Veijo 64 ja Väinö 81: ”Olemme sanoneet, että jos joku ostaa tämän tilan, lähdemme eri suuntiin – Viime aikoina on tullut mieleen, että voisimme sittenkin jatkaa yhdessä”
Tunteellinen Väinö ja rauhallinen Veijo tapasivat Oulun linja-autoasemalla nelisenkymmentä vuotta sitten. Vastakohtien suhteessa on räiskynyt usein, mutta huumori kantaa ja rakkauttakin riittää ainakin ripaus.
Miks sieluni huokaat ja väriset, oot levoton, toivoton! Hän Herralta sulle suotu on, usko, tyynny jo, rauhaton!
Väinö Latvakosken, 81, ääni alkaa hieman täristä. Hän liikuttuu niin, että ojentaa runon toimittajalle. Voisiko tämä lukea sen loppuun, koska häntä itkettää?
Väinö kirjoitti runon aikoinaan elämänkumppanilleen Veijo Vartiaiselle, 64, joka kuuntelee ilmeettömänä.
– En ole koskaan tuota lukenut tai en ainakaan muista.
Tässä parisuhteessa vastakohdat todellakin täydentävät toisiaan. Väinö on tunteellinen ja impulsiivinen, värikkään huumorin ja tilannekomiikan ystävä. Veijo taas on hyvin rauhallinen ja harvasanaisempi. Huumoria riittää hänelläkin, mutta se on kuivansorttista.
Euroviisuja katsellaan riitelemättä
Väinö ja Veijo tapasivat nelisenkymmentä vuotta sitten ja istuvat yhä yhteisen pöydän ääressä kotonaan Limingassa. Tosin pöytä on hieman sekavan näköinen ja täynnä tavaraa, kuten koko keittiö koriste-esineineen. Tunnelma on kuitenkin hyvin kodikas.
Väinö sanoo, ettei tahdo kestää, kun Veijon tavaroita on joka paikassa.
– Olen monessa asiassa hyvin pikkutarkka. En ymmärrä, että tehdään sinnepäin. Pitää tehdä just ja tarkalleen eikä jättää huomiseen sitä, minkä voi tehdä tänään. Se on meillä suurin ero, josta syntyvät pahimmat riidat. Aamullakin reuhasin kuin rantapiru, kun oli vielä kiire. Stressi on ihan kauhea asia.
Veijo kuuntelee rauhallisen näköisenä ja tokaisee, että nuo opettajan piirteet vain pahenevat Väinössä iän myötä.
– Minä en ole päässyt hänen kanssaan vielä edes toiselle luokalle.
Parin keskustelua kuunnellessa alkaa väkisinkin hymyilyttää. Jatkuva sanailu kuuluu suhteeseen luonnostaan, mutta mukana on paljon huumoria ja rakkautta.
– Minä olen rauhallinen. Minulla on maalaisjärkeä ja jalat maassa, Veijo sanoo.
Väinö puolestaan arvelee olevansa aivan liian herkkä. Hän on sataprosenttisesti tunneihminen.
– Väinö on myös aina ollut klassisen musiikin ystävä, mutta itse pidän kevyemmästä musiikista. Olen kuitenkin innostanut häntä seuraamaan Voice of Finlandia ja Euroviisuja. Niistä olemme molemmat kiinnostuneita ja pystymme puhumaan riitelemättä, Veijo paljastaa.
Rakkautta ensi silmäyksellä
Väinö kertoo tajunneensa jo alle kouluikäisenä, että oma sukupuoli kiinnostaa häntä enemmän kuin tytöt. Hän oli kyllä tyttöjen kanssa hyvä kaveri, mutta tiesi, että tykkää kuitenkin pojista. Myös Veijo muistelee ymmärtäneensä nuoresta asti, mihin oma mielenkiinto suuntautui.
– Aluksi se oli tietysti kokeilua, kun haki omaa identiteettiään. Odotin ensin kuin kuuta taivaalta, että pääsen tytön kanssa sänkyyn. Se olikin pettymys. Pohdin, eikö se ole tuon kummempaa.
