Keväällä politiikan jättävä Niinistö ei halua tehdä mahtipontista testamenttia. Sen sijasta hän kertoo meille opettavaisen kansansadun.
Tunnetteko sadun Herra Seguinin vuohesta? Se ei ole mikä tahansa tarina. Yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista miehistä kertoo sen aina tilaisuuden tullen.
Vuohista elantonsa saavalla herra Seguinilla on ongelma. Elikot karkaavat. Ne juoksevat vuorille, ja siellä susi syö ne. Isäntä totuttaa yhden vuohen liekaan pienestä pitäen, jotta se ei tekisi samaa virhettä. Toisin käy. Pelottelusta huolimatta pikku vuohi kirmaa vuorille ja huumaantuu vapaudesta. Se ei palaa edes kun hämärä laskeutuu. Susi osuu sen tielle. Vuohi taistelee saalistajaa vastaan koko yön, mutta aamulla se antaa periksi. Susi pistää vuohen poskeensa.
End of story.
Vuohifaabeli on yksi Sauli Niinistön kirjallisista suosikeista. Alphonse Daudet’n satu sopii mielikuvaan maan historian pitkäaikaisimmasta valtiovarainministeristä: armoton. Vapaudestaan huumaantuneen vuohen tavoin myös suomalaisten käy huonosti, jos velkaa ei makseta, julkista sektoria supisteta, verotusta kevennetä ja turhia menoja karsita.
Salolaisen varatuomarin nimestä on tullut tiukan taloushallinnon ja tylyjen lausuntojen synonyymi. Sävy ei ole pehmentynyt, vaikka seitsemäs vuosi vallan huipulla jää viimeiseksi.
”Kyllä minä kuuntelen sinfoniaa mieluummin terveenä kotona kuin sairaana hienossa konserttisalissa”, Niinistö kommentoi lokakuussa.
Marraskuussa hallitus esitti, että opetusministeriön täytyy säästää 12 miljoonaa euroa ensi vuoden budjetista.
Myrsky oli valmis. Viikkoa myöhemmin eduskunta torjui esityksen.
Aiemmin syksyllä puhemies Riitta Uosukainen oli purkanut kirjassaan katkeruuttaan Niinistöä kohtaan. ”Kovanaama” kuittasi kohun sarkastisella kommentilla.
EU:n komission puheenjohtaja Romano Prodi ei päässyt yhtä helpolla. Prodi piti EU:n maiden taloutta säätelevää sopimusta typeränä. Niinistö vastasi, että Prodin lausunnot olivat typeriä.
Kansa on tulkinnut tiukkuuden lujatahtoisuudeksi ja pysynyt Niinistön tylyn linjan takana. Vuodesta toiseen hänet on valittu suosituimmaksi vallanpitäjäksi, parhaaksi pääministeriehdokkaaksi, edustavimmaksi ja nykyaikaisimmaksi poliitikoksi. Uskottavuutta lisää, ettei hän ryvetä itseään poliittisissa skandaaleissa eikä myy yksityisyyttään medialIe. Henkilö Niinistöstä ei 15 parlamenttivuoden jälkeen tiedetä juuri muuta kuin nikotiiniaddiktio, rullaluistelu ja kaunis ystävätär. puolivallaton leskimies on myyttinen hahmo, ja vain harva tietää, kuinka todenmukainen tuo myytti on.
Mitä on Niinistön rautakoura-myytin takana? Pitäisikö se purkaa osiin ennen kuin se säilötään kansakunnan muistiin?
Eduskunnan istuntosali ja kahvio 26.11.2002 klo 14.
”Huh.” Eduskunnan vahtimestari säpsähtää hereille ja nostaa pään käsiensä varasta. Tummansiniseen työbleiseriin sonnustautunut mies nousee lehdistölehterin penkiltä kesken päivätorkkujen. ”Niinistö? Katsotaas tuosta monitorista. Puhuu jälkimmäisessä istunnossa, nyt on menossa vasta ensimmäinen… ”
Vahtimestari vilkaisee alas saliin kohti puhemieskoroketta ja Riitta Uosukaisen korkeaa kampausta. Valtaosa penkeistä on tyhjillään. Kolme vierekkäin istuvaa miesedustajaa naureskelee keskenään. Hekotus peittyy Raimo Vistbackan puheenvuoron alle.
”… ja tässä voi mennä vielä pitkään”, vahtimestari nyökkää Vistbackan viininpunaisen takin suuntaan.
Eduskunnan kuppilassa istuu melkein yhtä monta parlamentaarikkoa kuin salissa. Leppeä puheensorina täyttää korkeiden ikkunoiden kehystämän arvovaltaisen kahvilan. Tunnelma on kuin historiallisen museon henkilökuntaruokalassa.
Suih, suih, suih, suih. Sauli Niinistö etenee puolijuoksua marmoriportaita ylös kahvilaan ja juttelee samalla politiikan toimittajalle, joka hölkkää vierellä. Niinistö sujahtaa kassajonoon, istuutuu sitten toimittajien pöytään ja vastaa kysymykseen yhteisöveron uudistuksesta. Ymmärtävätköhän toimittajat? Kunnat eivät menetä määrärahoja: toisaalta niiltä otetaan ja toisaalla niille annetaan. Niinistö ottaa yhden toimittajan lehtiön ja piirtää siihen huolellisen kaavion veromallista. ”Tämä x tarkoittaa… ” ”Jay puolestaan … ” Pian ministeri häviää tupakkahuoneeseen.
