Apu

Ulla Tapaninen: ”Häpesin juuriani, enkä vielä teatterikoulussa kehdannut kertoa olevani Kuhmosta – väitin tulevani Kajaanista”

Ulla Tapaninen: ”Häpesin juuriani, enkä vielä teatterikoulussa kehdannut kertoa olevani Kuhmosta – väitin tulevani Kajaanista”
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä ylpeämpi kainuulaistaustastaan on. Sieltä ne elämän eväät on aikanaan saanut, näyttelijä Ulla Tapaninen pohtii.
Julkaistu: 20.11.2022

Ulla Tapaninen tunnetaan komedianäyttelijänä ja kotimaisen stand up -komiikan edelläkävijänä. Hänet nähdään äidin roolissa lokakuun alussa ensi-iltansa saaneessa absurdissa, mustan huumorin sävyttämässä Metsurin tarinassa.

Roolihahmosi Irmeli toteaa Metsurin tarinassa seuraavasti: ”Rakkaus on mukavan lämmin olo niin kuin takan edessä pakkasaamuna.” Ajatteletko samoin?

No, se voi olla yksi määritelmä rakkaudelle. Kaunis ilmaushan se on. Kyllä minä sen allekirjoitan. Olen kauhean onnellinen siitä, että omalle kohdalleni on riittänyt rakkautta. Olen saanut rakastaa ja minuakin on rakastettu – ja rakastetaan yhä. Se on kauhean tärkeä voimavara ihmiselle. Kaiken perusta tavallaan.

Miten paljon huumori on määrittänyt elämääsi?

Varmaankin paljon. Olen hyvin iloinen siitä, että olen saanut koomikon viitan harteilleni. Kannan sitä kyllä ylpeänä.

Komiikka on minulle hyvin myötäsyntyistä. Se on linssi, jonka kautta olen katsellut maailmaa ja omaa elämääni. Huumorin kantokyky on kuitenkin rajallinen. Jos ajatellaan esimerkiksi tätä vallitsevaa maailmantilannetta ja sotaa Ukrainassa, niin se on tavallaan jo liian kauheata. ­Sitähän voisi kuvitella, että teemasta saisi helposti irti mustaa huumoria, mutta ainakaan minun kohdallani ihmisten kärsimys ja kammottavat kohtalot eivät ruoki huumorinsarkaa. Kunnioittaisin silti kovasti sellaista koomikkoa, joka saisi minut nauramaan asialle.

Ketä koomikkoa ihailet?

En ihaile oikein ketään. Mulla ei ole sellaista tarvetta. Olen siinä mielessä hyvin tyypillinen, saatanan tylsä koomikko, ettei oikein mikään naurata. Saatan korkeintaan huvittua ja hymähtää jollekin asialle. Siinä mielessä olen tosi ikävä katsoja. Varmaan se umpimielisyydestä kertoo.

Vietit nuoruutesi Suomussalmella ja Kuhmossa, mutta olet asunut Helsingissä yli 40 vuoden ajan. Miten kainuulaisuus näkyy sinussa?

Murteessa ainakin. Luonteenlaadussa varmaankin periksiantamattomuutena ja ujoutena. Teatteriesityksiinkin saavun aina ihan viime tingassa, ettei vaan kukaan pääsisi kyselemään mitään.

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä ylpeämpi kainuulaistaustastaan on. Sieltä ne elämän eväät on aikanaan saanut. Vielä Teatterikorkeakouluaikana häpesin omia juuriani, ja yritin esittää fiksumpaa kuin olinkaan. Ei kehdannut sanoa olevani kotoisin Kuhmosta, vaan väitin tulevani sellaisesta suurkaupungista kuin Kajaani. Nuoren opiskelijan epävarmuutta se oli.

Kenties tunnetuin roolihahmosi on animaatiosarja Muumilaakson tarinoiden Muumimamma. Mihin Muumi-­hahmoon samaistut kaikkein eniten?

