Image

Ujuni Ahmedista tuli tahtomattaan esimerkki siitä, miten Suomessa ei puututa vihapuheeseen - ”Tällä hetkellä unelmani on päästä Somaliaan, ja ajatukseni ovat jo siirtyneet sinne”

Ujuni Ahmedista tuli tahtomattaan esimerkki siitä, miten Suomessa ei puututa vihapuheeseen - ”Tällä hetkellä unelmani on päästä Somaliaan, ja ajatukseni ovat jo siirtyneet sinne”
Ujuni Ahmed lukee koronauutisia somaliksi ja puhuu julkisuudessa silpomisesta. Se ei miellytä kaikkia.
Julkaistu: 8.5.2021
Ujuni Ahmed tuijotti Instagramiin tullutta kommenttia bussissa, matkalla kauppakeskus Triplaan. Ei hän erityisesti tuntenut mitään, olo oli turta. Hetken päästä Ahmed ojensi puhelimen vieressä istuvalle perheenjäsenelleen ja näytti kommentin.
”Tästä tehdään rikosilmoitus”, tämä sanoi heti.
Hetkeä aiemmin Ahmed oli osallistunut muusikko Janna Hurmerinnan Instagram-tilillä käytyyn keskusteluun kulttuurisesta omimisesta. Ahmed oli kehunut Hurmerintaa siitä, että sen jälkeen, kun Hurmerinta oli esiintynyt halloween-naamiaisissa ja asiasta oli syntynyt kohu, tämä oli somessa myöntänyt, että asiaa olisi pitänyt miettiä pidempään. Hurmerinta kirjoitti Instagram-päivityksessä nyt ymmärtävänsä paremmin ”kulttuurillisen omimisen ongelmat alkuperäiskansojen historian syrjinnän ja seksualisoinnin kannalta.”
Ahmed vastasi tähän: ”Niin tärkeä postaus rakas (sydän­emoji). Moni voi kokea tämän ’turhana’ mutta tämä on äärimmäisen tärkeä postaus jotta tietoisuus lisääntyy asioista joista emme halua kuulla.”
Nyt Ahmedin kommentin alle oli ilmestynyt vastakommentti. Se oli lyhyt ja siinä Ahmedia haukuttiin n-sanalla. Kommentti oli kaikkea sitä, mitä kunnianloukkaus kirjaimellisesti tarkoittaa: syrjintää rodun ja etniseen ryhmään kuulumisen perusteella.
Vihapuhe ja järjestelmällinen häirintä eli maalittaminen ovat yleistyneet Suomessa viime aikoina. Poliisiammattikorkeakoulun tuoreen viharikosraportin mukaan sanallisten loukkausten, uhkausten ja häirinnän määrä on kasvussa ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan -rikosten määrä on kolminkertaistunut. Valtioneuvoston kanslian kahden vuoden takaisessa Viha vallassa -raportissa taas selvisi, että kuntapäättäjistä vihapuheen kohteena työnsä takia oli ollut joka kolmas. Loukkaamistarkoituksessa tehdyt viestit eivät koske ainoastaan yhteiskunnan vallankäyttäjiä. Tämänvuotisen EU Kids Online -tutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia nuorista on nähnyt kiusaamista tai vihapuhetta verkossa.
Häirintää harjoittavat ihmiset pyrkivät vaientamaan kohteitaan, mutta keskustelussa käsitteitä ei aina osata käyttää oikein.
Vihapuhetta luovan käytöksen taustalla on syrjivä suhtautuminen ja ennakkoluulot jotakin tiettyä ihmisryhmää tai vähemmistöä kohtaan. Maalittaminen taas on uudehko sana, joka tarkoittaa jonkin ryhmän yhdessä toteuttamaa järjestelmällistä häirintää. Toiminta voi suuntautua myös valtaväestöön, esimerkiksi tutkijoihin, toimittajiin, virkamiehiin ja päättäjiin.
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä aloite, jonka tarkoituksena on helpottaa laittomista uhkauksista raportoimista niin, että syytteen voisi nostaa muukin kuin vihapuheen kohteeksi joutunut ihminen itse.