Hetken kuluttua hän palaa. Jotakin on jäänyt sanomatta. Hän on istuutumassa toimittajien pöytään, istuukin pöydälle, kumartuu eteenpäin ja alkaa kiivaasti selittää. Valtion talous on huolestuttavassa tilassa. Rahaa käytetään hulppeasti, aivan kuin edellisen laman kynnyksellä. Ei ymmärretä, että… Saarna kestää tovin. Sitten Niinistö oikaisee selkänsä ja zäp, on jälleen poissa.
Istuntosalissa Vistbackalla on uusi puheenvuoro. Kuulijoita on enää kourallinen.
”Selvisihän Suomi Kekkosestakin”, tokaisee kokoomuslainen kansanedustaja vastauksena kysymykseen, miten Niinistön vetäytyminen politiikasta vaikuttaa puolueen asemaan ja vaalimenestykseen.
Kommentti kertoo Niinistön statuksesta kaiken. 1990-luvun puolivälissä kokoomus halusi ylimääräisessä puoluekokouksessa Pertti Salolaisen seuraajaksi vahvan johtajan, ja sai sellaisen. Niinistö nousi kokoomuksessa asemaan, jota ei kyseenalaistettu. Niinistön ääni oli puolueen ääni.
Niinistön puheenjohtajakaudella puolueen uskottavuus parani. Julkiset riidat loppuivat ja velat saatiin maksettua. Loppuaikoina Niinistön yksinvaltaista asemaa puolueessa jo kritisoitiin. ”Sanoja varottiin Saulin läsnäollessa, koska niistä saattoi joutua vastuuseen.”
Puheenjohtaja ei kritisoijien mukaan viime vuosina enää kiinnostunut kokoomuksen aatteellisesta kehittämisestä, mitä sillä arvopohjaltaan hajanaisessa ja klikkeihin jakautuneessa puolueessa sitten tarkoitetaankaan. Lähtöön on jo totuttu. Perään ei haikailla.
Seuraajalta on toivottu ”pehmeämpää imagoa”. Siinä Ville Itälä onkin selvästi onnistunut. 7 Päivää -lehdessä vaimonsa pyöreätä vatsaa kuunteleva puoluejohtaja ei voisi koskaan tai missään olosuhteissa olla Niinistö. Johtajuus sen sijaan ItäläItä on vielä lunastamatta, sen tietävät kokoomuslaisetkin.
Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa Niinistö sai eniten ääniä kaikkien puolueen kaikista ehdokkaista. Hän kokosi yhdessä Kirsi Pihan kanssa 48 prosenttia Helsingin vaalipiirin kokoomuksen äänisaalista.
Nuo äänet ovat nyt jaossa. Uusia potentiaalisia ääniharavoja on tulossa listoille, eikä Kokoomus usko kannatuksen laskuun. Muutamat veikkaavat maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisesta Niinistön manttelinperijää.
Ei sitä tiedä, eihän Niinistöstäkään tiedetty. Ilkka Kanerva erehtyi 1990-luvun alussa vähättelemään Niinistöä ”tyypilliseksi yhden kauden juristikansanedustajaksi”. Kolmannella yrityksellä eduskuntaan päässyt mies ei tuonut itseään esiin. Toistakymmentä vuotta juristina työskennellyt salolainen perehtyi innolla verolainsäädäntöön, mutta harva siitä tiesi. Hän oli väritön rivikansanedustaja, jonka lehdet mainitsivat vain pari kertaa ennen vuoden 1994 puheenjohtajavaaleja ja seuraavana vuonna tapahtunutta vaimon tapaturmaista kuolemaa.
”Riittääkö karisma?” kysyi Helsingin Sanomien otsikko Niinistön valinnan jälkeen.
”Varovainen varatuomari”, kommentoi Suomen Kuvalehti.
”Vasta valta tuo karisman esiin”, toteaa eräs puolueen työntekijä. Jepjep.
Finlandia-talo 28. 11.2002 klo 15.
”Georg Ehrnrooth tässä hei. Tästä numerosta oli yritetty tavoitella minua… ” Ehrnrooth seisoo Finlandia-talon portaikoissa ja painaa kommunikaattoria korvalleen. Hän vilkaisee luentosaliin, missä näkyy rivikaupalla tummia pukuja ja valkoisia kauluksia. Muutama niska punottaa jo.
Teollisuuden ja työnantajien keskusliiton järjestämä Suuntaa Suomelle -seminaari on koonnut Finlandia-taloon arvovaltaisen joukon kansantalouden kermaa: yritysjohtajia, virkamiehiä, kansanedustajia ja poliittista johtoa EU-komissaari Erkki Liikasesta pääministeri Paavo Lipposeen.