No, jos johonkin, niin sitten tähän ­Muumimammaan. Hän on rauhallinen niin kuin minäkin, ja myös jonkinlainen turvapesä. Sellainen sopivan tiukka, mutta myös aika pehmeä. En mikään kauhean pelottava tyyppi. Sitä minun on silti kauhean vaikea sanoa, olenko varsinaisesti äidillinen hahmo. Omia lapsiahan minulla ei ole. En ole koskaan tuntenut tarvetta hankkia lapsia enkä ole halunnut olla äiti.

Muumi-asiasta tulee mieleen hauska anekdootti. Olin Linnan juhlissa vuonna 2000 presidentti Tarja Halosen kutsumana. Meitä haastateltiin samaan aikaan. Toimittaja kysyi: ”Kumpi teistä nyt on se oikea Muumimamma?” Vastasin siihen: ”Ei kumpikaan, se on Tove Janssonin luoma satuhahmo.” Tarja ei sanonut siihen mitään. Hymyili ehkä väkinäisesti.

Olet verrannut kaksituntisen monologin esittämistä maratonin juoksemiseen. Mikä on suhteesi liikuntaan?

Oikein hyvä. Olen ainakin hirveän hyvä yrittämään. Olen päättänyt, että minun pitää kävellä ­päivittäin vähintään viisi kilometriä. Ihan hiljattain aloitin uudelleen kuntosaliharrastuksen. Pakotan itseni salille vähintään kaksi kertaa ­viikossa. Mutta ei mitään lempipuuhaa ole. Lähtemisen vaikeus on aina läsnä.

Harrastat sienestystä. Mitä luonto ja metsä sinulle merkitsevät?

Metsä on rauhan temppeli. Aika pieneksi siellä itsensä tuntee. Vähän puolukkaa suuremmaksi.

Olet kertonut olevasi fatalisti. Onko kaikki ennalta määrättyä?

Näin olen monesti sanonut, mutta olen toisaalta myös hetken lapsi. Ehkä elämä on tehnyt minusta fatalistin. Olen ollut koko näyttelijänurani ajan freelancer, enkä ole pystynyt suunnittelemaan tulevaisuutta koskaan kovin pitkälle. Hyvä, jos tiedän, mitä puolen vuoden päästä tapahtuu. Varmaan silläkin on ollut osansa, että äitini kuoli ollessani 15-vuotias. Olen silti aina ajatellut, että elämä kantaa ja otetaan vastaan mitä tulee. Että kyllä minä kohtaloon uskon.

Mitä pelkäät?

No, kyllä minä pimmeetä pelkään. Olisi aivan kamalaa, jos minut esimerkiksi jätettäisiin yksin mökille metsän keskelle. Alkaisin nähdä pimeässä kaikkea ­sellaista, mitä siellä ei ole. Jokainen narahdus tarkoittaisi jotain, eikä selkäänsä uskaltaisi kääntää. Hiipisin seinänvierustoja pitkin. Aika äkkiä sitä jonnekin asutuskeskukseen pakenisi.

Kerro jokin salaisuutesi.

No, voi jumalauta nämä ovat vaikeita… Inhoan puhelimessa puhumista. Se on mulle ihan kamalan vastenmielistä. Olen puhelimessa hirveän jyrkkä ja äkkiväärä. Aloitan puhelun aina: ”Mitä asiaa?” ­Ihmiset kokevat sellaisen kauhean epäkohteliaana.

Ulla Tapaninen

  • Syntyi: 19.11. 1955 ­Suomussalmella.

  • Asuu: Helsingissä.

  • Työ: Näyttelijä, laulaja, koomikko, ääninäyttelijä. Muumilaakson tarinoiden Muumimamma, Disneyn Pienen merenneidon (1989) Ursula.

  • Ajankohtaista: Metsurin tarina -elokuva.

2 kommenttia