Sitä toivoo myös Ujuni Ahmed. Hänen rikosilmoituksensa ei nimittäin edennyt pitkälle.
As-Salam Alaykum! Rauha olkoon kanssasi. Niin hän usein aloitti lähetyksen.
Koronavuonna Ylen uutisiin juontajaksi ilmestyi uusi kasvo: mustaan päähuiviin pukeutunut Ujuni Ahmed. Hän kertoi rauhallisella äänellä ja vakavin ilmein uusista rajoituksista, lainsäädännöstä ja turvaväleistä – somaliksi. Sellaista ei oltu Suomen tv-uutisissa ennen nähty.
Ahmed ei ollut pelkkä uutistenlukija. Koko idea somalinkielisestä osuudesta tv-uutisiin oli hänestä lähtöisin. Pandemian alussa Ahmed oli nimittäin huomannut, että monet hänen tuntemansa suomea taitamattomat iäkkäät somalitaustaiset ihmiset olivat aivan pihalla. He väittivät, ettei mitään koronaa ollut olemassakaan. Juteltuaan asiasta ystäviensä kanssa Ahmed kuuli, että myös muiden kielivähemmistöjen joukossa viruksesta liikkui väärää tietoa.
Silloin 33-vuotias Ahmed toimi kuten hänen sukupolvensa usein tekee: kääntyi sosiaalisen median puoleen. Hän kirjoitti asiasta Twitteriin ja Facebookiin. Hän myös lähetti Yleis­radioon uutisten päätoimittaja Riikka Räisäselle viestin, että Ylen pitäisi tehdä monikielistä kriisiviestintää, joka tavoittaisi myös ne ihmiset, jotka eivät seuraa uutisia Ylen nykyisin tarjoamilla kielillä.
Ja vaikka Yleä usein syytetään monessa asiassa hitaudesta ja byrokratiasta, tällä kertaa Pasilassa oltiin kuulolla. Viestin lähettämisestä ei mennyt kuin kaksi päivää, kun 20. maaliskuuta 2020 Yleisradion studiossa tehtiin ensimmäinen monikielinen koronauutisten tv-lähetys. Vaikka ensimmäinen lähetys jännitti kokematonta tv-esiintyjää, Ahmed oli tyytyväinen: somalinkielinen väestö saisi viruspandemiasta luotettavaa tietoa. Samassa lähetyksessä uutisia luettiin myös arabiaksi, kurdiksi ja persiaksi.
Toimitustiimissä on mukana myös Wali Hashi, somalialaistaustainen toimittaja, joka on tehnyt Suomen televisiossa ohjelmia lähes parikymmentä vuotta. Hashi sanoo, ettei muista tuolta ajalta yhtäkään ohjelmaa, jonka jälkeen hänelle ei olisi lähetetty vihapostia. Tämä varoitti Ahmedia: sellaista todennäköisesti seuraisi myös uutisista.
Hashi oli oikeassa.
Ensimmäisen lähetyksen jälkeisenä päivänä Ahmedin Twitteriin, Instagramiin ja Facebookiin alkoi ilmestyä viestejä, joissa häntä haukuttiin ihonvärin, uskonnon ja sukupuolen takia. Viestejä tuli viikonlopun aikana useita satoja. Nettiin ilmestyi myös pilkkavideoita.
Päästäkseen viesteistä eroon Ahmed sulki sosiaalisen median kanavansa. Jälkikäteen hän tajusi olleensa sokissa.
On maaliskuu, kun Ujuni Ahmed avaa oven kotiinsa. Ahmed on tarkka yksityisyydestään eikä ole aiemmin päästänyt toimittajia kotiinsa. Mutta nyt kahvilat ja kirjastot ovat kiinni ja hänen vetämänsä kansalaisjärjestö Fenix Helsingin toimistokin on täällä kotona.
Ujuni Ahmed esittelee työhuoneensa, jonka hän perusti vuosi sitten muusta tavarasta tyhjentämäänsä vaatehuoneeseen. Muutaman neliön tilassa hän edistää työ- ja elinkeino­ministeriön rahoittamaa selvitystä kunniaan liittyvästä lähisuhdeväkivallasta. Lisäksi hän laatii koulutusmateriaalia ja kouluttaa etäyhteydellä muun muassa lääkäreitä silpomiseen liittyvistä asioista.
