Matkailu
Mondo

Unelmien Amalfi - näin teet täydellisen reissun yhteen Italian rakastetuimmista kohteista

Unelmien Amalfi - näin teet täydellisen reissun yhteen Italian rakastetuimmista kohteista

Amalfi on kuuluisa luksuslomien kohde ja Italian mittapuullakin tyrmäävän kaunis rannikko. Sen vuorenrinteiden kylistä ja upeista maisemista pääsee silti nauttimaan myös pienemmällä budjetilla.
Teksti Minna Hietakangas
Kuvat Annikki Valomieli
Mainos

Tuonne ei voi mennä. Ei vain voi. Itsesuojeluvaisto laittaa hanttiin tiellä, joka on kapea kuin kengännauha.

Mutta mutkassa vastaan tulevan bussin kuski viittoo: painakaa vaan kaasua. Amalfin rannikon kuuluisa ”tuhannen mutkan tie” koukkaa jyrkästi ylös. Sinne vain sitten.

Amalfi on Italian perinteikäs lomakohde, elokuvatähtien ja muidenkin julkkisten suosima kauneuden keidas. Kallista seutua, jossa voi tarkkaan suunnitellen silti matkata hintatasoon nähden myös kohtuubudjetilla.

Runsaat 40 kilometriä Sorrenton niemimaan etelärannikolla kiemurteleva Strada Statale 163 on Amalfin elämänlanka. Ennen kuin tie avattiin vuonna 1852, kylät elivät eristyksissä. Tie pelasti esimerkiksi Positanon, joka riutui 1800-luvun lopulla Yhdysvaltoihin suuntautuneen massamuuton jäljiltä.

SS 163 -tiellä ajaminen on täällä ehdottomasti osa lomaelämystä. Ensimmäisenä päivänä ajo voi hirvittää, mutta sitten siitä alkaa nauttia. Italiassa autoilu on hauskaa ja sosiaalista puuhaa. Amalfin-lomalla tottuu nopsasti peruuttamaan antaakseen tietä ja kuulostelemaan, raikaako mutkan takaa torven toitotus. Mutkista varoittavat merkit alkavat hymyilyttää – koko tiehän on yhtä mutkaa.

Kapeat tiet ja tiukat mutkat tulevat tutuiksi Amalfissa, mutta hidas matkaaminen sopii pysähtelyyn upeissa maisemissa.

Rannikkoa riittää reilut 50 kilometriä Tyrrheanmeren kupeessa Salernon ja Positanon välissä. Kiehtovimmat kaupungit sijaitsevat Ravellon ja Positanon välillä, vain 25 kilometrin mittaisella osuudella. Mutkaiset tiet hidastavat kulkua, ja siksi lomaan on hyvä varata viikko.

Kuuluisimmat kaupungit ovat meren äärellä sijaitsevat Positano ja Amalfi sekä ylhäällä vuorilla kohoava Ravello. Käymisen arvoisia ovat myös Atrani, Furore ja toisiinsa kiinni kasvaneet Scala ja Pontone. Tukikohdaksi sopii rannikon keskitienoilla sijaitseva Praiano, vaikkei se kaupunkina aivan ole tunnetumpien naapuriensa veroinen.

Pikkukylät roikkuvat Lattarivuorten kupeilla huimaavilta tuntuvissa paikoissa. Täällä ihmisten on täytynyt olla sisukkaita taloja rakentaessaan ja elantoa hankkiessaan. Sitä he ovat vieläkin, kuten Luigi ja Elsa Capponi ja heidän tyttärensä Rosalba Accardi. Perhe kasvattaa sitruunapuita ja tarjoaa majoitusta I Limoni -luomutilallaan Ravellon alarinteillä. Sinne laskeudutaan hurja määrä portaita. Tästä paikasta ei lähtisi vain piipahtamaan kylällä cappuccinolla.