Yleisö nojautuu taaksepäin, vaihtaa asentoa vaivihkaa: ruotsalainen kansanedustaja Mauricio Rojas on luennoinut hyvinvointivaltion haasteista jo puoli tuntia yli määräajan. Kiireiset miehet eivät silti poistu, ei edes Ehrnrooth: seuraavaksi puhuu Sauli Niinistö.
”Ainahan on maksettava eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu”, laulaa kaksi nuorta kuoropoikaa tervehdykseksi ministerille. Niinistö saa aplodit jo ennen kuin on ehtinyt aloittaa.
Tuttu velmu hymy. Tuttu, tyly tyyli.
”Olemme tässä salissa niin yksimielisiä siitä, että verotusta täytyy keventää, valtionvelkaa lyhentää, korkotasoa pitää matalana ja taloutta vakaana, että jätän nuo aiheet kokonaan käsittelemättä”, Niinistö sanoo sarkastisesti.
Hän ei tuijota papereihinsa. Puheenvuoro on tavan mukaan vain ranskalaisin viivoin muistiinmerkitty, katse poraa armottomana yleisöön, kuin jokaiseen erikseen. Yleisö on hiirenhiljaa.
Niinistö ei säästä kuulijoitaan. TT on syyllistynyt SAK:n tavoin yksisilmäiseen edunvalvontaan. Korporaatiot sen kummemmin kuin kansanedustajatkaan eivät näe sopimus- tai vaalikautta pidemmälle.
Ensin vitsaa, sitten kiitosta: jotain on tehty oikeinkin.
”Suomella on EU:ssa talouspolitiikasta parempi ote kuin yleisesti mielletään. Suomen kannattaisi toimia aktiivisesti, jotta EU:n komissioon saataisiin seuraavaksi suomalainen komissaari vastaamaan talousasioista.”
Sali on hetken hiljaa, hörähtää sitten nauruun – ja alkaa taputtaa innostuneesti: itseäänkö se tarkoitti? Niinistö virnistää reaktiolIe tavalla, jota on vaikea tulkita.
Tummat takit tungeksivat luentosalista kahvijonoon Finlandia-talon lämpiöön. Niinistö jää massan keskelle. Syrjemmällä kahviaan hörppii Erkki Liikanen.
”… ja kun Sauli sanoo, niin kansa uskoo”, hän tuhahtaa vieressä seisovalle. Äänessä on vaivoin peiteltyä närkästystä.
Nopeus. Suoruus. Lahjomattomuus. Kun pariltakymmeneltä politiikan vaikuttajalta ja muutainilta entisiltä alaisilta kysyy valtiovarainministerin ominaisuuksista, vastaukset ovat yhteneväisiä. Niitä tosin tulkitaan kovin eri tavoin. Joku näkee nopeuden töykeytenä, toinen älykkyyteen liittyvänä kärsimättömyytenä. Joku pitää suoruutta poliitikolle harvinaisena aitoutena, toinen loukkaavana käytöksenä ja pikkupoikamaisena uhitteluna.
Niinistö edellyttää, että asiat etenevät rivakasti. Hän ei siedä “jahnaamista” ja vielä vähemmän huonosti perusteltuja argumentteja. Eri mieltä olevien ajattelun aukot hänen kerrotaan paljastavan ilman empatian hiventä. Vastaan sanojia ei käy kateeksi. Niinistö suhtautuu työhönsä äärimmäisen vakavasti, ”osaa kaiken ulkoa”. Mitä monimutkaisempi asia, sitä innostuneempi Niinistö.
”Saulille on kova paikka, jos ei ole kovaa paikkaa”, sanoo entinen erityisavustaja Velipekka Nummikoski. Niinistö on paineen alla parhaimmillaan – ja vaatii eniten itseltään.
”Monet uskovat virkamiehiä ottamatta itse selvää. Jos ministeri on liian heppoisin perustein luottanut virkamiehiin, niin Sauli kyllä antaa tämän kuulla kunniansa”, sanoo politiikan vaikuttaja.
Shakkia pelaava kirstunvartija käyttää tiukkuutta myös strategiana. Ministeri saattaa budjettineuvottelun jälkeen olla sitä mieltä, että on saanut lisää rahaa, mutta valtiovarainministerin papereissa lukee ”säästö”.
Entisen peruspalveluministerin Osmo Soininvaaran mielestä budjettineuvottelutaktiikka on uuvutusta. ”Niinistöllä oli tapana sijoittaa todelliset neuvottelut yön myöhäisiin hetkiin", Soininvaara kirjoittaa Ministerikyyti-kirjassaan.
”Rahaa anovan ministerin tahto nujerretaan äänen voimalla.” Ministereistä vain Kalevi Hemilä ”lähti mukaan huutamaan”.
Äänen volyymistä pääsevät alaiset ja poliitikot osallisiksi muulloinkin kun budjetinteon aikaan. Monet Niinistöä lähempää nähneet kuvaavat häntä yllättäen ”äärimmäisen emotionaaliseksi”.
Mielialat näkyvät helposti. ”Hirveä temperamentti”, vahvistaa entinen työntekijä, ”piti osata lukea tarkkaan, mikä on aamun tunnelma”.
