Apu

Uuninpankkopoika Saku Timonen: Rikoksentekijän kasvot

6

Miksi syytetyt saavat oikeudessa piiloutua huppujen ja huivien taakse?
Kuvat Fotolia

Miksi syytetyt saavat oikeudessa piiloutua huppujen ja huivien taakse? Sehän on oikeuden halventamista, ja lisäksi meillä on naamioitumiskielto. Jos on pokkaa tehdä rikoksia, niin pitää olla pokkaa paljastaa kasvonsa. Tekijän pitää kokea häpeää ja sosiaalista paheksuntaa, hänen pitää tajuta olevansa kaikkien tarkkailtavana.

Miksi ihmisiä ärsyttää, kun syytetyt peittävät kasvonsa?

Tämä sama keskustelu ryöpsähtää somessa aina, kun suurta huomiota herättäneestä rikoksesta epäillyn oikeudenkäynti alkaa. Kuvissa syytetyt peittävät usein kasvonsa, ja se ärsyttää ihmisiä suunnattomasti. Osallistun joskus näihin keskusteluihin, koska minua kiinnostaisi tietää syy haluun nähdä syytetyn kasvot. Voin niitä nähneenä vakuuttaa, että eivät ne poikkea millään tavalla muiden kasvoista. Vaikka poikkeaisivatkin, niin ei oikeudessa tuomioita jaeta pärstäkertoimen mukaan, vaan tekojen.

Monet selitykset perustuvat väärinkäsityksiin. Suomessa ei ole yleistä naamioitumiskieltoa, vaan naamioituminen on kiellettyä vain yleisötilaisuuksissa ja vain siinä tapauksessa, että naamioituneen ilmeisenä tarkoituksena on ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta. Oikeuden edessä ei esiinnytä naamioituneena, vaan kasvot paljastetaan heti, kun kuvaajat ovat poistuneet.

Miten kuvien julkaisu vaikuttaa julkisuudessa?

Lain mukaan jokainen on syytön siihen asti, kunnes tuomioistuin on todennut hänet syylliseksi. Kenelläkään ei ole velvollisuutta olla kuvattavana, ei edes oikeudessa. Jos epäilty todetaan syyttömäksi, niin kuvien leviäminen voisi aiheuttaa hänelle kohtuutonta vahinkoa. Jos epäilty todetaan syylliseksi, niin kuvilla ei ole mitään merkitystä. Yleisölle pitää riittää tieto siitä, että hän on rangaistuksensa saanut ja tulee sen kärsimään.

Usein kuultu selitys on, että tuomiot ovat niin lieviä, että sosiaalinen häpeä on sopiva lisärangaistus. Saattaahan se näinkin olla, mutta tekijän lähipiiri kyllä huolehtii yleensä tästä epävirallisesta rangaistuksesta, ja suuri yleisö unohtaisi tekijän nopeasti joka tapauksessa. Kun rangaistus on kärsitty, niin lain mukaan rikos on sovitettu.

Loputkaan selitykset eivät vakuuta. Länsimaiseen oikeusjärjestelmään eivät kuulu häpeärangaistukset enempää kuin ruumiinrangaistuksetkaan, joita myös ollaan aina vaatimassa. Tuomioita ei langeta yleisö eikä virheellisesti kansan oikeustajuksi sanottu kansan oikeushaju, vaan tuomioistuin lakikirjan mukaan.

Mitä sääntöjä noudatetaan ja miten rankaistaan?

En oikeastaan keksi tälle kasvojen näkemisen halulle muuta selitystä kuin sen, että olemme sosiaalisia laumaeläimiä, ja haluamme rangaista lauman järjestystä rikkoneita lauman säännöillä. Ne samat säännöt olivat oikeudenkäytön perusta silloin, kun rangaistuksen ainoa tarkoitus oli kosto. Kostoon liittyi aina myös julkinen häpäiseminen, joka oli usein hyvinkin julmaa. Ruumiinrangaistukset olivat julkisia ja mestaukset kansanjuhlia meilläkin kauan. Sitä ne ovat monissa maissa vieläkin, mutta silloin emme enää ­puhu länsimaisesta oikeusjärjestelmästä.

Ehkä tämä meissä oleva muinainen halu päästä kostamaan rikoksentekijälle ja häpäisemään hänet nolottaa ­meitä sen verran, että emme oikein tohdi tunnustaa sitä. En minä väitä olevani yhtään muita parempi, sillä kyllä poikkeuksellisen vastenmieliset rikokset tuon halun minussakin joskus herättävät.

Se menee kuitenkin ohi, kun muistaa vaikka sitä lännen­elokuvien sankarillista sheriffiä, joka on valmis ampumaan lynkkausjoukkoon liittyneet naapurinsa saadakseen sellissä olevan murhamiehen oikeuteen ja laillisesti hirteen. Niin toimii länsimainen oikeusvaltio.

Julkaistu: 7.5.2019