Image

Vaikeasti tavoiteltavaa



Vaikeasti tavoiteltavaa

Kun kaupat ovat pitkään auki, joukosta erottuu lyhyillä aukioloajoilla.
Teksti Niklas Thesslund
Kuvat Janne Iivonen

Kun kaupat ovat pitkään auki, joukosta erottuu lyhyillä aukioloajoilla.

Muistatteko vielä, miten joskus 1900-luvulla purnattiin, että hyvää palvelua on vaikea saada? Taustalla oli tietenkin ajatus siitä, että palvelu kaupoissa on käynyt niin kirjavaksi, että vanhaan kunnon palveluasenteeseen ei enää törmää.

Tuore versio aiheesta voisi kuulua jotakuinkin näin: palvelua on vaikea saada. Perinteisten kauppojen kriisi on vienyt kaupoista paitsi asiakkaat myös henkilökunnan.

Verkkokauppa puolestaan on tehnyt jokaisesta oman itsensä asiakaspalvelijan markkinoilla, jotka ovat auki ympäri vuorokauden.

Kaikki tämä on tehnyt todellisesta palvelusta luksusta, eikä mikään tee mistään haluttavampaa kuin se, että sitä rajoitetaan. Paraatiesimerkki tästä on tietenkin myymälä, joka pitää aukioloaikansa tarkoituksellisen lyhyinä. Se jos mikä saa kiinnostumaan myös tuotteesta: senkin annostelua on rajoitettu. Näin tavallisesta kulutushyödykkeestä tulee tavoiteltu esine.

Temppu on käytössä esimerkiksi Helsingin keskustan Aleksanterinkadulla, yhdellä valtakunnan tärkeimmistä ostoskaduista. Ruotsalaisten vaateketjujen liikkeet ovat auki iltakahdeksaan, mutta esimerkiksi Nokian lippulaivamyymälä sulkee ovensa jo seitsemältä. Vielä sitäkin aikaisemmin naksautetaan lukkoon 1Storen pieni Apple-myymälä, tietenkin. Kun asiakkaita ei ole, loistavat puhelimet ja tietokoneet tyhjistä mutta valaistuista liikkeistä kuin taideteokset galleriasta. Ne imevät huomion toisin kuin edestakainen liike viereisten myymälöiden liukuovilla.

Se, että myymälä sulkee ovensa pääkaupungin keskustassa jo iltakuudelta, on tietenkin sietämätöntä, mutta vain sillä tavalla kuin vaikeasti tavoiteltavuus aina on. On tehtävä myönnytyksiä saadakseen haluamansa: siirrettävä lounasta, livahdettava töistä aikaisemmin tai uhrattava pala viikonloppua ostoksilla käymiselle. Tämä muuttaa myös asiointia kaupassa sitten joskus, kun sinne asti on vihdoinkin päässyt. Kynnys tehdä ostopäätös on matalalla, sillä olisi harmillista myöntää tehneensä järjestelyjä turhan takia.

Erityisen virkistävältä tämä kaikki tuntuu keskellä jouluryysistä. Että onkin muita vaihtoehtoja kuin tarjoukset ja ikuinen aukiolo.

Julkaistu: 22.12.2014