”Olen sataprosenttinen tunneihminen”, Niinistö tokaisi kaksi vuotta sitten Ilta-Sanomien haastattelussa, ”Jotenkin kuvittelen aina, että mulla on varaa olla oma itseni. Välillä ympäristön reaktiot tulevat täytenä yllätyksenä.”
Suutahtelija leppyy nopeasti – ja katuu. Joitakin vuosia sitten politiikasta kirjoittanut toimittaja sai kokea kiukun, kun kuvatekstissä oli sana, joka saattoi johtaa harhaan. Ministeri tuli linjoja pitkin eikä kainostellut sananvalintojaan. Kun Niinistö näki toimittajan puolitoista vuotta myöhemmin, hän pyysi käytöstään anteeksi.
Herätti hän millaisia reaktioita hyvänsä, yhdestä asiasta ovat kaikki samaa mieltä. ”Sauli ei kuseta”, kiteyttää politiikan vaikuttaja.
Niinistö arvostaa riippumattomuutta ja toimii moraalinsa mukaisesti: lehmänkauppoja ei tehdä. Omaa etua tavoittelevat ovat hänestä vastenmielisiä.
”Paras tapaa joutua Niinistön epäsuosioon on pyrkiä tietoisesti hänen suosioonsa”, Nummikoski sanoo.
Valtioneuyoston linna 27.11.2002. klo 10.
Niinistö kiertää työpöytänsä takaa vastaan ja kättelee. ”Sauli Niinistö”, hän esittäytyy. Kasvoilla on ystävällinen ilme.
”Saako sinutella”, Niinistö kysyy toimittajalta, eikä ääni vaikuta edes ilkikuriselta. Hän istuutuu biedermeier-tuoliin, ottaa ohutsankaiset lukulasit käteensä ja alkaa pyöritellä niitä rennosti, kuin jänisräikkää. Tässäkö kovaotteinen, tiuskiva jääräpää? Ehkä läheinen työtoveri on oikeassa: Niinistön suorasukaisuus ja lakoninen huumori ymmärretään väärin.
Mutta hitautta ministeri ei siedä, eikö vain?
”Kyse on pikemminkin rytmistä. Täytyy pysyä tietty rytmi päällä. Jos lähdetään jaarittelemaan niitä näitä, niin jännite katkeaa saman tien.”
Kysymystä kiukunpurkauksista ei tarvitse edes esittää.
”Osaan kyllä viestittää myös aika kohteliaalla tavalla miten toivon että homma etenee”, hän virnistää.
”Testamenttini? Se on ehkä huono sana… Toivoisin ettei eduskunta olisi vain vaalikautensa lapsi, että se ymmärtäisi vastata haasteisiin, jotka todentuvat vasta kahden vaalikauden päästä.”
”Ei se tarkoita hyvinvointivaltion purkamista, pikemminkin kykyä priorisoida.”
Niinistö on selvästi tuohtunut siitä, että hänen toimintatapaansa on kritisoitu ”hallinnoinniksi”. Yhdessä haastattelussa hän sanoi kommenttien ”haavoittaneen”. Itse hän sanoo arvostavansa vain tekoja ja pyrkineensä toteuttamaan ne.
Toisin kuin saatetaan luulla, Niinistö ei ole immuuni arvostelulle. Vuosi sitten Niinistö vastasi Turun Sanomien yleisöpalstalla arkkipiispa Jukka Paarmalle, joka oli arvostellut ”kylmää ja kovaa talouspolitiikkaa”. ”Arvostelunne on koskettanut ja koskenut. Haluaisin tietää, miten mielestänne taloudessa olisi pitänyt toimia?”
Niinistö ei peittele myöskään tyytymättömyyttään poliittiseen ilmapiiriin. ”Vaatimusten puuro” kertoo hänen mielestään paitsi vaalien lähestymisestä, myös jostakin muusta.
”Keväällä 2000 huomasin, että aha, nyt tämä alkaa. Levisi käsitys, että nyt on varaa. Kaksi yksittäistä ilmiötä vaikutti siihen syndroomaan. Paikoin yltiöpäinen optiokuvio ja toisaalta eduskunnan suhteellisen reipas rahankäyttö omiin tarkoituksiinsa.”
Äänestä puuttuu nyt sarkasmi ja tuttu tiukka sävy, joka on seitsemän vuotta muistuttanut valtionvelan lyhentämisen vääjäämättömästä pakosta. Se on ehkä lannistunut tai kenties turhautunut.
”En mä koe turhautuneeni. Vanhat muistot kyllä helposti kultautuvat. Ensimmäisinä vuosina, 1995–1999, oli enemmän tekemisen meininkiä. oli sellainen asenne, että laitetaan tämä homma kuntoon. Nyt politiikka on palaamassa politiikkaan.”
Niinistön termistössä se tarkoittaa, että asioiden ratkaisemisen sijaan vartioidaan etuja ja vaaditaan lisää. Tehdään politiikasta ooppera – tai farssi.
