Suomen tieteen taso on vuodesta 2000 lähtien laskenut ja on edelleen laskusuunnassa”, Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri sanoo. Pitkän akateemisen uran ulkomailla tehneen Teerin mielestä mitään yksittäistä syytä romahdukseen ei voi osoittaa. Suomi on pudonnut kelkasta, ja muut maat ovat menneet kilpailussa ohi.
Kyse ei ole Teerin mukaan vain tieteestä vaan koko yhteiskunnan kilpailukyvystä. Koulutuksen pitäisi vastata tulevaisuuden työelämän tarpeisiin, mutta sitä varten yliopistojärjestelmää pitäisi uudistaa. Laadukas tutkimus on yliopistollisen koulutuksen selkäranka. Tutkimusrahoitus tulisi keskittää tehokkaammin, ja sitä tulisi jakaa laadun perusteella.
Teerin mukaan helppoja ratkaisuja ei ole. Tutkimus kehittyy vain, jos yliopistot onnistuvat rekrytoimaan parhaat osaajat, vaikka sitten ulkomailta.
”Rekrytointipohjan on oltava laaja. Sitä ei voi enää tehdä kansallisesti. Yliopistojen on luotava sellaiset urajärjestelmät, että voidaan rekrytoida parhaat osaajat globaalisti. Parhaat hakijat saadaan sellaisiin tehtäviin, missä tutkimusympäristö on kansainvälisesti tunnettu. Hyvät tutkijat haluavat tehdä töitä toisten hyvien tutkijoiden kanssa, he eivät mieti, missä maassa paikka on.”
Suomessa on asukaslukuun nähden enemmän yliopistoja kuin maan tärkeimmissä eurooppalaisissa kilpailijamaissa. Teeri puhuu tutkimuksen sirpaloitumisesta ja vertaa Suomea Tanskaan, missä tutkimukseen panostetaan saman verran rahaa kuin Suomessa, mutta resurssit käytetään tehokkaammin.
”Tanskassa resurssit pantiin 2000-luvun alussa tehokkaaseen käyttöön muun muassa yhdistämällä tutkimuslaitokset ja yliopistot. Meillä yliopistosektoria aikoinaan lavennettiin, kun ikäluokat kasvoivat. Nyt tarjonta täytyy sopeuttaa siihen, kuinka paljon on koulutettavia tänä päivänä, kun ikäluokat pienenevät. Toisaalta koulutuksella turvataan koko Suomen hyvinvointia, ja siksi ikäluokkien koon lisäksi olennaista on osaamispohjan turvaaminen, tarvittaessa työperäisellä maahanmuutolla, aivotuonnilla.”
Tutkimuksen suuntaaminen uusiin kohteisiin ja erikoistuminen ovat yliopiston kilpailukyvyn kannalta välttämätöntä. On tutkimusalueita, jotka olivat ajankohtaisia 30 vuotta sitten, mutta eivät ole enää.
”Ongelma on se, että meillä on liian monia liian pieniä yksiköitä suhteessa kansainväliseen kilpailuun. Jos tutkimusyksikön koko on yhdestä kahteen professoria, se ei millään pysty vastaamaan kilpailuun.”
Teerin mielestä yliopistojen tulisi erikoistua. Määrän sijaan pitäisi keskittyä laatuun.
”Joka yliopistossa on tehtävä korkeatasoista tutkimusta. Tähän päästään keskittymällä nykyistä harvempiin aloihin, erikoistumalla. Jokaisen yliopiston on oltava kansainvälisesti kilpailukykyinen niillä aloilla, joilla se toimii.”
Teerin mielestä koulutuksen päällekkäisyydet pitäisi poistaa. Kaikkialla ei voi kouluttaa kaikkien alojen osaajia. Ensin tulisi miettiä, mitä opetusta tarjotaan. Vasta sen jälkeen voi miettiä koulutuksen alueellista jakoa. Resurssit tulisivat paremmin käyttöön, jos oppilaitokset täydentäisivät toisiaan eivätkä kilpailisi maan sisällä.
”Ensinnäkin ammattikorkeakoulujen pitäisi keskittyä työelämälähtöiseen koulutukseen eikä pyrkiä kilpailemaan yliopistojen kanssa. Toiseksi meillä on tällä hetkellä sellainen käytäntö, että yliopistojen edellytetään tarjoavan kandi- ja maisteritasoista koulutusta kaikilla koulutusaloillaan. Se on este järkevälle työnjaolle. Monella yliopistolla on esimerkiksi tarve tarjota kauppatieteen koulutusta muiden alojen koulutusta täydentämään. Tarvitseeko sitä jokaisessa yliopistossa kuitenkaan tarjota maisteri- tai jopa tohtoritasolle asti? Voisiko sivuaineopintoja toteuttaa yhteistyössä muiden yliopistojen kanssa, osin etäopetusta hyödyntäen? Turhia päällekkäisyyksiä tulisi yhteistuumin välttää.” ■
