Burmassa elää maailman vainotuin kansa. Rohingyamuslimien kylät on poltettu ja kansalaisoikeudet viety. Maan väestönlaskennassa heitä ei laskettu lainkaan. 

Welcome to Sittway, toivottaa kyltti burmalaisen Sittwen kaupungin lentokentällä. Ensinäkemältä kymmenen tuhannen asukkaan Sittwe vaikuttaakin sympaattiselta ja vieraanvaraiselta. Rikshat ajelevat pastellinväristen matalien talojen ja teehuoneiden välissä, ja kaduilla käydään vilkkaasti kauppaa.

Sittwe sijaitsee Rakhinen osavaltiossa, Burman länsirannikolla. Vuorovettä tiuhaan vaihtava Bengalinlahti huuhtoo Kaakkois-Aasian kauneimpia rantoja. Burman sotilasdiktatuuri piti Rakhinen trooppisen paratiisin pitkään länkkäritravellereilta koskemattomana. Nyt tänne odotetaan suuria määriä turisteja ja auringonottajia.

Kaikki eivät kuitenkaan ole tervetulleita.

Joka ilta kymmeneltä Sittwessä astuu voimaan ulkonaliikkumiskielto. Kaupungin keskustassa on moskeijoita, jotka on piilotettu shampoomainoksien taakse ja ympäröity piikkilangoin. Keskustassa on myös muslimien aidattu asuinalue nimeltä Aung Mingalar. Portteja vartioivat aseistautuneet poliisit, joiden tehtävä on estää muslimeja pääsemästä alueeltaan pois. Kaupungin ympärillä noin 20 000 ihmistä elää pakolaisleireillä. He ovat lähes kaikki muslimeja, jotka kuuluvat rohingyojen etniseen vähemmistöön.

Vielä muutama vuosi sitten rohingyat elivät buddhalaisen valtaväestön keskuudessa. He pitivät kauppojaan Sittwen keskustassa, kävivät vapaasti moskeijoissa ja asuivat buddhalaisten kanssa rinnakkain. Nyt heitä ei näe enää missään.

Sittwen satamamarkkinoilla ei ole ainoatakaan rohingyamyyjää. Riisimakeisia myyvä nainen nyökyttelee.

”Heidän kojunsa on annettu buddhalaisille”, hän sanoo. ”Pelkäämme muslimeja, koska he ovat vakoojia, jotka yrittävät tappaa meidät rakhinelaiset.”

Tulkkimme pälyilee pelokkaana ympärilleen ja madaltaa ääntään. Hän ei haluaisi puhua rohingyoista torilla, koska pelkää sen lietsovan levottomuutta. Edes rohingya-sanaa ei Rakhinessa saa mainita. Kansan suussa rohingyat ovat kalar, mutiaisia.

”Vaikka muslimit asuvat nyt kaupungin ulkopuolella, he vain odottavat, koska voivat tappaa meidät”, nainen jatkaa.

Mitä on tapahtunut?

Toukokuussa 2012 kolme muslimimiestä raiskasi ja tappoi buddhalaisnaisen Rakhinen pikkukylässä. Kostoksi raivostuneet buddhalaiset pahoinpitelivät ja tappoivat pikkubussillisen muslimeja, kymmenen ihmistä. Samalla he tappoivat vahingossa yhden buddhalaisen, jota luulivat muslimiksi.

Kesäkuussa buddhalaiset hyökkäsivät rohingyojen kyliin koko Rakhinen osavaltiossa aseinaan macheteja, miekkoja, kotitekoisia aseita ja polttopulloja. Kokonaisia kyliä poltettiin. Väkivallan kierre eskaloitui nopeasti kahden uskontoryhmän väliseksi taisteluksi ja lopulta rohingyamuslimeihin keskittyneeksi etniseksi puhdistukseksi. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan myös Burman viranomaiset sekä poliittiset ja uskonnolliset johtajat osallistuivat puhdistukseen. Noin 140 000 ihmistä joutui pakenemaan pakolaisleireille.

Tie Sittwen kaupungin viereiselle pakolaisleirille muistuttaa perunapeltoa. Se kulkee armeijan tarkastuspisteen kautta. Burman hallitus ei päästä leirille toimittajia, joten kulkuluvissamme lukee, että olemme leiriä pyörittävän järjestön monitoroijia.