”Monet aiheistani ovat aika synkkiä, joten tarvitsen ympärilleni kauneutta”, Ahmed sanoo.
Tarkasti stailatun kaksion pääväri on kulta. Sitä on koristeellisessa peilissä ja seiniin asennetuissa kynttilänjaloissa, tuolin jaloissa sekä kahdessa Ahmedin äidiltään saamassa koristearkussa.
”Arkut symboloivat minulle somaliäidin aarteita.”
”Ei minulla ollut voimia lähteä kamppailemaan vihapuheen kirjoittajia ja maalittajia vastaan. Minusta se on työnantajan tehtävä.”
Ujuni Ahmed
Kalusteiden valkoiset päälliset on kaikki helposti pestäviä, koska Ahmedin meikkivärejä löytyy usein paikasta jos toisestakin. Ujuni Ahmed tunnustaa, että on päättänyt monta kertaa säilyttää meikkinsä työhuoneessa.
Tämä on ensimmäinen koti, jossa Ahmed lajittelee jätteensä. Aiemmin hän piti sitä työläänä ja tilaa vievänä. Nyt keittiön reunalla on kuusi läppäkantista kierrätyspönttöä, jotka Ahmed on maalannut kultamaalilla.
Olohuoneen seinään on kitillä muotoiltu arabiankielisillä kohokirjaimilla kirjoitettu aforismi: ”Elämä on koettelemus. Hyvässä ja pahassa.” Ahmedin on pitänyt opetella sanoma ulkoa, koska hän ei osaa kirjoittaa arabiaa.
”Olen käynyt seitsemänvuotiaasta asti koraanikoulua mutten silti osaa kirjoittaa arabiaa”, Ahmed sanoo.
Sitten hän nostaa läpinäkyvällä muovipleksillä suojatun arkun päälle croissant- ja kakkulautasen ja kaataa kuppeihin kahvia. Sen äärellä on tarkoitus nyt jutella siitä, mitä Ahmedin saaman vihapuheryöpyn jälkeen tapahtui – ja mitä ei tapahtunut.
Yleisradio teki Ahmedin saamista vihaviesteistä tutkintapyynnön poliisille kansanryhmää vastaan kiihottamisesta sekä tekijänoikeuksien rikkomisesta. Osa viesteistä täytti myös kunnianloukkauksen merkit. Kunnianloukkaus on kuitenkin asianomistajarikos. Se tarkoittaa, että Ahmedin olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus itse. Se on hänestä väärin.
”Ei minulla ollut voimia lähteä kamppailemaan vihapuheen kirjoittajia ja maalittajia vastaan. Minusta se on työnantajan tehtävä.”
Yleisradiossa on viime vuosina tehty paljon töitä häirinnältä suojautumiseksi, sillä toimittajien häirintä on lisääntynyt. Tuhansien asiattomien palautteiden joukosta Yleisradion turvallisuusosasto tutkii vuositasolla noin 500 uhkaavaa tai häiritsevää viestiä, joista joitakin kymmeniä ohjataan viranomaisille.
Ylen yleisövuorovaikutuksen päällikkö Sami Koivisto on ollut mukana kehittämässä yleläisille häirinnän ennalta­ehkäisyn ohjelmaa sekä turvallisen vuorovaikutuksen ohjeita. Hänestä on tullut aiheen asiantuntija, jota kutsutaan puhumaan ja kouluttamaan aiheesta myös Ylen ulkopuolelle. Koiviston mielestä Suomessa ollaan vasta havahtumassa vihapuheen haitallisuuteen.
”Olemme vihapuhekeskustelussa nyt suunnilleen samassa vaiheessa kuin koulukiusaamiskeskustelussa 1990-luvun puolivälissä, jolloin keskustelu ilmiöstä alkoi kunnolla nousta. Kesti valitettavan kauan ennen kuin vähättelystä päästiin nyky­tilanteeseen, jossa suuri yleisö pitää koulukiusaamista todella vakavana asiana”, sanoo Koivisto.
