Apu

Uuninpankkopoika Saku Timonen: Kotimaiset hikipajat

Uuninpankkopoika Saku Timonen: Kotimaiset hikipajat
Lakia kuntouttavasta työtoiminnasta käytetään jatkuvasti väärin, ja vasta viime aikoina aluehallintovirastot ovat alkaneet kiinnittää asiaan huomiota, Uuninpankkopoika Saku Timonen kirjoittaa.

Jos lainsäätäjä tai edes lainvalmistelijat eivät oikein tiedä, mitä ovat tekemässä, niin saadaan kummallinen laki. Jos samaa lakia muutetaan poliittisten suhdanteiden ja taloustilanteiden mukaisesti, laki muuttuu vielä kummallisemmaksi. Jos vielä lain valvominen on alusta lähtien ollut heikkoa, lain soveltaminen muuttuu niin omituiseksi, että koko asiasta ei haluta edes puhua.

Sellainen on kuntouttavasta työtoiminnasta säädetty laki. Olen puhunut siitä kymmenen vuotta, ja yleensä vastassa on vaivautunut hiljaisuus. Monet eivät edes tiedä, mitä se on, vaan sitä luullaan joko työllistämiseksi tai lääkinnälliseksi kuntoutukseksi.

Se ei ole kumpaakaan, vaan se on sosiaalihuoltolain mukaista yksilöllistä sosiaalipalvelua. Se on tarkoitettu sellaisille pitkäaikaistyöttömille, joiden työkyky on alentunut elämänhallintaongelmien takia. Lakia käytetään jatkuvasti väärin, ja vasta viime aikoina aluehallintovirastot ovat alkaneet kiinnittää asiaan huomiota.

Lain mukaan kuntouttava työtoiminta on viimesijainen toimenpide niille työttömille, jotka eivät kykene palkkatyöhön tai mihinkään muuhun työllistämistoimenpiteeseen. Ensin on tarjottava palkkatyötä ja muita palveluja. Tervettä ja työkykyistä ei saa ohjata kuntouttavaan työtoimintaan.

Sillä ei saa korvata minkäänlaista palkkatyötä, sitä ei saa järjestää yrityksissä ja se ei saa vääristää kilpailua. Sitä saavat järjestää vain kunnat, jotka voivat hankkia sitä myös seurakunnilta, yhdistyksiltä tai säätiöiltä. Silloinkin vastuu toiminnan lainmukaisuudesta on kunnilla, ja siihen on aina sisällytettävä sosiaalipalvelua.

Kunta säästää sijoittamalla työttömät kuntouttavaan työtoimintaan

Lakia rikotaan surutta. Aluksi sillä pyrittiin oikeasti auttamaan työttömiä, mutta kun kunnille määrättiin maksettavaksi osuus työttömien työmarkkinatuesta, niin touhu karkasi käsistä. Sijoittamalla työttömät kuntouttavaan työtoimintaan kunta vapautuu tästä niin sanotusta sakkomaksusta, ja sen lisäksi valtio maksaa kunnalle 10,09 euroa päivässä jokaisesta kuntouttavassa työtoiminnassa olevasta.

Tämä lakimuutos sai kunnat käyttämään kuntouttavaa työtoimintaa säästämiseen, vaikka se on laissa kiellettyä. Samalla kunnat saivat palkatonta työvoimaa ja rupesivat antamaan sitä muillekin, vaikka sekin on laissa kiellettyä. Kunta voi ostaa kuntouttavaa työtoimintaa vaikkapa säätiöltä, joka perustaa oman yrityksen, johon ohjaa saamansa palkattoman työvoiman. Työt ovat usein alihankintatehtäviä, joista pitäisi maksaa normaalia palkkaa. Kunnat voivat perustaa myös työpajoja, joissa valmistetaan erilaisia tuotteita myyntiin tai vaikkapa korjataan autoja. Niistä myös vuokrataan työvoimaa esimerkiksi puutarhatöihin.

Pahimmillaan vieruskavereista toinen saa palkkaa, toinen ei

Tuo kaikki on laissa kiellettyä, mutta silti lähes jokaisesta kunnasta löytyy tuollainen työpaja. Niissä tehdään laissa kiellettyä palkkatyötä korvaavaa työtä. Työn tekijä saa työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen, ja voitto jää toiminnan pyörittäjälle. Kun aluehallintovirasto kantelun perusteella tiedustelee menettelyn lainmukaisuutta, kunnat eivät näe toiminnassaan mitään vikaa. Kunnan selitys riittää, ja toiminta saa jatkua.

Sitten kunnat kehuvat onnistunutta työllistämistä, vaikka kyseessä on sosiaalipalvelu, johon on lainvastaisesti ohjattu terveitä ja työkykyisiä tekemään palkatonta työtä. Pahimmillaan vierekkäin työskentelevistä toinen saa palkkaa ja toinen on kuntouttavassa työtoiminnassa palkatta.

Ja sitten me kauhistelemme kehitysmaiden hikipajoja.

* * * *

Tämä on viimeinen kolumnini Avussa, joten kiitän kaikkia lukijoitani mielenkiinnosta. Blogini jatkuu entiseen tapaan entisellä paikalla lehden verkkosivulla.

Julkaistu: 17.12.2019
6 kommenttia