”Yksi edustaja sanoi syyskuussa näin: Hyvä että budjettiriihessä kavennettiin veron alentamista, se olisi ollut ihan väärä signaali. Samassa puheenvuorossa edustaja sanoi, että hyvä kun jätettiin veronalennusvaraa tuponeuvotteluihin. Logiikan riemuvoitto! Veronalennus tupo-pöydässä on hyvä, mutta jos samansisältöisen esityksen tekee hallitus, niin se on huono. Demokratia on selvästi antanut jotain periksi.”
Viidentoista vuoden työura suomalaisessa politiikassa jää taakse ilman haikeutta.
”Kun joku jää, ei sitä sitten kaipaa”, Niinistö toteaa. Sanoja ei ole vaikea uskoa.
Eduskunnan kyselytunti 28.11.2002 klo 16.30.
Pampam! Ensimmäinen puheenvuoro. Kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki nousee seisomaan ja heilauttaa päätään kuin hänellä olisi pitkät hiukset. ”Arvoisa puhemies … ”
Vain muutama tuoli on tyhjänä, vaikka asialistalla ei ole lainkaan päätöksiä. Mutta ohjelmassa onkin jotain kansanedustajille arvokkaampaa: media-aikaa. Kyselytuntia seuraa lehdistölehteriltä kolme tv-kameraa ja joukko toimittajia.
Aitiossa istuvat ministerit yrittävät näyttää kiinnostuneilta, kun keskustan puheenjohtaja perää ”hallituksen vastuuta Soneran yrityskulttuurista”. Niinistö hieraisee ohimoitaan ja liikauttaa ärtyneesti päätään, kun toinen keskustaedustaja kysyy, milloin Sonerassa tehdään erityistilintarkastus.
Puheenvuorojen virta jatkuu samalla mitä-hallitus-aikoo-tehdä-nuotilla, oli kyse sitten opiskelijoiden motivaatiosta tai Kiinan ihmisoikeustilanteesta. Niinistö nojaa leukaa kämmeneensä, raapii poskeaan, vetää mustekynällä paperiinsa pitkiä viivoja ikään kuin olisi mieluummin muualla. Tai ehkä hän miettii, miten Saksa saadaan kuriin. Valtiovarainministerien Ecofin-neuvosto kokoontuu seuraavalla viikolla punnitsemaan sanktiota Saksalle, joka on laiminlyönyt taloutta säätelevää vakaussopimusta.
”EU-kuviot taatusti kiinnostavat Niinistöä tämän homman jälkeen. Hän on siellä kuin kala vedessä, nauttii suurta arvostusta", sanoo entinen alainen.
Viimeistään konservatiivipuolueiden kattojärjestön EDU:n puheenjohtajuus teki Niinistöstä kansainvälisesti tunnetun vaikuttajan. Hänelle povataan EU:n investointipankin ensi keväänä vapautuvaa varapääjohtajan paikkaa.
”Milloin ministeri Niinistö aikoo puuttua aravalainojen korkojärjestelmään”, kysyy Sdp:n Tarja Kautto. Hän kertoo, että asuntoasioista vastaava Suvi-Anne Siimes on paljastanut televisiossa kokoomuksen jarruttavan aravauudistusta. Niinistö nousee, oikaisee puvuntakkiaan ja tokaisee: ”Eipä tässä ole juuri esitetty mitään vastustettavaakaan.”
”Edustaja Kautto, me kävimme varsin pitkän keskustelun ympäristövaliokunnan kanssa, jossa te olitte paikalla, jossa tein varsin selväksi sen, mitä ajattelen, enkä silloin kyllä huomannut mitään ristiriitoja”, Niinistö kuittaa.
”Mutta mikä sitten on hallituksen kanta, jos kerran Niinistö sanoo … ” aloittaa Pekkarinen.
”Uskoisit kun sanotaan”, ärähtää Niinistö ohi mikrofonin, mutta tokaisu kuuluu piippuhyllylle asti. Toimittajat hymähtävät. Tuttua. Toimittajien vieressä istuva Niinistön erityisavustaja Mikko Kortelainen hymyilee hänkin, mutta naama on tulipunainen.
Susi sitten söi herra Seguinin vuohen, joka karkasi vuorille vaikka oli kuuliaiseksi kasvatettu. Tylyn miehen suosikkitarinaksi sopii ankaran darwinistinen opetus. Sen sanoma on kyhyesti: heikot häviävät, tyhmän käy huonosti. Faabeli on metafora naiivista ihmisestä, joka ei ymmärrä parastaan. Aika pessimistinen käsitys, vai mitä?
”Eipäs ole!” Niinistö sanoo hämmästyneenä. Silmälasien hyrrämäinen liike lakkaa. Niinistö miettii hetken. Ohiajava raitiovaunu tärisyttää ministerin työhuoneen lattiaa.
”Vuohen taistelu on kaunista. Vapauden riskin ottaessaan se alistuu epävarmuudelle. Karkaamisen lopputulos on selvillä, mutta vuohi ottaa riskin silti, koska arvostaa vapautta.”
Vuohi kääntää Niinistön tulkinnan mukaan tilanteen edukseen, koska taistelee aamuun asti. Onko se siis rohkea vai tyhmä?