Ahmed korostaa, ettei hän syytä Yleisradiota eikä enää ole vihainen häntä solvanneille ihmisillekään. Sen sijaan hän on tehnyt aktiivisesti työtä unohtaakseen viestit.
”Mutta olen vihainen viranomaisille siitä, että heillä ei ole ymmärrystä suojella ihmisiä vihapuheelta.”
Vaikka puheenaiheet ovat vakavia, kahvittelu Ahmedin kanssa tuntuu mukavalta. Asunnossa on rauhallinen tunnelma. Ahmed sanoo, että tästä kerrostaloasunnosta on tullut hänelle aiempia koteja merkityksellisempi koti, eräänlainen turvapaikka. Koti sijaitsee Länsi-Helsingissä, jossa Ahmed kertoo viihtyvänsä erinomaisesti. Hän ei enää osaa kuvitella asuvansa lapsuutensa ja nuoruutensa maisemissa Itä-Helsingissä.
“Tykkään siitä, että täällä saan olla oma itseni, eikä yhteisön paine koske minua.”
Kun Ahmed oli lapsi Helsingin Kontulassa, hänen perheensä pelkäsi skinheadeja ja fyysistä väkivaltaa. Toisinaan isä vei lapsia kouluun varmuuden vuoksi autolla.
”Luulen, että minun edustamiani asioita on helpompi saada eteenpäin sitoutumatta yhteen puolueeseen.”
Ujuni Ahmed
Kolmessa vuosikymmenessä kadulla aiemmin kohdattu viha on siirtynyt verkkoon. Suomi on 12 EU-maan vertailussa afrikkalaistaustaisille ihmisille kaikkein rasistisin maa.
Se taitaa näkyä siinäkin, miten Ahmedin Instagramissa saaman kommentin kanssa kävi.
Alkuvuodesta Ujuni Ahmed alkoi odotella n-sanan käyttöön liittyvän kunnianloukkauksen etenemistä. Yllätys oli melkoinen, kun posti helmikuussa toi Etelä-Suomen syyttäjän lähettämän kirjeen, jossa se ilmoitti, ettei se ota tapausta tutkittavaksi. Ahmed näyttää saamaansa päätöstä, jossa sanotaan, että kunnianloukkauksesta tulisi korkeintaan lievä sakkorangaistus. Syyttäjän mukaan kommentista ei ole osoitettu aiheutuneen konkreettista vahinkoa ja rikosoikeudellisesti tapaus on ”vähäinen”.
Mutta onko se?
Ahmed sanoo ymmärtävänsä, että poliisin resurssit ovat rajalliset. Sitä hän sen sijaan ei ymmärrä, miksi niin selvästi lainvastainen teko jätettiin tutkimatta. Sellainen antaa hänen mielestään signaalin siitä, että mitä tahansa voi sanoa, koska oikeusjärjestelmä ei siihen puutu.
”Kun se tulee omalle kohdalle, alkaa kyllä miettiä omaa ihmisarvoaan. Haluan olla lain edessä samanarvoinen kuin muut. Nyt lainvalvojat eivät noudata lakia.”
Ahmed on päättänyt puhua kohtelustaan, koska hän haluaa tuoda esiin ongelmia, joista kärsivät monet muutkin. Kaikki eivät jaksa tai saa kokemiaan vääryyksiä julkisuuteen.
Julkaistuaan syyttäjältä saamansa tiedot helmikuussa Ahmed sai sympatiaviestejä, muun muassa sisäministeri Maria Ohisalolta. Imagen näkemässä viestissä Ohisalo kysyy myös, onko Ahmed harkinnut kuntavaaleihin osallistumista. Vihreiden lisäksi Ahmedia politiikkaan ovat houkutelleet demarit, feministit sekä Liike Nytin ja kokoomuksen edustajat. Toistaiseksi Ahmed on kieltäytynyt kutsuista.
”Luulen, että minun edustamiani asioita on helpompi saada eteenpäin sitoutumatta yhteen puolueeseen.”
Hiljattain Suomi sai myös kielteistä huomiota, kun Euroopan komissio arvosteli Suomea viharikoksista nostettujen syytteiden vähäisestä määrästä.