Vuonna 1982 Veijo oli vähän päälle parikymppinen. Hän laittoi Kalle-lehteen seuranhakuilmoituksen, johon lähes tuplasti hänen ikäisensä Väinö vastasi. Väinö rakastui Veijoon heti, kun näki tämän Oulun linja-autoasemalla.
– Kun lähdin kotiin Kiuruvedelle, hän tunki aina mukaan romanttisia kortteja ja kirjeitä, Veijo muistelee.
Hän sanoo, ettei hakenut silloin loppuelämän suhdetta, vaan ainoastaan hetken kokemusta. Nuori mies kun oli.
– Ja Veijo ei ymmärtänyt, että homonkin pitää olla uskollinen. Hän halusi lentää kukasta kukkaan. Minä taas en ole koskaan pettänyt. Olen horoskoopissa Härkä, ja härät eivät petä, Väinö ilmoittaa.
Suhde oli monesti katkolla. Riidan jälkeen Veijo lähti aina suuttuneena pois ja päätti lopettaa suhteen siihen.
”Meitä on häiritty hyvin vähän. Muutamat tutut saattoivat kiertää vähän kauempaa sen jälkeen, kun kerroin suhteestamme paikallislehdessä parikymmentä vuotta sitten.”Väinö
Ei kerrottu, muttei kiellettykään
Väinö teki elämäntyönsä luokanopettajana Oulussa Teuvo Pakkalan koulussa. Hän on hyvin musikaalinen ja työsti oppilaidensa kanssa muun muassa viisi oopperaesitystä. Veijo puolestaan työskenteli aikoinaan puutarhurina.
Kun miehet muuttivat yhteen, he asuivat aluksi kuusi vuotta Tyrnävällä. Heillä oli kaksi kukkakauppaa ja pieni kotieläinpiha. Myöhemmin he perustivat Liminkaan Kukka- ja eläinpuisto Escurialin.
Tuohon aikaan miehet eivät kertoneet parisuhteestaan, mutta jos asiasta kysyttiin, he eivät sitä kieltäneetkään. Aikoinaan Escurialin asiakkaat kyselivät, ovatko he isä ja poika. Tyrnävällä jotkut arvelivat miesten olevan veljeksiä.
– Nuorena opettajana tunsin aina punastuvani, kun joku sattui vitsailemaan opettajanhuoneessa homoudesta, Väinö muistaa.
Veijo jatkaa, että metsästysporukoissakin kerrottiin usein homovitsejä nuotion äärellä. Kenenkään mieleen ei tullut, että joukossa saattoi olla homoseksuaali.
– Meitä on häiritty kuitenkin hyvin vähän. Muutamat tutut saattoivat kiertää vähän kauempaa sen jälkeen, kun kerroin suhteestamme paikallislehdessä parikymmentä vuotta sitten, Väinö sanoo.
Ikä on tuonut harmaan sävyjä
Miten suhde on vuosien aikana muuttunut?
– Se on arkipäiväistynyt työpaineen ja jatkuvan stressin takia. Eroottinen kipinä on hiipunut ja harmaat sävyt lisääntyneet. Ikääntymisen mukanaan tuomat sairaudet ja väsymys eivät voi olla vaikuttamatta myös suhteeseen kielteisesti, Veijo arvelee.
Kohokohtia on ollut matkan varrella kuitenkin paljon. Väinön mieleen nousee muisto erään oopperan ensi-illasta koululla.
– Sinä tulit lavalle onnittelemaan. Se oli hieno tunne! Uljaan näköinen mies tuli kukkakimpun kanssa halaamaan. Tunsin iloa siitä, että minulla on ihminen noin lähellä.
Veijo nyökyttelee. Hän muistaa tilanteen.
– Toin myös sisareni miehineen ensi-iltaan. He ihmettelivät, miksi pitää lähteä katsomaan jotain lasten oopperaa. Emme asuneet silloin vielä yhdessä.
Veijon mieleen ovat jääneet etenkin yhteiset matkat. Kerran he matkasivat Savonlinnaan, koska Väinö oli suunnitellut menevänsä sinne töihin.
