Kaikki naiset eivät ole samassa veneessä – Ja se johtuu valkoisten oikeuksiin keskittyvästä feminismistä
Länsimaissa korostamme, miten kaikki naiset ovat ”samassa veneessä”. Silti keskitymme ensisijaisesti hyväosaisten naisten oikeuksiin, Ujuni Ahmed kirjoittaa.
Naisten oikeudet ovat nyt suuressa vaarassa koko maailmassa. Myös demokraattisissa länsimaissa, joissa olemme tottuneet pitämään tasa-arvoa itsestäänselvyytenä. Yhä useammissa maissa vakiintuneina pidetyt oikeudet murenevat, kun anti-gender liike ja äärioikeisto vahvistuvat. Seksuaali- ja lisääntymisoikeudet ovat uhattuina ja sukupuolten välinen palkkaero kasvaa. Myös naisten oikeus päättää omasta kehostaan on jälleen kiistanalainen.
Uusi tilannetta vaatii uudenlaista naisten oikeustaistelua. Siihen liittyy yksi iso riski, mutta myös mahdollisuus.
Kun kaikkien naisten oikeudet heikkenevät, länsimaissa korostamme paljon, kuinka kaikki naiset ovat ”samassa veneessä”. Tämän puheenparren tarkoitus on luoda solidaarisuutta kaikkien naisten välille ja korostaa tilanteen globaalia luonnetta. Ei vaan me, vaan kaikki naiset ympäri maailman.
”Köyhät naiset työskentelevät yhä huonommissa olosuhteissa maailman vaatetehtailla.”
Puheenparsi samasta veneestä on kuitenkin ongelmallinen. Se voi johtaa siihen, että keskitymme ensisijaisesti hyväosaisten naisten oikeuksiin ja sivuutamme jälleen ne, jotka ovat jo olleet pitkään ilman perusoikeuksia, kuten oikeutta puhua, oikeutta kouluttautua, tehdä työtä tai päättää kehostaan itsemääräämisoikeuteen.
Hyvää tarkoittava keskustelu voi ajautua väärille raiteille, jos emme samalla korosta ja huomioi, kuinka syvä eriarvoisuus ja valkoisten oikeuksiin keskittyvä feminismi ovat huonontaneet monien naisten tilanteita. Esimerkiksi samalla, kun länsimaissa on puolustettu naisten oikeutta kuluttaa omaa rahaa ja pukeutua miten mieli tekee, köyhät naiset työskentelevät yhä huonommissa olosuhteissa maailman vaatetehtailla.
Erityisen haavoittuvassa asemassa olevat naiset ja tytöt ovat jääneet aina valkoisen feminismin jalkojen alle sekä globaalisti että Suomessa. Siksi puhe samasta veneestä tuntuu epäreilulta – varsinkin, kun korostamme sitä ainoastaan omien oikeuksiemme ollessa uhattuina. Kaikki naiset eivät ole samassa veneessä.
Länsimainen oikeustaistelu tuntuu perustuvan samaan ajatukseen kuin lentokoneiden turvallisuusohje; happinaamari on ensin laitettava itselle ennen kuin sen voi laittaa jollekulle toiselle. Siinä on oma logiikkansa, sillä emme voi puolustaa maailman naisten oikeuksia, jos emme ensin pysäytä vaarallista kehitystä kotimaissamme. Naisten oikeustaistelu onkin johtanut maailmalla kehityskulkuihin, jotka ovat esimerkiksi parantaneet tyttöjen mahdollisuutta koulutukseen. Siksi käpertyminen omien oikeuksien ympärille uhkaakin aiheuttaa niin isoa takapakkia.
Uskon silti, että synkkä aika tarjoaa mahdollisuuden uudistaa naisten oikeuksia puolustavaa liikettä. Lisääntynyt empatia sekä yhtenäisyyden kokemus voivat toimia pohjana liikkeelle, joka on aidosti solidaarinen, toimiva ja ennen kaikkea yhdenvertainen. Tavoitteen pitää olla puolustustaistelua korkeammalla; koko naisia polkeva maailmanjärjestys pitää muuttaa.
Tämä ei tapahdu pelkästään puheilla, vaan myös toimilla, jotka tukevat niitä naisia, jotka ovat edelleen etulinjassa kamppailemassa perusoikeuksiensa puolesta. Muistetaan, että Afganistanissa nainen ei saa puhua ääneen – tuskin he kokevat olevansa samassa veneessä kanssamme.
