34-vuotias nainen murhattiin julmalla tavalla – Uskokaa jo, vaikeneminen ei vähennä rasismia

Viime joulukuussa murhattiin 34-vuotias perheenäiti hyvin raa’alla ja julmalla tavalla: Hänet poltettiin elävältä autoon kädet ja jalat sidottuina. Teosta pidätettiin uhrin puoliso, josta uhri oli hakemassa avioeroa. Tapaus päätyi useisiin medioihin. Mediat uutisoivat teosta, sen kunniaan liittyvistä piirteistä sekä oikeudenkäynnistä Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa viime kuussa. On kuitenkin ollut huomionarvoista huomata, miten tapaus on jäänyt vaille analyyttista ja yhteiskunnallista keskustelua. Sitä eivät ole tarjonneet media eivätkä sellaiset tahot, joiden roolina on nostaa esiin ihmisoikeus- ja tasa-arvoasioita yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Reilu viikko sitten minä sekä eräät vähemmistöön kuuluvat rohkeat naiset kysyimme sosiaalisessa mediassa, miksei maahanmuuttajiin kohdistuvia poikkeuksellisen raakoja väkivaltatekoja nosteta esiin yhteiskunnallisen tason keskusteluun yhteiskunnallisena ongelmana. Vastaus oli jälleen valitettavan itseään toistava: keskustelu jäi ”tämä on tärkeä aihe” -tasolle vailla todellista vastuunkantoa tai tekoja. Vaikka olen jo vuosia tottunut kylmäävään hiljaisuuteen sekä asiani ohittamiseen tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisessa työssäni, on hämmentävää kokea se aina uudestaan ja uudestaan.

Nykyinen eriarvoistava suhtautuminen näkyy viranomaisten toiminnassa, lainsäätäjissä, sosiaali- ja terveysaloilla, järjestökentällä, mediassa sekä yksittäisten aktiivien toiminnassa. Sosiaali- ja terveysaloilla välinpitämättömyyttä voisi kutsua joissain määrin jopa virkavastuun laiminlyömiseksi asiaa tarkemmin tutkittaessa. Kun kohtaan kunniaan liittyvästä väkivallasta hiljenemistä ja sen puhumisesta hiljentämistä, on argumentteja usein kahdenlaisia: Eniten törmää ajatukseen, että "emme halua lisätä rasismia”. Sen osalta voi kuitenkin kysyä jatkokysymyksen, että loppuuko rasismi tai edes väheneekö se, jos maahanmuuttajataustaisia naisia jätetään yksin väkivallan keskelle? Tai sorrummeko kenties itse rasismiin valitessamme jättää puuttumatta maahanmuuttajataustaisiin kohdistuvaan väkivaltaan?

Toinen kohtaamani argumentti on, että ”on meillä suomalaisillakin kunniamotiiveilla tehtyä väkivaltaa”. Tämä vähättelevä argumentti kuitenkin unohtaa sen, että maahanmuuttajataustaisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyy hyvin poikkeuksellisia erityispiirteitä - kuten ulkomaisen pakkoavioliiton uhka, silpomisen uhka, vanhempien tai sukulaisten kotimaassa asetettu tappouhka taikka yhteisöllisen väkivallan uhka. Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ ja uhrien suojelu vaatii väkivallan muotojen täsmällistä tunnistamista ja sen sanoittamista. Kieltämällä nämä erityispiirteet asetamme uhrit heikompaan asemaan palvelupiireissä ja vahvistamme rinnakkaisyhteiskuntien kehittymistä.

Joulukuinen kunniaan liittyvä murha ei ole ainoa tapaus, joka on jäänyt hiljaisuuden uhriksi - samankaltaisia tapauksia on lukuisia. Niin kauan kuin keskustelun aloittaminen näissä tapauksissa on vain vähemmistöön kuuluvien naisten harteilla - kuten viimeisin tapaus osoittaa - on solidaarisuus vain päälle liimattua ja tuloksetonta. On kylmäävää huomata, kuinka valkoisiin naisiin kohdistuva väkivalta saa tietyt tahot syöksymään barrikadeille samalla, kun kaltaisiini naisiin kohdistuvasta väkivallasta vain hymistellään. Niin kauan kuin länsimaalainen feminismi ja ihmisoikeuskäsitys ei kitke valkoista feminismiä ja rakenteellista rasismia omasta toiminnastaan, sitä ei voi kutsua yhdenvertaisuutta edistäväksi. Päinvastoin, se edistää eriarvoisuutta.

Suomessa on ryhdyttävä käsittelemään vähemmistöön kuuluviin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa sen vaatimalla vakavuudella - ja yhteiskunnallisena ongelmana. Maahanmuuttajataustaisiin naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen erityispiirteistä puhuminen, sen käsitteleminen sekä siihen puuttuminen ei ole rasismia. Sen sijaan sen toistuva sivuuttaminen hiljentymällä on rakenteellista rasismia.