Apu

Uussuomalainen autotaivas – irakilainen Alan pyörittää monikansallista korjaamoa


Alan Karim oli 17-vuotias paperiton turvapaikanhakija tullessaan Suomeen 2008. Tänään Alan Karimin korjaamo työllistää kymmenkunta muutakin maahanmuuttajaa.
Kuvat Petri Mulari

Asentajan on tultava töihin klo 7.50! Hänet kirjataan sisään vasta kun hänellä on haalari päällä. Kello 8 asentajan tulisi olla jo töitä tekemässä, muistuttaa lappu ruokahuoneen seinällä.

Johtajan saapuessa paikalle Hariad, Miku, Beko, Xazzo, Akhmed, Seled, Gennadi, Muhammed, Milan, Daban ja Chja ovat olleet jo tovin täydessä työn touhussa korjaamohallissa, maalaamon puolella. Pesulassakin suihku jo laulaa. Jari ja Kari istuvat omissa työpisteissään konttorin puolella.

– Poika nukahti vasta viideltä, Alan Karim selittää myöhästymistään.

Pojan äiti Jenniina Säkkinen, 25, sai sentään yön nukkua ja on nyt konttorin puolella paperitöissä.

Uusi touhukas päivä on alkanut Baabelin tornin kielten sekamelskaa muistuttavassa autokorjaamossa Helsingin Viikinmäessä. Siellä on väkeä Kurdistanista, Irakista, Iranista, Venäjän Kaukasukselta, Tšetšeniasta – ja Suomesta.

Alan Karim Mohammad syntyi Persianlahden sodan aikaan Irakin kurdialueella Suleimaniassa, joka on maan rauhallisinta ja vaurainta osaa.

Pojan koti oli keskiluokkainen. Isä elätti perheensä kiinteistökaupoilla ja äiti hoiti kotia. Alanin veljet tekivät rakennusalan töitä, pikkusisko kävi koulua.

Peruskoulun päätyttyä 16-vuotias Alan aikoi ammattikoulun rakennuslinjalle, mutta saikin päähänsä lähteä maailmalle.

– Ihan vaan lähin siitä maasta, ilman lupaa, kun tuli ongelmia isänkin kanssa.

Vasta Turkkiin päästyään hän ilmoittautui kotiväelle.

– Ei iskä tykänny yhtään, äiti itki monta päivää.

Kun poika myöhemmin soitti ja kertoi aikovansa jatkaa matkaa Eurooppaan, isäkin oli sen verran jo leppynyt, että lähetti evääksi vähän rahaa.

Alanin mielessä väikkyi kuva Euroopasta mahdollisuuksien kultamaana.

Sattumalta Suomeen

Matkalla halki Euroopan Alan tutustui moniin kaltaisiinsa nuoriin. Neuvoja jaettiin ja saatiin: perillä taikasana on asylum, turvapaikka.

Oli sattuman kauppaa, että hän päätyi Ruotsin kautta Suomeen.

– Täällä ei ollut yhtään tuttua, eikä kukaan ollut puhunut minulle Suomesta mitään.

Laiva saapui Helsinkiin 8. tammikuuta 2008. Ensivaikutelma oli melkoinen šokki.

– Oli lunta ja pakkasta. En ollut kuvitellut, että Suomessa olisi tällaista. Kaikki oli uutta. Olin ajatellut, että Eurooppa olisi unelma ja paratiisi.

Tulijalla ei ollut passia, ei henkilöllisyyspapereita, vain kännykkä taskussa.

– Kun se tulkki tuli, ja puhuin koko tarinani, kyllä se sen jälkeen hyväksyttiin.

Pian Alan sai käteensä muukalaispassin, jossa lukee, ettei henkilöä ole täydellisesti tunnistettu.

Turvapaikanhakija Alan Karimia alettiin kotouttaa, ja kolmen kuukauden kuluttua hän sai oleskeluluvan.

– Siitä se sitten lähti!

Oravaisten vastaanottokeskuksessa Vaasan lähistöllä pojalle opetettiin suomea.

– Halusin kuitenkin sieltä maaseudulta suureen kaupunkiin.

Hän tuli Espooseen parin kaverin luo asumaan, ja pian järjestyi solu opiskelija-asuntolasta Mellunmäessä.

