Apu

Pepe Willberg uudesta suosiostaan: "Yritykseni kesti vain 52 vuotta"

Pepe Willberg uudesta suosiostaan: "Yritykseni kesti vain 52 vuotta"
Pienestä asti tarkkailijan roolissa ollut Pepe Willberg neuvoo, että yksinäisen ei kannata linnoittautua neljän seinän sisälle. Hänen oma ilmaisukanavansa on musiikki.

Olohuoneesta avautuu näkymä Helsingin kattojen ylle, mutta Pepe Willberg, 71, manailee enimmäkseen isoa terassia, jota ei ole katettu. Suomen sääoloissa! Kuivasta huumoristaan tunnettu artisti osoittaa myös asuntonsa vinoja seiniä, jotka kuuluvat kokeellisuudessaan talon arkkitehtuuriin. Pianon päällä on Emma-patsaat rivissä, musiikkihuoneessa tunnustukset. Kaikkialla on erittäin siistiä.

– Minäkin siivoan. Silitän aina omat vaatteeni. Kun aloin soittaa kitaraa 60-luvun alussa, nuoriso tapasi käydä Expo-hallissa Kasarmitorilla joraamassa. Silloin tällöin sinne päästettiin myös pikkujätkien rautalankabändejä soittamaan, ja yhden kerran mutsi prässäsi tuplaprässit teryleenihousuihini. Nehän eivät lähteneet millään pois. Sen jälkeen kukaan nainen ei ole koskenut vaatteisiini silitysraudan kanssa, hän nauraa.

Laulajalegendalta taittuu myös keittiössä puuhailu.

– Kun muutin yhteen nykyisen vaimoni Pauliinan kanssa, kävi pian selväksi, että jos aion syödä, kannattaa pikkuhiljaa opetella ruoanlaittoa. En ole hyvä kokki, mutta osaan keittää enemmän kuin kahvit.

Pienen pohdinnan jälkeen Pepen bravuuriksi paljastuu kaalilaatikko.

– Se on yksi lempiruoistani. Hyvin tehtynä se on todella maukasta. Nykyään Pauliina kylläkin hoitaa ruoan valmistuksen.

Ura nousukiidossa 52 vuoden jälkeen

Viime vuosina Pepen ura on oikeastaan ollut pelkkää nousukiitoa. Hän pokkasi ensimmäisen kultalevynsä vuonna 2014.

– Yritykseni kesti ainoastaan 52 vuotta. Luulin jo pääseväni kevyen musiikin historiankirjoihin kaverina, joka ei koskaan saanut kultalevyä. Mutta suunnitelma meni pieleen! Nyt pitää kehittää jotain uutta. Siltä pohjalta lähestyn yleensä asioita. En pidä itseäni mitenkään tärkeänä tai merkittävänä, hän nauraa totutun ironisesti.

Samana kesänä 2014 Pepe matkusti Meksikoon, jossa hän osti maya-intiaanilta rannekorun, halpaa hopeaa vain, mutta se löytyy käden käänteessä musiikkihuoneen hyllyltä.

– He uskovat siihen, että elämässä on 52 vuoden syklejä. Silloin oli vaihtumassa uusi sykli. Joten koen nykyään olevani vähän kuin maya-intiaani, hän hymyilee.

Iskelmä Finlandia -palkinnon muusikko sai 2011, mutta siitäkin on vaikea ylpeillä.

– Koska sen valitsee yksi ihminen, se on niin makuasia. Toisaalta silloin valinnan teki pitkän linjan musiikin ammattilainen Arto Alaspää.

Vain elämää -ohjelman tekemisestä Pepe kertoo vielä sen verran, että kuvausten ollessa käynnissä Hirvensalmella vapaa-aikaa oli hyvin vähän.

