Debatti: ”Ei ole näköpiirissä, että kohtaanto-ongelma ratkeaisi poliittisin päätöksin” – Emmi Nuorgam, Sonja Finér & Heikki Pursiainen kommentoivat

Emmi Nuorgam

Impact Producer

Muistatteko vielä Sari Sairaanhoitajan? Sari oli Kokoomuksen vuoden 2007 eduskuntavaalikampanjan kuvitteellinen vetonaula. Kokoomus vaati julkisen sektorin koulutetuille naisille – muun muassa hoitajille – muita suuremmat palkankorotukset, vaikka sitten valtion pussista. Kokoomus voitti vaalit, ja sairaanhoitajat saivat palkankorotuksensa.

Sari Sairaanhoitajasta on 15 vuotta aikaa. Kuntasektorille tehdyt palkankorotukset ovat jo sulaneet, ja hoiva-alalla on jälleen valtava työvoimapula. Tehyn mukaan koronapandemia on iskenyt rankasti juuri sotealoille. Työnantajat ovat siirtäneet lomia perusteettomasti, teettäneet pakkoylitöitä ja pidentäneet irtisanomisaikoja. Sotessa kärsitään joukkopaosta, sillä työn kuormittavuus ja alan palkkataso ovat risti­riidassa keskenään.

Tammikuun aluevaalien alla ei nähty tunteisiin vetoavia tarinoita Sari Sairaanhoitajista. Itse asiassa päinvastoin. Poliitikot väistelivät kysymyksiä palkankorotuksista vetoamalla siihen, etteivät he voi vaikuttaa palkkaneuvotteluihin. Tämä on tuttu laulu, joka ei koske vain sotealoja. Oli kyse minkä vain alan työvoimapulasta tai suurista työttömyysluvuista, poliitikot pesevät niistä kätensä.

Ikään kuin koulutuksesta leikattaisiin tai opiskelupaikkoja vähennettäisiin poliitikoista riippumattomista syistä. Poliitikot istuvat kuitenkin monien työvoimapulaan liittyvien päätösten päällä: koulutusleikkausten, opiskelupaikkamäärien, uusien hyvinvointialueiden palkkabudjettien ja niin edelleen.

Ei niitä budjetteja niin vain kasvatella, saattaa joku siellä nyt sanoa. Ei tietenkään. Ensin tulee keksiä, mistä rahat budjettiin ja valtion kirstuun saadaan. Ja se, jos jokin, on poliittinen päätös.

Sonja Finér

Finnwatchin toiminnanjohtaja

Kohtaanto-ongelmasta keskusteltaessa unohtuu liian usein, että elämme keskellä murrosta, jossa meidän tulee luopua fossiilitaloudesta ja asettaa kulutuksemme planeetan rajoihin. Kun mietitään toimenpiteitä työpaikkojen ja työntekijöiden yhteensaattamiseksi, on tärkeää muistaa kysyä, millaisia työpaikat ovat. Tarvitsemme työtä, joka tukee eko­logista siirtymää ja on yhteensopivaa hiili­vapaan tulevaisuuden kanssa. Tätä kehitystä jarruttavaa työtä tulee vähentää.

Ekologista siirtymää nopeuttavien työpaikkojen kohtaanto-ongelman ratkaisemiseen kannattaa panostaa. Poliitikoilla on tähän paljon aiemmista tutkimuksista tuttuja keinoja käytössä. Ihmisillä tulee olla oikeanlaista osaamista tulevaisuuden työmarkkinoille, joten koulutukseen panostaminen on selkeä prioriteetti. On arvioitu, että ekologinen siirtymä lisää työpaikkoja muun muassa kestävään ruokajärjestelmään perustuvaan maatalouteen, erilaiseen tietotyöhön sekä sosiaali- ja terveysalalle. Tulevaisuuskuvan kirkastamiseksi tarvitsemme nopeasti lisää kestävyysmurroksen huomioivaa työvoimapoliittista suunnittelua ja poikkitieteellistä tutkimusta.

Avautuvien työpaikkojen tulee olla ihmisarvoisia. Ihmisoikeuksia kunnioittava sosiaali­turva ja markkinatalous ovat tähän hyvä yhdistelmä. Jos työhön ei ole tulijoita, työnantajat voivat lisätä työn houkuttavuutta palkkaa ja muita työehtoja parantamalla. Ikääntyvä Suomi kaipaa työvoimaa myös rajojemme ulkopuolelta. Tämä edellyttää poliittisia toimia, mutta myös kansalaisten asennemuutosta.

Heikki Pursiainen

Ekonomisti ja Mustread-median strategi

Kohtaanto-ongelma tarkoittaa, että työttömyys on korkea samaan aikaan, kun avoimia työpaikkoja on paljon.

Itse asiassa kysymys ei ole yhdestä isosta vaan useasta keskenään aika erilaisesta pienemmästä ongelmasta.

Yksi niistä on alueellinen kohtaanto-­ongelma. Se tarkoittaa, että ihmiset ja työpaikat sijaitsevat eri paikoissa. Toinen kohtaanto-ongelma liittyy osaamiseen. Yritykset saattavat tarvita sellaista osaamista, jota työnhakijoilla ei ole. Myös heikot työllistymiskannustimet voivat johtaa siihen, että työttömiä ei hakeudu avoimiin työpaikkoihin. Ongelma voi johtua myös siitä, että julkiset työvoimapalvelut eivät toimi hyvin.

Koska ongelmat ovat hyvin erilaisia, myös niiden ratkaisut ovat erilaisia. Kaikkiin on kuitenkin mahdollista vaikuttaa viisaalla työllisyyspolitiikalla.

Alueellista kohtaantoa voi parantaa poistamalla liikkuvuuden esteitä, osaajapulaa voidaan lievittää työperäisellä maahanmuutolla ja koulutuksella, kannustimia voidaan terävöittää etuuksia uudistamalla ja työvoimapalveluita voi niitäkin parantaa.

Mitään syytä antautua ei siis ole.

Päätöksenteko on toki poliittisesti vaikeaa. Mikään näistä ratkaisuista ei ole kaikkien poliittisten puolueiden suosiossa. Yksi vihaa maahanmuuttoa, toinen ei usko kannustimiin, kolmas ei halua käyttää rahaa mihinkään, neljäs vastustaa kaupungistumista.

Olisi silti omituista ajatella, että mitään ei voida tehdä eikä mihinkään pystytä. Siksi kysymys on vähän hassu. Aina on mahdollista tehdä parempaa työllisyyspolitiikkaa.

Debatti-palstalla Imagen vakituiset debatistit ottavat eri kokoonpanoilla kantaa toimituksen esittämään väitteeseen.