Perillä on pölyinen hiekkakenttä, jossa seisoo rivikaupalla vaaleanruskeita bambumajoja. Ohn Taw Gyin leiri on yksi alueen suurimmista. Siellä on yli 5 000 asukasta. Useimmat heistä eivät vieläkään pysty puhumaan tapahtuneesta. Aung Min, 28-vuotias kolmen lapsen isä ja leirin nuorin yhteisöjohtaja, on luvannut antaa haastattelun.

Miehen kulmat kurtistuvat, vasen käsi puristaa kalenteria, johon puolentoista vuoden takaiset tuhon päivät on kirjattu. Hänen puhuessaan oikea käsi piirtää laajoja kaaria ensin ilmaan ja lopulta bambumajan maalattiaan. Sormi uurtaa tiiviiksi tallattuun multaan renkaan, joka koostuu pienemmistä ympyröistä. Aung Min osoittaa yhtä ympyrää ja merkitsee sen raidoilla.

”Tässä oli kotikylämme, sen nimi oli Nazi.”

Nimeä voisi ehkä pitää enteenä.

Aung Min piirtää ympyrään rastin. ”Tässä oli talomme, jossa asuin vaimoni, kolmen lapsemme ja vanhempieni kanssa. Tässä asuivat buddhalaiset naapurimme, tässä vieressä oli toinen muslimikylä.”

Buddhalaisten naapureiden kanssa oltiin ystävällisissä väleissä ja käytiin kauppaa. Kylien välisen rajan muodostivat yhteiset huussit.

Naapurit myös varoittivat nazilaisia lähestyvästä vaarasta konfliktin alussa.

”Seitsemältä aamulla naapurikylän johtaja ilmoitti meidän olevan vaarassa. Yhdeksältä kylämme oli liekeissä.”

Naapureilla ei Aung Minin mukaan ollut osuutta asiaan.

”En tiedä, keitä meidän kimppuumme hyökänneet buddhalaiset olivat, en ollut koskaan nähnyt heitä”, Aung Min sanoo.

Suora viiva halkaisee Aung Minin piirustuksen.

”Tässä on alueen läpi kulkeva pääkatu. Poliisit sulkivat sen meiltä, kun yritimme paeta tulen keskeltä.”

Hän piileskeli perheineen moskeijassa hurjistuneen buddhalaisjoukon riehuessa veitsineen ulkona. Lopulta mies ei kestänyt enää kuunnella taistelun ääniä toimettomana vaan lähti ulos puolustamaan kyläänsä. Se meinasi koitua hänen kohtalokseen.

”Minulla oli onnea. Hyppäsin mereen ja piilouduin veden alle. Muuten olisin joutunut poliisin ampumaksi”, hän kertoo.

Melkein koko Nazi on muuttanut tälle samalle pakolaisleirille. Vieressä istuva Maung Ni, 46, on saman kylän miehiä.

”Kylään hyökänneet ihmiset katkaisivat 80-vuotiaan isäni kaulan, koska hän ei kävellyt heidän mielestään tarpeeksi nopeasti”, mies kertoo ja heilauttaa käsivarttaan kaulansa edessä. ”Minä, vaimoni ja kuusi lastamme kaivoimme itsemme maahan piiloon ympärillä raivoavalta väkijoukolta. Tulta oli joka paikassa.”

Väkivalta-aallon jälkeen buddhalaispoliitikot ja johtavat munkit rummuttivat Rakhinessa rohingyojen vastaisia vihapuheita. He syyttivät rohingyoja uhaksi Rakhinen osavaltiolle.

 Lokakuussa 2012 väkivaltaisuudet toistuivat. Burman hallitus ilmoitti konfliktissa kuolleiden yhteenlasketuksi luvuksi 211 ihmistä, mutta ihmisoikeusjärjestöjen mukaan luku on reilusti alakanttiin. Murhattujen rohingyojen ruumiita kaadettiin joukkohautoihin, joiden kaivamista myös Burman viranomaiset Human Rights Watchin mukaan hoitivat.

