Kolumni | Tyhmä Neitsyt voi olla tämän vuoden Stoner, arvelee Miina Supinen.
Kirjojen paljous kammottaa. Laatukirjallisuuden ystävät harmittelevat huonojen kirjojen tulvaa, mutta oikeastaan hyvien kirjojen ylitarjonta on paljon ahdistavampi asia.
Mestariteoksia syntyy ja katoaa eikä kukaan huomaa mitään. Romaanin sesonki on vain muutaman kuukauden pituinen. Sinä aikana sen pitäisi vakuuttaa palkintolautakunnat, toimittajat ja mielellään ulkomaiset kustantajat. Sitten kirja katoaa unohduksen yöhön. Suuri suosiokaan ei ole tae klassikon asemasta. Kuolinpesien kirjahyllyistä löytyvät aina ne samat opukset: Vanki nimeltä Papillon, Forsytein taru ja Okalinnut. Kukapa niistä enää juuri intoilisi. Vuonna 2050 mummojen hyllyiltä löytyy pölyinen kokoelma Harry Pottereita.
Teoksen nousu menestykseksi riippuu monesta tekijästä: kirjan laadusta ja soveltuvuudesta ajan hengen vaatimuksiin, mutta ennen kaikkea kyse on hyvästä tuurista. Kirjan pitää olla oikeissa käsissä oikeaan aikaan. Menestysten taustalla on usein vain yksi vaikutusvaltainen lukija, joka todella, todella pitää kirjasta.
Viime vuonna kirjamaailmassa ihasteltiin John Williamsin Stoner-romaania, joka sai uuden elämän, kun se käännettiin ranskaksi. Teoksen puolestapuhujana oli kirjailija Anna Gavalda, joka tykästyi alun perin 1965 julkaistuun Stoneriin ja usutti kustantamoa kääntämään sen ranskaksi.
Vastaavaa arkeologista aarretta kaivetaan nyt Hollannista. Ida Simonsin Tyhmää neitsyttä mainostetaan Jane Austenin veroisena ja tyylisenä kadonneena helmenä. Alun perin vuonna 1959 julkaistu teos oli aikoinaan arvostettu, mutta sitten se unohtui, kunnes kustantaja löysi kirjan äitinsä kirjahyllystä ja päätti ottaa uuden painoksen. Nyt kirjan oikeudet on myyty pariinkymmeneen maahan. Suomessa kirja ilmestyy ensimmäisten joukossa Sanna wan Leeuwenin hienosti kääntämänä.
Ja hieno kirja se onkin. Tyhmä neitsyt kuvaa 12-vuotiaan juutalaistytön Gittelin kasvamista ja kitkerää elämänoppia. Hollantilaisten kauppiasperheiden elämää kuvataan sirosti ja piikikkäästi, kuten jo ensimmäisistä virkkeistä voi päätellä: Lapsesta asti olin tottunut kuulemaan isäni suusta jotakuinkin päivittäin, että hän oli tuottanut kanssaihmisilleen vakavaa haittaa, koska ei ollut ryhtynyt hautausurakoitsijaksi. Hänen vakaan käsityksensä mukaan planeetallamme olisi sen jälkeen elänyt pelkkiä kuolemattomia.
Gittelin perheen murheet liittyvät liiketoimiin, naimakauppoihin, pianotunteihin ja rasittaviin sukulaisiin. Tapahtumat sijoittuvat kahden maailmansodan väliin. Tulevaan holokaustiin viitataan ohimennen, eikä kirja vihjaa sanallakaan, miten Gittelin käy, kun natsit nousevat valtaan. Mieleen nousee silti toinen Hollannissa asunut juutalaistyttö Anne Frank.
Synkkä varjo korostuu, kun tutustuu Ida Simonsin elämäntarinaan. Hän syntyi vuonna 1911 saksanjuutalaiseen perheeseen, joka asui Belgiassa, mutta joutui pakkomuuttamaan ensimmäisen maailmansodan aikana Hollantiin. Simons kasvoi Hollannissa, perusti perheen ja teki uraa suosittuna konserttipianistina, mutta joutui natsimiehityksen aikana kahdeksi vuodeksi keskitysleirille Westerborkiin ja Theresienstadtiin. Hän selvisi hengissä, mutta menetti terveytensä ja joutui lopettamaan pianistin työn. Sen sijaan hän alkoi kirjoittaa. Esikoisromaani sai kiittävän vastaanoton, mutta Simons kuoli ennen kuin hän sai seuraavaa romaania valmiiksi.
Simonsin proosaa markkinoidaan kepeäksi ja hauskaksi, ja sellaista se onkin. Gittelin havaintojen lukeinen on kuin joisi hienoa shampanjaa: kuplivaa, poreilevaa, eleganttia proosaa.
Mutta yhtä hyvin Tyhmää neitsyttä voisi kuvata myös pikimustaksi. Sen maailmankuva on täysin pessimistinen. Gittel pettyy kaikissa ihmissuhteisaan. Kehenkään ei voi luottaa, ja ystävyys on vain valetta. Gittel kasvaa nuoreksi naiseksi, joka oppii pitämään huolta vain itsestään. Hän ei aio jäädä tyhmäksi neitsyeksi, jolta loppuu öljy lampusta ja jota kukaan ei auta pimeässä. Hupaisasti alkaneen romaanin jälkimaku on yllättävän karvas. Tyhmälle neitsyelle voi veikkailla hienoa uutta elämää, niin taitava ja älykäs se on. Pieni kirja pärjää hyvin vertailussa eurooppalaisiin kestoklassikoihin. ■