”Ei kumpaakaan. Vapauden kaipuu voittaa.”
Toinen Niinistön suosikkitarina, lyhyt sekin, kertoo mieltymyksestä metaforiin. Guy de Maupassantin kirjallisuudenopetuksessa usein käytetyn Koru-novellin päähenkilö lainaa ystäväItään juhlia varten arvokkaan korun ja hukkaa sen. Hän palauttaa korusta jäljennöksen ja raataa vuosikymmeniä ansaitakseen kylliksi rahaa alkuperäisen korun ostaakseen. Kun arvotavara on vihdoin hankittu ja nainen palauttaa sen oikealle omistajalle paljastaen petoksensa, hän saakin kuulla, että alkuperäinenkin oli jäljennös. Novelli on tunnettu, suorastaan kliseinen moraliteetti ylpeydestä, turhamaisuudesta ja epärehellisyydestä. Niinistö näkee toisenkin puolen.
”Koru kertoo käsittämättömän suuresta velvollisuuden tunteesta. Se että uhraa elämänsä sen puolesta, on varsin hieno ajatus.”
Molemmissa tarinoissa sinnitellään kunniakkaasti mutta aivan turhaan?
”Ehkä tuo paradoksi tekee siitä vieläkin kunniakkaampaa.”
Tiedättehän sen isopäisen animaatiohahmon, jonka kasvot ovat pysyvästi ilkeässä virneessä, joka liikkuu vain rullaluistimilla ja jonka savukkeen hehku ei koskaan sammu?
Itse valtiaat -sarja on lempeää poliittista satiiria, joka litistää poliitikot parin piirteen karikatyyteiksi. Silti hahmot tuntuvat yllättävän uskottaviIta.
Niinistön animaatiohahmossa ja hänen myytti-imagossaan on paljon yhteistä: olueen menevä, itsekeskeinen, ketään kuuntelematon kovanaama, joka arvostaa enemmän baari-iltaa kuin pokkuroi presidentinlinnassa. Kuin lännensankari. Kuin yksinäinen ratsastaja.
Myyttinä Niinistö on mediaseksikkäämpi kuin omana itsenään.
Sankari-Sauli on hohdokkaampi kuin arki-Niinistö, jonka elämäntyyliä kuvataan karun askeettiseksi. Hän asuu reilun neljänkymmenen neliön kaksiossa keskellä Helsinkiä, käy baarissa pari kertaa vuodessa, viihtyy yksinkin. Ei siedä saunailtoja tai edustusillallisia, jätti väliin jopa valtiovarainministeriön pikkujoulut.
Salon asunnolleen Niinistö menee julkisilla tai ajaa vuosimalIin -83 Bemarilla, jonka erityisavustaja Kortelainen on nimennyt Hopeanuoleksi. ”Taas tarvitaan purkinavaajaa”, tokaisevat eduskunnan vahtimestarit Niinistön kaartaessa parkkihalliin. Kulkuneuvot ovat toissijaisia, mutta kynillä on merkitystä. Niinistö kirjoittaa vain tietynlaisella, kalliilla mustekynällä.
Toki hän urheileekin, harrastaa tennistä, jääkiekkoa ja luistelua. Sekä keihäänheittoa Suomusjärven mökillä, missä hän saunoo – ja kasvattaa kukkia.
Draama hiipuu, mitä lähemmäs Niinistön arkea mennään. Hän viettää paljon aikaa brittiläisessä pankissa työskentelevän Nuutti-poikansa ja valtiotieteitä opiskelevan Matias-poikansa kanssa. Veli, sisar ja äiti ovat läheisiä. Äitinsä kanssa Niinistön pohti presidenttiehdokkuuden mahdollisuutta – ja päätti ettei lähde. Häntä kiinnostaa sittenkin enemmän arkinen työ ja sen haasteellisuus kuin valta sinänsä.
Jännittävintä, mitä ministerin vapaa-ajasta voi kertoa, on shakinpeluu. Hän on kuulemma hyvä nopeissa peleissä. Eduskunnan shakkikerhossa tosin tiedetään, miten pikkupojasta asti pelannutta Niinistöä voi niissäkin hämätä.
”Valmistelevat minua varten juristivitsejä ja kertovat niitä tiukoissa paikoissa. Helposti sitä hämääntyykin”, naureskelee Niinistö valtioneuvoston linnassa samalla kun häntä kuvataan Imageen.
”Eihän häiritse, että puhun samalla”, hän kysyy heti perään kuvaajalta. Myyttiin verrattuna Niinistö vaikuttaa paitsi kovin välittömältä, myös erittäin arkiselta. Ehkä Suomen talouden pelastamiseen omistautuneella sankarilla on sentään suuria unelmia?
”En toivo mitään erityistä, ehkä tietynlaista vakautta, ettei tapahtuisi suuria historiallisia mullistuksia.”
Koitetaan toisin. Mikä on on elämässä kaunista? Niinistö miettii pitkään.
”Ehkä sellainen, että saa herätä rauhassa, kenenkään patistamatta, ostaa iltapäivälehdet ja mennä sitten kahville.”
Myytin takana on tavallinen mies. Mitäpä muutakaan.