Siitä Ahmedille tuli turvallinen olo. Että joku edes valvoo ja huomaa, mitä täällä tapahtuu.
Maaliskuun puolivälissä vietetään rasisminvastaista viikkoa. Tänä vuonna se näkyi Ujuni Ahmedin elämässä myös käytännössä. Juuri tuolla viikolla yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta otettiin Ahmediin yhteyttä.
Syrjintäasioiden tiimipäällikkö Robin Harms kysyi, sopisiko Ahmedille, että valtuutettu alkaa hoitaa hänen tapaustaan ja tekee syyttämättäjättämisestä valituksen valtakunnansyyttäjälle.
Ja kyllähän Ahmedille sopi.
”Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi sekä somali­yhteisössä että suomalaisessa yhteiskunnassa.”
Ujuni Ahmed
Tapaukset, joita yhdenvertaisvaltuutettu on viime vuosina alkanut ajaa, ovat yleensä yhteiskunnallisesti kiinnostavia. Ne eivät välttämättä johda uusiin juridisiin linjauksiin, mutta ne vaikuttavat keskusteluun ja auttavat ihmisiä tunnistamaan ilmiöitä.
Robin Harmsin mielestä on tärkeä osoittaa, että ihmiset uskaltavat ilmoittaa syrjivästä kohtelusta. Tehtyjen rikosilmoitusten kautta yhteiskunnan syrjintä piirtyy esiin. ”Ei kenenkään demokraattisessa oikeusvaltiossa kuulu sietää rasismia”, Harms sanoo.
Ahmedin mielestä lainsäädännössä on muutakin kehitettävää.
”Suomen laista puuttuu ymmärrys suljetuissa yhteisöissä tapahtuvaa syrjintää kohtaan.”
Sellaisesta hän on kertonut julkisuudessa ennenkin, muun muassa vuonna 2009 ilmestyneessä Voima-lehden artikkelissa. Siinä 19-vuotias lukiota käyvä Ujuni Ahmed otti kantaa vähemmistötaustaisten tyttöjen kohtaamaan perheväkivaltaan ja sukuelinten silpomiseen. Tuohon aikaan teemasta ei vielä juurikaan keskusteltu valtavirtajulkisuudessa. Oli radikaalia, että nuori nainen kertoi lehdessä joutuneensa silvotuksi.
”Tuohon aikaan puhuin vielä ympärileikkauksesta. Olin vasta itsekin ymmärtänyt, että kyseessä on rikos.”
Vuonna 2017 Ahmed laati selvityksen Suomessa asuvien tyttöjen silpomisesta. Lopulta, viime marraskuussa, kansalaisaloite tyttöjen silpomisen kriminalisoimisesta johti eduskunnassa äänestykseen ja meni läpi. Ahmed odottaa nyt, että hallitus tekee lakiin aiempaa tarkemman kirjauksen tyttöjen sukuelinten silpomisesta.
”Mummon nuoruudessa Somaliassa oli vapaampaa kuin minun lapsuudessani Suomessa.”
Ujuni Ahmed
Ahmed on kertonut kärsineensä siitä, etteivät opettajat eivätkä vanhemmat kannustaneet häntä kohti omia unelmia. Hän kasvoi yhteisössä, jossa tytöille ja pojille oli erilaiset säännöt. Voiman haastattelun jälkeen somaliyhteisö kritisoi Ahmedia voimakkaasti.
”Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi sekä somali­yhteisössä että suomalaisessa yhteiskunnassa.”
Ehkä juuri se on kuitenkin vapauttanut hänet myös toimimaan niin aktiivisesti. Silpomisasioiden lisäksi Ahmed on ottanut kantaa myös esimerkiksi vuonna 2015, jolloin kolme somalialaistaustaista miestä tuomittiin raiskauksesta. Tuolloin Ahmed vaati Helsingin Sanomissa somaliyhteisöä tuomitsemaan teon kollektiivisesti.