Toimettomana ei tarvinnut olla

Alan haki koulutuspaikkoja monelta suunnalta, mutta useimmat haut kaatuivat kieliongelmiin.

– Puhuminen onnistui, mutta lukeminen ja kirjoittaminen ei ollut niin helppoa.

Toimettomana hänen ei kuitenkaan tarvinnut olla.

– Mava-koulu eli valmistava koulu, sen jälkeen talouskoulu ja joku sellainen puukoulu. Kuusi kuukautta mä olin yhdellä puusepänverstaalla.

Onni potkaisi, kun Alan pääsi Sovinto ry:n ammattikouluun automekaanikkolinjalle.

– Se oli hyvä koulu. Siellä opittiin automekaanikon töitä tekemällä. Kirjoista pänttäämistä oli vähemmän.

Puoli vuotta kului työharjoittelussa Herttoniemen Biliassa, mutta koulun päättötodistuksella ei kuitenkaan saanut töitä.

– Aina sanottiin, että olin aloittelija. Vaadittiin vähintään viiden vuoden työkokemusta.

Kun tie tuntui nousevan pystyyn, Alan päätti yrittää hommata oman yrityksen. Rahaa korjaamon perustamiseen ei tosin ollut.

– Kuulin, että Kalliossa oli myytävänä pieni kellaripaja, joka oli pitkään ollut pimeänä. Turkkilainen yrittäjä oli väsynyt ja halusi myydä toiminimen. Ei siellä ollut kuin pari nosturia ja muutama meisseli – ja hyvä nimi: AutoSky.

Ei auttanut muu kuin soittaa kotiin ja pyytää isältä ja veljiltä lainaksi 15 000 euroa.

– Ei ne uskoneet, että pystyisin pyörittämään yritystä tai että osaisin korjata autoja. Onnistuin kuitenkin lopulta puhumaan ne ympäri ja sain rahat.

Aloitus nollasta

Bisnes alkoi ihan tyhjästä, ensin autoja pesemällä, renkaita ja lamppuja vaihtamalla ja vähitellen myös pikku remontteja tekemällä.

Entinen ammattikoulukaveri tuli töihin, ja koulusta kävi myös nuorempia oppilaita työharjoittelussa.

– Se oli ilmaista työvoimaa minulle. Tekemällä opin itsekin joka päivä jotain uutta, Alan kertoo.

Kun työntekijät olivat vielä johtajaakin kokemattomampia, Alanin piti pitää silmällä heidän tekemisiään. Vain yksi pahempi moka sattui ja vaurioitti Renaultin moottoria.

– Onneksi huomasin työvirheen ja onnistuin korjaamaan sen niin nopeasti, ettei auton omistajalle tarvinnut edes hommata sijaisautoa.

Ensimmäinen vuosi meni kovasta uurastamisesta ja pitkistä työpäivistä huolimatta hyväntekeväisyydelle.

– En tienannut mitään. Stressiä oli koko ajan, ja työkaluja piti hankkia kaikilla liikenevillä rahoilla, Alan muistelee nyt hymysuin noita aikoja.

Sen isältä lainatun 15 000 euroa hän maksoi takaisin jo vuoden päästä – korkojen kanssa.

Uuden yrittäjän starttirahaakaan hän ei hakenut, koska oli kyllästynyt lippujen ja lappujen täyttelyyn.

– Ajattelin, että minun pitää pärjätä omilla avuilla.

Asiakkaita kellaripajalle alkoi tulla ovista ja ikkunoista, ja vuonna 2015 toiminimi muutettiin AutoSky Oy:ksi.

Seuraavana vuonna taloyhtiön asukkaita häirinnyt korjaamo sai häädön. Sopivan toimitilan löytäminen hyvältä paikalta oli yrityksen kohtalonkysymys.

Viikintie 21:ssä oli myytävänä hylätyn näköinen bussivarikko, 1 200 neliön rakennus isolla vuokratontilla. Tilat vaativat paljon kunnostamista.

Pienyrittäjälle 650 000 euron ostohinnan saaminen pankista ilman vakuuksia näytti melkein mahdottomalta. Yhteistyökumppaneiden tai asiakkaiden todistukset eivät pankkeja vakuuttaneet.