Sitruunapuut kasvavat jyrkänteeseen pengerretyillä kapeilla terasseilla. Jokainen puu täytyy tukea kastanjapuusta valmistettuun kehikkoon. Tilalla tuotetaan myös hunajaa ja oliiviöljyä, ja se tarkoittaa paljon työtä.

Mutta Luigi Capponin äänessä on ylpeyttä, kun hän kertoo rannikon omasta sitruunalajikkeesta, nyrkin kokoisesta sfusato amalfitanosta. Niistä tehdään myös tilan oma limoncello, tunnettu ja makeankirpakka likööri.

Positano on rannikon tähtikohteita ja kauneudessaan maineensa veroinen.

Tuntuu kuin kävelisi maan ja taivaan puolivälissä. Villa Cimbronen puutarhassa Ravellon kylän huipulla tulee suorastaan leijuva olo, eikä se johdu limoncellosta. Kylä on jyrkänteen reunalla, 350 metriä meren yläpuolella.

Yltäkylläisessä puutarhassa piilee patsaita, suihkulähteitä ja pikkupaviljonkeja. Viininjumala Bacchuksen temppelikin löytyy. Puutarhan rakennutti vaimonsa kuolemaa surrut brittiläinen lordi 1900-luvun alussa. Suotuisassa ilmastossa kukoistavat alppiruusut, daaliat, pionit, hortensiat, magnoliat, villit orkideat, palmut sekä kastanja- ja kirsikkapuut. Kruununa keikkuvat valtavat pinjat.

Puutarhan merelle aukeavassa päädyssä on veden ylle kurottava terassi, jonka reunoja kiertävät marmoriset rintakuvat. Sitä kutsutaan myös äärettömyyden terassiksi. Nimen ymmärtää, kun kurkistaa alas, sillä näkymä on sananmukaisesti pyörryttävä.

Jostakin kuuluu kovaa naurua, ja terassille lipuu juhlavauhtiin päässyt amerikkalainen hääseurue kuohuviinilasit kädessä. Joukon keskipisteenä kimaltelee äänekäs morsian kullanvärisessä pitsipuvussa.

Amalfin rannikko ja esimerkiksi Ravello ovat suosittu hääpaikka. Erityisesti amerikkalaiset, englantilaiset ja japanilaiset haluavat viettää täällä onnenpäivänsä.

Kylä tarjoaakin siihen romanttiset puitteet. Tyylikäs keskusta on kuin postikortista, täynnä taidegallerioita, ylellisiä koruliikkeitä ja muita putiikkeja sekä viileitä kahviloita, joissa viipyä. Kesäisin voi tunnelmoida ulkoilmassa klassisen musiikin konserteissa. Kylän uljain ilmestys on vuonna 1086 rakennettu tuomiokirkko painavine pronssiovineen, joihin on kuvattu Raamatun pyhimyksiä.

Korkealla sijaitsevista kylistä avautuu hurmaavia näkymiä, kuten vaikka Pontonesta.

Kivenheiton päässä Ravellosta keskiaikaisessa Pontonen kylässä mopot pärräävät ja koirat louskuttavat aamun merkiksi. Kirkonkellokin soi, mutta ei niin minuutilleen.

Amalfin rannikko käy kuntosalista. Joka paikkaan kivutaan portaita paljon – tai todella paljon. Mutta aamiaisella voi kankeita jalkoja venytellessään vastineeksi herkutella auringon kypsyttämillä luumuilla ja ravintolan kotitekoisella omenapiirakalla.

Parinsadan asukkaan Pontone on niitä paikkoja, joista pääsee näppärästi patikoimaan Lattarivuorille. Rannikko on tunnettu hyvistä vaellusreiteistä, osittain siksi, että ennen kyliin pääsi vain meriteitse tai vuoripolkuja pitkin.