Nuorena Ahmedilla ei ollut esikuvia. Hän tunsi, että ympäristö odotti hänen avioituvan nuorena, keskittyvän perheeseen tai opiskelevan lähihoitajaksi. Koulunkäyntikään ei sujunut. Ahmed koetti piilottaa keskittymishäiriönsä ja oli ilmoittamatta pois kotoa sekä koulusta.
Nuoruuden kohokohtana hän pitää mummonsa Suomen-vierailua, joka lopulta kesti puolisentoista vuotta.
”Mummo sanoi heti tänne saavuttuaan, että poikienkin on tehtävä kotitöitä. Hän kysyi äidiltäni, miksi hunnutat tuota tyttöä, kun en minäkään hunnuttanut sinua Somaliassa.”
Se hymyilyttää Ujuni Ahmedia vieläkin. Silloin hän huomasi, että kaikki mitä hänelle oli opetettu ei ollutkaan totta.
”Mummon nuoruudessa Somaliassa oli vapaampaa kuin minun lapsuudessani Suomessa.”
Parikymppisenä Ujuni Ahmed muutti perheensä kanssa Lontooseen. Pääsyy muuttoon oli isän työ, mutta perheen kokemalla rasismillakin taisi olla osansa. Monikulttuurinen metropoli avasi Ahmedin silmiä. Musliminaisilla oli kireitä housuja eikä kaikilla ollut huiveja.
”Lontoossa tajusin, että on monia tapoja olla muslimi.”
Välillä Ahmed vietti melkein vuoden Ruotsissa. Hän asui sukulaisten luona Tukholmassa Rinkebyn ja Tenstan kaupunginosissa. Ahmed kuvailee ajanjaksoa harhailuksi. Mikään ei tuntunut omalta eikä innostanut. Jälkikäteen hän tajusi, että oli vähällä menettää otteensa ja jäädä oleilemaan ilman tavoitteita.
”Vastustan sellaista segregaatiota, jossa valtaväestö ja muunmaalaiset ihmiset erotetaan eri asuinalueille. Rinkebyssä näin, että puukotettu ihminen joutui odottamaan ambulanssia 45 minuuttia.”
Ahmed muutti Ruotsista toviksi Lontooseen, josta hän palasi Suomeen, kun häntä pyydettiin näyttelemään Pinja Hahtolan ohjaamassa Mikä Elämä -näytelmässä. Ujuni Ahmedin äiti ja kaikki seitsemän sisarusta asuvat nykyisin Helsingissä. Isä jäi Englantiin.
Vaikka Ujuni Ahmed on saanut viime aikoina osakseen häirintää ja vihapuhetta, on hänet huo­mioitu myös mukavammalla tavalla. Viime vuonna kirjailijoiden sananvapausjärjestö Pen luovutti Ahmedille sananvapauspalkinnon hänen työstään yhteiskunnan hauraimmassa asemassa olevien tyttöjen ja naisten oikeuksien puolustamisesta. Ylen monikieliset uutiset olivat ehdolla myös vuoden journalistiseksi teoksi.
”Olen kokeillut tanssia ja joogaa, mutta eivät ne auta. Ampumisessa keskityn täysin.”
Ujuni Ahmed
Ahmedista se on vähän hämmentävää. Hän ymmärsi melko myöhään, mitä haluaa elämässään tehdä, vasta reilusti päälle parikymppisenä. Koulutukseltaan hän on nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja. Sittemmin hän on erikoistunut monikulttuuriseen nuorisotyöhön sekä kulttuurisensitiiviseen tyttötyöhön. Hän on työskennellyt muun muassa Itä-Helsingin nuorisoyksikössä sekä sovittelijana Aseman Lapsissa.
”Näissä töissä tajusin, että en ollutkaan ainoa yksinäinen tyttö, joka ei tunne kuuluvansa mihinkään yhteisöön. Suljetuissa yhteisöissä eläviä tyttöjä on paljon.”
Jotta Ujuni Ahmed sai somali-, iranilais-, kurdi- ja syyrialaistytöt mukaansa nuorisotyöhön ja yöleireille, hänen piti voittaa vanhempien ennakkoluulot. Hän vakuutteli, että tytöt eivät kohtaisi toiminnassa poikia ja kaikki ohjaajat olisivat naisia. Joidenkin vanhempien mielestä Ahmedin oma maine oli liian vapaa.