– Majoituimme vanhaan puutaloon. Kaupungin katselu ja yön vietto siellä jäivät mieleen hyvinä muistoina. Myös Ranskan-matkamme on vieläkin mielessä.
Kun Väinöltä kysyy, mikä Veijossa on parasta, hän pyörittelee silmiään.
– Oi, nuorena hänessä oli parasta ulkokuori! Melkein pyörryin, kun näin hänet ensimmäisen kerran. Hänellä oli niin komeat hiuksetkin. Muistan, miten hän heilautti niitä tietyllä tavalla. Veijo on myös koti-ihminen, osaa tehdä ruokaa ja olla vieraanvarainen.
Väinö jatkaa, että yksi Veijon hyvistä puolista on tavallaan myös heikkous.
– Hänellä on säälivä ja tunteva sydän erityisesti vanhuksia kohtaan. Hän hoitaa heitä tarvittaessa. Veijo ei osaa sanoa ei, vaan antaa vaikka viimeiset rahansa jollekin tarvitsevalle ja tekee vaikka mitä auttaakseen.
Veijo taas sanoo kumppanistaan, että tämä on hyvin aikaansaava.
– Hän tekee asiat nopeasti eikä pohdi viikkokaupalla, vaan päätökset syntyvät heti. Väinöllä on myös hyvä huumorintaju. Hän rakastaa eläimiä yli kaiken ja on monella tapaa taiteellinen, ei vain musikaalinen. Moni on kehunut Väinön tekemiä tilataideteoksia.
”Kun lähdin jalan amputointileikkaukseen, Väinö vei minut taksilla ja otti kädestä kiinni.”Veijo
Sairastelu on vienyt voimia
Miesten lähtökohdat olivat hyvin erilaiset. Väinön perheessä oli 13 lasta. Isä kuoli sodassa ennen Väinön syntymää. Äiti menehtyi syöpään, kun poika oli 13-vuotias. Väinö kävi oppikoulun ja valmistui opettajaksi Sotaorpojen työhuollon avustuksella.
Veijo taas vietti turvallisen ja hyvän lapsuuden Kiuruvedellä maanviljelijäperheessä. Hän oli vanhin kolmesta lapsesta.
– Minä en halua pyytää apua mistään enkä kerjätä. Avun pyytäminen on minulle hyvin vaikeaa. Olin pentuna meidän perheen kerjäläinen, sillä nuorin pantiin aina hakemaan velaksi kananmunia ja jauhoja ynnä muuta, Väinö sanoo.
Veijo pudistelee päätään.
– Siksi minä joudun tarvittaessa aina etsimään meille apua, vaikka olisin sairaalavuoteessa.
Apua on viime vuosina tarvittu paljon, kun molemmat miehet ovat sairastelleet. Veijolta jouduttiin amputoimaan toinen jalka. Hänellä on myös lintupölykeuhko, joka aiheuttaa hengitysvaikeuksia.
Väinön jalkaa on leikattu verisuoniongelmien takia, ja hänellä on jatkuvia sydänvaivoja. Hän saattaa joskus pyörtyä yhtäkkiä kesken töiden.
Escurialissa on 400 eläintä, jotka vaativat päivittäistä hoitoa. Pari on yrittänyt myydä tilaa jo monta vuotta.
– Sopivaa ostajaa ei ole vielä löytynyt. Niinpä yritämme pitää Escurialin auki vielä tämän kesän, Väinö sanoo.
Toinen jättäisi valtavan aukon
Miesten ei ole ihan helppo avautua kaikkein syvimmistä tunnoistaan. Mitä jos toiselle tulee lähtö eteen?
– Jos Väinö kuolee, hänen omaisensa tulevat tietysti avuksi käytännön asioissa. En tiedä, miten suhtautuisin. Olen eri tavoin tunneihminen kuin Väinö. Jos ei itketä, niin ei itketä, Veijo sanailee harvakseltaan.
Hän arvelee, että Väinöllä voisi olla syvempiä tunteita, jos hän itse kuolisi.