– Koko ajan oli harjoittelua tai kameran edessä olemista. Siellä kuljetaan ympäriinsä mikki paidassa. Jälkikäteen mietin myös sitä, että vaikka muka siellä tutustuimme toisiimme, emme kuitenkaan tutustuneet. Ei siellä ollut hetkeä, että olisi voinut jutella jonkun kanssa kahden kesken. Se on sellaista yleisjutustelua. Ei silloin pääse lähellekään mitään syvällistä. Edes iltaisin ei ollut aikaa, sillä kuvaukset kestivät joskus puoli yhteen kahteen asti yöllä. Pakko oli levätäkin.

Toisaalta Pepe on vuosien varrella kertonut jo itsestään sekä artistina että miehenä lukuisia tarinoita, myös muistelmissaan.

– Mutta se, mitä olen varsinaisesti halunnut antaa ihmisten kuultavaksi, ovat lauluni. Ei minulla niiden lisäksi ole mitään suuria viisauksia kerrottavana. Toisekseen olen turkulainen, puhun vähän mutta asiaa.

"Odotan, että muut tulevat luokseni"

Jos Pepeä pitäisi luonnehtia, oikea termi olisi varmaankin oman tiensä kulkija. Vaikka hän kiersi uransa alkuaikoina esimerkiksi Dannyn mukana tyttöjen kirkuessa ympäri Suomea, hän tunsi olonsa ulkopuoliseksi, yksinäiseksi. Näistä suomalaisille tutuista tunteista hän myös laulaa useissa kappaleissaan.

– Ihminen on yksin omine ratkaisuineen ja päätöksineen, vaikka olisi hyvässäkin seurassa. Jos nyt ei ihan alttarilla, niin muuten. Ja silloin huomaa, miten heikko sitä on. Toisaalta yksinäisyys on hirveän rauhallinen ja mukava olotila. Silloin voin olla se, mitä haluaisin olla.

Syrjityksi Pepe ei ole itseään tuntenut.

– Itse en ole oikein koskaan osannut ottaa kontaktia muihin. Mieluummin odotan, että muut tulevat luokseni. Olen tarkkailija, joka tykkää kuunnella muiden jutustelua.

Toisaalta yksinäisyys on tunne, joka on kulkenut hänen mukanaan nuoresta saakka. Nykyään jo tunnustetaan se tosiasia, että lapsilla on erilainen temperamentti. Heitä ei auta väkisin muuttaa toisenlaisiksi – kuten pakottaa ujoja reipastumaan.

– Kouluaikoina pääsin urheilun kautta porukoihin, myöhemmin soittamisen. Sieltä löytyi hengenheimolaisia. Toisaalta yksinäisyydessä on se hyvä puoli, että ei tarvitse väitellä kenenkään kanssa. Eikä kaikkien tarvitse olla niin ulospäin suuntautuneita, kannattaa vain etsiä oma ilmaisutapansa.

Musiikki on aina ollut se, jonka kautta ujona ja hiljaisena pidetty Pepe on voinut ilmaista itseään.

– Se on ihan sama, mikä juttu toimii, koiran kanssa ulkoilu tai kävely luonnossa. Jos ei halua olla ihmisten kanssa tekemisissä, tekee edes jotain pientä. Tärkeintä, ettei linnoittaudu yksin neljän seinän sisälle omien ajatustensa kanssa. Jos ryhmään hakeutuminen ei onnistu, yrittää muodostaa sellaisen vaikka itse mieluisan urheilulajin ympärille.

"Sisäinen minä pitää kurissa"

Syvällä meissä kaikissa asuu pohtija, joka ei näytä ulospäin ajatuksiaan.

– Ainahan ihmisillä on murheita, ei kai kukaan täällä perusonnellinen ole. Sisäinen minä taistelee aina niin sanotun elämän minän kanssa. Joskus on juolahtanut mieleen, että se on se, jota jumalaksi kutsutaan. Se hyvin kasvatettu sisäinen minä.

Uskonnollinen laulaja ei ole, vaikka onkin levyttänyt hengellisiä lauluja.