Eduskunnan kuppila 29.11.2002 klo 14.
Perjantai-iltapäivä on tyhjentänyt eduskunnan. Aution kahvion seinustalla tietokoneständien ruudut hohtavat sinistä. Digitaalinen asialista on tyhjä, istunto ohi. Tuntia aiemmin äänestettiin maan johdon luottamuksesta. Hallitus ei kaatunut välikysymykseen harmaasta taloudesta. Ei kai kukaan sitä odottanutkaan.
Sauli Niinistö kantaa kuppia kohti toimittajan pöytää. Suuren valiokunnan kokous on alkanut, mutta Niinistön puheenvuoroon on vielä muutama minuutti.
”Minkälaista tutkielmaa sitä oikein ollaan tekemässä?” hän kysyy ja istuu alas. Hän on hitusen huolissaan käsillä olevasta artikkelista. Aiemmin samalla viikolla Niinistö on vino hymy naamallaan kysäissyt, vakoillaanko häntä, kun toimittaja on seurannut perässä seminaarista ja istunnosta toiseen.
Viimeiseen seitsemään vuoteen tuskin mahtuu montakaan päivää, jolloin tv:ssä tai lehdissä ei olisi mainittu Niinistöä. Hän on maan tunnetuimpia ihmisiä, mutta yhä vaivautunut joutuessaan huomion kohteeksi henkilönä. Vielä puistattavampi ajatus on, että juttua varten on haastateltu uraa seuranneita poliitikkoja, kuultu nimettömiä todistajia.
”Mikään ei ole vastenmielisempää kuin että ihmiset, jotka eivät minua tunne, puuttuvat henkilööni”, hän sanoo. ”Motiivit ovat silloin niin selvät.”
Henkilökulttia ei pääse pakoon – paitsi pakenemalla maasta. Täällä katseet seuraavat, puheet muistetaan, eleet tulkitaan. Jopa taksissa.
”Niinistö on aina mukava, rupattelee niitä näitä, mutta vastaa asiallisesti jos kysyy politiikasta”, todisti muuan Arkadianmäen eliittiä kyyditsemään tottunut kuski. ”Ihan toista kuin Kanerva. Se vain murahtelee.”
Enää minuutti aikaa. Niinistö suuntaa tupakkahuoneeseen. Viimeinen kysymys.
”Mitä ministerillä on viikonlopuksi suunnitelmissa?”
”Rien”, ei mitään, hän päräyttää EU:n virkakielellä ja sytyttää punaisen Belmontin.
”Jääkiekkoa ehkä voisi harkita”, hän lisää parin kiivaan henkosen jälkeen.
Nimettömät lähteet ovat paljastaneet, että Niinistö menee pari kertaa talvessa maila olalla kenttien reunalle kysymään, pääseekö mukaan pelaamaan. Yleensä pääsee.
Onko näin? Niinistö nyökkää.
Sen suurempaa myönnytystä privaatin puolelle häneltä on turha toivoa.
Miksi pitäisikään?
*
Artikkelin taustatyö: Tero Salonen. Artikkelin ohessa ilmestyi kaksi tiiviimpää tekstiä, jotka alla.
*
Ministeri pistokokeessa
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö, millä mielellä olet seurannut Soneran avainhenkilöiden pidätyksiä?
”Hämmästyneenä.”
Kirjallisuusmaustasi päätellen pidät metaforisista kertomuksista, joihin liittyy jokin opetus. Mikä opetus liittyy Soneran vaiheisiin?
”Monikin vanha viisaus: suutari pysyköön lestissään, joka kuuseen kurkottaa etc., parempi pyy pivossa ete.”
Onko sinulla Nato-kantaa? Jos on niin mikä?
”Vastaus ja sen pyörittely kaavan mukaan veisivät antiinssa verrattuna kohtuuttomasti tilaa.”
Aamun uutiset kertovat, että kuluttajien luottamus talouteen on vahvistunut. Miksi taloudesta puhutaan emotionaalisin termein ”tuntemuksina”?
”Etenkin pörssimaailma mystifioitui it-nousun aikana. Kun pelataan odotuksilla reaalimittareiden sijasta, niin peliä saadaan laajennetuksi. Luetaanhan sitä horoskooppejakin. Talouden luottamus on vähän eri asia, joskin siihen liittyy tuntemusten hakemalla hakemista.”
Onko eettinen vastuu yhdistettävissä tulokselliseen bisnekseen?
”Kokemuksieni mukaan lähestulkoon kaikki etu- ja ihmisryhmät hakevat taloudellista hyvää siihen tahtiin, ettei muunlaista etiikkaa taida edes löylyä.”
Tässä Imagen numerossa käsitellään prostituutiota ja sen kriminalisointia. Onko sinulla mielipidettä asiasta?
”En yleensä innostu tämäntyyppisistä keskusteluaiheista.”
Millä sanoilla voisit kuvata eduskunnan kykyä keskustella laajoista, olennaisista asiakokonaisuuksista?
”Kyky kasvaa aina vaalien jälkeen.”
Entä mitä sanaa käyttäisit eduskunnan kyvystä tarttua ei niin olennaisiin detaljeihin?