Nyt Sittwestä otettuja satelliittikuvia täplittävät poltettujen muslimi kylien jättämät tyhjät aukot. Kaikkiaan liekeissä tuhoutui lähes viisi tuhatta rakennusta. Nazin kylän paikalla on vain ruohottunut aukea. Aukion keskellä mutkittelee kulunut mukulakivitie vanhan kylänraitin merkkinä, sen laidalla hymyilevä mies kulottaa villinä rehottavaa ruohoa. Rohingyoista puhdistetut maat on jo annettu buddhalaisväestön käyttöön.

”Rakhinen osavaltio tulisi rakentaa kuten Israel aikoinaan”, totesi kansallismielisen Rakhine Nationalities Development -puolueen johtaja Aye Maung konfliktin aikaan. Hänen mielestään alueen muslimiväestö tulisi siirtää Rakhinesta muihin maihin ja tarjota vapautunut tila buddhalaisille.

Israelin pitäminen esikuvana enteilisi rohingyoille palestiinalaisten kohtaloa.

Burmassa on 135 virallisesti tunnustettua etnistä vähemmistöä. Niiden ja Burman hallinnon välillä on runsaasti jännitteitä. Eniten vainoa kohdistuu rohingyoihin, joita hallitus ei edes tunnusta maan etniseksi vähemmistöksi. Viranomaiset kutsuvat heitä bangladeshilaisiksi tai bengaleiksi. YK:n mukaan rohingyat ovat maailman vainotuin kansa.

Rohingyojen syrjinnällä on Burmassa pitkät perinteet. Heitä elää maassa 800 000–1 500 000. Sen tarkempia lukuja ei ole olemassa, sillä Burmassa ei ennen tätä kevättä ole suoritettu väestönlaskentaa yli 30 vuoteen. Suurin osa rohingyoista asuu Rakhinessa, maan toiseksi köyhimmässä osavaltiossa. Burman lisäksi heitä elää Bangladeshissa, Malesiassa ja huonoissa oloissa Saudi-Arabiassa.

Rohingyat sanovat olevansa Rakhinen alkuperäisasukkaita. Kansallisylpeydestään tunnetut Rakhinen buddhalaiset eivät ole samaa mieltä. He halveksivat sekä osavaltion vuonna 1784 valloittaneita burmalaisia että Burman vuonna 1820 osaksi siirtomaa imperiumiaan ottaneita brittejä. He pitävät rohingyoja korkeintaan brittivallan aikaan maahan tulleina bangladeshilaisina tai todennäköisemmin lähiaikoina laittomasti saapuneina elintasopakolaisina.

Arvioiden mukaan rohingyoja on noin 40 prosenttia Rakhinen väestöstä. Osavaltion pohjoisosassa, lähellä Bangladeshin rajaa, heidän lukumääränsä sanotaan hipovan jo 90 prosenttia.

Vuosikymmenten saatossa Burma on pyrkinyt hankkiutumaan rohingyoista eroon. Vuonna 1978 sotilasjuntta ajoi maasta 200 000 rohingyaa ja vuonna 1991 vielä 250 000 lisää. Karkotusten välissä, vuonna 1982, Burmassa asetettiin kansalaisuuslaki. Se kieltää rohingyoilta kansalaisoikeudet, ellei hakija pysty todistamaan sukunsa oleskelleen Burmassa jo brittien siirtomaavallan alkaessa. Tämä on useimmille mahdotonta.

Rohingyat eivät saa liikkua Burman osavaltiosta toiseen tai edes omien kyliensä rajojen ulkopuolella. Avioliitot rohingyojen ja burmalaisten välillä on kielletty, ja rohingyaperheiden lapsi luku on virallisesti rajoitettu kahteen. Koska taloudellisten esteiden ja syrjinnän takia monet rohingyalapset eivät käy koulua, heidän joukossaan on paljon lukutaidottomia. Useimpiin yliopistoihin rohingyojen on mahdotonta päästä. Viime aikoina myös Sittwen yliopiston opiskelijat ovat osoittaneet mieltään rohingyojen kanssa opiskelua vastaan.

Rohingyat eivät ole tervetulleita minnekään.

Suljettu alue, lukee turkoosin moskeijan viereen pystytetyssä kyltissä. Tulkkimme hätääntyy eikä suostu astumaan ulos autosta metsittyneellä aukiolla kaupungin keskustan liepeillä. Sittwessä ei ole hyvä tulla nähdyksi muslimien paikoissa.

