Apu

Uuninpankkopoika Saku Timonen: Kun kansa vaatii

Uuninpankkopoika Saku Timonen: Kun kansa vaatii
Uuninpankkopoika Saku Timonen pohtii, kuka päättää, mitkä asiat nostetaan puheenaiheeksi uutisissa ja millä tavoin asiat uutisoidaan.
Julkaistu: 5.2.2019

Ensin näytti siltä, että saamme ilmastovaalit. Sitten olivatkin tulossa maahanmuuttovaalit, ja nyt ilmeisesti hoiva- ja hoitovaalit. Puheenaiheet ovat vaihtuneet hyvin nopeasti, joten vielä ehtii nousta esille muutama muukin vaaliteema.

Yhteistä näille aiheille on, että media on nostanut ne esille. Sosiaalinen media on sitten pitänyt huolen siitä, että kansa niistä kohisee, ja poliitikkojen tehtäväksi on jäänyt juosta kohujen perässä.

Ilmastoteema meni nopeasti ohi, kun normaali talvisää lumisateineen ja pakkasineen sai kuvittelemaan säätilan ja ilmaston olevan sama asia. Muutenkin kansan syvät rivit totesivat, että ei Suomen päästöillä ole mitään merkitystä.

Näin ratkaistiin koko ilmastonmuutos. Maapallon väestö voidaan jakaa kuuden miljoonan ihmisen populaatioihin ja todeta jokaisen osalta, että ei noin pienen porukan tekemisillä ole mitään merkitystä.

Avoin rasismi

Alaikäisiin kohdistuneet seksuaalirikokset repäisivät kansan raivoon. Se ei ole ihme, sillä tapaukset ovat poikkeuksellisen törkeitä, mutta poikkeuksellista oli myös keskustelun keskittyminen turvapaikanhakijoiden kollektiiviseen syyllisyyteen. Sellaista ei laki tunne, sillä rikoksesta on vastuussa vain tekijä.

Keskustelussa unohtuivat ensi alkuun myös ne tuhat muuta poliisin tutkittavana olevaa seksuaalirikosta, joista ei erikseen ole uutisoitu. Näytti ihan siltä, että maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka haluttiin nostaa vaaliteemaksi.

Jos se oli tarkoitus, niin se onnistui pelottavan hyvin. Kansa saatiin vaatimaan tiukempaa turvapaikkapolitiikkaa ja ankarampia rangaistuksia seksuaalirikoksista. Hallitus reagoi hätäkokouksella, ja hetken näytti siltä, että hallitus on täysin kansan oletetun oikeustajun vietävissä. Sitten oikeusministeri Antti Häkkänen palautti todellisuudentajun kertomalla asiallisesti, mitä kansanvälisten sopimusten ja Suomen perustuslain asettamissa rajoissa voidaan ja mitä ei voida tehdä.

Kohu sai aikaan sen, että jo kauan vaadittu ja tällä hallituskaudella vireille pantu rangaistusten ankaroittaminen sai vauhtia ja yleisen hyväksynnän. Ikävämpi seuraus on, että jotkut käyttävät tapauksia suunnilleen avoimen rasismin lietsomiseen.

Olemmeko luottaneet liikaa?

Sitten paljastui ikään kuin uutena asiana vanhustenhoidon laiminlyönti yksityisissä suuryrityksissä. Jostain syystä sekin nousi vasta nyt päällimmäiseksi uutiseksi, vaikka asiasta on puhuttu jo vuosikausia.

Uutisointi ja kansalaiskeskustelu saivat vauhtia myös päättäjiin, kuten näin vaalien alla sopiikin odottaa. Jo aiemmin esillä ollut hoitajamitoituksen ottaminen lakiin on jakanut myös hallituspuolueita, eikä vielä ole tietoa, toteutuuko se jo tämän hallituksen aikana.

Mutta paljon muuta on selvinnyt. On selvinnyt, että vika ei oikeastaan ole kenenkään, vaan jotenkin näin on vain päässyt käymään. On peräänkuulutettu omavalvonnan epäkohtia ja yritysten yhteiskuntavastuuta ja on muistutettu, että julkisella sektorilla on samoja ongelmia.

Tuntuu oikeutetusti siltä, että yhteiskunnallista moraalia pitää kysyä yritysten ja päättäjien lisäksi myös meiltä kaikilta. Olemmeko olleet liian välinpitämättömiä ja luottaneet liikaa?

Kuka päättää?

Nämä kohut tulevat ryöpsähtämällä, mutta kuka heiluttaa tahtipuikkoa? Kuka päättää, mitkä asiat nostetaan puheenaiheeksi uutisissa ja millä tavoin asiat uutisoidaan?

Uutisointitapa ei ole mikään pikkujuttu, sillä juuri se määrittelee kansalaiskeskustelun suunnan sosiaalisessa mediassa, mikä puolestaan näyttää määräävän poliitikkojen toimintaa.

Kansa vaatii, mutta kuka saa kansan vaatimaan?

5 kommenttia