– Onneksi Nordeassa oli uusi nuori luottoneuvottelija, jolla oli myönteisempi asenne ja luottamusta minuun. Niin sain tarvittavan lainan.

Pankki edellytti, että osa tiloista on vuokrattava ulkopuolisille tulorahoituksen vahvistamiseksi.

Kahden vuoden jälkeen iski rakkaus

Oltuaan vajaat kaksi vuotta Suomessa 19-vuotias Alan tapasi Kuusamosta etelään muuttaneen 16-vuotiaan Jenniina Säkkisen.

– Mä olin Helsingin keskustassa omien kavereitteni kanssa ja Alan samoin, Jenniina muistelee lokakuista iltaa, josta heidän yhteinen tarinansa alkoi.

Pariskunnalla oli alussa paljon erimielisyyksiä asioista.

– Enää ei ole niin paljon vääntöä, kun Alan on selvästikin sopeutunut Suomen perusasioihin. Sen on sopeuduttava.

– Kyl mä oon yrittänyt sopeutua Suomen kulttuuriin. Ei ollu helppoo, mutta kun on päivittäin suomalaisten kanssa yhteyksissä, aina näkee ja kuulee ja oppii.

Pari on ollut jo yhdeksän vuotta yhdessä. On menty kihloihin, ja heillä on reilun vuoden ikäinen Romeo-poika.

Vuonna 2016 Alanista tuli Suomen kansalainen, ja sitä juhlittiin Jenniinan vanhempien luona.

Irakin Kurdistanista aikanaan tullut Mohammed oli vuoden AutoSkyn hommissa, mutta hänet karkotettiin ja hän päätyi Italiaan, josta Suomi ilmeisesti Dublin-sopimuksen perusteella kutsui hänet takaisin. Nyt Mohammed on taas AutoSkyssa.

– Kansalaisuus on kyllä mahtava juttu. Parasta!

– On se iso asia, avovaimokin tähdentää.

Suomen-vuosinaan Alan on vieraillut monta kertaa Irakissa.

– En muuttaisi sinne pysyvästi, mutta mukava siellä on käydä.

Seuraavalle visiitille Romeo ja Jenniinakin varmaan pääsevät mukaan.

"Niin paljon hommia ja stressiä"

Viikissä AutoSkyn toiminnan mittakaava, henkilöstö ja liikevaihto moninkertaistuivat. Se oli huima loikka nuorelle yrittäjälle. Hän houkutteli veljeään kotipuolesta avuksi, sillä tilojen saneeraus omin voimin oli valtava urakka.

– Olin usein kahteentoista yöllä korjaamolla. Niin paljon hommia ja stressiä. Ei tahtonut oikein pärjätä. Sen takia halusin, että veli tuli tänne auttamaan.

Veli Daban tulikin Suomeen turistiviisumilla puolitoista vuotta sitten. Siitä asti hänen työlupa-anomuksensa on ollut käsittelyssä. Prosessi on venynyt luvatusta kuudesta kuukaudesta jo yli puoleentoista vuoteen. Viisumi meni umpeen aikoja sitten.

Daban on tehnyt lähinnä rakennus- ja pihatöitä ”omalla” korjaamollaan, onhan nyt sen osakas.

– Annoin hänelle kaksi yhtiön kymmenestä osakkeesta. Jos tulee työlupa, hän siirtyy korjaamolle eri tehtäviin, Alan paljastaa.

Alan uskoo yrittäjähenkisyytensä juontavan kotikasvatuksesta. Varsinkin isä on pienestä pitäen rohkaissut ja auttanut poikiaan eteenpäin elämässä.

Isä oli jo hyvin huolissaan, kun poika oli Suomessa neljä vuotta koulun penkillä.

– Iskä on tottunut, että tehdään kovasti työtä. Se soitti melkein joka toinen päivä ja kyseli tarkkaan, mihin menen, mitä teen ja kenen kanssa hengailen.

Isälle oli tärkeää, että poika alkaa yrittää jotain.

– Nyt hän on tosi ylpeä minusta, Alan tietää.

Asepalvelus kutsuu

Suomen kansalaisuuteen kuuluu myös velvollisuuksia. Armeijan harmaisiin Alan astuu tammikuussa Santahaminassa.

Kutsuntojen aikaan yritys oli vielä pieni, mutta nyt asepalvelus tulee vähän hankalaan saumaan, kun firma on kovassa kasvuvauhdissa.