Moskeija näyttää toimivan nykyään kaatopaikkana. Rakennusta kiertävään sementtiaitaan on puhkaistu reikä, josta pihamaalle on kipattu jätevuori toisensa perään. Aidan reiästä tepastelee esiin kaksi harmaata sikaa syömään jätekasojen antimia.

Moskeijaa vastapäätä komeilee buddhalaistemppeli. Kullatut, kerrostalon kokoiset buddha-patsaat tervehtivät aamurukoukseen kiiruhtavia buddhalaismunkkeja. Sittwessä on kaksi maankuulua luostaria, joista toinen opettaa buddhalaisuutta myös englanniksi. Ihmiset ympäri maailman matkustavat tänne opiskelemaan rauhan ja harmonian elämäntapaa.

Buddhalainen rauha ja harmonia eivät kuitenkaan yllä muslimien kohteluun. Muslimiviha velloo koko Burmassa. Viime vuonna kaksikymmentä muslimikoululaista poltettiin elävältä maan keskiosassa, Mandalayn kaupungissa. Lisäksi muslimien asumuksia poltettiin ja kauppoja tuhottiin.

Buddhalaisnationalistisen, islaminvastaisen 969-liikkeen keulahahmo Wirathu poseerasi viime kesänä Time-lehden kannessa. Hän on huolissaan muslimiväestön kasvusta, sillä ”muslimien pienestä siemenestä kasvava puu uhkaa kasvaa liian suureksi ja kaataa buddhalaisen temppelin”. Hän on myös verrannut muslimeja hulluihin koiriin.

Blogeissa levitetään huhuja, että rohingyojen ääriryhmät kouluttaisivat terroristeja islamistileireillä Indonesiassa, Bangladeshissa ja Malesiassa ja pitäisivät itse aseellisia harjoitteluleirejä Rakhinen pohjoisosissa. Burmassa toimivat asiantuntijat ja rohingyojen poliittiset edustajat tyrmäävät huhut. Heidän mukaansa rohingyoilla ei ole separatistista tavoitetta eivätkä pienet ääriryhmät edusta rohingyojen enemmistön näkemyksiä. Verrattuna Burman lukuisiin etnisten vähemmistöjen ja hallituksen välisiin konflikteihin rohingyojen tapaus onkin poikkeuksellinen: vuoden 2012 konfliktissa rohingyoja ei edustanut yksikään aseellinen ryhmittymä.

Konflikti on tuonut Sittween kymmeniä avustusjärjestöjä, jotka ylläpitävät pakolaisleirejä. Myös järjestöjen työntekijät pelkäävät.

”Meillä on vaikeuksia saada asuntoja työntekijöillemme, sillä sittweläiset eivät halua rohingyojen auttajia naapureikseen”, kertoo pakolaisleirillä peruskoulua pitävän järjestön kenttätoimiston johtaja. Hän ei halua esiintyä tässä jutussa nimellään, sillä järjestöjen lausuntoja seurataan Rakhinessa tarkasti.

Viime tammikuussa 3 000 mielenosoittajaa Sittwessä vaati kansainvälisiä järjestöjä poistumaan kaupungista. Paikallisten mielestä pakolaisapu jakautuu epätasa-arvoisesti ja rohingyat saavat sitä enemmän kuin buddhalaiset pakolaiset.

”Tilanne on haastava, sillä konfliktin mittasuhteet ovat epä tasaiset. Pakolaisista yli 95 prosenttia on rohingyoja ja loput buddhalaisia”, kenttätoimiston johtaja sanoo.

Edes Burman ihmisoikeuksien kuuluisin puolustaja, Nobelin rauhanpalkinnon saanut Aung San Suu Kyi ei tuomitse rohingyojen kohtelua. Länsimaisille medioille antamissaan lausunnoissa Suu Kyi on halunnut painottaa, että myös buddhalaisia kohtaan on konfliktissa käytetty väkivaltaa. Hänen arvellaan petaavan näin buddhalaisenemmistön ääniä itselleen ensi vuoden presidentinvaaleissa.

Huhtikuussa Burmassa järjestettiin väestönlaskenta. Sen tuloksia odotetaan vuoden 2015 alkuun mennessä. Ennen sitä kukaan ei tiedä diktatuurin kurimuksessa paisuneen väestön tarkkaa määrää. Arviot heittelevät 50 ja 70 miljoonan välillä.