”Kai he pelkäsivät, että heidänkin lapsensa luopuvat huivista ja heidän maineensa slash kunniansa kärsisi.”
Ahmed jatkaa toistaiseksi kerran viikossa somalinkielisten koronauutisten lukemista. Viime aikoina virusepidemia on stressannut häntä kovasti omassakin elämässä. Ahmedin mielestä paras tapa unohtaa ulkopuoliset ajatukset on mennä ampumaradalle ja tehdä kolmen, neljän tunnin toiminnallinen ampumaharjoitus.
”Olen kokeillut tanssia ja joogaa, mutta eivät ne auta. Ampumisessa keskityn täysin.”
Omaa asetta tai aseenkantolupaa Ahmed ei kuitenkaan suunnittele hankkivansa.
Sen sijaan matkakuume on ehtinyt kasvaa. Ujuni Ahmed ja kirjailija Elina Hirvonen ovat lähdössä – heti kun koronatilanne sallii – Somalimaahan. Hirvonen kirjoittaa Ahmedin toiveesta hänen elämästään kirjaa. Episodimaisesti etenevän kirjan työnimi on Kirjeitä tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin. Ahmed on innoissaan siitä, että teos tullaan julkaisemaan myös somalinkielisenä äänikirjana, eli on mahdollista että hän tavoittaa kirjallaan eri puolilla maailmaa sekä etenkin Somaliassa ja Somalimaassa asuvia tyttöjä.
Kirjassa Ahmed kertoo tyttönä Suomen somaliyhteisössä kasvamisesta näkökulmista, joita Elina Hirvosen mielestä ei aiemmin ole tuotu suomalaisessa kirjallisuudessa esiin. Hirvonen toivoo kirjan toimivan Suomessa keskustelun avaajana ja kutsuvan useamman kulttuurin keskellä eläviä tyttöjä esiin jakamaan omia kokemuksia ja näkökulmia.
Kirjan viimeinen luku on tarkoitus kirjoittaa Somalimaassa, koska Ahmed haluaa päästä peilaamaan juurilleen palaamista. Hän kävi Somaliassa lähtönsä jälkeen ensimmäisen kerran pari vuotta sitten.
”En ole koskaan tuntenut olevani suomalainen enkä somali, mutta siellä ne tuoksut, äänet ja näkymät olivat jotenkin niin tuttuja. Jokin loksahti paikalleen.”
Haastattelun lopuksi Ahmed paljastaa salaisuuden.
Hän suunnittelee paitsi matkaa myös muuttoa Afrikkaan.
Somalia on edelleen epävakaa konfliktimaa. Silti se on toisenlainen paikka kuin silloin, kun Ahmed lähti sieltä kaksivuotiaana. Ahmed on pannut tyytyväisenä merkille, että Somalian valtiollisiin tehtäviin on palkattu naisia. Naapurimaissa, Tansaniassa ja Etiopiassa, presidentteinäkin ovat naiset.
Mogadishuun on palannut paljon maailmalla vuosia asuneita ihmisiä. Ahmediakin kutkuttaa ajatus siitä, että hän voisi kantaa oman kortensa synnyinmaan kehittämiseen, toimia paikka jossain paikallisessa järjestössä.
Omista parisuhdeasioistaan Ahmed ei juurikaan puhu. Silti hän kertoo alkaneensa pikkuhiljaa haaveilla perheen perustamisesta ja äidiksi tulemisesta.
Hän on pohtinut sitäkin, voisiko hän kasvattaa lapsiaan Afrikassa. Vastaus on ”kenties”.
”Tällä hetkellä unelmani on päästä Somaliaan, ja ajatukseni ovat jo siirtyneet sinne.”
Unelmat ovat usein erilaisia käytännössä. Elämästä Afrikassa ei varmasti tule helppoa. Mutta siihen Ahmed on jo tottunut.
Suomi koulutti hänet.
Edit: Korvattu sana muslimitytöt ilmauksella vähemmistötaustaiset tytöt ja lisätty otsikon suora sitaatti.
Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
Kommentoi »