– Onhan täällä vaimo ja paljon muitakin hyviä, luotettavia työntekijöitä. Kyllä mä uskon, että täällä pärjätään hyvin, vaikkei ehkä samalla tavalla kuin jos itse olisin puikoissa.

Nykyään Jenniina on kouluttautunut oppisopimustietä johdon assistentiksi Alanin opastuksella. Nyt hän joutuu ottamaan suurempaa vastuuta firmasta.

Alanin kihlattu Jenniina Säkkinen suoritti vuodessa johdon assistentin tutkinnon kaksivuotisen oppisopimuskoulutuksen. Kun Alan lähtee tammikuussa armeijaan, Jessulle tulee aiempaa suurempi vastuu firman asioissa.

– Yrittäjänä oppii kaikkea ja joutuu törmäämään kaikkiin asioihin. On ollut pakko hallita toimisto, korjaamo, työntekijät, asiakkaat, varaosatoimittajat – kaikki, Alan kertoo.

Päättäväisyys, tavoitteellisuus, ahkeruus ja hyvät sosiaaliset taidot – siinä ovat tämän uussuomalaisen vahvuudet.

– Alan on aina ollut tosi päättäväinen. Sen asenne on kyllä kohillaan, Jenniina todistaa.

– Aina kun olen jotain toivonut, kyllä mä olen aina saanut. Ei oo mitään vaikeaa mulle, Alan nauraa.

He tietävät, että tärkeintä tässä bisneksessä on huolehtia asiakkaiden tyytyväisyydestä ja palvelusta. Siihen panostetaan.

– Jos tulee jotain huonoa palautetta, siihen tartutaan heti ja yritetään parantaa.

Alussa tuli ikävä äitiä

Alanin ja Jenniinan koti on tällä hetkellä rivitalokaksio Vantaan Hiekkaharjussa. Omakotitalosta vasta haaveillaan.

Kaduttaako, että läksit Suleimaniasta ja eksyit tänne Suomeen?

– Alkuvaiheessa kun tulin tänne ja täällä oli kylmä ja lunta, kyllä tuli ikävä äidin kainaloon.

Sitten kuitenkin tuli kesä.

– Kesä oli tosi ihana ja viileä. Ei ollut sama kuin mun kotimaassa. Siellähän on 50 astetta, Alan muistelee.

Päästyään täällä ammattikouluun ja saatuaan elämässä suuria tavoitteita häntä ei ole harmittanut yhtään. Päinvastoin.

– Olen tutustunut eri kulttuuriin ja erilaiseen meininkiin, erilaiseen porukkaan ja työhön. Täällä on hyvä olla, Alan sanoo.

Irakista kotoisin olevan Seiedin äidinkieli on arabia, jota hän lukee ja kirjoittaa hyvin. Hän puhuu myös kurdia ja on suorittanut AEL:ssä tutkinnon suomen kielestä. Ei ihme, että Seiediä tarvitaan usein myös tulkkina. – Tässä firmassa on veljellinen, tasa-arvoinen ilmapiiri. Jokainen on itsensä pomo, Seied sanoo.

AutoSky on palkannut lähes kaikki työntekijät työvoimatoimiston kautta.

– Viiden vuoden kokemus ja dokumentit on oltava kunnossa, Alan kiteyttää vaatimuksensa.

Kuitenkin vasta tekemällä selviää, mihin työntekijä pystyy. Moni uusi tulokas on saanut lähteä koeajalla, mutta kuuden kuukauden jälkeen Alan Karim ei ole heittänyt ketään ulos.

Alan on seurannut kiinnostuneena uutisia irtisanomislakikiistasta.

– Se laki olis hyvä. Jos minä pienyrittäjänä en olisi naimisissa työntekijän kanssa, voisin helposti ottaa töihin ihmisiä ja kokeilla, antaa heille mahdollisuuden näyttää kyntensä. Se toisi kasvua yritykseen.

– Nyt mä vähän pelkään ottaa uusia työntekijöitä.

Viikkopalaverien päätteeksi pomo tarjoaa porukalleen syötävää – tällä kertaa naapurilähiön kurdiravintolasta tilattua pizzaa.

Julkaistu: 7.11.2018