Ja sitten yritän unohtaa sen ja elää omaa elämääni. Rikolliset elävät selvästi omaansa, vaikka ei sitä kyllä elämäksi voi kutsua, sanoo Inga-Lill Sjöblom.

Omasta puolestaan hän ei ole kyllä yhtään huolissaan. Hän tekee mitä tahtoo ja menee minne tahtoo. Tässä iässä ei oikeastaan pelkää kuolemaa, Sjöblom sanoo, ja Djurberg lisää:

– Eivät ne meiltä vanhuksilta halua muuta kuin rahaa.

Mutta lastenlapsista molemmilla on välillä huoli.

Sonja Djurberg (vas.) ja Inga-Lill Sjöblom sanovat, että jatkuvat uutiset jengiväkivallasta eivät enää hämmästytä, tekevät vain vihaiseksi.

Nuorten ja aikuisten maailmat ovat eriytyneet ja siksi Geir Staksetille on entistä tärkeämpää säilyttää yhteys nuoriin. Hän yrittää aktiivisesti auttaa noin 150 nuorta ja estää heitä päätymästä rikollisjengeihin. Yhteensä hän tuntee lähemmäs tuhat lasta ja teiniä.

Yhdessä jalkapalloseura FoC Farsta FF:n kanssa hän järjestää lauantai-iltaisin sisähallissa avoimen turnauksen, jonka tärkein tehtävä on pitää nuoret poissa keskustasta. Seuran toimistolla odottaa laatikollinen sponsorin lahjoittamaa energiajuomaa ja voittajajoukkueet saavat pieniä palkintoja.

– Olemme järjestäneet toimintaa nyt kolmen vuoden ajan. Mutta vasta sitten, kun ekaluokkalaisina mukaan tulleet valmistuvat lukiosta, ympyrä sulkeutuu.

Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret voi hänen mukaansa tunnistaa jo esikouluiässä: he kulkevat vähän likaisissa vaatteissa ja koulu ei oikein suju. Joskus 11–12 vuoden iässä sosiaaliviranomaiset yrittävät puuttua asiaan, mutta silloin lapsella on mennyt huonosti jo pitkään. Yläasteikäisenä lapsi lähetetään ehkä nuorisokotiin, jossa on myös jo tuomittuja nuorisorikollisia, ja palaa sieltä vanhempiensa luo entistä vaikeampana tapauksena.

Staksetin mukaan useampi lapsi tarvitsisi "resurssihenkilön", henkilökohtaisen kouluavustajan. Sen sijaan hän kuulee tapauksista, joissa lapsi on menettänyt avustajansa säästösyistä.

– Syrjäytyminen ei johdu maahanmuutosta. Se johtuu siitä, että lapset eivät pärjää koulussa. Mitä vaihtoehtoja on nuorella, joka ei ole käynyt koulua nelosluokan jälkeen?

Geir Stakset kantaa kaulassaan lahjaksi saatua sheriffin tähteä, jossa on hänen nimikirjaimensa.

Geir Stakset tuntee rikollisen ajatusmaailman. Hän on kirjoittanut useita true crime-kirjoja ja oli 15 vuotta sitten mukana perustamassa Kartellen-gangstarapryhmää yhdessä veljensä Sebastian Staksetin ja suomalaisen kaksoismurhaaja Janne Ranisen kanssa.

Gangsta rapin syyttäminen on hänen mielestään klassinen virhe: on helppoa vaatia rapin kieltämistä, vaikeaa saada koulut kuntoon.

Tosin hän toteaa myös, että rap ja rikollisuus ovat sulautuneet yhteen. Kartellen räppäsi jäsenten aiemmista kokemuksista, mutta nykyään ihmisiä ammutaan siksi, että he kuuluvat tiettyyn rap-ryhmään.

Lähdemme eri suuntiin Farstan metroaseman luota, paikasta, jossa tapettiin kesäkuussa Geir Staksetille tuttu 15-vuotias poika ja nelikymppinen valokuvaaja. He eivät olleet maalitauluja vaan joutuivat luotien tielle vahingossa. Kaksi muuta loukkaantui.

Punaisessa hallissa järjestetään lauantai-iltaisin jalkapalloturnaus paikallisille nuorille. Geir Stakset epäröi ensin sähköpotkulaudan hankkimista, sillä niillä on selkeä yhteys rikollisjengeihin – ampujat käyttävät niitä usein pakovälineinä. Potkulauta on kuitenkin käytännöllinen ostoskeskuksen ja jalkapallokentän välillä liikkuessa.

Murhapaikan vieressä olevan kukkakaupan työntekijät eivät halua haastatteluun, ei myöskään vähän kauempana torilla sijaitsevan kahvilan omistaja. Hän kertoo kyllä olleensa paikalla ampumispäivänä ja heittäytyneensä kahvilan tiskin taakse kuullessaan tulitusta. Nyt alkusyksystä kaikki toimii keskustassa taas normaalisti, eikä hän muutenkaan halua tietää liikaa ampumisista, on parempi keskittyä muihin asioihin.

Kaksi kolmesta ruotsalaisesta on sitä mieltä, että maa on menossa väärään suuntaan, kertoo Dagens Nyheterin elokuussa teettämä kysely – tulos oli pessimistisempi kuin koskaan aiemmin. Samalla Tukholma on romahtanut sijalta 21 sijalle 43 The Economistin listalla maailman parhaista kaupungeista asua.

Ruotsia ei ravistele ainoastaan rikollisuus, vaan myös terrorismin uhka. Irakista Ruotsiin muuttanut provokaattori Salwan Momika sotki ja poltti Koraaneja useaan otteeseen julkisilla paikoilla kesän aikana, ja esimerkiksi Malmössä hänen vastustajiensa toiminta yltyi mellakoimiseksi. al-Qaida ja muut islamistiset terroristijärjestöt uhkasivat Ruotsia iskuilla. Elokuussa turvallisuuspoliisi Säpo nosti maan terroriuhkatasoa kolmesta neljään.

