
Mihin aika oikein hävisi? Näin ajattelee todennäköisesti jokainen meistä ainakin jossain vaiheessa. Jotta unelmat eivät jäisi kiireessä toteuttamatta, piirrä ne esiin. Samalla saatat oppia jotain itsestäsi. – Kenelläkään ei ole oikeutta eikä onneksi valtaakaan estää lasta haaveilemasta tulevaisuudesta, toteaa lasten tulevaisuuskuvia tutkinut Hanna Lampi Helsingin yliopistosta. Lapsuuden tulevaisuuden haaveet kertovat Lammen mukaan unelmista ja arvoista, mutta myös siitä, miten lapsi voi. Unelma- tai tulevaisuuskartta onkin matka omaan hyvinvointiin ja siihen, mitä elämältään odottaa. Vaikka tutkija Lampi perehtyi väitöskirjassaan teini-ikäisten lasten tulevaisuudenkuviin, haaveilu ei ole pahasta aikuisillekaan. Suomalaisnuorista 90 prosenttia toivoo, että kotimainen hyvinvointivaltio säilyy. Sen säilymiseen luottaa vain 15 prosenttia. Omaan tulevaisuuteensa luottaa silti suurin osa nuorista. Tällainen usko tulevaisuuteen on lukemattomien tutkimusten mukaan ihmiselle hyvästä. Sen takia unelmointi onkin tärkeää. Alkuun pääsee paperilla ja kynällä. Jos oma piirustustaito ei miellytä, tulevaisuutensa voi rakentaa esimerkiksi leikkaamalla naistenlehdistä inspiroivia kuvia ja tekstejä. Paras paikka valmiille unelmakartalle on näkyvä paikka. Näin unelmiaan muistaa tavoitella päivittäin.
Lähteet: Helsingin yliopisto, Nuorisobarometri 2016
Teksti Noora Takamäki, kuva iStock