Apu

Uuninpankkopoika Saku Timonen: Kun mitään ei saa sanoa


Uuninpankkopoika Saku Timonen kirjoittaa kolumnissaan sananvapaudesta.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Sananvapaus ja erityisesti sen puuttuminen ovat sosiaalisen ja joskus muunkin median kestoaiheita. Vähän väliä ilmestyy joku valittamaan, että asioista ei saa puhua. Katsotaanpa tätä niin sanottua sananvapauden puuttumista puhtaasti juridiikan kannalta.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 19. artikla kuuluu näin:

Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen. Tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artikla sanoo asiasta näin:

Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Oikeutta voidaan rajoittaa kansallisella lainsäädännöllä.

EIT:n tulkinta tästä artiklasta kuuluu näin:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa.

Sananvapaus ei estä seurauksia

Suomea sitovat kansainväliset sopimukset eivät ainakaan rajoita sanomisen vapautta. Entäpä sitten oma kansallinen lainsäädäntömme, jonka on oltava sopusoinnussa näiden sopimusten kanssa?

Suomen perustuslain 12 §:ssä säädetään näin: Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla.

Tämä perustuslain pykälä luetaan aina huonosti. Siinä nimittäin sanotaan ihan selvästi, että sananvapautta ei kukaan estä ennakolta. Mitä tahansa saa siis sanoa ihan vapaasti ilman ennakkosensuuria, mutta ne seuraukset voivat tulla jälkikäteen.

Niistä on säädetty ihan perustuslain kertomalla tavalla rikoslaissa, ja sieltä sitten löytyykin niitä seuraamuksia. Kriminalisoitua on vaikkapa rikokseen yllyttäminen, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, kunnianloukkaus ja laiton uhkaus. On siellä paljon muutakin sellaista, johon kannattaisi tutustua ennen kuin sananvapauteen vedoten lausuu julki niitä kaikkein hurjimpia ajatuksiaan.

Sananvapautta on, vain kuulijat puuttuvat

Yhteistä näille kriminalisoinneille on, että ne on tehty perustuslain antamalla oikeutuksella. Ne ovat juuri niitä seuraamuksia, joista kenenkään ennakolta estämättä ihan tolkuttomia kirjoittava ja sanova saattaa päästä osalliseksi. Jostain ihmeen syystä tätä ei haluta ymmärtää.

Tai oikestaan se ymmärretään ihan hyvin. Sananvapauden puuttumista valittavat eivät oikeastaan kaipaa sanomisen vapautta, vaan he valittavat kuulijoiden puuttumista. Kun ketään ei heidän sanomisensa kiinnosta, niin he yrittävät herättää mielenkiintoa purnaamalla liian pitkälle menevästä poliittisesta korrektiudesta, epävirallisesta sensuurista ja ajatuspoliisista. Oma lukunsa ovat sitten ne, joiden näkyvyyden ensisijainen ehto on uhriutuminen sananvapauden marttyyreina. Tähän joukkoon pääsee helposti unohtamalla rikoslain säädökset ja hyvät käytöstavat.

Neuvoni heille kuuluu, että ajatteleminen ennen sanomista ei ole sensuuria.

Julkaistu: 26.9.2018