Tunnetuimpia reiteistä on helppokulkuinen Sentiero degli Dei, Jumalten polku, joka tarjoaa hulppeita vuoristo- ja merimaisemia. Reitti alkaa Agerolasta ja päättyy Nocellen kylään. Aiemmin sinne on puuskutettu kauniista Positanon kaupungista vain jalkaisin jyrkkiä portaita, mutta nykyään retkeilijä voi valita, meneekö alas Positanoon bussin kyydissä vai laskeutuu 1 500 askelmaa sen lähistölle.

Toinen reitti, Via degli Incanti, vie puolestaan Amalfin kaupungista Positanoon, ja lännessä Sorrenton niemimaan kärjessä olisi yli 100 kilometrin verran reittejä. Vuorilla voi tehdä niin koko päivän vaelluksia kuin lyhyempiä patikointeja, kuten valitsemamme Valle delle Ferrieren reitin.

Pontonen keskusaukiolla reittiohjeita tutkiessa selviää, että ensiksi pitää seurata muulipolkua. Ja kas, kujalta alkaa kuulua kopsutus. Sieltä astelee kuormaa selässä kantava muuli. Eikä vain yksi, vaan kolme. Ne katoavat nurkan taakse häntäänsä keikutellen.

Vuorille vievä polku suikertelee aluksi oliivi- ja viini puiden katveessa. Polun poikki vilistää salamantereita. Ne ovat niin nopeita, ettei ehdi erottaa, onko joukossa juuri täällä viihtyvä silmälasisalamanteri.

Valle delle Ferrieren nimi juontaa juurensa ajasta, jolloin laakson tehtaissa eroteltiin rautaa Elban saarelta tuodusta rautamalmista. Nykyisin paikka on luontoihmisen aarreaitta, jossa kasvaa muun muassa villejä orkidealajeja. Laaksossa virtaava Cannetojoki muodostaa monin paikoin näyttäviä putouksia, joiden äärelle voi istahtaa evästauolle. Laakson suojissa on myös luonnonsuojelualue, jossa kasvaa harvinainen elävä muinaislaji. Tämä jättimäinen saniainen on säilynyt lähes muuttumattomana jääkautta edeltäneistä ajoista.

Polku on helppo, ja ikivanhan metsän varjossa on miellyttävä vaeltaa paahteellakin. Puolentoista tunnin patikoinnin jälkeen reitti putkahtaa sitruunatarhojen liepeille ja lopulta Amalfin kaupungin keskustaan. Pääkatu kuhisee kuin mehiläispesä, täydellisenä vastakohtana laaksolle.

Amalfin kaupungilla on dramaattisen vaiheikas historia. Nyt tämä kaunotar on osan vuodesta ruuhkainen, muina aikoina rauhallinen.

Koko rannikolle nimen antanut Amalfin kaupunki ei aina ole vilkas. Hiljaisina hetkinä se voi tuntua kalastajakylältä. Sitä se olikin, ennen kuin brittiläinen yläluokka alkoi viettää täällä lomiaan viime vuosisadan alkupuolella.

900–1200-luvuilla Amalfin kylä oli yksi neljästä Tyrrheanmeren mahdista, kaupunkivaltio, joka kilpaili Venetsian, Pisan ja Genovan kanssa. Asukkaitakin oli ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa peräti 80 000.

Amalfissa asui taidokkaita merenkävijöitä, ja sinne saapui kauppiaita ympäri maailman. Legendan mukaan paikan löysi itse puolijumala Herkules. Hän hautasi tänne rakastettunsa, suloisen Amalfi-nymfin, jolla oli merenväriset silmät.

Vuonna 1343 maanjäristys ja sitä seurannut hyökyaalto huuhtoivat kaupungin ja sen asukkaat mereen. Vuosisatojen ajan Amalfin ja rannikon monien muiden kylien historia on ollut vuoristorataa, jossa ovat vuorotelleet rikkaus ja köyhyys. Kaupunkeja ovat piinanneet niin valloittajat kuin maanvyörymät.

Nykyisin Amalfissa järjestetään joka neljäs vuosi regatta kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina. Muinaiset merimahdit mittelevät perinteisessä soutukilpailussa.