”Kyky kasvaa aina ennen vaaleja.”
Onko sinulla sankareita?
”En sanoisi, että yksittäisiä sankarihahmoja, pikemminkin ominaisuuksia, joita arvostan.”
Onko julkinen kuvasi vähemmän humaani kuin todellinen minäsi?
”Voi olla.”
Mitä ominaisuuksia kadehdit muilta?
”Tyydyn vähään. Tyydyn tähän.”
Mikä on hallitsevin luonteenpiirteesi?
”Johdonmukaisuus.”
Testataan oikeistolaisuuttasi. Reagoi seuraaviin. Ansiosidonnaista työttömyysturvaa pitää porrastaa?
”Kyllä.”
Veroprogressiota tulee pienentää?
”Kyllä.”
Osinkojen verotusta ei pidä nostaa?
”Jätän tuohon vastamatta.”
Eläkepommia ei pureta vain pidentämällä työikää?
”Sanotaan, että siihen on kyllä mahdollisuuksia.”
Terveydenhuoltomme on kallis ja osittain tehoton?
”Osittain tehoton. Hallinto lähinnä.”
Tupo-neuvottelut ovat näytelmällinen menneisyyden jäänne?
”Niin kuin moni muukin näyteImällinen kommunikaatiotilanne.”
Mitä tekisit ensi töiksesi Suomen taloudelle, jos etujärjestöjen reaktioita ei tarvitsisi ottaa huomioon?
”Aika paljon: työlainsäädännössä, vakuutusvalvonnassa, eläkepaketissa, ansiosidonnaisen porrastamisessa…”
Oletko muuttanut käsityksiäsi mistään asiasta vuosien aikana?
“En usko.”
Et vastustanut homoparisuhteen rekisteröintioikeutta viime keväänä. Toisaalta et oikeusministerinä toimiessasi vienyt asiaa eteenpäin. Onko se esimerkki muutoksesta?
”Mielipide ei ole muuttunut. Aika ei tuolloin ollut sille kypsä. Enkä nyt niin järin innostunut ole tästä asiasta. Jokainen tehköön itsensä kanssa mitä haluaa.”
Miksi sinua pelätään?
”Ei minua pelätä.”
Mikä on mottosi?
”En ole mottomiehiä.”
Montako savuketta kuluu kiireisenä päivänä?
”Riittävän monta.”
Mikä shakkinappula kuvastaa toimintastrategiaasi parhaiten?
”Torni. Se menee eikä meinaa, kun tarve ja paikka tulee.”
*
Mistä töitä Saulille?
Tältä mieheltä loppuvat kohta työt, kerroimme päiväkoti Eliaksen lapsille. Näytimme lapsille tämän jutun kuvia kertomatta miehestä enempää ja kysyimme, mistä mies voisi hakea töitä. Lisäksi pyysimme lapsia piirtämään näkemyksensä valtiovarainministeristä.
”Sopisi presidentiksi, koska sillä on työvaatteet.” Saara, 5 v.
”Siitä tulee arkkitehti, koska se on varmaan hyvä piirtämään. Ihan kun se olisi jostain presidentinlinnasta.” Aapo, 6 v.
”Se on ihan kuin enkeli. Mutta se on sittenkin tuhma enkeli. Se varastaa rahaa. Ehkä se vois olla myös alkoholisti!” Akseli, 6 v.
”Kun siltä loppuu työt, se voisi mennä sairaanhoitajaksi, koska se näyttää hyvältä sairaanhoitajalta. Näyttää muutenkin kivalta.” Amanda, 6 v.
”Siitä tulee urheilija, ehkä keihäänheittäjä. Vapaa-ajalla se katsoo tv:tä. Näyttää ihan sikakivalta!” Felix, 6 v.
”Musta se näyttää kivalta sedältä. Siitä tulisi hyvä poliisi, sitten se voisi viedä itsensä vaikka vankilaan.” Susanna, 6 v.
”Mä luulen että toi olis hyvä korjaamaan autoja. Se näyttää siltä, että se tietäisi paljon miten autoja korjataan. Se näyttää kivalta, ja sillä on ehkä lapsia. Se harrastaa ehkä tähtitieteitä.” Matilda, 6 v.
”Musta siitä tulee pottapää tai työmies. Näyttää se ehkä vähän kivalta. Kotona se laiskottelee ja tuijottelee uutis-tv:tä, jossa lentää kakkaraketteja.” Nuutti, 6 v.
”Näyttää hyvältä poliisilta, joten sehän vois ryhtyä poliisiksi! Kesällä se vois mennä mökille ja onkia ja grillata. Talvella se vois luistella tai mennä pulkkamäkeen.” Minea, 6 v.
”Jos siltä loppuu työt, niin se vois vaikka matkustaa toiseen maahan tekemään kivoja juttuja. Se vois vaikka uida siellä. Ja mennä naimisiin espanjalaisen kanssa ja saada paljon lapsia.” Aida, 6 v.
Kokosi Kati Laitinen.
Imagen arkistojutut vuoden 2012 presidenttiehdokkaista löydät täältä.
