Kun unelmageneraattori käynnistyy, poistun paikalta ja unohdan missä olen – vaikka juuri se olisi unelmieni täyttymys

Ehkä olen ainoa, jolle tätä tapahtuu. Jos näin on, käyköön tämä kuriositeetista tai peräti varoittavasta esimerkistä. Ajatusketju sinänsä oli jälleen looginen ja ehkä ymmärrettäväkin.

Olimme lentäneet Las Palmasiin helmikuun alun pakkasista, vaihtaneet talvikengät ja toppatakit suoraan sandaaleihin ja t-paitoihin ja päätyneet kävelemään muutaman kilometrin pituiselle hiekkarannalle.

Ensimmäiset merkit siitä mitä tulisi tapahtumaan ilmaantuivat jo tässä vaiheessa. Ja kun edellä mainittuihin vielä lisättiin kalaruokien ja juustojen monipuolisuus ja herkullisuus, jäättömät jalkakäytävät ja miellyttävä, ei vielä paahtava aurinko, aloin olla valmista tavaraa.

Niinpä siitä huolimatta, että olimme tuskin olleet kohteessa kolmea vuorokautta, sain huomata katselevani paikallisten asuntojen hintoja. Enkä pelkästään hintoja, vaan myös pohjapiirroksia – tuohon saisi kirjoituspöydän – ja parvekenäkymiä – mikä ilmansuunta olisi lopulta optimaalisin – samalla kun pohdin käytännöllisintä kaupunginosaa niin joukkoliikenteen ja palveluiden kuin yleisen viihtyvyydenkin kannalta.

Asiassa oli tietysti vain yksi mutta.

Minulla ei ollut, eikä edelleenkään ole, minkäänlaisia taloudellisia tai ajankäytöllisiä mahdollisuuksia tyydyttää yhtäkkiä ilmaantunutta tarvetta mieluiten länsiparvekkeelliselle Las Palmasin asunnolle.

Eikä minulla taida edes olla todellista halua viettää Las Palmasissa juuri sen pidempää aikaa kuin mitä tämä yhdistetty työ- ja lomamatkamme kesti. Mikä tarkoittaa, ettei puuhassani ole oikeastaan mitään järkeä.

Mutta tällaista tämä on, elämä herkästi käynnistyvän unelmageneraattorin kanssa. Se aiheuttaa milloin mitäkin, monenlaisia selvitystöitä ja loputonta googlausta, jonka tuloksena en voi sanoa erityisesti viisastuneeni.

Ellemme sitten ryhdy vertaamaan tietämystämme valoisien madridilaiskaksioiden vuokratasosta.

Ehkä taipumukseni kiihdyttää unelmakaistalle on sittenkin melko vaaraton. En ole toistaiseksi hankkinut asuntoja sen enempää Haminasta kuin Torontostakaan, vaikka olenkin käyttänyt niihin tutustumiseen kiusallisen paljon aikaa. Yhden selvän haittapuolen kuitenkin huomaan.

Unelmageneraattorin käynnistyessä poistun paikalta, unohdan missä olen.

Aivan kuten unohdin hetken aurinkoisella rantaraitilla Atlantin aaltojen kohinassa. Hetken, joka itse asiassa taisi jälleen kerran olla juuri se, mitä olin etsimässä. Sillä se, että istuin Las Palmasissa kirjoittamassa, oli omalla tavallaan unelmieni täyttymys. Sillä vaikka aikoinaan osasinkin unelmoida siitä, että joskus kirjoittaisin ja julkaisisin kirjoja, en muista että olisin uskaltanut haaveilla, että tekisin tätä työkseni. Puhumattakaan, että harjoittaisin ammattiani viisi metriä lähimmästä palmusta. Ehkä ratkaisu pulmaani on jotakin näiden kahden vaihtoehdon väliltä.

Jatkan unelmointia, mutta pidän silmät auki. Länsiparvekkeelta voi olla hyväkin näkymä.