Kaupungin kulta-aikaa symboloi tuomiokirkko. Sen takana olevalla tyhjällä kujalla mummo ripustaa pyykkejä kuivumaan, kun Ave Maria alkaa kaikua. Sunnuntaiaamun messu on alkamassa.

Vuonna 1100 rakennetussa Duomossa, italialaisten pyhäolohuoneessa, on hyvä istahtaa hetkeksi. Poikakuoro astuu sisään kirkkoon. Korkeat äänet nostavat kyyneleet silmiin, niin kauniita ne ovat. Il nome del Padre e del Figlio e dello Spirito Santo, pappi aloittaa.

Viereen kirkonpenkille käy istumaan turkoosiin pyhämekkoon pukeutunut vanha rouva sunnuntaihelmineen. Etupenkissä sipisee tyttöjä valkeissa mekoissa. Voisi kuvitella itsensä aikamatkalle historiaan, jollei yhden tytön paidanselässä koreilisi Desigual-merkin logo.

Amalfin rannikko houkuttelee matkailijoita ympäri maailmaa. Gina, Amy, Alex ja Alexandra pysähtyivät Positanoon.

Tämä rannikko on saanut suuretkin kuuluisuudet vannomaan rakkauttaan. Kun löytää Positanon kaltaisen kauniin paikan, haluaa salata sen muilta, kirjailija John Steinbeck kuvaili Harper’s Bazaar -lehdessä jo vuonna 1953. Steinbeckin toive ei toteutunut.

Harvoilla paikoilla on esittää sellainen tähtivieraiden nimilista kuin Amalfilla. Täällä ovat inspiroituneet säveltäjät Richard Wagner ja Edvard Grieg, kirjailija D.H. Lawrence ja taidemaalari Joan Miró. Sitten ovat näyttelijät. Täydellistä piilopaikkaa rannikolta ovat etsineet niin Brigitte Bardot, Humphrey Bogart kuin Clark Gable. Tuohon huvilaan piiloutui Greta Garbo rakastajansa kanssa. Tässä hotellissa yöpyi Jackie Onassis kesällä 1962 – ja eikö vain vastaantulevaan punaiseen vanhaan avoautoon voisi kuvitella Sophia Lorenin matkaamassa huivi hulmuten.

Amalfin lumo tuntuu edelleen olevan tallella, ainakin jos mittarina käyttää täällä lomailevien nykytähtien nimilistaa, puhumattakaan tavallisista matkaajista. Paikka on kuin luotu elokuvien, suurten sanojen ja dramaattisten tarinoiden tyyssijaksi. Jopa Italian mittakaavassa se on vuorineen, oliivi- ja sitruunapuulehtoineen ja auringossa hehkuvine kylineen erityinen.

Vetovoima ei synny hiekkarannoista, sillä niitä ei juuri ole. Enemmänkin vain tummia pikkukivirantoja, jotka kyhjöttävät kallionjyrkänteiden kainalossa tai kaupungin ja meren välissä. Rannalle Amalfissa haluavan kannattaa olla liikkeellä heti aamusta, sillä aurinko vajoaa iltapäivällä nopeasti Lattarivuorten taakse.

Rannikolla kohtaa tavallaan kahden kerroksen väkeä ja elämää. Pikkukylissä vuorilla päivät soljuvat arkisen leppoisasti, meren äärellä kimaltelee jetset-piirien loiste. Amalfin ja Positanon, kylistä tunnetuimpien, kaduilla kulkee matkaajien virta varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn, ja satamissa kelluvat pulleat jahdit.

Vaikka hotellien hinnat nostavat ensin hiukset pystyyn, Amalfissa voi käydä tavallisellakin budjetilla. Michelin-¬ravintoloiden ja ylellisten hotellien lisäksi varsinkin pienemmissä kylissä on kohtuuhintaisia majapaikkoja ja ravintoloita. Kaupunkien välillä voi suhata busseilla.