Rohingyojen asema muodostui väestölaskennan suurimmaksi kiistakysymykseksi. Koska rohingyat eivät kuulu Burman tunnustettuihin etnisiin vähemmistöihin, hallitus päätti ensin laskea heidät kategoriaan ”muut” yhdessä Burmassa asuvien ulkomaalaisten kanssa. Rohingyat olisivat voineet merkitä täsmentäväksi määritteeksi ”rohingya”. Tämä ei tyydyttänyt rohingyoja.

”Haluamme tulla lasketuiksi burmalaisten joukossa, yhtenä etnisistä vähemmistöistä”, sanoi rohingyapoliitikko U Kyaw Min Democracy and Human Rights -puolueesta tammikuussa.

Lopulta kävi vieläkin huonommin. Juuri ennen laskennan alkua buddhalaisnationalistit alkoivat protestoida ja uhkasivat boikotoida laskentaa, mikäli rohingyat saisivat täsmentää etnisyytensä. He pelkäävät, että termin käyttäminen vahvistaisi rohingyojen asemaa. Hallitus taipui ja ilmoitti, että rohingyojen on rekisteröitävä itsensä bengaleiksi. Väestönlaskijat tulivat pakolaisleireille poliisi- ja sotilassaattueissa eivätkä suostuneet kirjaamaan ylös ketään, joka halusi ilmoittaa etnisyydekseen rohingya.

U Kyaw Minin puolue sai viranomaisilta vaatimuksen erottaa rohingyoiksi rekisteröidyt jäsenensä tai puolue lakkauttaisiin. Syrjintä ja väkivalta jatkuvat. Tammikuussa 48 rohingyaa tapettiin Rakhinen pohjoisosassa. YK on vaatinut viranomaisia tutkimaan tapauksen, mutta näiden mielestä väitteet ovat perättömiä.

Helmikuussa hallitus määräsi Lääkärit ilman rajoja -järjestön lopettamaan toimintansa. Maaliskuussa Malteser International -järjestön toimitilat joutuivat raivostuneen buddhalaisjoukon ilkivallan kohteeksi, kun järjestön työntekijä poisti buddhalaisuutta symboloivan lipun väestönlaskennan aikaan. Myös toimittajien asema on Burmassa heikko: tänä vuonna kuusi toimittajaa on pidätetty ja Rakhineen journalistien on lähes mahdotonta saada työlupaa.

Konfliktin jatkuminen varjostaa myös Burman kansainvälistä asemaa. Huhtikuussa Yhdysvallat ilmoitti Rakhinen väkivaltaisuuksien uhkaavan Yhdysvaltojen ja Burman välisiä suhteita.

Tuhannet rohingyat yrittävät paeta Thaimaahan ja sieltä eteenpäin Malesiaan, mutta monet heistä joutuvat matkallaan ihmiskauppiaiden tai rajaviranomaisten hyväksikäyttämiksi.

”Toivomme kansainväliseltä yhteisöltä käytännön tekoja rohingyojen kärsimyksen lopettamiseksi”, U Kyaw Min sanoo. ”Se tarkoittaa hallituksemme painostamista ja vaatimusten esittämistä. YK:n päätöslauselmat eivät riitä.”

Yhden hyvän puolen Aung Min keksii pakolaisleirielämästä: ”Lasten ilmainen peruskoulu.”

Aung Min itse lopetti koulunkäynnin neljänteen luokkaan. Hänet opetti lukemaan vaimo Safiya. Ujo nainen istuu bambumajan nurkassa ja vastaa kysymyksiin nyökkäyksin tai hiljaisuudella. Safiya on harras muslimi ja oppinut nainen, joka lukee sekä myanmariksi että arabiaksi. Ulos mennessään Safiya sonnustautuu kaiken peittävään burkhaan, päähuppuun ja käsineisiin.

”Opin kaiken vaimoltani”, Aung Min sanoo ylpeänä. ”Kaupungissa elätin perheemme myymällä betel-pähkinöitä, mutta täällä leirillä kenelläkään ei ole rahaa ja ilman koulutusta en voi tehdä mitään.”

Hän saa pieniä tuloja auttamalla terveysaseman ylläpidossa.

”En tiedä, kauanko vielä olemme täällä. Tulevaisuutemme on hallituksen käsissä.” ■