Apu

Uuninpankkopoika Saku Timonen: Tarina ja totuus


– Kaikkia ei voi saada uskomaan totuutta millään. Sen näemme keväällä, kun keskustelu Suvivirren kieltämisestä taas alkaa, joulujuhlakohusta kirjoittava Uuninpankkopoika toteaa.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Totuus on usein tylsä ja faktat kuivia, joten tarvitsemme tarinoita. Varsinkin sosiaalisessa mediassa ja politiikassa tarvitaan tarinoita, jotka saavat aikaan adrenaliiniryöpyn ja tuovat näkyvyyttä. Tarinoiden on oltava niin helppotajuisia ja tunteisiin vetoavia, että jokainen ne ymmärtää ja jokaisella on niihin mielipide.

Malliesimerkki tarinasta oli eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu yhden koulun joulujuhlan kirkossa järjestämistä koskevaan kanteluun. Ratkaisussaan hän katsoi, että opetukseen pakollisena kuuluvan joulujuhlan järjestäminen kirkossa jumalanpalveluksen kaavan mukaisesti on lähtökohtaisesti ongelmallista. Samalle kannalle kallistui Kirkkohallitus. Jumalanpalveluksen kaava kirkossa on enemmän uskonnollinen meno kuin koulun joulujuhla.

En sulkisi pois myöskään tahallista väärinymmärrystä

Aika selvä kannanotto molemmilta, kun sitä ajattelee järjellä, mutta tarina lähti liikkeelle hyökyaaltona. Nyt on kielletty lapsilta joulukirkko ja jouluvirsi. Sitä tarinaa lähtivät ensimmäisenä levittämään muutamat poliitikot, jotka joko eivät olleet lukeneet ratkaisua tai eivät olleet ymmärtäneet sitä. En sulkisi pois myöskään tahallista väärinymmärrystä, sillä tällaisella tarinalla näkyvyys on varmaa ja jokaisella kansalaisella on asiaan mielipide. Niistä mielipiteistä kannattaa poliitikon taistella ja saada ne taakseen.

Sosiaalinen media pani tietenkin paremmaksi, ja siellä päästiin hyvin nopeasti yleisestä jumalattomuudesta väestönvaihtoon ja islamisaatioon. Ensin kielletään joulukirkko ja kristillisyys, seuraavaksi ruvetaan käännyttämään muslimeiksi. Tietenkin kaikessa nähtiin myös kommunismia, joka soluttautuu takaisin yhteiskuntaan kulttuurimarxilaisuutena ja punavihreänä aatteena.

Sosiaalinen media kuohui ja uutiset täyttyivät poliitikkojen lausunnoista. Kansa päivitteli kassajonoissa ja huoltoasemien parlamenteissa perinteiden murtamista. Jokaisella oli mielipide, jota mikään perustelu ei voinut horjuttaa.

Tarinoilla muokataan ihmisten mieliä ja kylvetään epäluuloja

Kaikkein vähiten sitä voi horjuttaa tavattoman tylsä totuus. Oikeusasiamies on kyllä maan ylin viranomaistoiminnan laillisuusvalvoja, mutta hän ei anna määräyksiä koulujen joulujuhlista eikä kiellä lapsilta joulukirkkoa. Hän antaa vain ohjeellisia ratkaisuja yksittäistapauksiin. Se tarkoittaa sitä, että ratkaisun saaneen viranomaisen, tässä tapauksessa yksittäisen koulun, tulee jatkossa harkita asiaa päätöksessä neuvotulla tavalla. Harkinnan jälkeen koulu voi edelleen järjestää joulujuhlan kirkossa, jos muita tiloja ei ole ja kunhan ohjelman sisältö vastaa opetussuunnitelmaa.

Eikös olekin tylsää? Ei kiellettykään joulukirkkoa ja jouluvirttä, ei olla murtamassa kristillisiä perinteitä. Yleensä joulujuhla ei ole edes mikään ongelma, sillä kouluja varten järjestetty joulukirkko ja varsinainen päättäjäisjuhla järjestetään erikseen. Kirkkoon ei ole pakko mennä, mutta joulujuhlaan on.

Tämä oli vain yksi esimerkki tarinan synnystä ja leviämisestä. Tarinoita syntyy väärinkäsityksistä, mutta niitä myös luodaan ihan tarkoituksella. Niillä muokataan ihmisten mieliä ja kylvetään epäluuloja ihmisryhmiä ja viranomaisia kohtaan. Varsinkin poliittisten populistien suosio perustuu hyvin pitkälle juuri voimakkaasti väritettyihin tarinoihin. Niitä sanotaan propagandaksi, vaikka oikeasti niitä pitäisi sanoa valheiksi.

Miten propagandaa vastaan voi suojautua? Helppoa se ei ole, sillä tarinat elävät sinnikkäämmin kuin totuus. Ne ovat kiehtovampia varsinkin vastatessaan omia ennakkokäsityksiämme. Ei ole muuta keinoa kuin totuuden toistaminen kyllästymiseen asti.

Kaikkia ei voi saada uskomaan totuutta millään. Sen näemme keväällä, kun keskustelu Suvivirren kieltämisestä taas alkaa.

Julkaistu: 19.11.2019