– Sen jälkeen täällä näkyi tavallista enemmän poliiseja ja järjestyksenvalvojia, sanoo 19-vuotias Victoria Söderström, joka työskentelee karkkikaupassa Drottninggatanilla, Tukholman ydinkeskustassa.

Kuusi vuotta sitten tässä lähellä kuoli kuusi ihmistä, kun terroristi ajoi varastetulla kuorma-autolla väkijoukkoon.

Victoria Söderström työskentelee yksin Drottninggatanilla sijaitsevassa karkkikaupassa. Kaupan omistaja on kuitenkin lähellä, sillä hän pyörittää myös viereistä kellokauppaa, mikä lisää turvallisuuden tunnetta.

Victoria Söderström sanoo, ettei hän tunne oloaan turvattomaksi, mutta hän on aiempaa enemmän varuillaan ja reagoi koviin ääniin. Kaupungilla liikkuessa hänellä on aina kuuloke vain toisessa korvassa.

Drottninggatanilla shoppailevat Premwika Johansson ja Kenneth Edenvall sanovat, että heidän kotikaupunginosansa Lidingö on rauhallinen, mutta tietyissä lähiöissä käydessään he kiihdyttävät askeleitaan.

– En halua olla väärässä paikassa väärään aikaan. Enkä käytä merkkivaatteita mennessäni tiettyihin kaupunginosiin, Johansson sanoo.

Kenneth Edenvallin mielestä rikollisuus liittyy maahanmuuttoon ja segregaatioon. On ymmärrettävää, että Ruotsiin tulijat haluavat asua maanmiestensä lähellä, mutta maahanmuuttajia on kasaantunut aivan liikaa joillekin alueille.

– Meidän ei olisi pitänyt hyväksyä kehitystä, jossa iso määrä ihmisiä elää yhteiskunnan ulkopuolella.

Lisäksi nykyiset lait rajoittavat hänen mielestään liikaa poliisin ja tullin toimintaa – rikollisuuden pysäyttämiseksi tarvitaan nyt kovempia otteita.

Premwika Johansson ja Kenneth Edenvall viihtyvät kotonaan Lidingön saarella, mutta jotkut lähiöt tuntuvat heistä turvattomilta.

Vuonna 2017 terrori-isku järkytti Ruotsia. Samana vuonna Johan Boije muutti Turusta Tukholmaan tulevan vaimonsa luo. Nyt suomenruotsalainen pari asuu suositussa Årstan lähiössä kaksivuotiaan tyttärensä kanssa. It-yrityksessä työskentelevä Boije tekee tänään etätöitä ja tarjoaa olohuonetoimistossaan kahvia muumimukeista.

Hän kuvaa Ruotsin tilannetta "aika absurdiksi".

– Lapsena katsoimme elokuvia 80–90-luvun New Yorkista, rikollisista ja pahoista ”huudeista” minne ei voinut mennä. Nyt meillä on vastaavanlainen tilanne täällä Tukholmassa.

Hän ei halua kuulostaa rasistilta, mutta toteaa, että suurin osa rikollisista on ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia. Myös 60-luvulla Ruotsiin muuttaneista suomalaisista osa lähti rikolliselle polulle.

– En vaan oikein ymmärrä miten tähän on päädytty. Tässä maassa saat käytännössä ilmaisen terveydenhuollon. Voit hakea yliopistoon ja opiskella mitä vaan ilmaiseksi. Ihmisille tarjotaan niin paljon, mutta silti rikollisuus houkuttelee.

Ehkä se liittyy puutteelliseen kielitaitoon, hän miettii, tai sitten rikollinen elämäntyyli vain viehättää enemmän kuin työt kahdeksasta viiteen. Ruotsalaiset eivät myöskään vaikuta kunnioittavan auktoriteetteja yhtä paljon kuin suomalaiset.

Rangaistuksia voisi hänen mielestään koventaa, vaikka se tuskin huomattavasti vähentäisi rikollisuutta, eihän niin ole tapahtunut Yhdysvalloissakaan. Enemmän poliiseja katukuvassa tuskin sekään pysäyttäisi jengejä, mutta loisi tavallisille ihmisille enemmän turvallisuuden tunnetta.

Suomenruotsalainen Johan Boije on asunut Tukholmassa kuusi vuotta ja toteaa, että kaupungin nykytilanne muistuttaa 90-luvun elokuvista tuttua New Yorkia.

Johan Boije on tarkoituksella luonut juuria Årstaan: hän käy paikallisissa kaupoissa ja ravintoloissa ja puhuu ihmisten kanssa, elää kuin pikkukaupungissa suurkaupungin keskellä.

Terroriuhan takia hän ei ole muuttanut käytöstään, mutta viimeksi keskustan Slussenilla bussia odottaessa ajatus kävi mielessä: tämä olisi terroristille hyvä kohde.

Koraanin polttamisen voisi hänen mielestään hyvin kieltää, eihän se ole sallittua Suomessakaan.

– Ei Ruotsi mielestäni ole demokraattisempi maa vain siksi, että täällä saa polttaa kaikkea.

Johan Boijen työkaveri totesi äskettäin, että Ruotsin asenne pyhien kirjojen polttamiseen sananvapautena saattaa liittyä 200 vuoden rauhanaikaan. Ehkä siinä on perää, Boije miettii. Sota ja vaikeat ajat opettavat käytännöllisyyttä, mutta Ruotsi on edelleen melko idealistinen maa.