– Kun lähdin jalan amputointileikkaukseen, Väinö vei minut taksilla ja otti kädestä kiinni. Kun kävin toisen jalan polvileikkauksessa, hän sanoi erotessamme, että koetahan pärjätä. Vastasin, että samoin. Sellainen on hyvin harvinaista meidän keskusteluissamme.
Miehet myöntävät, että oikeasti toisen lähtö tekisi elämään valtavan aukon. Väinö epäilee, että pää saattaisi seota täysin. Heillä on toisissaan tuki ja turva. Yhdessä jaetaan ilot ja surut. Jos toinen on päivän poissa, niin toisen pitää koko ajan katsoa ikkunasta, eikö kaveria jo näy.
– Olemme vuosien varrella sanoneet, että jos joku ostaa tämän tilan, niin lähdemme mahdollisimman kauas toisistamme eri suuntiin. Viime aikoina on kuitenkin tullut mieleen, että voisimme sittenkin jatkaa yhdessä, Veijo myöntää.
Väinö ilmoittaa iloisesti, että hän voisi sitten ryhtyä Veijon omaishoitajaksi. Tämä kieltäytyy tarjouksesta ja ilmoittaa, ettei Väinöstä olisi minkäänlaista apua.
– Riittää sitä rakkauttakin edelleen ainakin ripauksen verran, Väinö myhäilee.
Veijo vilkaisee kumppaniaan muka ilmeettömänä, mutta silmistä näkee, että hän on samaa mieltä.
Vähemmistöstressi on terveysriski
Ihmisten suhtautuminen sateenkaaripareihin on muuttunut viime vuosikymmeninä paljon. Pari- ja perhepsykoterapeutti Henna Airan mukaan olemme kuitenkin yhä kaukana siitä, että he olisivat samalla viivalla heteroparien kanssa. Etenkin vanhemmalla ikäluokalla saattaa olla vielä vahvoja ennakkoluuloja homoseksuaalisuutta kohtaan. Heteronormatiivisilla asenteilla on yhteiskunnassa pitkät perinteet.
Aira sanoo, että vähemmistöryhmät altistuvat tavallisen stressin lisäksi stressille, joka johtuu heidän vähemmistöasemastaan. He kohtaavat erilaisia syrjinnän ja väkivallan muotoja, asenteita ja ennakkoluuloja. Esimerkiksi homovitseissä asenteet ovat usein syrjiviä.
– Vähemmistöstressi on terveysriski. Se voi lisätä sekä fyysisten sairauksien että mielenterveys- ja päihdeongelmien riskiä. Parisuhteessa vähemmistöstressi voi olla iso kuormittava tekijä, jos suhdetta joutuu salailemaan tai piilottamaan, Henna Aira sanoo.
Kun rakkauttaan omaa puolisoaan kohtaan ei uskalla näyttää avoimesti, elämästä tulee usein hyvin raskasta. Paine voi olla niin suuri, että jotkut saattavat esimerkiksi muuttaa syrjäsedulle, mikä taas voi kapeuttaa elinpiiriä lisää. Toisaalta parisuhde antaa voimaa: ollaan yhdessä samalla puolella.
– Kun ihminen kokee syrjintää usein, syrjinnän ja ulkopuolisuuden kokemukset alkavat määrittää yksilön kokemusta itsestään. Häpeän ja vihan tunteet voivat kääntyä itseä kohtaan ja aiheuttaa oman identiteetin kieltämisen. On raskasta tuntea, ettei tule hyväksytyksi täysin omana itsenään, Aira sanoo.
Ikäihmisillä ”kaapista ulos tuleminen” voi aiheuttaa suurta stressiä. Toisaalta se voi myös helpottaa oloa paljon, jos on joutunut salailemaan ja tuntemaan häpeää omasta itsestään vuosikausien ajan.
– On vielä matkaa siihen, että Suomi on oikeasti tasa-arvoinen maa. Onneksi nuoremmalle sukupolvelle parisuhteiden moninaisuus alkaa olla normaalia. Olemme menossa hyvään suuntaan.
Asiantuntija: pari- ja perhepsykoterapeutti Henna Aira