Ja elämän voi laittaa risaiseksi kevyestikin, vaikka siemaisemalla yhden drinkin ylellisessä Il San Pietro di Positano -hotellissa. Sen terassi on ehkä rannikon paras paikka ihailla jättimäiseltä täytekakulta näyttävää Positanoa ja aina niemimaan kärkeen kurottavaa vuorijonoa.

Hotellin johtaja luettelee tottuneesti paikan kuuluisia vieraita: Julia Roberts, Robert de Niro, Sting, Dustin Hoffman

Tuoreet, maukkaat merenelävät ovat alueen ruuissa kunniassaan.

Yksi Amalfin houkutin on tietysti ruoka. Esimerkiksi jyrkänteellä sijaitsevan Furoren kylän terassiravintolassa ei oikein tiedä kumpaa katselisi enemmän: kaukana alhaalla säkenöivää merta vai edessään olevaa ruoka-annosta. Lautasella on ferrazzuoli alla nannarella, eli pastaa, savustettua miekkakalaa, kirsikkatomaatteja, pinjansiemeniä ja sulttaanirusinoita.

Toisessa ravintolassa tuodaan pöytään pata, ja kannen alla höyryää hyvältä tuoksuva zuppetta di frutti di mare. Keiton ainesosat ovat yksinkertaiset: erilaisia simpukoita ja kirsikkatomaatteja valkosipulia huokuvassa liemessä.

Täällä Campanian maakunnassa on helppoa syödä hyvin. Suosituin ruoka on napolilainen pitsa, mutta Amalfin rannikolla ruokalistoja hallitsevat kala- ja äyriäisannokset. Vaikka ei olisi ennen matkaa suuri merenelävien ystävä, Amalfissa käynnin jälkeen on.

Kala, äyriäiset ja simpukat tarjotaan täällä usein risoton ja spagetin kera. Perinteikkäässä totani e patate -annoksessa kohtaavat mustekalat ja perunat.

Alueen ruoka-aittaa täydentävät hedelmällisessä maaperässä kasvavat vihannekset. Ruuissa käytetään munakoisoa ja erilaisia tomaatteja. Maukkaiden tomaattikastikkeiden salaisuus on pitkulainen San Marzano -tomaattilajike. Pastan monista muodoista rannikon oma on scialatielli, joka on kuin spagetin pulleampi serkku.

Rannikon ruokakuninkuuden nappaa Cetaran kylä, jossa on kokoonsa nähden erityisen paljon laadukkaita ravintoloita. Se on jo historiassaan niittänyt mainetta erityisesti tonnikalan ja sardellin pyynnissä, ja edelleen siitä löytyy myös pikkukylän viehätystä.

Cetarasta kannattaa ostaa Amalfin ruokatuliaisten numero yksi, kalakastike colatura di alici. Se uutetaan sardelleista, joita kypsytetään puutynnyrissä suolassa 4-5 kuukautta. Jo muutama tippa tätä kastiketta riittää maustamaan vaikkapa spagetin. Meripihkan värinen kastike on saanut slow food -liikkeeltä tunnustuksen erityisenä paikallisena herkkuna.

Pieni, viehättävä Atrani tarjoaa mahdollisuuden löytää hetkeksi oma piilopaikka muiden kävijöiden virralta.

Kun rannikkoa on kiertänyt ja rattia vääntänyt aikansa, kaiken kauneuden ja makujen jälkeen mietityttää vain yksi kysymys: mistä täällä löytää sen oman sopukkansa, hetken, jota muistella kuin pikku salaisuutenaan?

Se voi tulla vastaan useissakin kylissä. Vaikkapa Atranissa, joka on eteläisen Italian pienin kaupunki. Amalfiin melkein kiinni kasvaneessa kylässä on vain 900 asukasta.

