Ukrainan jakaminen ja jäätynyt konflikti on realistinen mahdollisuus – Kyproksen 50 viimeistä vuotta sen osoittavat

Terveisiä Ukrainan tulevaisuudesta! Tarkemmin Kyprokselta – täällä maa on ollut kahtia jaettu kreikankielisten eteläosaan ja turkinkielisten pohjoisosaan. Aselepolinja täyttää ensi vuonna viisikymmentä vuotta eikä yhtä kauan kestänyt Turkin armeijan miehitys näytä merkkejä loppumisesta.

Turkki miehittää Kyproksen pohjoisosaa – täysin rangaistuksetta. Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan hallituksen on tunnustanut maailmassa pelkästään Turkki. Puolesta miljoonasta pohjoiskyproslaisesta kymmenesosa on miehitysarmeijan sotilaita, ja joka puolella on saaren pohjoisosan ja Turkin liput rinnakkain. Turkin liira on ainoa käypä valuutta.

Kansainvälinen yhteisö on tuominnut Turkin toimet Kyproksella. Mutta koska Turkki oli ja on lännen keskeisiä liittolaisia ja Nato-maa, talouspakotteita tai sormenheristelyä kummempaa se ei ole joutunut kokemaan.

Kypros on EU:n jäsen, ja vaikka unioni ei tunnusta pohjoista itsenäiseksi, se käyttää rahaa myös pohjoisosan infrastruktuuriin.

Naton jäseneksi Kyproksella ei ole asiaa, koska Nikosian hallitus ei hallitse koko aluettaan (eikä Turkki Kyprosta jäseneksi päästäisikään).

Toisaalta entisellä siirtomaaisäntä Britannialla on tukikohtia maassa ja sitä kautta Kyproksen eteläosa on vahvasti pultattu osaksi läntisen sotilasliiton strategisia suunnitelmia – tukikohdat ovat myös tärkeä sillanpääasema tiedustelulle erityisesti taas nyt Gazan ja Israelin tapahtumien aikaan.

Eteläkyproslaiset pääsevät vierailemaan vapaasti pohjoisessa (eli omassa tilapäisesti miehitetyssä maassaan) poliisin valvomien rajanylityspaikkojen kautta. Pohjoisen hallituksen myöntämällä passilla ei pääse etelään, eikä moneen maahankaan, esimerkiksi EU-alueelle. Parillakymmenellä tuhannella alaikäisellä pohjoisessa ei ole minkään maan kansalaisuutta.

Kyproksen pääkaupungin Nikosian sanotaan olevan Euroopan viimeinen muurilla jaettu kaupunki. Tai sanottiin, Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Mutta historia ei vielä ole päättynyt. Eikä taida päättyä koskaan.

Toisaalla toiseen sotatalveensa astuvassa Ukrainassa ei rintama ole sulan maan aikana liikkunut juuri lainkaan ja ainoa, mikä on varmaa, on että sodasta tulee monivuotinen. Taisteluväsymyksestä ei ole merkkejä, sen enempää kuin kummankaan osapuolen kyvystä saavuttaa sotilaallinen ratkaisu.

Jäätyneen konfliktin Kypros voi hyvinkin näyttää Ukrainan tulevaisuuden: tosiasia on, että jaettu Ukraina on tulevaisuudenkuvana täysin realismia, itse asiassa se on ollut asiaintila jo yhdeksän vuoden ajan. Jossakin vaiheessa aseet laskevat. Silloin sukulaiset ja ystävät ryhtyvät vierailemaan juoksuhautojen poikki, riippumatta, missä valtionrajat kulkevat, kuka kontrolloi mitäkin ja mikä lainsäädäntö on voimassa. Näin oli asianlaita Ukrainassa jo ja myös vuosina 2014–2022.

Ukrainaankin syntyy tarkastuspisteitä, ei-kenenkään maan ylityspaikkoja sekä erivärisiä viivoja kartoille. Osa pakolaisista juurtuu uusille asuinseuduilleen, osa haikailee takaisin kotiin.

Ehkä Kyproksen tie on myös Ukrainan tulevaisuuden tie?