– En myöskään ole millään lailla uskonnon vastainen. Minulle käy valinnanvapaus. Järjellä ajateltunahan on päivänselvää, ettei missään pilvenreunalla istu ukkojumalaa. Enkä näillä aivotuksilla keksi muutakaan, kuin että se on sisäinen minä, joka pitää sinua kurissa. Tavallaan omatunto, joka on ystävärakas ja huolehtii lähimmäisistä. Se, jolla on mahdollisuus kokea valaistuminen. Ehkä sitä myös sieluksi kutsutaan.

Ihmisen kannattaisikin viettää säännöllisesti aikaa hiljaa yksin vailla häiriötekijöitä.

– Vaikka kuinka yrittää itseään ymmärtää, mistään ei voi tietää, tekeekö aina oikeita valintoja elämässään.

Toisen ihmisen sisintä ei myöskään voi tuntea koskaan.

– Kukapa sisimpänsä paljastaisi? Hyvin voi viettää vuosikausia yhdessä, mutta sisin ei puhu. Se ajattelee. Periaatteessa voi ajatella vaikka niin, että elät ulospäin yhtä elämää mutta ajatuksissasi toista saman­aikaisesti.

Lähestyvää kuolemaa Pepe on pohtinut, mutta myöntää sen edessä ymmärryksensä rajallisuuden.

– Nyt jo tulee ikävä kaikkia lähimmäisiä. Että ei kai se ikävä vain jää kuoleman jälkeen? Luopuminen ottaa koville. Ei tavaroista, vaan ihmisistä.

Kokemukset energioista ja voimista pohdituttavat.

– Kun Kirka kuoli, oli pari sellaista erikoista tapausta keikan yhteydessä kirkoissa. Mutta ei niistä sen enempää.

Outoja oireita

Viime vuonna 70 vuotta täyttänyt Pepe on aika lailla elämänsä kunnossa. Sen hän tietää siitä, että kävi kesällä lääkärissä tarkistamassa kaiken verikokeissa ja EKG:ssä.

– Sain outoja oireita vasemman lapaluun alle, se oli tylppä kipu ja heijastui vasempaan käteenkin. Ajattelin, että ei hemmetti, olisiko nyt minullakin sydäninfarkti. Kivun tunne oli sen verran raju, että kävin sohvalle lepäämään. Sitten se meni ohi, mutta halusin mennä tarkistamaan kaiken.

Mitään huolestuttavaa ei kuitenkaan tällä kertaa löytynyt, mutta vaivoja ja oireita alkaa kuulostella jo hieman herkemmin näillä kilometreillä. Liikuntaa Pepe saa käymällä kaksi kertaa viikossa kuntonyrkkeilyssä, muitakin lajeja tulee välillä kokeiltua: pyöräilyä, hiihtoa, tennistä ja golfia.

– Yritän kuitenkin ottaa varovaisesti, sillä polveni eivät ole enää nuoruuden kunnossa.

90-vuotiaana pitää olla jotain, johon nojata lavalla

Isoja haaveita musiikillisesti Pepellä ei enää ole. Areenat on valloitettu Mestareiden rinnalla, Ruotsikin aikoinaan 60-luvulla Jormasin kanssa.

– En ole koskaan tähdännyt siihen, että minua ihailtaisiin. Olen tähdännyt siihen, että sen minkä teen, teen helvetin hyvin. Se on selvää, että megaluokan konsertteja ei voi harrastaa loputtomiin.

Jäähyväiskiertuetta ei ole luvassa.

– Aion laulaa ja konsertoida niin kauan kuin pysyn itseäni tyydyttävällä tasolla. Toivon jopa, että 80 vuotta ei olisi mikään ongelma, eikä välttämättä edes 90. Silloin vain pitää olla jotain, johon nojata lavalla, hän nauraa.

Julkaistu: 16.10.2018
Kommentoi »