Atrani ei paljasta sisimpäänsä heti. Talot on rakennettu toinen toisensa katolle, sillä tilaa ei ole ollut liiemmälti, vain alle neliökilometri. Kulkuteinä toimivat kujat mutkittelevat talojen välissä, alla ja päällä. Lukuisten portaikkojen astelemisen jälkeen alkaa tuntua siltä, että Atranissa ne johtavat aina lopulta jonkun kodin ovelle.

Piazza Umberto -aukiolla on muutama kahvila ja pyhäpäivää viettäviä kyläläisiä. Juhlavaatteisiin sonnustettu pikkutyttö kikattaa isänsä sylissä, ystävättäret vaihtavat poskisuudelmat. Kolme nuorta miestä nojailee vanhaan suihkulähteeseen.

Aukio on suojassa kylän sydämessä kuin helmi simpukassa. Tässä kyläläisten arkiolohuoneessa tuntee löytäneensä rauhan rannikon kylien vilskeessä.

Tuolla menee tie SS 163, jota pitkin suuret kävijävirrat kiitävät Atranin ohi. Se sopii, tämän paikan haluaa pitää hetken ihan vain itsellään.

Näin sinne mennään

Amalfin rannikolle pääsee kätevimmin lentämällä Roomaan ja jatkamalla junalla Salernoon. Amalfin lähin lentokenttä on Napolissa, mutta jatkoyhteydet sieltä ovat paljon huonommat. Kevät, alkukesä ja lokakuu ovat parasta aikaa. Elokuussa seudulla lomailevat italialaiset, ja syyskuussa liikkeellä on yhä paljon ulkomaisia kävijöitä.

Liikkuminen Amalfissa

Kätevintä on vuokrata auto Salernosta. Pienimmän kokoluokan auton viikoksi saa halvimmillaan 230–250 eurolla. Auton vaurioitumisen tai varkauden varalta kannattaa maksaa lisämaksu omavastuun poistamiseksi tai pienentämiseksi, jolloin hinta nousee muutaman kympin. Bussit liikennöivät kaupunkien välillä hyvin, mutta sesonkiaikaan kapeat tiet ovat ruuhkaisia.

Budjetti

Amalfi on muuhun Italiaan verrattuna kallis kohde: majoitus kahdelle maksaa yleensä 700–1 100 e/viikko. Pienen B&B:n huoneen kahdelle voi saada alkaen noin 80 eurolla/yö. Esimerkiksi Amalfin piispan vanhaan kesäpalatsiin Pontonen kylässä on remontoitu kodikas B&B L’Antico Episcopio. Kuusi tilavaa huonetta. Yritä saada näköala merelle ja Ravelloon päin, anticoepiscopio.it

Kahden ruokalajin lounas maksaa seudulla tavallisissa ravintoloissa 20–35 euroa/ruokailija, kolmen ruokalajin illallinen noin 50 e. Hinnat vaihtelevat kaupungin ja sesongin mukaan.

Näe & koe myös nämä

Mukavaa rantaa kannattaa etsiä esimerkiksi Atranista. Positanon satamasta pääsee sesonkiaikaan veneellä Lauriton rannalle, jossa voi nauttia lounaan suositussa Da Adolfo -rantaravintolassa. Jos kaipaa omaa rauhaa, puolentoista kilometrin päässä Praianosta on luonnonkaunis Furoren vuono.

Furoren kylä tunnetaan Costa d’Amalfi DOC -laatuviineistä.

Rannikon kuvauksellisimpia paikkoja on Positano, jossa myydään kauniita käsintehtyjä nahkasandaaleja. Aidot maksavat 45–60 e.

Ajellessa kiva taukopaikka on Vietri sul Maressa, juuri ennen Salernoa. Kaupungin houkutin on Solimenen keramiikkatehtaan outlet-myymälä (Via Madonna degli Angeli 7). Se pursuaa käsintehtyä naivistista keramiikkaa, jota näkee rannikolla joka ravintolassa ja hotellissa. Myös arkkitehti Paolo Solerin myymälälle 1950-luvulla suunnittelema rakennus on näkemisen arvoinen luomus.

Julkaistu: 10.9.2018