
Nelosen Vain elämää -suosikkisarjan kuvaukset alkavat tänään Hirvensalmella Satulinna-hotellissa. Musiikkiohjelman esiintyjäkaarti on hengästyttävän nimekäs. Toistensa lauluja tulkitsevat vuorollaan Vesa-Matti Loiri, Paula Koivuniemi, Samuli Edelmann, Paula Vesala, Elastinen, Toni Wirtanen ja Jenni Vartiainen. Jaksot kuvataan kahdeksan päivän aikana ja ne esitetään syksyllä.
- Mun mielestä ohjelma ja tää formaatti on ihana, Loiri kommentoi Nelosen haastattelussa ja paljastaa, että hänen Joonas-poikansa myös kannusti lähtemään mukaan suosikkiohjelmaan.
Paula Koivuniemi toivoisi Toni Wirtasen esittävän hänen Sata kesää tuhat yötä -hittinsä.
- Vesku Loirin biiseihin on hankala puuttua, mutta mulla on sellainen tunne, että ei tule ongelmia. Mulla on sellainen henkinen yhteys häneen, Koivuniemi sanoo.
- Haluaisin kuulla kaikilta versiot kaikista biiseistäni, mutta ehkä Ihmisten edessä Elastiselta... Jenni Vartiainen arvuuttelee Nelosen haastattelussa.
Vain elämää -sarjan kaksi edellistä kautta ovat tarjonneet katsojille koskettavia hetkiä, kun artistit ovat tiiviin yhdessäolon ja tunteikkaiden tulkintojen vuoksi herkistyneet itsekin kyyneliin. Kolmannella kaudella tähtien yhteishengen luulisi olevan huipussaan, sillä suurin osa laulajista tuntee toisensa hyvin jo entuudestaan.
Vesa-Matti Loiri on levyttänyt duettoja Paula Koivuniemen, Samuli Edelmannin ja Jenni Vartiaisen kanssa, Edelmann näytteli hänen kanssaan myös Tie pohjoiseen -elokuvassa. Paula Vesala on tehnyt Loirin kolmelle edelliselle levylle useita lauluja.
Paula Koivuniemi tuntee Elastisen The Voice of Finland -ohjelmasta, jossa molemmat ovat toimineet tähtituomareina. Koivuniemi on myös tehnyt tulkintansa Toni Wirtasen Apulanta-hitistä Anna mulle piiskaa.
Jenni Vartiainen ja Paula Vesala tapasivat jo 2000-luvun alussa Popstars-ohjelman kuvauksissa, jonka voittajista syntyi Gimmel-tyttöbändi. Vartiaisesta tuli Gimmelin jäsen, Vesala jättäytyi kisasta ja perusti toisen kilpailijan, Mira Luodin kanssa PMMP-yhtyeen.
Kolmannen Vain elämää -kauden esiintyjät
VESA-MATTI LOIRI, 69, aloitti näyttelijänuransa vuonna 1962 Pojat-elokuvan Jaken roolista. Ensimmäiset levytyksensä hän teki 1960-luvulla Kaj Chydeniusta laulaen. Myöhemmin hän on tulkinnut muun muassa Eino Leinon runoja Perttu Hietasen sävellyksinä, Reino Helismaan lauluja sekä suomalaista rock-lyriikkaa Lappi-trilogiassaan. Koko kansa tuntee hänet myös Uuno Turhapurona ja Spede-Show’n tähtenä.
PAULA KOIVUNIEMI, 66, lauloi itsensä Suomen iskelmätaivaalle vuonna 1966 ja on levyttänyt lukuisia hittejä, kuten Perhonen, Tummat silmät ruskea tukka ja Aikuinen nainen. Koivuniemi kuului 2000-luvun alussa hurjan suosion saaneeseen Leidit-nelikkoon yhdessä Katri Helenan, Marion Rungin ja Lea Lavenin kanssa.
SAMULI EDELMANN, 45, on Loirin tavoin onnistunut yhdistämään hienosti näyttelijän ja laulajan työt. Hän on näytellyt menestyneissä elokuvissa, kuten Vetumiehet heiluttaa, Romanovin kivet, Minä ja Morrison ja Tie pohjoiseen. Edelmann oli isossa roolissa myös neljännessä Mission: Impossible -elokuvassa Ghost Protocol. Hänen hittejään ovat Peggy, Sinä olet aurinko, Enkelten tuli, Kaikki tahtoo ja Tähtipölyä.
TONI WIRTANEN, 39, perusti 16-vuotiaana Apulanta-yhtyeen, jonka levyjä on myyty jo yli puoli miljoonaa. Apulannan tunnettuja hittejä ovat muun muassa Anna mulle piiskaa, Teit meistä kauniin, Mato, Viivakoodit ja Hiekka. Wirtanen on tehnyt musiikkia myös Irinalle ja Kaija Koolle sekä toiminut Uuden Musiikin Kilpailun tuomarina.
ELASTINEN eli Kimmo Laiho on rap-yhtye Fintelligensin toinen osapuoli yhdessä Iso-H:n (Henrik Rosenberg) kanssa. Välillä hän on tehnyt uraa myös sooloartistina ja on ollut näkyvästi esillä muun muassa Voice of Finland -ohjelman valmentajana.
PAULA VESALA, 32, tuli tutuksi Popstars-ohjelmasta, mutta teki läpimurron PMMP-duon toisena puoliskona. PMMP jäi määrittelemättömän pitkälle tauolle viime kesänä, mutta Paula tekee ahkerasti töitä sekä laulajana että lauluntekijänä. Nykyään hän on yksi Kerkko Koskinen Kollektiivin solisteista.
JENNI VARTIAINEN, 31, on ohjelman nuorin kilpailija, mutta urallaan hurjassa nousussa. Muutaman vuoden toimineen Gimmel-yhtyeen jätettyään Vartiainen on keikkunut listojen kärjessä muun muassa biiseillään Ihmisten edessä, En haluu kuolla tänä yönä, Missä muruseni on ja Junat ja naiset.